IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Koitan kuitenkin kertoa jotakin kuluneista kahdesta viikosta, joista molemmista viikonloput on ollu aika parasta ikinä.

Perjantaina 15.6 juna kuljetti aamulla Tampereelle, missä tuli hieman kirottua ja karjuttua Visa Electronin sanottua itsensä irti. Sain kuitenkin rahaa tililtä ulos, joten ihan käpyjä syömällä ei tarvinut Provinssissa elää. Tampereelta matka jatkui hulvattomalla rokkijunalla Seinäjoelle. Se lippudude, jonka titteliä en osaa kuitenkaan kirjottaa oikein, kulki junassa kahden vartijan saattelemana.
Kaikenkaikkiaan kolmessa päivässä tuli nähtyä ( ja ehkä myös kuultua ) 15 bändiä joista 5 eturivistä nammmm. Apis ja Zen Café esim, oli aika jees eturivistä nautittuna.
Majoituksen porukka oli myös aika lystiä. Varsinkin huoneemme homomiehen tunnustukset aamuyöstä naurattivat jonkun verran. Itse nukuin turvallisesti Outin ja Ainon välissä.

Mieleen tulee yöllä kahden aikaan käyty keskustelu Outin kanssa. Mulla ei oikein leikannu.. Ylläri.

Essi: "Tältä mun hanskalta puuttuu yks sormi !"
Outi: "Laskes nyt uudelleen idiootti.."
Essi: "Yy.. Kaa.. Koo.. Nee.. Vii... Eiku.."
Sitten laskin oman käden sormet tullen tulokseen, että ihmiselläkin tosiaan on viis sormee.


Torstaina 21.6 alkoivat työt Himosfestareilla. Ensimmäisenä yönä multa yritettiin ostaa haravaa sadalla eurolla, toisena suihinottoo viidellä eurolla. Ja kerrottakoon nyt, että kumpaakaan kauppaa ei tullut tehtyä. Kolmantena yönä ihmiset eivät enää olleet kauppiastuulella. Lintutarinaa sepittäneille miehille kiitos vuoden nauruista. "Kuunnelkaa.. Työn ääniä... Leipookohan tuo naaras korvapuustejakin?"

"Kato Rölli Peikkometsässä ehehehe !"
"Haha ! Niimpä onkin !"

Virolaiset tupakka-askit saattavat olla hengelle vaarallisia puoli neljän aikaan aamuyöstä, koska...... Suitsetamine vöib tappa !

Ja vain Essi voi olla tarpeeksi tyhmä valvoakseen viiden jälkeen loppuneiden töiden päätteeksi aamuseitsemään, jotta pääsee kauppaan ostamaan Pepsi Maxia. Toinen pulloista toki tippui paluumatkalla tielle haljeten pohjasta ja kaikki limsat saattoivat suihkuta erään Essi Virtasen päälle.

Bajamajat olivat erittäin mieluisa kokemus. Heräsin viimeyönäkin tunteeseen, että nyt pitää lähteä lisäämään bajamajoihin paperia. Siinä meni puoli seitsemään bajamajoja laskiessa ennenkö uni malttoi tulla uudelleen.
Unirytmi on siis kusta, puuroa ja hiekkaa tällä hetkellä, mutta ei se mitään !

Keltaiset Converseni eivät ole enää niin kovin keltaiset.

Kettu kuittaa ja kiittää festareiden keksijöitä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.