IRC-Galleria

high_priestess

high_priestess

Valhalla&House of Innana

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »
Olen kirjoittanut tämän blogin Pettäjän näkökulmasta.
Tämä on yksi yleisimmistä tarinoista mitä olen kuullut niin miehiltä kuin naisilta. Toivon, että tämä kirjoitus avaisi ihmisten silmiä sille, että parisuhdetta voi korjata ja että omaa oloa parisuhteessa voi parantaa ammattilaisten avulla, mikäli omat keinot eivät siihen riitä.
Itsensä, omien tunteiden ja motiiviensa ymmärtäminen ovat ratkaisevassa asemassa.

Mikä ajaa ihmisen tekemään deittiprofiilin, kun on vielä parisuhteessa?

Perimmäinen vastaus kipeään ja tabuun kysymykseen on yksinkertaisesti yksinäisyys.

Voit olla parisuhteessa ja perhe-elämässä mukana, jossa sinua ei enää tunneta. Et koe, että kukaan näkee sinua taikka kuulee sinua, puhumattakaan oikeasti siitä, että ymmärtää sinua. Olet siinä, koska et osaa oikein lähteäkkään.

Yrität pitää kiinni jostain joka joskus oli olemassa, silloin kun sinä olit vielä lihoissa ja luissa kiinni oleva ihminen, etkä vain henki.
Tahdot olla näkyvä, tahdot koskettaa ja olla kosketettu.

Muistat varsin hyvin miltä tuntui selkärangassa ja vatsanpohjassa kun toinen ihminen kosketti sinua ensimmäisiä kertoja. Miten pieni hipaisu, sormenpäillä hamuilu ja varsinaiset etsikkoretket tuntuivat. Siksi sinä olet vielä siinä suhteessa, etkä ole lähtenyt, koska kehosi on vielä addiktoinut niiden tunteiden tekijään.

Riudut ehkä vuosia tässä tilassa. Tietäen, että olisi parasta lähteä.

Riitelette, mutta ette aiheesta. Lupaatte joka kerta yrittää paremmin, mutta ette ymmärrä mitä ja miksi lupaatte.

Keskustelut junnaavat aina samojen aiheiden ympärillä. Tappelut syntyvät tyhjästä ilmasta, kunnes lopetatte tappelun kokonaan.
Kotiin asettuu outo hiljaisuus.

Et sinä kaipaa hänen lupauksiaan seksikertojen lisääntymisestä, koska seksi ei loppujen lopuksi ole se mitä etsit. Et välttämättä itsekkään tajua tätä, mutta etsit seksin kautta yhteyttä siihen toiseen ihmiseen. Se yhteys on mennyt rikki, syystä taikka toisesta.

Se seksi ei ole sitä samaa, mitä se oli silloin kun yhteys vielä pelasi.
Silti makaat "väkisin" sen toisen kanssa, joka haluaa sitä yhtä vähän kuin sinä, koska terapeutti naistenlehdessä kertoi että niin kuuluu tehdä.

Lopulta tulee se ensimmäinen rajanylitys.
Se saattaa olla chatti.
Juttelet jonkun kanssa ja herranjumala hän nauraa vanhoille vitseillesi.
On kiinnostunut sinusta ja siitä mitä teet, sanoo sinulle muutaman kauniin sanan. Ja niin olet koukussa! Sinut on nähty!
Ja tarpeesi roihahtavat pinnalle!

Kotona hyvittelet asiaa tottakai, koska olet tehnyt jotain sopimatonta. Olet keskustellut jonkun toisen kanssa ja se on tuntunut vuosisadan parhaimmalta asialta. Rikkinäinen osa sinusta tunsi yhteyttä johonkin toiseen elävään. Puolisosi alkaa epäillä, koska olet yllättävän hyväntuulinen ja pussaat häntäkin itsevarmuudella ja sponttaanisti, mitä et normaalisti tee, koska pelkäät häntä.

Jäät ehkä kiinni chattailusta, ehkä jopa tietoisesti, koska et jaksa enää tuntea syyllisyyttä hyvästä olosta. Palaat siihen entiseen olotilaan ,-yksinäisyyteen. Nyt sinuun on vielä petytty ja jatkuva syyllistäminen käynnistyy.

Toinen rajanylitys tapahtuu..
Teet deittiprofiilin.
Jokin sinussa kertoo, että ehkä tämä on ulospääsy vankilasta.
Et välttämättä uskalla laittaa kuvaa
Mutta olet siellä.
Se on sinun paikkasi.
Tottakai tunnet huonoa omaatuntoa ja pelkäät kuollaksesi.
Ehkä pelkäät, että jäät kiinni taikka että ihastut.
Kumpikin vaihtoehto pelottaa aivan tautisesti.

Saat kenties numeron joltain.
Se kuumottaa kännykässäsi. Jos olet ollut ovela, olet laittanut sen työkaverisi alanumeroksi tms.
Sitten se alkaa,- tekstarit..
Puhelinsoitot.
Mennään puhumaan parvekkeelle tai vessaan.
Käydään pitkillä lenkeillä.
Alkaa hotsittaa!

Kolmas rajanylitys tapahtuu,- mennään kahville..

Toinen ihminen tulee läheiseksi.
Hän kuuntelee ja on aidosti läsnä.
Hänen kosketuksensa tuntuu siltä niin kuin pitääkin.
Olet löytänyt tien ulos.

Se puoliso, valitettavasti häneltä ei kysytty mitään.
Hän jää yksin ja tuntee itsensä jumalattoman tyhmäksi ja petetytksi. Vielä enemmän, kun aiemmin. Hän voi tuudittautua vain siihen, ettei tehnyt mitään sellaista kuin sinä teit, vaikka haluja ja tarpeita siihen olisi ollutkin.
Ainakin voi tuntea vähän ylemmyydentunnetta.
Ehkä se riittää?

Vai olisiko parempi katsoa mikä oli totuus lähtökohtaisestikin?

Tarinoita on toki monia, mutta tämä yksi yleisimmistä, miten asiat alkavat ja miten ne eskaloituvat.

Toiset ihmiset tarvitsevat rinnakkais-suhteen jota käyttävät vipuvartena edellisestä suhteesta ulos pääsemiseen. Kolmatta osapuolta voidaan käyttää tiedostamatta vain tähän asiaan ja kun ero- prosessi on käynnistynyt, kolmannelle ei löydy enää sijaa tai tarvetta. Taikka sitten kolma osapuoli jää siihen, mutta valitettavasti saa käydä kovan koulun läpi. Usein hän on se, jota exä lähtee syyllistämään ja nykyinen kumppani käyttää terapeuttina ja ehkä myös lastenhoitajana.

Toiset ihmiset taas kykenevät käsittelemään tunteensa eroon liittyen itsensä ja kumppaninsa kanssa paremmin.

Lähdöt ovat aina vaikeita.
Pettämiset ja petetyksi tulemiset ovat tuskallisia kokemuksia.

Apua näiden tunteiden ja tilanteiden käsittelyyn on olemassa. <3

Työ/ Yrittäjyys ja WammalandiaTorstai 30.11.2017 19:59

Huonoja uutisia

Vammaisverkostolla johon kuulun, oli tänään valmistelukokous paneelikeskustelutilaisuuden valmisteluun liittyen. Eräs henkilö siellä tiesi kertoa, mitä poliittisella puolella valmistellaan kaikessa hiljaisuudessa. Tosin ei niin hiljaisesti, ettei vammaisjärjestöt olisi saaneet vihiä aiheesta. Homma koskee vammaisten ihmisten työllisyyttä ja näin ollen elinikäistä köyhyyttä.

Kelassa on kaksi momenttia jonka mukaan voit saada eläkettä vamman taikka sairauden perusteella. 12:2 ja 12:4

Suurin osa ihmisistä on 12:2sella jolla olen minäkin. Tämä tarkoittaa, että eläkkeessä on brutto tuloraja, joka on tällä hetkellä 740 euroa ja rapiat päälle, eli siis karvan vajaan takuueläkkeen verran. Monet eläkeläiset saavat asumistukea, joten se palkka mitä saat vastaavasti vedetään pois asumistuestasi, jolloin parhaimmillaan vammainen henkilö maksaa siitä, että käy töissä. Jos lasketaan vaikkapa niin, että saat asumistukea 400e kk/ ja saat palkkaa 300e/kk asumistuki pienenee 300e/kk Työmatkakuluja on pk-seudulla 106e/kk. Tässä ei olla vielä huomioitu työpaikkaruokailua taikka muita työhön liittyviä kustannuksia.

Tuloraja on kuukausittainen, ei vuosittainen, joka ei anna pelivaraa. Eläkkeen voi pistää lepäämään kahdeksi vuodeksi, jonka aikana saat korotettua vammaistukea jonka avulla voit tasoittaa vammaan tai sairauteen liittyviä kuluja. Kahden vuoden jälkeen eläke poistuu, koska katsotaan, että pärjäät työelämässä ja voit hakea etuutta myöhemmin takaisin, jos tilanteesi muuttuu.
740 euroa bruttona on hyvin pieni summa, kun eläkekin on samaa luokkaa. Työstä jota teet, ei jää sinulle tässä tapauksessa mitään käteen, joten onko tässä mitään järkeä?

Nyt siis tätä tilannetta ollaan vielä entisestään heikentämässä vuonna 2021 Olennaisia muutoksia on seuraavat seikat.

Brutto tulorajaa alennetaan 600 euroon
Eläkkeen lepäämään jättämisen mahdollisuus poistuu
Et saa korotettua vammaistukea, mikäli menet työelämään
Eläke pienenee lineaarisesti palkkasi suhteessa, jos se ylittää 600euron rajan.
Asumistuki pienenee joka tapauksessa jo ennen brutto tulorajan ylitystä.

Herää hyvin vahva kysymys, että jos tämä ei ole rakenteellista syrjintää, niin mikä sitten on?
Onko tämä millään muotoa kohtullista?
Ihmiselämää ja arvoa tukevaa?

Yhteiskunta maksaa meillekin ammattikoulun, yliopiston ja korkeakoulut.

Tämän jälkeen se ilmoittaa tällaisella lakisäädöksellä, että kiitos mielenkiinnosta, sinua emme halua työpaikoillemme vain koska käytät apuvälinettä tai sinulla on sairaus? Meillä on paljon akateemikkoja, insinöörejä, sähkömiehiä, toimistotyöntekijöitä ja monia muita ammattinsa osaavia, koulutettuja ja täysin päteviä ja kykeneviä ihmisiä reservissä tälläkin hetkellä. Joiden on hirvittävän vaikea työllistyä, koska rakenteelliset puittet ovat hankalat ja osaltaan estävät sen vaikka olisi työnantaja joka henkilön haluaisi palkata. Onneksi tällä hetkellä se vielä on helpompaa ja joustavampaa, mutta tulvaisuudessa se ei kyllä sitä enää ole edes tässä hankalassa muodossa.

12:4 momentti on aivan kuin toiselta planeetalta, mutta vain harvat ja valitut sen saavat.

Tällä eläkemomentilla olevat henkilöt eivät kärsi edellisten suurten massojen tavoin. Heidän eläkkeensä pysyy vaikka palkkatulo olisi kuinka suuri tahansa. Asumistuki toki pienenee, mutta eläke ei lähde vaikka palkka olisi 2500e/kk, Molemmat momentit annetaan sairauden ja vamman perusteella, mutta toiseen sinun lääkärisi pitää osata lausua taikasanoja, jotta sinä saat tämän eläkkeen tuon toisen painajaisen ja kiduttajan sijaan.

Niin ja mites se Yrittäjyys sitten, jos palkkaaminen on kerran niin hankalaa?


Vastaus on varsin tymäkkä.
Vammainen on harvoin yrittäjä. Tämä siksi, että aivan kuten tavallinen henkilö, vammainenkin putoaa täysin kaiken sosiaaliavun piiristä pois Ei ole enää fysioterapiaa, joka on usein sidottu eläkkeensaajanhoitotukeen, joka yrittäjäksi tullessa poistuu samantien.

Fysioterapia, jonka avulla ylipäänsä olet työkykyinen, jota tarvitset konkreettisesti ja olennaisesti päivästä toiseen jaksamiseen ei ole enää saatavissa, joten sinun on maksettava se itse, yrityksesi tuotoista. Vain harva yritys tuottaa samantien voittoa, usein vasta toisena tai kolmantena vuotena yrittäjä voi nostaa itselleen oikeaa palkkaa.

Mitä teet vammaisena tai sairaana ihmisenä, kun tarvitset lääkkeitä ja apuvälineitä ja kaikkea muuta mahdollista jotta selviät arjesta?`Millä syöt ja maksat laskusi? Vammaisille/ sairaille henkilöille ei myöskään myönnetä lainoja kauhean helposti saatikka yrityslainoja. Ei luoteta siihen, että homma kannattaisi kovinkaan pitkään. Ainoa mahdollisuus on saada yritysenkeli tai sijoittaja, jotta tämä auttaisi sinua alkuun. Ja sitten se kysymys, mistä riivit kasaan alkupääoman?

Toki on olemassa ukko.fi kaltaiset palvelut, mutta siitäpä taas päästään takaisin pisteeseen A, eli palkansaajan ongelmiin,- eläkkeen kanssa.

Näetkö sen onnettoman hamsterinpyörän?

Sielukkaita LihallisiaLauantai 13.02.2016 07:02

Vuosia sitten
Annoin sinulle kehoni avaimet
Opetin miten ihoni käyttäytyy
Miten saat luun valkoisemmaksi
Lihani liikehtimään

Silloin teit selväksi, että asut siinä
Ja niin vaihdoimme koteja

Huomasitko milloin?
Että kotisi alkaa käydä ahtaaksi?
Milloin huomasit ensimmäiset hylkimisoireet?
Milloin värit katosivat huoneistasi?
Tapetti alkoi tippumaan?
Katto nirahteli ja narahteli liitoksistaan?
Etkö huomannut?
Vai menitkö paniikkiin?
Etkö löytänyt manuaalista toimintaohjeita?
.....
.......
..........
Miksi et soittanut omistajalle?

Nyt me ollaan tässä perkeleen sielujen sisustusohjelmassa
Pientä pintaremonttia juu!
Ollaan kuuntelemassa neuvoja, neuvojalta
Joka opettaa meille miten käytetään vasaraa
Miten maalataan seinille värejä
Tapetti liimataan takaisin
Tuntuuko tyhmältä?
Aluksi kuuluukin
Paranemisprosessi

Ehkä sitten kun ollaan opittu
Miten pidetään kehoista huolta
Ei tarvitse etsiä
Kehopakolaisena kierrellä
Etsien uutta kotia.
Katsella ikkunoista sisään
Tuolla ois helkkarin iso olkkari!
Autotalli jonne mahtuis toinenkin Volkkari..

Toisaalta jos olet ollut huono vuokralainen
Tiedät tehneesi vesivahingon
Perusteellisen homeen
Ehkä silloin on vaan parasta todeta
Anteeksi ja olen pahoillani
Antaa avaimet käteen sovinnolla
Mennä ja ei koskaan palata.

Meillä Sielukkailla
On hankaluuksia
Näiden kaikkien lihojen kanssa
Ei me tajuta helpolla
Kuinka hajalle nää tomumajat voikaan mennä
Vääristä sanoista ja lauseista
Tehdyistä ja tekemättömistä teoista
Siksi kai meille tuputetaan uskontoja
Joilla muka näitä asioita opetetaan..

Yhteisöllisesti opitaan
Musta ja Valkoinen
Paha ja Se oikea hyvä

Jokainen meistä kuitenkin
Haaveilee
Väriliiduista...

inexperiencedPerjantai 06.02.2015 10:58

I did not know how to sing

I had lost my voice and there were no words to be sung

The poor gave me notes and meaning for the letters

I did not know any Anger

But the Tyrant´s showed me the path of pain and suffering.

I did not know any Love

Cos my heart had never been in bloom

Never been touched by any spark

The rivers taught me bliss, beauty and flowing

Thus I became to understand the essence of Love

I did not know what poetry was

But I listened to the words of lovers

How they spoke to each other with such grace

And it dawned to me with little rays of sun.

Catch your fireLauantai 31.05.2014 00:33

Your Jedi-Tricks
In to the minds eye
Illusions
False mirrors
Willó the Wisps
At my souls landscape

You torment me
You send me images
That you know
Will haunt me
Years to come

My darling demon
I will kill you
Catch your fire
And put it out

Enjoy your last supper
To the last drop
To the last bone
Suck the marrows out

You pretty fool
Thinking you have won
What comes after the fall of pride?

Do you need your priest?
Take your absolution
Don´t you dare rest in peace!

About GodsMaanantai 31.03.2014 10:36

Don´t look

Don´t breath

It´s here

The night

I will make your shadows so bright

You´ll have no place to turn and hide

Come out, come out I taunt you so well

Soon you´ll be here even without my spell..



Come out and play with us mortals

You and your fellow gods

Hang around in our flesh

Hear our bones crackling sounds

Make love like we do

Sweaty and beaten

Feel the pain as it gives you rushes

Feel that you´re alive

No more marmor stone

No more cold, jaded and alone



Why seek for prayers

In this day and age?

They no longer fear you

They have no shame!

Pagans are the way to go

They still have a soul

But why stay up in the air

When you could be worshipped

And loved down here?



What has it been?

Thousands of years?

Since you have been

Traveld here?

Alot has been done

Changed even from back then

Mamals we are still

Stupid and ill



Apes, yes some of us are

Decadented, ruind and so far

But we love our own corpses

We love the mess

We are almost awakend

To our own Hellness

We don´t need no saviour

No glory, no honor

Did we spoil your image

So sorry



But wait just a sec..

You made us to reflect you?

Mirrors aren`t we all

So why the hell are you so mad?

Down here we don´t smash mirrors

Even if we don´t like what we see.

Kiireinen TyranniMaanantai 31.03.2014 10:28

Mitä kehollisuus on?
Minä uskallan kysyä sinulta

Minä tiedän vain hengestä
Olen kuvitellut itseni aineettomaksi
Koska en ole asunut kehossani kuin vähän aikaa
Asettauduin siihen muukalaisena
Kaikki ne osat hallittavana
Hankalaa

Kuinka harjata hiukset oikein?
Miten sormet toimivat?
Miten juosta?
Tanssia?

Katkeroituneena
Kateellisena
Paheksuvasti arvostellen
Olen katsonut toisten kehoja

Pakottanut oman lihani liikkeeseen joka tuntuu sille oudolta
Vai olenko vain itse outo?
Tyhmä kun en saa hallintaani omaa luustoani?

Olen lihan kurittamisen ekspertti
Vaikka en siltä näytäkään
Koitan olla armollinen hallitsija edes sunnuntaisin
Ja sunnuntai on joka päivä

Yritän lepytellä vaivaista ruumista
Se inahtelee, se irvistelee
kuin sata vuotta se olisi elänyt
Ja vasta kolmatta se mokoma käy
Hellin ja tarjoan herkkuja

Koska joutuuhan se kannattamaan tätä liian suurta egoa
Egoa jota se pitää hallinnassa
ja kuiskii joka hetki
Muista olet kuolevainen
Muista olet kuolevainen
Kuin se olisi Roomalainen Tyranni

Ehkä se on hyväkin niin, että Tyrannilla on puuhaa
Eipähän käy kukkoilemaan
Nakkikioskilla kilpailemaan
- Vanhemmat »