IRC-Galleria

hipsuttaja

hipsuttaja

Se on tää tunne <3

[Ei aihetta]Perjantai 20.03.2009 18:01

Yksi tyttö oli toisella yötä, tytön isä oli kotona. Tytöt ottivat rauhassa kuvia huoneessaan. Yksi tytöistä meni hakemaan juotavaa..

Kun tyttö sitten meni takaisin toinen oli kadonnut.

Tyttö meni kysymään isältään, mutta isäkin oli kadonnut..
Vaikka tyttö kuinka ja kuinka etsi hän ei löytänyt kaveriaan, eikä isää..

Tyttö meni takaisin huoneeseen ja kun hän katsoi pöydälleen siihen oli ilmestynyt yksi kuva, jonka tytöt olivat ottaneet, kun hän katsoi kuvaa tarkemmin hän näki että tyttöjen viereen oli ilmestynyt musta varjo..
Tyttö kumminkin ajatteli että se oli hänen varjonsa..

Tyttö meni keittiöön hakemaan kännykkäänsä..

Yhtäkkiä jostain kuului : " IIK!"
Tyttö arveli että hänen kaverinsa olisi kiljaissut, koska olleensa piilossa hän olisi voinut nähdä hämähäkin..

Mutta kuin tyttö meni huoneeseen se oli aivan tyhjä..

Ja kun hän katsoi sivulleen, hän näki että hänen vaatekaappinsa oveen oli teipattu kaksi kuvaa, molemmat olivat tyttöjen ottamia..

Taas kun hän katsoi kuvaa tarkemmin siellä näkyi se varjo, mutta nyt se oli muodustunut ihan selviksi kasvoiksi..
Tyttö ei kumminkaan huomannut sitä, koska hän vain vilkaisi kuvaa..

Tyttö meni takaisin keittiöön soittamaan kaverilleen jos hän olisi vaikka mennyt ulos, mutta ennen kun hän ehti soittaa hän kuuli kun huoneesta meni telkkari päälle..

Tyttö meni huoneeseen ja katsoi telkkaria, nyt telkkariin oli teipattu kolme kuvaa, siinä oli ne kaksi ensimmäistä ja samaa kuvaa, mutta nyt siihen oli taas ilmestynyt yksi kuva lisää, tyttö tarkkaili kuvia..

Tyttö huomasi ensimmäisessä kuvassa sen varjon, seuraavassa kuvassa sen varjon, joka oli muodostunut pääksi ja kolmannessa kuvassa oli ihan selvä riivaaja heidän välissään..

Tyttö säikähti kauheasti ja pani kuvat telkkaria vastapäätä olevalle pöydälle ja kun hän kääntyi ovelle....

... se riivaaja kuvassa seisoi hänen edessään.


LOPPU


Kopioi tämä omaan päväkirjaasi, tai sama tapahtuu sinullekkin

[Ei aihetta]Perjantai 20.03.2009 13:15

1. Mitä sinulla on juuri päällä? Vaatteet
2. Mitä syöt/juot juuri? E mittää
3. Paljonko rahaa sinulla on tällä hetkellä? öö..... 0e
4. Millä tuulella olet juuri? ????
5. Millainen sää ulkona? Kamala..
6. Oletko tyytyväinen elämääsi tällä hetkellä? E
7. Mikä musiikki soi? Ei mikkä
8. Mitä sinun pitäisi olla juuri tekemässä? Ol koulus
9. Mitä sinun tekisi juuri mieli syödä/juoda? Ei mittä
10. Miten hiuksesi ovat juuri? auki...

Tulevaisuus;

1. Mitä aiot tänään vielä tehdä? E mittä
2. Mitä kokeita/muita koulujuttuja sinulle on tulossa? ??
3. Mitä aiot ostaa seuraavaksi? En tiä
4. Mitä aiot tasan viikon kuluttua tehdä? Koulus....
. Entä huomenna? Ratsastaa, ratsastaa ja ratsastaa

6. Mitä odotat tulevaisuudeltasi? E mittä
7. Mihin ammattiin uskot päätyväsi? E tiä
8. Mitä uskot tekeväsi tunnin kuluttua? ??
9. Kenet ihmisen luulet nyt seuraavaksi näkeväsi? ??
10. Mitä aiot tehdä viikonloppuna? Kaikkee

Nyt;

Oletko ihastunut? joo<3
Tietääkö ihastuksesi? En tiä

Viime kuun aikana oletko;

Ostanut jotakin? Joo
Ollut sairas?Joo
Ollut halattavana? ?? ei muistu mielee
Tuntenut itsesi tyhmäksi? Joka ikinen päivä ja minuutti ja sekuntti
Ikävöinyt jotakuta? Joo
Saanut kokeesta nelosen? En
Tanssinut? En
Leikkauttanut hiuksesi? En

Random;

Paha tapa? ??????
Saatko kosketettua kielellä nenääsi? En
Osaatko kohottaa vain yhtä kulmakarvaasi? En
Osaatko katsoa kieroon? Joo
Petaatko sänkysi päivittäin? E

Oletko koskaan;

Sanonut 'rakastan sinua'? E
Antanut rahaa hyväntekeväisyyteen? Joskus
Odottanut koko yön yhtä puhelinsoittoa? E
Livahtanut yöllä salaa ulos? E
Katsellut yöllä tähtiä? %u25BC joskusjoo.

Tavat/random;

Kiroiletko? Joo joskus
Kokkaatko omat ruokasi? Joskus
Teetkö kotitöitä? Joo
Pidätkö lihasta? Joo
Oletko tyytyväinen elämääsi?tää kysymys ol jo.
Omistatko koiran? E
Käytätkö rahasi E
Pidätkö uimisesta?Joo
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystävillesi? jo, yleensä.

Kumman valitsisit;

Kukkia vai suklaata? suklaa
Harmaa vai musta? musta.
Värikäs vai musta-valkoinen? musta-valkoinen
Viha vai rakkaus? rakkaus
Auringonnousu vai lasku? lasku
M&M vai Skitlesit? ??
Myöhään valvominen vai aikaisin herääminen? eka
Kuuma vai kylmä? kuuma
Oikea vai vasen? sama se.
10 hyvää ystävää vai 2 parasta kaveria? %u25BC 2parasta kaveria.
Aurinko vai sade? aurinko

Oletko koskaan;

Nukkunut sängyssä vastakkaisen sukupuolen kanssa? joo
Varastanut rahaa ystävältäsi? en
Nukkunut alasti? hahha, joskus joo. : DDD
Ollut tappelussa? ???
Ollut lentokoneessa? en
Ikävöinyt jotakuta niin paljon, että sattuu? joo
Ollut yksinäinen? joo
Huijanut pelissä? joo
Itkenyt itsesi uneen? joo
Laulanut suihkussa? en
Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? joo
Pettänyt poika/tyttöystävääsi? en
Ollut todella iloinen? joo

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.03.2009 22:46

jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina 20:06

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.03.2009 02:33

....ღღღღღღ......................ღღღღღღ
..ღღღღღღღღღ............ღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღ....ღღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღღ.ღღღღღღღღღღ
..ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
....ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
........ღღღღღღღღღღღღღღღღღ
..............ღღღღღღღღღღღღღ
....................ღღღღღღღღღ
........................ღღღღღღ
...........................ღღღღ
............................ღღღ
.............................ღღ
..............................ღ
............................ღ
.........................ღ
......................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
......ღ
....ღ
......ღ.......................ღ....ღ
..........ღ..............ღ...............ღ
..............ღ......ღ.....................ღ
...................ღ........................ღ
................ღ.......ღ..............ღ
..............ღ.............ღ....ღ
.............ღ
...........ღ
..........ღ
.........ღ
.........ღ
..........ღ
..............ღ
...................ღ
..........................ღ
...............................ღ
.................................ღ
.................................ღ
..............................ღ
.........................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
.....ღ
...ღ
.ღ.............................ღ....ღ
ღ..........................ღ...........ღ
.ღ......................ღ................ღ
..ღ...................ღ..................ღ
...ღ....................................ღ
.....ღ................................ღ
........ღ.........................ღ
...........ღ...................ღ
..............ღ..............ღ
..................ღ.......ღ
.....................ღ..ღ
.......................ღ

Jos kopioit tämän päiväkirjaasi 15 minuutin sisällä, saat suudelman/halin ihastukseltasi perjantaihin mennessä. Jos et kopioi tätä, ihastuksesi alkaa seurustella bestiksesi kanssa ja sinulla on huono rakkausonni koko vuoden 2009. Huom ! Kopioi tämä, sillä tämä todella toimii !

[Ei aihetta]Tiistai 17.03.2009 19:22

Poikamainen puolesi:

[x] Rakastat huppareita
[ ] Rakastat farkkuja
[x] Koirat on parempi kuin kissat
[x] Olet vahingoniloinen
[x] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
[x] Shoppailu on kidutusta
[x] Inhoat surullisia elokuvia
[ ] Omistat xboxin
[x] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[ ] Olet halunnut olla palomies
[ ] Sinulla on DS, PS2 tai sega.
[ ] Sinulla on ollut pakkomielle power rangeseihin
[ ] Katsot urheilua TV:stä
[x] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia
[ ] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseballkortteja
[ ] Roikkuvat farkut ovat makeita
[x] On outoa pitää pyjamabileitä
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[x] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[x] Urheilu on hauskaa
[ ] Puhut ruoka suussa
[x] Käytät boksereita

Total: 13

Tyttömäinen puolesi:

[ ] Käytät huulikiiltoa
[ ] Rakastat shoppailua
[ ] Käytät eyelineria
[ ] Sinulla on sama paita useana eri värinä
[ ] Pukeudut pinkkiin
[x] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[ ] Mielestäsi cheerlearding on urheilua
[ ] Inhoat pukeutua mustaan
[ ] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[ ] Tykkäät käydä manikyyreiisä/pedikyyreissä
[ ] Tykkäät pitää koruja
[ ] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[ ] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[ ] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[x] Olet harrastanut cheeleadingia, kuntosalia tai tanssia
[ ] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[ ] Naurat paljon
[ ]Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[ ] Välität ulkonäöstäsi
[ ] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[ ] Käytät hajuvesiä
[x] Käytät tyttöjen alusvaatteita
[x] Leikit pienenä nukeilla
[ ] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
[ ] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsää

Total: 4

[Ei aihetta]Maanantai 16.03.2009 21:34

1. Teidän pihaan kävelee pitkä mies.

[x] jokuhinttitulee.
[ ] etiks mua? 8) <3 <3
[x] vittuako tänne tuut?
[ ] aimoi

2.Olet lenkillä. Pilvi tippuu taivaalta päällesi.

[ ] Äkkiä kuva!
[x] Kuolinko mä?
[x] Pääseeks tällä lentoon?
[ ] Apua!
[x] mitä vittuu??

3. Imuroit, ja huomaat koirasi hampaan lattialla.

[ ] Onks tää mun? no... tyynyn alle vaan :D
[x :D] *menee koiran luo* Liimataan tää takas.
[ ] Äiti!
[ ] *ei huomaa ja imuroi sen*

4. Kuolet huomenna.

[x] Kiva.
[ ] Yhyy
[ ] Nyt pitää tehä KAIKKI MISTÄ OON UNELMOINU!
[ ] Oon liian nuori kuolee!
[x] sit vaan testamenttii tekee

5. Poika kertoo että hänellä on 13 senttinen.

[x] Äähää mul on pidempi!
[ ] Missä viivotin!?
[ ] Hyihyhyihyi.
[x] Aha?

6. Sinulle tarjotaan kaupungissa jotain epämääräsitä jauhetta.

[x] Onks se pesuainetta?
[x] Ei kiitos
[] voin mä ottaaki.
[ ] en käy kapes.

7. Alaston mies saapuu ovellesi.

[ ] Äiti, sulle tuli vieras.
[ ] ooksä se mun kadonnu isä?!
[ ] lol sulla on lyhyt.
[ ] Hyi vittu
[x] paiskaat oven kiinni ja huudat postiluukusta ``vittuun siitä``

8. Veljesi tulee kertomaan että lauloit unissasi.

[x] Miten meni?
[ ] No onneks et kuvannu!
[ ] ei oikeesti!?
[x] vitun nulikka mua tuut kuuntelee öisin hyi !

9. Se olikin vitsi.

[x] Saat turpaas stna
[ ] no kyl mä tiesin...
[ ] vau.
[ ] saatanan napero tuu tappelee!

10. Nyt tuli loppu.

[ ] no miks ?
[x] Jes
[ ] yhyy
[ ] siis missä

[Ei aihetta]Maanantai 16.03.2009 21:30

Puhelinlaskusi kuukauden ajalta?
- hmm.. ;o

Haluaisitko painaa 5kg vähemmän?
- joo

Mikä sinua ärsyttää?
- kaikki..

Kuka sinua ärsyttää?
- kaikki...

Oletko aamu- vai iltaihminen?
- ilta..

Mitä suunnittelit tekeväsi huomenna?
- En tiä

Ovatko sunnuntait turhia?
- no.. emmä tiiä..

Kuka sai sinut viimeksi nauramaan?
- Iskä

Tee vai kahvi?
- kahvi..

Viimeisin uni jonka muistat?
- en jaksa selittää..

Kuka tuntee sinut parhaiten?
- ??

Kuinka monta henkilöä on mustalla listallasi?
- ei yhtää..

Mieluisin vaatekappaleesi?
- ??

Mitä ohjelmia seuraat tv:stä?
- Vaik mitä

Onko sinulla vihamiehiä?
- En tiä

Oletko usein myöhässä?
- melkein aina..

Pidätkö naapureistasi?
- kai ne siin menee, paha sanoo ku en tunne..

Hävitätkö usein tavaroita?
- jokapäivä mul on jotai häviksis..

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- hmm.. öö.. emmä muista..

Mikä on parasta kesässä?
- kaik
Oletko huolissasi itsestäsi?
- en toki.. No ei kai, ehkä vähä.. emmä tiiä..
Ovatko suomalaiset elokuvat huonoja?
- jotkut juu..

Pidätkö junalla matkustamisesta?
- iha jees..

Mitä haluaisit tehdä ennen kuolemaasi?
- nähdä muutama ihminen ja kertoo paljo vituttaa ku ei kerenny tekee mitää juttui..

Aamulla ensimmäiseksi ajattelen?
- et onks pakko herää taas..

Kenet näit viimeks?
- hmm.. eemin
Miten elämäsi sujuu yleensäkin?
- no.. ei oo kehumista pahemmin kyl..
Millon joit jotain alkoholipitoista?
- .....

Voisitko leikata päätäsi kaljuksi?
- jos maksettais
Miten suhtaudut ihmisiin yleensä joita et tunne?
- En tiä
Minkä värinen stabilo tai muu tussi sinulta loppuu yleensä ensimmäisenä?
- Musta tai punanen..

Jos riitelet vanhempiesi kanssa, millaisia riitanne ovat (esim.huudatte, pidätte mykkäkoulua, paiskotte tavaroita jne.)?
- riippuu..

Jos käytät ripsentaivutinta, oliko sinulla alussa vaikea oppia oikea tekniikka sen käyttöön?
- en käytä..

Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa?
- en tiä

Miten reagoit, jos joku kertoo pervon vitsin?
- emmä mitenkää ihmeellisesti..

Oletko joskus jättänyt tahallasi vastaamatta jonkun ihmisen puheluun?
- usein juu..

Mitä ilman eläminen olisi sinulla BB-talossa kaikkein vaikeinta?
- ....

Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
- E
Kuinka vanhat siskosi/veljesi ovat?
- tarpeeks..

Ketä aiot seuraavaksi suudella?
- no hmm.. :P

Oliko joku sun vieressä viime yönä?
- eipä näkyny..

Biisi jonka viimeksi kuuntelit?
- .....

Oletko sanonut tänään kenellekään rakastavasi häntä?
- en oo..

Mitä teit viime yönä?
- nukuin

Käytkö usein kauppakeskuksissa?
- emmä jaksa..

Milloin viimeksi söit lääkkeen?
- tänää.. jokapäivä jotain...

Jos juot kahvia, miten juot sen?
- kuinni miten..? häh.. tai siis jos se meinaa et mitä siihe laittaa ni joo, en mittää

Milloin olet viimeksi värjännyt hiuksesi?
-
Minkä vaatteen ostit viimeksi?
- housut.. ^^
Miksi olet viimeksi käynyt sairaalassa?
-

Mitä aiot tehdä nyt, kun tämä gallup loppuu?
- hmm..

[Ei aihetta]Maanantai 16.03.2009 01:07

> >>>> Lue!
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
Toivo Jotain!
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>> Illalla Kun Tyttö ja Poika Istuvat Puistossa....
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>> Tyttö sanoo: Olenko mielestäsi söpö ?
> >>>> Poika sanoo:Et.
> >>>> Tyttö sanoo: Tappaisitko itsesi että pysyisin hengissä ?
> >>>> Poika sanoo: En.
> >>>> Tyttö sanoo: Olisitko surullinen jos kuolisin ?
> >>>> Poika sanoo: En
> >>>>
> >>>> Tyttö oli kuullut tarpeekseen ja lähti juoksemaan kotiin.
> >>>> Poika otti tyttöä kädestä kiinni ja sanoi: Et ole mielestäni söpö, olet maailman kaunein.
> >>>> En tappaisi itseäni, minä pyytäisin sinua tekemään sen. En olisi surullinen jos kuolisit, koska kuolisin itse.
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>> Seuraavana aamuna.
> >>>> Tyttö ja Poika kävelivät puistossa.
> >>>>
> >>>> Tyttö sanoo: Rakastatko minua ?
> >>>> Poika sanoo: Todellakin.
> >>>> Tyttö sanoo: Olisitko iloinen jos kuolisin ?
> >>>> Poika sanoo: En, kuolisin sinun kanssasi .
> >>>> Tyttö sanoo: Valehteletko minulle ?
> >>>> Poika sanoo: Miksi valehtelisin ?!? Minähän rakastan sinua!
> >>>> Tyttö sanoo: Oletko varma?
> >>>> Poika sanoo: Olen, Voisin kuolla puolestasi! Voisin kuolla, jotta sinä pystyisit elämään kunnolla! Voisin vaikka menehtyä sinun puolestasi kolarissa.
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>> Illalla kun poika oli menossa kauppaan, hän näki sen mikä oli kaikkien painajainen.!
> >>>>
> >>>> Hän näki tytön toisen pojan kanssa kaupan ovella. Poika meni nurkan taakse piiloon ja jäi katsomaan pettääkö tyttö hänet.
> >>>>
> >>>> Samassa tyttö suuteli toista poikaa... Poika juoksi metsään metsästys majalle, jonka omisti hänen isänsä.... Avasi oven ja otti aseen... Ja kirjoitti kirjeen jossa luki näin:
En Valehdellut sinulle, mutta sinä valehtelit minulle ! En voi kestää elämääni jos sinä valehtelet minulle ! Hyvästi: Rakas ja Muut...
> >>>>Poika juoksi kaupan luo, kulmalle missä oli ollut ja nähnyt tytön suutelevan toista. Itki hiljaa, meni vähän lähemmäs, mutta silti tyttö ei huomannut häntä, vaan oli toisen kanssa. Siinä samassa kuului iso laukaus ja poika makasi elottomana maassa. Tyttö juoksi hänen luokseen huutaen kun oli tajunnut kuka tämä oli! Tyttö luki kirjeen ja purskahti lohduttomaan itkuun. Hän tajusi samassa mitä oli tehnyt.
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>> Seuraavana aamuna tyttökin löydettiin kuolleena veitsi kädessään, huoneestaan.
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>>
> >>>> Kopioi tämä päiväkirjaasi, tai rakkauselämäsi tulee olemaan epäonninen seuraavat 10 vuotta

[Ei aihetta]Tiistai 17.02.2009 23:47

Poika ja tyttö olivat seurustelleet kolme viikkoa. Eräänä iltana poika ja tyttö söivät kynttilöiden valossa. "Voi kuinka minä sinua rakastan", poika sanoi hempeällä äänellä ja puhkesi kyyneliin.
Tyttö oli ihmeissään. "Mikä helvetti sinulle oikein tuli!", tyttö parkaisi.

Poika katseli vain tyttöä, ja hymyili alakuloisesti. "Muistatko lempiharrastuksemme?", hän kysyi.
"No en ihan dementikko ole!", tyttö sanoi ja naurahti.
"Mene huomenna keilaamaan, ja ota lempipallosi mukaan, se vaaleanpunainen", poika sanoi.

"Mikähän tuota vaivaa..", tyttö ajatteli. "Jos kerran niin tahdot, mutta tuletko sinä mukaan?", tyttö sai sanotuksi.
"Ei, en tule. Mutta mene sinä, ymmärrät sitten huomenna".

Seuraavana päivänä tyttö meni keilaamaan, vaaleanpunainen pallo mukanaan. Hän työnsi sormet keilapallon reikiin, mutta yksi sormi ei mennyt syvälle. Hän tunsi että sisällä oli paperia. Tyttö kaivoi paperin pois, ja luki sen. Lapussa luki: "Anna anteeksi, en pystynyt sanomaan sitä eilen. Minun täytyy muuttaa napajäätikölle, sain sieltä töitä. Lentoni lähti tänä aamuna, joten et voi ottaa minuun yhteyttä. Älä unohda minua".

"YHYHYHYH NIISK NIISK", tyttö ulvoi ja lähti kotiinsa. Hän itki huoneessaan kaksi viikkoa, kunnes hän uskaltautui katsomaan televisiota. Tyttö rupesi katsomaan uutisia, olihan hän jäänyt paitsi kaikesta informaatiosta.
"Napajäätiköllä mies rakasteli pingviinin kanssa", sanoi uutisankkurin ääni.
"Tämä ei voi olla totta!" tyttö kauhisteli. "Miehellä on samanlainen takki kuin poikaystävälläni! Minä en kelvannut hänelle!", tyttö parkui.

Tyttö itki taas huoneessansa, mutta sitten hänellä välähti. "Menen kauneusleikkaukseen, se saavat tehdä minusta pingviinin ja sitten kelpaan miehelleni taas!"

Operaatio oli vaikea, mutta tyttö oli tyytyväinen lopputulokseen. "Poikaystäväni ilahtuu kun näkee minut!"

Viimein hän sai puhelun. "Kulta, olen palannut! Tulen käymään!"
Tyttö oli täpinöissään. Hän käveli pingviinikävelyään ympäri huushollia, ja alkoi siivota. Hän halusi tehdä hyvän vaikutuksen.
Lopulta ovikello soi. "Juhuu!", tyttö ajatteli.

Tyttö avasi oven.. Pojan ilme oli ällistynyt. "Mitä sinä olet tehnyt!?"
"Näin televisiosta kuinka panit pingviiniä.. Ymmärsin etten kelpaisi sinulle ihmisenä..", tyttö sanoi.
"Enhän minä mitään pingviiniä ole painanut", poika intti.
"Hänellä oli samanlainen takki kuin sinulla, älä väitä vastaan!"
"No tottakai oli samanlainen, meillä napajäätikkö ja pingviini asiantuntijoilla on samanlaiset takit! Firmamme on ne kustantanut!", poika karjui ja lähti pois.

Tyttö itki taas. "Ei voi olla totta", hän ajatteli.

Tarinan opetus:
1) älä tee hätiköityjä päätöksiä
2) älä ota sellaista seurustelukumppania joka ei rakasta sinua esimerkiksi pingviininä </3

Ja jos rakastat jotakuta niin paljon, että hyväksyisit hänet pingviininäkin, lisää tämä päiväkirjaasi. Kiitos

[Ei aihetta]Tiistai 17.02.2009 23:34

Huomenna kaikki voi olla toisin.. Huomenna et ehkä näe ihmistä, josta oikeasti
välitit.. Tai ehkä ihmiset, jotka sinusta oikeasti välittivät, eivät näe sinua..
Koskaan ei voi tietää.. Ei koskaan..

Miltä tuntuisi painaa joka yö pää tyynyyn tietäen ettet koskaan ehtinyt pyytää
häneltä anteeksi, etkä koskaan sanonut hänelle kuinka paljon hänestä välität?
Miltä tuntuisi itkeä itsensä uneen hänen kuva mielessäsi, toivoen, että saisit
hänet edes hetkeksi takaisin, jotta voisit halata häntä, kertoa hänelle kuinka
tärkeä hän on ja pyytää anteeksi sitä, että olet joskus sanonut hänelle pahasti.
Katsoisit häntä silmiin ja pitäisit lujasti kiinni, et haluaisi enää koskaan päästää
häntä menemään. Mutta niin voisi vain toivoa. Totuus on, ettet enää koskaan
näkisi häntä. Et enää koskaan saisi tilaisuutta pyytää anteeksi, kertoa kuinka välität,
halata, ehkä suudellakin. Et koskaan. Tee se siis nyt. Elä kuin viimeistä päivää,
kerro ihmisille joista välität, miten tärkeitä he ovat ja pyydä anteeksi ihmisiltä, joita
olet loukannut. Sillä et ehkä enää koskaan saa toista tilaisuutta.. Elämä on opettanut,
että kuka tahansa meistä voi lähteä huomenna. Se voit olla sinä, se voin olla minä,
se voi olla kuka tahansa. Mutta jotta sinun ei tarvitsisi murehtia asioita joita jätit
tekemättä tai sanomatta, tee ja sano ne tänään. Juuri nyt. Lähetä ystävillesi tekstiviesti,
sähköposti, tai soita heille. Kerro että välität. Sillä ehkä.. Ehkä huomenna et enää voi...

Laita tämä omaan päiväkirjaasi jos haluat kertoa läheisillesi kuinka paljon heistä
välität, ja kuinka paljon he sinulle merkitsevät. Toivottavasti jokainen, joka tämän
lukee, havahtuu ajattelemaan sitä, kuinka tärkeitä toiset ihmiset meille oikeasti
ovat, vaikkemme sitä aina itse osaa näyttääkään.