IRC-Galleria

huuhali

huuhali

Eetun äiti :)

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.07.2009 13:25

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

[Ei aihetta]Tiistai 07.07.2009 21:58

"Kuiskaan joka ilta hyvää yötä sinulle" sanoi Nasu Puhille. "Mutta
minähän asun metsän toisella laidalla" Puh sanoi. "Juuri siksi. Voin
kuvitella, että olet lähellä."
- Nasu

ÄITI! <3Perjantai 16.01.2009 01:40

Mitä lapsi sanoo äidistä:
>
> 4 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti osaa mitä vain!
> 8 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti tietää paljon! Todella paljon!
> 12 vuoden ikäisenä ~ Minun äiti ei todellakaan tiedä kaikkea.
> 14 vuoden ikäisenä ~ Tietenkään äiti ei tiedä sitä, myöskään!
> 16 vuoden ikäisenä ~ Äiti? Hän on todella vanhanaikainen.
> 18 vuoden ikäisenä ~ Se vanha nainen? Hän on nyt semmoinen vanhanaikainen.
> 25 vuoden ikäisenä ~ No, hän saattaa tietää siitä hieman.
> 35 vuoden ikäisenä ~ Ennenkuin päätetään, kysytään äidin mielipide.
> 45 vuoden ikäisenä ~ Mietin vain, että mitä äiti siitä ajattelisi
>
> 65 vuoden ikäisenä ~ Voisinpa kysyä äidiltä neuvoa.

Jos arvostat äitiäsi edes pikkiriikkisen verran, niin lisää tämä päiväkirjaasi.

[Ei aihetta]Lauantai 13.12.2008 08:42

shit! sain just äske tietää et mun äiti oli jääny auton alle ja joutu nyt sairaalaan, se kuulemma sai aivohalvauksen ja joutu koomaa:( joten sori jos, en tuu pitkää aikaa ulos;((((
^sanoisin näin 10 min. päästä jos en olisi kopioinut tätä minuutissa päiväkirjaani. Jos et kopioi tätä minuutissa päiväkirjaasi, joku sukuluaisistasi joutuu kymmenen minuutin päästä auto -onnettomuuteen.

EETU 2-VEE!!!! :) <3Perjantai 12.12.2008 10:24

Kiitos kaikille onnitteluista! :) <3Keskiviikko 10.12.2008 20:52

tylsääkin tylsempää...Perjantai 15.08.2008 15:56



1.Juotko kahvia?
- noup!

2.Onko sun kynnet lakattu tällä hetkellä? Jos on, niin millä värillä?
- ei

3.Entä varpaankynnet?
- ei

4.Missä kuussa oot syntynyt?
- december

5.Onks sun hiukset tällä hetkellä värjätyt?
- tääläkin hetkellä väri aine päässä..

6.Pelkäätkö pimeetä?
- enpä oikeestaan

7.Ootko koulussa, lukiossa, amiksessa, töissä, vai missä..?
- töissä, köyhän on pakko painaa...

8.Osaatko mielestäsi laulaa?
- en oikeestaa... mitä ny kännis luulee olevas oikein huippulaulaja.. haha.. :D

9.Ootko nyt tai ootko ollut musiikkiluokalla?
- en oleee..

10.Minkälainen on lempikuppisi?
- ferrari muki

11.Kirjoitatko tietokoneella silleen et katot näyttöön vai näppäimiin?
- molempiin oikeestaan, enempi ehkis näppäimiin.. en oo niin taitava kymmensormitaituri viel.. :D

12.Monelta heräsit tänään?
- eka vähä ennen kuutta ja sit puol ysi

13.Syötkö yleensä aamupalaa?
- pyrin syömään mut aika usein se jää..

14.Missä nukuit viimeyönä?
- ihan omas sängys kotona..

15.Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi?
- 1-2 riippuu miten haluun mun pään.. :D

16.Mikä on lempi teesi?
- en käytä

17.Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
- autos tais soida joku cheekin biisi "te rokkaatte nyt parhaitten kaa"

18.Milloin olit viimeksi yökylässä? Kenen luona?
- varmaan ehkis rakkaan veljeni luona...

19.Monelta menet yleensä nukkumaan?
- aika usein siin klo 22, mut välil se on 22-24

20.Paljon kello on nyt?
- 12.13

21.Mitä tarvitsisit kaikista eniten nyt?
- rahaa!

22.Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn?
- no mistä säästää kun ei oleeeee...

23.Millainen yöpuku sinulla on?
- yleensä semmonen iso t-paita

24.Muistatko mitä unta näit viimeksi?
- en viime öistä mut yks uni jäi mieleen tosi vahvasti ja siinä toni kuoli, joten ei todellakaan kiva uni!!

25.Onko sulla oma tietokone?
- jep..

26.Entä stereot?
- löytyy

27.Onko sulla oma telkkari?
- sekin löytyy, peräti 2 kpl..

28.Asutko kotona?
- kotona, mut en porukoitten kotona.. haahaa..

29.Ketä asuu kanssasi?
- toni ja eetu

30.Millaisesta musiikista tykkäät?
- iskelmästä rokkiin menee..

31.Näkeekö vaatteistasi tai muusta sen millaista musiikkia kuuntelet?
- en uso

32.Suosittele jotain leffaa. Perustele.
- ei tuu ny mitää mielee..

33.Minkä leffan kävit viimeksi katsomassa elokuvateatterissa?
- en ees muista, siit on niin kauan aikaa.. huoh

34.Milloin olit viimeksi keilaamassa?
- siitä on jo aikaa.. haluisin kyl..

35.Mitä harrastat? Kuinka kauan olet harrastanut sitä?
- suun soittoo ja aina! :D

36.Mitä kaikkia harrastuksia olet lopettanut?
- tanhu, hiphop, aerobic...

37.Mitä mieltä olet partiosta?
- ei mun juttu

38.Mitä odotat innokkaasti?
- tulevaa

39.Onko sinulla suunnitelmia seuraavalle lomalle?
- toivottavasti päästäis tekee joku lomamatka

40.Milloin olet ollut viimeksi laivalla?
- työporukan kanssa tos, oisko ollu alkuvuodesta..

41.Minne maahan haluaisit matkustaa?
- espanjaan

42.Lähtisitkö sinne jos sinun pitäisi lähteä nyt heti? Puoli tuntia aikaa pakata.
- tottakai!

43.Mitkä suklaakonvehdit ovat parhaita?
- mis on minttua sisällä

44.Tykkäätkö salmiakista?
- nam nam

45.Milloin olit viimeksi kaupassa? Mitä ostit?
- eilen illalla.. ruokaa.. ja hiusväriä..

46.Oletko mielestäsi köyhä vai rikas?
- todella köyhä... mut rikas siinä mielessä että mul on ihana perhe..

47.Onko sinulla säästötili?
- on joo mut siel ei oo senttiäkään.. :D

48.Mikä on lempivärisi?
- pinkki ja ruskeen vaaleemmat sävyt

49.Kuinka kauan sinulla on ollut nykyinen tyylisi?
- aikast kauan

50.Missä maissa olet käynyt?
- turkki ja ruotsi

51.Jos saisit muuttaa paikkakunnaltasi, minne muuttaisit?
- oon tyytyväinen tähän olin paikkaani..

52.Ammuitko ilotulitteita uutena vuotena?
- tais muutama tullu ammuttu

53.Mikä oli mieluisin joululahja jonka sait?
- varmaan videokamera.. en muista mitä sain.. :D

54.Mikä oli sellainen joululahja jonka annoit jollekin, mutta olisit mieluusti itsekin ottanut sellaisen?
- ei voi muistaa

55.Onko sinulla ompelukone? Jos on mitä ompelit viimeksi?
- ei oo

56.Onko sinulla oma kamera? Mikä? Onko se hyvä?
- ihan jees sonyn kamera

57.Minkä leffan näit viimeksi? Oliko hyvä?
- kolmistaan.. no odotin et ois ollu parempi.. mut ihan ok..

58.Onko sinulla web-kamera?
- löytyy

59.Onko sinulla jokin kuvanmuokkausohjelma? Mikä? Onko hyvä?
- emmätiiä..

60.Mikä on viimeisin suuri ostoksesi?
- meidän häät

61.Osaatko mielestäsi piirtää?
- no eh

62.Pidätkö itsestäsi?
- vikoja löytyy, mut pakko niiden kans on elää.. ja itteni kans...

63.Mitä mieltä olet Idolsista? Katsotko sitä?
- sillon tällön tulee seurattu

64.Mikä on lempi tv-ohjelmasi? (Ei tarvitse olla sellainen, jota näytetään tv:ssä tällä hetkellä.)
- monia monia.. mm, house, c.s.i, ilman johtolankaa, kauhukeittiö, bb, yms, yms...

65.Milloin olit viimeksi hiekkalaatikolla?
- eetun kans joku aika sit

66.Milloin olet viimeksi ommellut käsin?
- korjasin housut joku aika sit

67.Onko teillä kotipuhelin?
- ei oo

68.Sano 1 kiva tytön nimi ja 1 kiva pojan nimi.
- eetu ja ella-mari

69. Kuinka pitkä olet?
- 155

70.Oletko mielestäsi alipainoinen, sopiva, ylipainoinen..? Vai mikä?
- tosi läski

71.Mikä on lempi fonttisi?
- joku kiva

72.Minkä kirjan luit viimeksi?
- luen parhaillaan kirjaa nimeltä häkkipoika

73.Kuinka usein peset hiuksesi?
- joka päivä

74.Anna joku kauneudenhoitovinkki tytölle.
- pidä ittes siistinä

75.Anna joku kauneudenhoitovinkki pojalle.
- naamaa saa puhdistaa

76.Kuulutteletko syntymäpäivääsi, mutta kun sinulle lauletaan sanot: "Älkää! Ei saa laulaa!"?
- en oikeestaa

77.Miten reagoit kun sinulle lauletaan syntymäpäivälaulu?
- nauran

78.Millä kaikilla kielillä osaat laulaa syntymäpäivälaulun?
- 3 suomi ja englanti

79.Mikä on kenkäsi koko?
- 36-38

80.Jos saisit yhden asian muuttaa itsestäsi mikä se olisi?
- olisin vähemmän läski, mut asialle olen tekemäs kyl jo jotain.. hitaasti tosin mutta varmasti

81.Pääseekö kaikki taivaaseen?
- en uso

82.Oletko koskaan matkustanut lentokoneella?
- jeppis

83.Milloin ja minne viimeksi?
- turkkiin 1997
84.Piditkö siitä?
- jeh

85.Mikä on lempihymiösi?
- :D

86.Onko sinulla mese? Käytkö siellä usein?
- juu juu

87.Mikä on ärsyttävin gallupkysymys?
- no kaikki

88.Minkä nimen olisit saanut jos olisitkin ollut toista sukupuolta?
- ku ei mun äiti muista

89.Haluaisitko saada omia lapsia? Miksi?
- mul on jo! ja eetu on niin ihQu.. ja toinenkin olis ihan kiva..

90.Annatko rahaa keräyksiin?
- aika harvoin

91.Oletko ollut mukana keräyksissä? Missä?
- en ooo

92.Onko sinulla oma huone?
- oma koti kullan kallis

93.Oletko sisustanut jotain huonetta kodissasi? Miten?
- kaikkia oman tyylin mukaan

94.Jos saisit 1000 euroa ja sinun pitäisi nyt heti päättää minne YHTEEN kauppaan käyttäisit sen, mikä se olisi?
- varmaan ikeaan

95.Onko sinulla oma sohva?
- löytyy 2 kpl

96.Missä yövieraasi nukkuvat?
- yleensä vierashuoneessa

97.Osaatko muokata kuvia tietokoneella?
-aika heikosti

98.Tavallinen vai digikamera?
- digi

99.Mistä keksit nickisi?
- jsotain menneisyydestä se tulee

100.Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
- lähden justiinsa töihin.. huoh..

hyvää nimipäivää mulle! :D Maanantai 21.07.2008 14:19

« Uudemmat -