IRC-Galleria

laihdutuspäiväkirjaTorstai 17.05.2007 19:31

tähän päikkyyn kirjoitan tulevasta henkilökohtaisesta laihdutusohjelmastani

äitienpäivä Sunnuntai 13.05.2007 16:18

on sellainen päivä mikä saa minut suremaan omaa lapsettomuuttani varsinkin kun olimme mäntsälässä sukulaisilla.

jossa lapset puhuttelee mummi ja vaari sanoilla ja myös aikusetkin sanoo mummi ja vaari ja mínulle tuli epä mukava olotila koska tiedän ettei minun lapseni sano koskaan niin kun eihän minulla ole lapsia joten minulle tuli tunne etten minä voi puhutella muuten kuin oikeilla nimillä.

äitienpäivää en saa koskaan kokea omien lapsieni kautta no itku on ihan lähellä siksi lähdimme pois mäntsälästäkin mutta suurin syy oli koiran innokkuus lapsia kohtaan varsinkin pienempiä kohtaan.

haluan vain päästä surusta ja tuskastani irti mutta joka vuosi sama juttu myös isänpäivänä ajattelen sen niin ettei mieheni saa kokea sitä iloa että lapsensa toisi aamupalan sänkyyn kun lapsettomuuden syy on YKSIN minun. sillä minulla ei ole kohtua eikä munatorvia joten en siis voi synnyttää omia lapsia.

Ilman mua... Torstai 10.05.2007 23:49



Jos luet tätä, kirjoita kommentti millaista elämäsi olisi ilman mua. Aloita kommentti "Ilman sua..." jne.

Sitten lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso millaista muiden elämä olisi ilman Sua.

uneniTiistai 08.05.2007 18:44

näin unta exästä ja hänen veljestään jotka olivat työmatkalla ja menivät jonnekin kahvilaan syömään ja exäni soittaa avovaimolleen ja kyselee päivän tapahtumista ja kertoo päivän kuulumiset ja hetken mielijohteesta,

soittaa minulle eikä huomaa että olen samassa paikassa ja samaan aikaan ja vastaan puhelimeeni että " heidi" exä sanoo että "minä täs moi" no kyllä mä tiesin kuka soittaa kun näen hänet koko puhelun ajan, mutta hänen veli kävelee minua kohti ja tervehtii asialliseen tapaan, ja sitten exäni kääntyy ja näkee minut ja veljensä juttelevan ja kävelee meitä kohti.

hei!Lauantai 05.05.2007 20:12

Sinä siinä!

Sinä, joka luet tätä, kuvaile minua yhdellä sanalla.
Siis vain yhdellä ( !! ), ja sen jälkeen laita tämä omaan päiväkirjaasi, jotta näet mitä muut ajattelevat sinusta.

Olit sitten kuka tahansa, laita kommenttia, jos eksyt päiväkirjaani lukemaan


masennus ja vi.....usTorstai 03.05.2007 22:44

masentaa ja vi.......taa ja s...i ei kiinnosta ollenkaan salaisuuteni on se etten kykene rakastelemaan omaa miestäni koska masentaa ja lääkkeiden johdosta ei ole haluja vaan se ilmenee haluttomuutena......... mitä teen kun ei lääkärillekään voi kertoa kun on niin noloo kun on omalääkäri sattumalta mieslääkäri jos ois ollu nainen niin olisin varannu ajan heti. ja yks ex-kaveri ärsyttää ja kettuilee mulle koko ajan joka asiasta mitä sanon tai teen..........

ei kivaaa

mosuSunnuntai 18.03.2007 16:20

mosu tuli meille 8.3-07 ja on jo nähnyt meidän elämää tykkää nukkua autossa kun ajelemme kävimme sisareni luona porvoossa jossa ei ollut eläimiä onneks mutta vajaa 1v iso poika teme jota mosu vähän nuoli kyl sellanen pusuttelija kun on.

viikko 12 lähestyy Maanantai 26.02.2007 16:36

mutta samassa kuussa eli maaliskuussa on kahet synttärit ennen mua joita mennään viettämään ja viikolla 12 sit haetaa koiravauveli kotiin. nimikin on jo keksittynä koiravauvalle.......... siitä ei sen enempää.....

viikko 12 lähestyy Sunnuntai 25.02.2007 02:48

en malta odottaa että saamme perheenlisäystä pienellä koiranpennulla. samaisella viikolla mulla on 28 vuotis-synttärit.......

lainattu!!!!!Perjantai 23.02.2007 12:58

pöllinpäs tän xD

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?
15. Aioitko pistää tämän blogiisi ja katsoa, mitä minä kertoisin sinusta?



en edes muista keneltä kopsattu tämä oli....