IRC-Galleria

Mä tossa justiinsa edellisellä (erittäin tylsällä, toim huom) tunnilla mietin, että hienointa tässä mun muutossa tänne Ilmajoelle on ehkä se että vihdoinkin musta tuntuu, että teen just tasan tarkkaan sitä mitä itse haluan ja tavoittelen niitä asioita, jotka on just tasan ainoastaan mulle tärkeitä.

Vaikka tää ero onkin ollut vähän vaikea, niin mitenkään entistä avomiestäni mollaamatta, tuntuu todella helpottavalta, että voin ajatella tulevaisuuteni olevan juuri sellainen, kuin itse haluan. Meillä se tuppasi olemaan kuitenkin niin paljon semmoista että kun mä haaveilin vaikkapa talosta maalla "sitten joskus", tuli toiselta heti ehdoton EI! ja sitten neuvottelujen jälkeen päästiin ehkä johonkin kompromissiin, joka ei kumpaakaan miellyttänyt - eihän haaveet yleensä ihan sellaisinaan edes toteudu, mutta tuntuu melko masentavalta, jos jokaisesta unelmasta on aina neuvoteltava jo siinä haave-vaiheessa, saati sitten, jos joskus olisi toteutus lähestynyt...

Nyt kaikki on vain itsestäni kiinni eikä kukaan muu kuin minä voi pilata mitään :-)

Nämäkin ajatukset nyt vain piti välitunnin ratoksi kirjata ylös, että muistan ne itsekin myöhemmin.

En sitten eilen saanut potkittua itseäni auton kyytiin ja saunailtaan, vaan meninkin tallille ja kävin ratsastamassa. Olen kyllä löytänyt reseptin Lasun rauhoittamiseen, siihen liittyy pitkät ohjat ja eee-rittäin syvä istunta, jota on vaikea edes kuvailla, mutta tähän tilaan pääsen itse vain hönkäisemällä syvään ulos ja laittamalla silmät kiinni ja ajattelemalla käyntiä :D Ja tadaa, hipsutus muuttuu normaalin hevosen normaaliksi käynniksi! On tää hieno laji. Hackamoret tuntuu kyllä toimivan vielä paremmin, kuin kuolaimet - jotenkin Lasu ei ollenkaan hermostu niillä pidättämisestä samalla tavalla kuin kuolaimella, jolloin välillä tuntuu, että se rupeaa juoksemaan pidätteitä karkuun. Hassua tuossa hipsuttelussa on sekin, että sille voi heittää vaikka pitkät ohjat, eikä vauhti välttämättä ollenkaan muutu, mutta hipsutus jatkuu vaan ennenkuin toimin edellä mainitsemallani tavalla. (ja joskus sittenkin, mutta tuo on nyt tuntunut toimivan kun yksin mennään...)

Lasu on kyllä omituinen hevonen, tavallaan tosi kylmäpäinen ja vähän junttura mutta toisaalta sitten hirmuisen herkkä. Esimerkiksi imppaamisen karsinassa saattaa laukaista mun vähänkin hössöttävämpi käytös, ja samoin maastossa sen rauhoittaminen on kyllä sellaista henkimaailman touhua että itsekin pitää aina oikein miettiä että miten se tapahtuu.

Sitten taas traktoreita ja autoja se ei pelkää ja maastossa se on todella rohkea, vaikka välillä kyttäileekin - tässä taas vaikuttaa mun käytös, jos puhun puhelimessa enkä keskity niin kaikki on aivan kamalaa mutta sitten kun taas istun tukevammin selässä ja tarkkailen ympäristöä ja valppaana korjaan Lasun menosuunnan heti oikeaksi jos se rupeaa katselemaan jotain niin johan se kyttäily vähenee.

Nyt vielä kun olen päättänyt, etten Lasua rupea vuokraamaan enkä sille mitään hoitajaa ota, niin uskon, että meidän yhteistyö tulee olemaan joskus vielä aivan saumatonta - ehkei vielä vuoden tai kahden päästä mutta joskus hamassa tulevaisuudessa :)

Ja ei, mulla ei ole mitään muuta tekemistä (paitsi 15 koulutehtävää...) kuin analysoida hevostani irc-gallerian päiväkirjaan :-D Olen pahoillani jos erehdyit lukemaan tämän eikä aihe kiinnosta (miksi joku eksyisi mun päiväkirjaan lukuun ottamatta paria lähintä kaveria :D)

Huomasin, että Ilmajoella on oriasema. Ja ainakin viime vuonna joku ihan mielenkiintoisen näköinen orikin siellä astunut. Perhana.

Lasukin on tuntunut viihtyvän uudessa kodissa ihan mainiosti. On jo oppinut talon tavoillekin siinä mielessä, ettei aamuisin hermostu kun muut saavat mupeltaa kauraa ja hän ei, ja samoin iltaisin on tottunut jo saamaan ruokansa hieman eri aikaan kuin muut. Antaa myös kiltisti pukea ötökkäloimea päälle aamuisin ilman kiinnisitomista :)

Jonkun verran olen käynyt ratsastamassakin, liian vähän kylläkin, kun kouluun totutteleminen on vähän vienyt energiaa, mutta ehkä tästä vielä reipastuu. Eilen kokeilin maastoilua hackamoreilla, joita tallinomistaja lainasi, ja Lasuhan tosiaan toimi jopa paremmin kuin nivelellä! Yippee...

Nyt väsyttää, illalla olis koulun ykkösten saunailta, mutta kun... tekis mieli vaan käydä maastolenkillä ja tuijotella telkkaria. Löydettiin niin kiva reittikin eilen...

Mut pitäisi pitää ainakin kilometrin päässä alle vuoden ikäisistä hevoseläimistä. Hemputti että tallin varsat on suloisia :-) Mä kovasti pelkään, että Lasullekin on katsottava vielä sulhanen, vaikka mitään järkeä siinä ei kyllä olisikaan, sillä kun vikalista on melko pitkä (ja lisättiin siihen vielä tallinomistajan kanssa jonkun sortin pölyallergia / yliherkkyys kun sitä kuiva heinä yskittää, mikä oli havaittavissa jo leirillä Takkulassakin). Mutta toisaalta jos omaan käyttöön vaan... Hmm... EI! Ei varsoja mulle niin kauan kun mulla ei ole kunnollista työtä ja ammattia. EI OPISKELUAIKANA.

Onneksi on syksy niin asia ei ole mitenkään ajankohtainen :) Mutta seurattuani tallin varsoja nyt pari viikkoa olen kyllä tullut siihen tulokseen, että jos varsan joskus hankkii niin se on ehdottomasti oltava omalta tammalta, että saa ihan ensiaskelista olla mukana pikkuhepan elämässä. Iih.

Tulin juuri tuossa metsäharjoituksista, möngittiin metikössä ryhmän kanssa laskemassa taimia ja suunnittelemassa harvennusta. Kyllä on kaupunkilaistyttö siirtynyt uusiin ulottuvuuksiin, ja edelleen innostaa kovasti vaikka välillä olenkin vähän pihalla kun muut on tosiaan ehtineet jo pari viikkoa asioita opiskella (puhumattakaan siitä että meidänkin ryhmän yhdeksästä henkilöstä kahdella ei ole omaa tilaa kotona (joista mä olen siis toinen)). Mutta kyllä mä opin!

Viikon verran täällä Pohjanmaalla asusteltuani en voi kuin ihmetellä miksi kukaan tahtoo asua pk-seudulla :P (no siis ymmärränhän toki ne syyt mutta omalla kohdallani tämä maallemuutto tuntuu toistaiseksi ainoalta oikealta ratkaisulta) jaha, tuli lähtö, jatkan siis myöhemmin...

Juu niin siis uusi asuinpaikkani on toistaiseksi vaikuttanut aivan hevosihmisen unelmalta, talli tosiaan muutaman sadan metrin päässä ja heppakin viihtyy oivallisesti, puhumattakaan tilavasta ja siististä kämpästä, jonka ovesta pääsee suoraan ulos! Vuokratkaan eivät päätä huimaa, ja vihdoinkin pääsen hoitamaan ja "vahtimaan" itse omaa hevostani päivittäin.

Tänään alkoi koulu, ja toivon todella, että sekin osoittautuu oikeaksi valinnaksi. Toistaiseksi ainakin vaikuttaa lupaavalta, ja kunhan täällä ihmisiin vielä tutustuu niin eiköhän se tästä. Tämä ensimmäinen päivä nyt on tunnetusti hukassa haahuilua eikä mistään tiedä vielä mitään :-) Lukujärjestys tuntuu kyllä erittäin mielenkiintoiselta ja tekemistä tuntuu piisaavan. Aamupäivä käytiin läpi käytännön asioita (samaan aikaan kanssani aloitti 4 muuta opiskelijaa) ja kierreltiin koulun tiloja, tuossa 45 minuutin päästä pitäisi sitten suoriutua jo ensimmäiselle tunnille. Tähän väliin jäi onneksi vähän tietokoneella hengailuun aikaa, kun en ole saanut vielä omaa nettiä niin viimeisen viikon aikana on ehtinyt tulla hieman vierotusoireita...

Jostain syystä en kuitenkaan usko, että yksinäisyys rupeaa vaivaamaan. Vanhat kaverit ovat puhelinsoiton päässä, ja koulussa ja hevosessa on kyllä tekemistä sen verran että enköhän kaadu kymmenen maissa sänkyyn ihan riittävän väsyneenä, kun herätys on varttia yli kuusi jotta kerkiää puoli seitsemäksi hoitamaan Lasulle ötökkäloimea niskaan (ja tietysti kärkkymään jos pääsisi taluttamaan tallin ihania varsoja tarhaan, voiko aamu paremmin alkaa... :-))

Hevoshommista vielä, että Lasu sai niin ison karsinan että siihen mahtuisi melkein kaksi Lasua asumaan :) Talli on varmaan yksi siisteimmistä, missä ollaan hevosten kanssa vuosien varrella majailtu ja heppa tuntuu viihtyvän hyvin, vaikkei ole vielä laitsakavereita saanutkaan (mikä voi toisaalta olla myös ihan hyvä, ettei heti ryhdy läheisriippuvaiseksi vaan tottuu kulkemaan itsekseen). Maastot vaikuttavat melkoisen mahtavilta verrattuna siihen mihin olemme pk-seudulla tottuneet, Lasulle voi tulla vielä kovat ajat kun innostun niitä tutkimaan, lenkit kun eivät ole mitenkään lyhyitä ja jos heppaa huvittaa juosta, niin suoria piisaa kilometrikaupalla joten juosta sopii.

Nyt voisin hetkeksi paneutua hevostalli.netin ihmeelliseen maailmaan, viime viikolla luinkin jo iltalehdestä kuinka siellä on räävitty tätä uutta hevossarjaa, mikä nyt nimeltään olikaan ja joku oli jonkun jutunkin nostanut. Ahh, hevostalli.net ei koskaan petä...

Lasu on käyty vissiinkin vaihtamassa jonkun lomansa aikana (joita sillä on ollut viime aikoina lukuisia kun omistajallansa on kiireitä piisannut). Se on muuttunut suorastaan laiskaksi! Ilmeisesti löytänyt jonkun uuden mielenrauhan. Kyllä se innostuu reippaasta menosta mutta ei silti rupea juuri sähläämään, ja saattaa lenkillä jopa jäädä maleksimaan Konstan (maailman hitain kävelijä) taakse... Viime tunnilla sitä sai jopa pyytää pohkeella eteen ja ravi oli koko tunnin rauhallista! Joko se on syönyt itsensä niin lihavaksi ettei jaksa enää höösätä tai sitten se on vaan tajunnut että vähemmälläkin sähläämisellä kerkiää ja mitään hätää ei ole :)

Oivallista oivallista... sain vielä paremman hevosen kuin ajattelin! Herkkä muttei herkkis, osaa löllötellä eteenpäin kun omistajaakin laiskottaa mutta tykkää sitten juosta kovaa kun tarvitsee tuulettaa päätä kaahailemalla. Vielä kun itse oppis ratsastamaan...

Leiriltä siis palauduttu ja aivan älyttömästi opittiin uutta, niin ratsastajat kuin varmasti hevosetkin. Aivan huippureissu! Tästä on hyvä jatkaa ominpäin harjoituksia kotona...

Onpas kyllä hieno yhdistelmä asua Helsingin keskustassa ja omistaa oma hevonen, jota on luonnollisesti pidettävä jollain hemmetin kalliilla tallilla jottei tallimatka venyisi tunnin mittaiseksi (puhumattakaan bensakuluista näillä hinnoilla). Luonnollisesti tallille ei myöskään pysty kulkemaan julkisilla, joten maksetaan siis vielä omaa autoa. Tahtoo asua landella \o/

Noh, eipä käy aika pitkäksi kun kaikki mahdolliset hereilläolohetket menee joko töissä tai tallilla, ensimmäisessä rahaa tienataan ja jälkimmäisessä se pistetään menemään sen siliän tien :D

Elämä on valintoja, ja kaikkiin muihin valintoihini olen tällä hetkellä erittäin tyytyväinen paitsi tähän asuinpaikan valintaan... Mutta ehkäpä joskus täytyy ottaa muutkin ihmiset (..) huomioon.

Huokaus.

Olen rakastunut!

Vaikken yleensä usko mihinkään korkeampiin voimiin, uskon, että minä ja suomenhevoseni olemme tarkoitetut toisillemme.

Ei voi sanoin kuvailla tätä onnea <3



Joo mä annan sulle kauneuden
Joo mä annan sulle kaiken sen
Sen joka voi siirtää vuoria, tuntureita vaaroja
Joo mä annan sulle vapauden
Joo mä annan sulle todellisen
Saanan ja K-2:sen siirtävän voiman