IRC-Galleria

Kokosin unelmieni minänTorstai 01.11.2012 10:41

Sanon nyt alkuun että näinkin on hyvä omana itsenäni, ei ongelmia :D Mutta oli kiva leikkiä tälläistä ajatusleikkiä.

Tämän äänen haluaisin itselleni, on kuin enkelin sointua ♥

Lisäisin vielä että haluaisin Leona Lewisin luonteenkin, hän on nöyrä ja aito upea ihminen. Kun katsoin X-Factoria missä hän oli aikoinaan mukana kisaamassa niin hänen lauluesitykset oli henkeäsalpaavia, en ikinä kyllästy niitä katselemaan kun ne löytyvät onneksi Youtubesta. Minun mielestä Leonalla on kaikkein kaunein lauluääni mitä olen kuullut ikinä ja hänen persoona on myös ihana. Kultainen ihminen todella :)

Sitten hiukset

Tuo leikkaus ja hiusten kiharrus on sitä klassista Kim Kardashiania. Kelpaisi myös noin pitkät etuhiukset että saisi tehtyä edes vähän samantyyliset kutrit, mutta ei auta kuin kasvattaa.

Silmät on sielun peili

Sori vain mutta hieman syrjin nyt tummasilmäisiä ihmisiä, minun mielestä vaaleat silmät on harvinaiset ja näyttävät, sellaiset mitkä ottaa SILMÄÄN hyvällä tavalla :D Olen hieman kateellinen eräälle tutulleni kun hänellä on ihan vaalean vihreät silmät kuin timantit ja niitä jää aina tuijottamaan, ne on niin kauniit. Kirjoitin googleen "most beautiful eyes" niin siellä tuli pelkästään vaaleita silmäpareja vastaan, varmaan siksi tosiaan kun vaaleat silmät on aika harvinaiset maailmassa.

Viimeiseksi unelmieni kroppa

Taas Kim Kardashian mutta kun hänellä on juuri tuo tiimalasivartalo, eli ultimaattisen naisellinen kroppa. On hyvän kokoiset rinnat ja kapea vyötärö sekä lantiota. Noo hän on kyllä käynyt kirurgin veitsen alla mutta ei se mitään. Tuollainen kroppa vaan on omaan silmääni näyttävin ja kaunein, ei mitään suoraa mallimaista vartaloa vaan kurveja.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.