IRC-Galleria

gothamod

gothamod

Uusi albumi "Disbeliever" julkaistu tänään 03.03.10! Ei kun hommaamaan ja diggaamaan!11

Blogimerkintä

« Uudempi -
Jälleen keikalle aina ihastuttavaan Kuopion Henkkaan. Ja matkaakaan ei ole pistokeikalle paljoa – jo lähtötilanne kuulosti erittäin mahtavalta. Ottaen huomioon lähihistorian varsin pitkät keikkamatkat. Eipä siinä, hienoja keikkoja nekin ovat olleet, mutta joskus on mukava tosiaan matkustaa vain se 93.9 km (Pieksämäki-Kuopio). Mutta pointti lienee selvä kaikille, joten jatkakaamme...

Itse lähdin aurinkoisissa merkeissä ajelemaan jo hyvissä ajoin urheiluhenkisellä, kitarakamoilla täytetyllä Citroen farmarillani kohti Pieksämäkeä. Täytyy tähän kärkeen sanoa, että ajantaju ja aikataulut hämärtyvät selvinpäinkin, jollei itse aja tai toimi kuskin assistenttina. Itse siis siirryin Pieksämäellä kyytiläiseksi, mutta muistaakseni meidän piti olla Henkassa kuuden maissa, joten oltiin reippaina poikina roudailemassa kamoja erittäin hyvältä tuoksuvalta treenikämpältämme jo ennen puolta neljää. Ja tällä kertaa tapahtuikin jotain todella maagista... Sovimme nimittäin etukäteen lähtevämme klo. 16.00 ja aivan varmasti ensimmäistä kertaa koko maailman... Ei, vaan universumin historiassa tämä onnistui Gotham O.D'lta! Pistimme asian suureen ääneen merkille ja siinä menikin alkumatka kivasti tätä faktaa päivitellessä... Jumalauta, ihmeiden aika ei ole ohi ja meilläkin on vielä toivoa! :-D

Varmaan muuten muistatte Haapajärven (n. 230 km Pieksämäeltä) keikkapäiväkirjasta Kimmon lausahduksen: "Vittu näillä reissuilla mitään reppuja tarvii saatana". Tällä kertaa, ja tosiaankin 93.9 km yhdensuuntaisella matkallamme Kimmo kaivoi kätköistään repun ja tokaisi, ”Vittu näillä reissuilla reppuja tarvii saatana”. On se aika jännä jätkä toi meidän Kimmo.

Matka meni varsin rattoisissa merkeissä. Pojat kumosivat pari huurteista ja huuli lenteli pitkin poikin. Itse taistelin läppärin ja kännykän kanssa saadakseni tehtyä pari siviilihommaa netin kera dösässä. Sain homman onneksi vihdoin toimimaan. Kimmo yritti kyllä kovasti sabotoida tätä tointa halutessaan vähän väliä nähdä kottaraisia netistä ja eihän siinä muukaan auttanut, kuin välillä aina surffata korvessa ja liikkuvassa autossa yllättävänkin hitaalla mobiilikaistalla Kimmon määrittämään virtuaalimääränpäähän katsomaan... Mitä siellä nyt sitten aina olikin. Täytyy kyllä sanoa, ettei ole ihan äsken mennyt lähes sata kilsaa ihan noin nopeasti, mutta niin se aika rientää, kun on läppäri, mobiilikaista ja... Kimmo. :-)

On muuten yllättävää, miten tuttuun paikkaankin voi olla joskus vaikea mennä muistin varassa. Tästä huolimatta pääsimme loppujen lopuksi Henkan takaoven tuntumaan. Seuraavaa tapahtumasarjaa lienee turha sen tarkemmin alkaa selostamaan. Rojut autosta sisään -> kamojen kasausta -> odoteltiin Agonizeria soundcheckkiin.

Ei siinä tietysti kuumottavilta tilanteiltakaan taas säästytty. Ensimmäistä kertaa historiassa Jonelta unohtui jotain treenikselle. Nimittäin Henkassa kamoja kasatessamme Jone yhtäkkiä tajusi, ettei hänen rakasta ”ai Ron Cobra?”(Iron Cobra)-tuplapedaalia näy mailla, ei halmeilla. Jännittävintä koko hommasta teki tietenkin se, ettei Jone ollut aivan varma oliko sitä roudattu Jyväskylästä kyytiin. Kaikki olivat niin herkässä mielentilassa sen alkomäärän jälkeen silloin, ettei sitä kaikkeen yksinkertaisesti voi kiinnitää huomiota. Paniikin ainekset olivat ilmoilla, mutta onneksi Kimmo rautasine muisteineen pelasti tilanteen ja kertoi, ettei se voi olla Jykylässä. Sieltä se roudattiin. Seurasi puhelinrumbaa, kun ensinnäkin piti saada joku tsekkaamaan, että speddu on varmasti ihanalta tuoksuvalla treeniksellämme ja toisekseen oli yritettävä järjestää se Kuopioon. Soundchekkiin saatiin onneksi Kimmon toisen pumpun rumpalilta lainaan samanlainen rauta, joten se saatiin hoidettua suhteellisen kunnialla – kiitos Kimmon ja rumpalikaverin. Tässä kerrottakoon, että juuri ennen keikkaa, josta kerron myöhemmin, toimitettiin Jonen rakas Iron Cobra keikkapaikalle ja taas kaikkia hymyilytti.

Sieltä se Agonizerkin sitten saapui. Mukavia hemmoja tuntuivat olevan ja hetki siinä huulta heitettiinkin kamoja kasatessa. Koska kukaan järkevä rock-muusikko ei halua kuulla yhtään enempää ylimääräistä meteliä kuin on pakko, niin jätimme heidät rauhassa tekemään checkiä ja vetäydyimme kauniiseen Kuopion keskustan aurinkoiseen puistomaisemaan nautiskelemaan tästä oudosta valoilmiöstä sekä toistemme aina niin ällistyttävän ilmiömäisen älykkäästä seurasta. Voi sitä naurun remakan määrää! En muuten viittaa suinkaan siihen, että Agonizer on meteliä, vaan yleisesti ottaen kaikki rokkiorkesterit käy korvaan väärällä hetkellä.

Siinä se aika taas vierähti kuin varkain ja ei muuta kuin väkertämään soundchekkiä. Onneksi oli luotettu miksaajamme ja muutenkin hieno mies ”Ripu” Liukkonen taas tällä reissulla mukana völjyssä. Helpottaa aina kummasti hommaa. Enää oikeastaan oli se normaali ongelma, kun kaikki vitisevät kitaran volyymistä. Miten voit soittaa 120 wattisella putkinupilla tuollaisessa tilassa niin, ettei muut ole korvat punaisena lavalla, mutta kitarasoundi on kuitenkin kohdallaan? Jopa Jone joutui pyytämään virveliä omaan monitoriinsa. Kohta on hommattava joku hikinen Marsun Valvestate tai soitettava jollain multiefektillä suoraan linjaan. Onneksi tilanteesta selvittiin kuitenkin sillä normaalilla toimenpiteellä kääntämällä jälleen kitarakaappi enemmän kohti seinää ja näin kaikki saattoivat olla tyytyväisiä lavasoundiin. Sitten taas odoteltiin hieman levottomasti sisätilojen ja tuon aiemmin mainitsemani puistomaiseman välillä. Jutut olivat taas luonnollisesti niitä parhaita ja jossain vaiheessa alkoi Kimmon iholle salaperäisesti ilmestyä kuin tyhjästä ilmiselvästi tussilla tehtyjä hymiöitä.

Ai mitä ihmeen hymiöitä, mistä ja miksi? Tarkemmin kerrottuna... Kimmoa alkoi jossain vaiheessa nousujohteista humaltumistaan viehättää varsin paljon sukupuolielintensä esitteleminen. Siinä sitä edellä luonnehtimassani puistomiljöössä hengaillessa Kimmon letku sitten viuhui ja kassit keinahtelivat. Se oli vain hoidettava pois jaloista, ettei jää vaivaamaan, ei siinä mitään. Jätkien kanssa sitten hengailtiin, juteltiin ja seurattiin Kimmon eittämättä jännittävää esitystä. Minulla oli settilistojen kirjoittamisen jäljiltä tussi kädessäni, joten mitä voit odottaa yhtälöltä kassit+tussi? Vastaus on tietenkin Mötiäishenkiset Theatre of pain hymiöt pitkin Kimmon valtoimenaan keinahtelevia kasseja. Tuli siinä pari muutakin viivaa ihan piloillaan piirrettyä sitten siihen äijään, että varmasti Kimmon naama aamusuihkussa venähtää. Toivottavasti ei ollut Kimmolla aikaa edellä mainittuihin ruumiin alueisiin liittyviin lääkärin tutkimuksiin – ainakaan ihan alkuviikosta. Siinä olisi varmaan jonkun muunkin naama venähtänyt...

Tähän väliin on aivan pakko mainita oma Jaakobin painini. Olinhan todella jämerästi päättänyt olla ajokunnossa ja ajaa yön aikana vielä takaisin Savonlinnaan. Kun ennen keikkaa havaitsimme takahuoneen pöydälle ilmestyneen jallupullon, niin alkoi päässäni kehkeytyä uusi katala suunnitelma ja päättäväisyyteni alkoi hetkellisesti murentua - Voisinhan teoriassa olla taas Pieksämäellä aamuun ja poliisilaitoksen kautta puhaltaen ajaa sitten seuraavana päivänä himaan. Pojat tietenkin tukivat minua tämän ajatuksen mukaiseen toimintaan parhaansa mukaan. Päätin kuitenkin kokeilla juoda ennen keikkaa pari putelia kaljaa – olihan omaan ajooni vielä useita tunteja. Tämän toimenpiteen voin katsoa pelastaneen minut tuon suloisen seireenin kutsulta. Ystävä tilanteessa kuin tilanteessa, joka minun oli nyt kylmästi hyljättävä. No, ensi kerralla sitten syleillään taas.

Kello alkoi lähestyä kymppiä, joka siis on Henkassa pyhä showtime, josta ei sitten livetä – ikuisen kadotuksen uhalla. Eihän siinä... Kaikki alkoivat tahoillaan valmistautua ja virittäytyä tunnelmaan. Jostain syystä jengi – minä itse mukaan lukien – vaikutti hieman normaalia hermostuneemmalta. Paitsi muistaakseni Jone ei tuntenut mitään erikoista. Ehkä johtui jalluhuikan puutteesta tai jotain, mutta hieman tällä kertaa oli jänskempää kuin normaalisti. Joku kävi juuri ennen keikkaa pyörähtämässä salissa ja kertoi ylsön koostuvan kourallisesta ihmisiä, joissa oli yllättävän paljon tuttuja naamoja. No, mitä haastavammat olosuhteet, niin sen parempi. Tai ehkä ylitsepääsemättömänkin haastavia tilanteita on olemassa jopa tummanpuhuvaa raskaanpuoleista rokkia soittavalle bändille... Esimerkiksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlat tms. Pitäisi varmaan joskus tuputtautua kokeeksi sinne keikalle, niin tietäisi senkin varmasti. Mutta täysillä vedetään aina, vaikka tilanne olisi kuin suoraan Kummelin hevimiesten keikalta.

Alkunauha soi – kaulavaltimo tykyttää - mene lavalle - laita piuha kitaraan – tsekkaa, että styrkkari on varmasti päällä – rämpäytä d-kieltä ja nosta vähän volumea vielä varmuudeksi – hyvä, ääni kuuluu jälleen - odottele muiden kanssa posket lommollaan mahdollisimman vähän typerän näköisenä alkunauhan loppumista ja rytinä alkaa... Ei siinä enää tuntunut mitään jänskätystä sitten kun lavalle pääsi ja rokki soi. Kai se olikin sitten vain malttamatonta keikan odotusta, jota ei vain siksi tunnistanut.

Keikka menikin todella mahtavasti. Yllättävintä oli, että tuvassa olikin yhtäkkiä porukkaa. Kai Kuopion jengi on sitten niin tottunut siihen tasan kympin pyhään showtimeen, että ilmestyvät paikalle kuin taikaiskusta oikeaan aikaan. Tai sitten niillä on sellainen Star Trekistä tuttu sädetin. Oli kyllä aika jännä homma, mutta sehän passasi toki meillekin ja soittofiilis oli mahtava - kiitos todella mahtavan yleisön. Ilekin sai yhteisen sopimuksen mukaisesti pidettyä välispiikit suhteellisen nasakan mittaisina, hiki virtasi ja sulosoinnut valtasivat tanssilattian.

Keikan jälkeen sitten vain pikaroudaus lavalta pois Agonizerin jaloista. Tosin meidän kamoja jäi ennakkoon sovitusti Tuskailijoiden keikalle lainaan. Pojat jäivät hengailemaan kera virvoitusjuomien ja me lähdettiin siinä sitten ”Ripun” kanssa syömään. Tarvitseehan sielun temppelin ylläpitäminen kuitenkin energiaa. Saatiin kysyttäessä vinkki, että torin keskeltä saa kojusta Kuopion parasta kebabia. Olihan se toki kokeiltava. Tilattiin kebabit ranskalaisilla ja riisillä. Saatiin isot ranskalaiset ja kebab riisillä. En ihan oikeasti enää jaksanut edes valittaa, joten vedin tyynesti ne ranskalaiset nassuun – ei se hemmo nimittäin ottanut rahaakaan luonnollisesti kuin ranskalaisista. Joskus kielimuuri vain osoittautuu liian korkeaksi meidän ja maahanmuuttajien välillä. Täytyy sanoa, että jos se tosiaan oli Kuopion kebab-mestojen timanttisin kärki, niin ei mene hyvin savolaisilla tovereillamme. Nyt puhun pelkästään ruuan laadusta, joka ei ollut huonoa, mutta ei mielestäni kuitenkaan pääse ihan ehdottoman parhauden tasollekaan. Palvelu oli ystävällista, mutta tämän valitettavan väärinkäsityksen tahraama. Eipä siinä, pikapankin ja jonkun nakkarin kautta takaisin Henkkaan tsekkaamaan vieläkö toverimme ovat tajuissaan.

Siellähän parhaat jätkät olivat mitä hienoimmassa kunnossa ja ajattelimme vielä hetken hengata Henkassa. Kun homma alkoi käydä naamaan ja menojalkaa alkoi vipattamaan, niin kerroimme ”Ripun” kanssa pojille lähtöhaluistamme ja pyysimme heitä roudaamaan kamat kanssamme autoon. Osanottajamäärän jäätyä odotettua reilusti pienemmäksi roudasimme ensin ”Ripun” kanssa kahdestaan. Sitten iski vitutus ja yritimme uudelleen haalia kadotettuja lampaitamme takaisin laumaan ja kantamaan kamoja autoon. Hetken luulimme onnistuneemme, mutta autolla oli porukka lisääntynut vain kahdella, eikä kumpikaan heistä edes kuulunut bändiin – aina ei vain voi voittaa. Eipä siinä, lähtökelloa oli jo soitettu, joten loput kamat autoon ja kärsivällisesti odottelemaan mahdollista päreiden palamista sekä uutta käyntiä sisällä jätkiä hakemassa. Tässä vaiheessa homma tuntui onnistuvan jostain syystä yllättävän helposti – ehkä nukahdin välissä, ehkä en – ja matka kohti Pieksämäkeä saattoi alkaa.

Paluumatkaa lienee turha sen tarkemmin selostaa, mutta hauskaa oli jälleen ja tilanne oli ylipäätään hyvin positiivisväritteinen. Pääsimme Mäkeen, roudaus, jätkät baariin ja itse nokka kohti savon Monacoa. Oli vielä pakko pysähtyä Varkauden ABCDEFG'lle ostamaan energiajuomaa, purukumia ja pari tuplajoustohampurilaista, että pärjäisin kotiin asti. Energiajuoma siis nassuun hampurilaisia odotellessa. Hampurilaiset nassuun seuraavaksi ja sitten loppumatka purkkaa jyystäen, että veri varmasti kiertäisi aivoissa ja pystyisin välttämään tuon katalan ketaleen – rattiin nukahtamisen. Se sairas paskiainen oli yrittänyt monasti elämäni varrella jallittaa minua. Viimeksi Haapajärven reissun loppumetreillä väännettiin kättä ihan urakalla. mutta olin vakaasti päättänyt jälleen vetää siltä maton alta ja selvitä himaan ehjin nahoin sekä auton pellein ja soittimin. Onnistuin hankkeessani erinomaisesti. Kotona jengi nukkui, hiljaa sisään, konjakki lasiin sekä siitä konjakkiaukkoon ja töllöstä katsomaan aikoja sitten kiintolevytettyä Indiana Jonesia... Tein vielä taikatempun. Nukahdin sohvalle ja heräsin aamulla sängystä... hmmm... :D

Kiitoksia seurasta ja palataan taas keikkapäiväkirjan seuraavassa osassa! Hyvää kesää tähän väliin kaikille!

- Juuso -

P.S.
Julistan muuten täten Kuopiolaisille kilpailun.
Pistäkää kommentteihin omasta mielestänne Kuopion ylivoimaisesti paras kebabmesta – vähintään nimi, mutta osoite plussaa.Voittaja saa omakustanteisen sekä täysin itse omalla ajallaan itselleen räätälöidyn kotiseutumatkan Kuopioon. Ajankohtakin on täysin vapaavalintainen. Jos sattuu kaikesta huolimatta häviämään, niin lohdutuspalkintona voi tämän kotiseutumatkan jättää tekemättä. Ja tosiaan... Me ollaan jo nyt voittajia kaikki eli voiton tai lohdutuspalkinnon voit lunastaa vaikka heti!

TOP-5
Plussat:
+ Kerrankin ajoissa suoritettu startti Pieksämäeltä
+ Läppäri, matkakaista ja Kimmo
+ Spedduhomman kuosiintuminen
+ Henkan mahtava yleisö
+ Hengissä kotiutuminen
+ Theatre of pain-kassit

Miinukset:
- Unohdus – Iron Cobra
- Kuopion paras kebab
- Roudaus

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.