Ulkonäkö
Borzoi on vaikuttavan kokoinen koira. Urosten säkäkorkeus on noin 75–85 cm, nartut ovat hieman pienempiä, noin 68–78 cm. Sen koko yhdistettynä kuivaan, aavistukseen pitkänomaiseen rakenteeseen antaa vaikutelman aristokraattisesta koirasta. Korkeuden lisäksi sen pitkänomainen pää, kaartuva selkä sekä pitkähkö niska ja hieman kulmautuneet olkavarret kuvaavat kaikki hyvin vinttikoiria yleensä. Nartuilla on yleensä hieman pitempi runko kuin uroksilla. Luusto ja lihakset ovat hyvin kehittyneet ja litteähköt. Tärkeintä on liikkeen ja rungon mittasuhteiden sopusuhtaisuus ja tasapaino.
Venäjänvinttikoirien silkkinen turkki on hapsukas erityisesti hännästä ja housukarvoista. Se on laineikas ja muodostaa kiharoita lapojen ja lantion alueella. Kaikki värit ovat sallittuja sinistä ja suklaanruskeaa lukuun ottamatta sekä yksivärisinä että kirjavina. Koiran silmät ovat suuret ja ilmeikkäät.
Luonne ja käyttäytyminen
Venäjänvinttikoiran olemuksessa kuvastuvat ylväs rauha ja pidättyväisyys, varmuus ja pelottomuus. Rodun ominaisuuksia ovat myös nopeus ja älykkyys. Borzoit näkevät kauas ja reagoivat vahvasti ja kiihkeästi näkemiinsä liikkuviin kohteisiin, esimerkiksi riistaeläimiin. Normaalioloissa ne ovat erittäin rauhallisia ja tasapainoisia, mutta tarkkaavaisia. Borzoi on myös hiljainen, harvoin haukkuva koira.
Kotiväelleen ja tuttaville venäjänvinttikoira osoittaa kiintymystä. Vieraat se ottaa vastaan tervehtimällä, mutta ei jälkeenpäin kiinnitä näihin suurempaa huomiota. Venäjänvinttikoiralle tyypillistä on myös "nauraminen" (ylähuulen ylös vetäminen), jolla se saattaa tervehtiä tuttuja ihmisiä. Borzoi nauttii eniten vapaana liikkumisesta, mitä se tarvitseekin erityisen paljon. Sopivia harrastuksia venäjänvinttikoiran kanssa ovat koiranäyttelyiden lisäksi erityisesti rata- ja maastojuoksu, mutta myös toko ja agility.
Alkuperä
Rotu on ollut metsästyskoirana erityisesti venäläisen ylimystön suosiossa. Venäjänvinttikoirien historiassa niiden kasvattajina ja omistajina on ollut monia kuuluisia henkilöitä: 1000-luvulta peräisin olevan aikakirjan mukaan esimerkiksi Iivana Julma, Pietari Suuri, Nikolai II, Aleksandr Puškin ja Ivan Turgenev. Maineikkaiden kasvattajien, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitšin ja Dimitri Valtsevin, perustamalla kuuluisalla Peršinon metsästyskennelillä oli rodulle suuri merkitys.
Rotua on kasvatettu 1800-luvun lopulta lähtien suurissa eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa kenneleissä. Englannin prinsessa Alexandra sai venäjänvinttikoiria lahjaksi Venäjän keisari Aleksanteri III:lta. Venäjänvinttikoirat pääsivät ensimmäisen kerran osallistumaan koiranäyttelyyn vuonna 1891.
Rotu Suomessa
Rodun rekisteröintitilanne on seuraavanlainen: vuonna 2002 rekisteröitiin Suomessa 80 koiraa; 2003 rekisteröitiin 101 koiraa; 2004 rekisteröitiin 71 koiraa; 2005 rekisteröitiin 87 koiraa ja vuonna 2006 rekisteröitiin 119 koiraa. Venäjänvinttikoira on rekisteröintimäärälistalla vuonna 2006 sijalla 88. Sijoitus on toiseksi korkein FCI:n ryhmän 10 rotujen kesken.
Terveys
Venäjänvinttikoira on melko terve rotu. Perinnöllisten sairauksien osuus koirakannassa on erittäin pieni, ja vakavat lonkkaviat ovat todella harvinaisia. Syvän rintakehän vuoksi rodulla esiintyy joitakin suurille koirille ominaisia sairauksia kuten mahalaukun kiertymää. Lisäksi vähäisessä määrin esiintyy sydänlihassairautta eli kardiomyopatiaa. Ajoissa havaittu sairaus voidaan hoitaa lääkkein, mutta hoitamattomana se johtaa äkkikuolemaan 2–5-vuotiaana.
Borzoi Club of America ilmoittaa sivuillaan venäjänvinttikoirien yleisimpiä sairauksia vuonna 2000. Yleisin sairaus on syöpä, toinen epilepsia, kolmas lonkkadysplasia. Allergiat, sydän- ja autoimmuunisairaudet sekä PRA eli verkkokalvon etenevä surkastuminen (Progressive Retinal Atrophy) kuuluvat myös kymmenen yleisimmän sairauden joukkoon.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4nvinttikoira
