IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 14.07.2008 19:12

olen väsynyt mutta
helvetin onnellinen
ja sanoisinko jopa
hyväntuulinen.

rokki oli mahtia !
kiitos ihmiset.

päästäkö irti vai pidänkö kiinni

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.07.2008 17:05

kaipaan sinua jo
ja tiedän, että
et ole minusta kaukana.

toivottavasti et tule koskaan olemaankaan.

yöt joita toivon, ovat.

let's give it a shot, give it a shot now

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.07.2008 18:54

viime yö oli täynnä full of love:a,
oli paljon erilaisia tunteita ja
ihmisiä joita ei olisi uskonut välttämättä
tapaavansa.

rakastuin lujemmin vanhoihin tuttuihin
ja uusin hieman enemmän
kuin ennen, kyllä myönnän sen.

kaupungin laidalla ei ihmetelty, että
mistä nämä ihmiset meidät oikein ovat
käsiinsä kaivaneet.
muualla kyllä.

ja kun yö alkoi muuttua aamuksi,
istuttiin porukalla ulkona,
naurettiin, soitettiin kitaraa ja
ennen kaikkea fiilisteltiin, jumalauta !


ihmiset, fiilistellään useammin enemmän ja lujemmin
sillä minusta tuntuu, että viime yönä
me voitimme maailman 6-0. ♥


just live till you die, wanna drown
with nowhere to fall into the arms of someone

[Ei aihetta]Tiistai 24.06.2008 02:15

just so oh !
tiedätkö, olen vallan onnellinen.
ihan oikeasti.

"sillä on aika
hyvä meininki tytöksi"

kaikki on vihdoinkin niin hyvin, ettei ole
oikein edes mitään kirjoitettavaa.
koska kirjoituksethan saavat alkunsa
kivusta sydämessä.

yöt ovat olleet nyt vain niin suuria rakkauksia.
sinä ja te olette olleet minulle vielä enemmän.
kaikki kävelee eteenpäin, jotkut tuijottavat samalla menneisyyteen,
joku huutaa
jossain ehkä minua.
minä haluan ja kuljenkin nyt eteenpäin.

olen löytänyt ne tärkeät asiat elämässäni
ja aion pitää ne lähelläni,
tuli kuinka vaikeita aikoja hyvänsä.

ps. viime yö ♥

minä tiedän ettet osaa elää ilman hellyyttä.
olet niin kuin minäkin.
liekö sattumaa, että kohdattiin


[Ei aihetta]Maanantai 02.06.2008 15:03

kiitos murut,
teidän kanssa vietettiin huippuja aikoja.
helsinki ei ikinä unohdu.
pidetään yhteyksiä, love you.

kesä eikä mitään tekemistä

[Ei aihetta]Torstai 29.05.2008 04:18

eilen itkin tunnin ja
sisko lähti tänään sairaalaan.
hope so kaikki menee hyvin.
itse kävin tänään kahvilla poikamiesboksissa, myöhästelin ja
rakastuin jälleen erääseen kappaleeseen.

kulutin päätäni miettimällä miksi väärät ihmiset tykästyvät,
eivätkä ne oikeat edes huomaa minua.


take me now, baby, here as i am
hold me close, try and understand

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.05.2008 23:43

minua pelottaa tajuttomasti,
että menetän kaiken ympäriltä,
eikä minulle jää kuin
maailman rumuus, ei mitään muuta.
pysyisitte sydämessäni ikuisesti, muuta en pyydä.
ja anteeksi.

stay with me awhile

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.04.2008 20:49

elän itsekriittistä kautta, olen
saanut ostettua leopardikengät,
juhlin liikaa, en pidä huolta itsestäni ja
mä taidan alkaa taas pitämään sinusta.

tuntuu, että tänään on helvetin hyvä päivä
mutta,
haluaisin niin kovin osata sanoa:

babe, i'm gonna leave you


leave you when the summer-time

[Ei aihetta]Keskiviikko 16.04.2008 02:37

tänään istuin parvekkeella
auringon lämmittäessä viluisia käsivarsia,
lapsien leikkiessä pihamaalla ja
ohitseni kulkevat myös
prätkämiehet.
nautin siitä hetkestä.

ps. olen ollut pari viikkoa helvetin saamaton
kaikkien juttujen suhteen mitä pitäisi tehdä.
enkä jaksa edes katua tai ryhdistäytyä.
(kesä tulee kuitenkin ♥)

ja minä tiedän, että jos sinä vielä kerran
astut minun sydämeen ja lähdetkin pois
niin minä en pyydä sinua
koskaan
palaamaan takaisin.

suitsukkeiden tuoksussa, suojassa sydämen

[Ei aihetta]Perjantai 11.04.2008 20:40

olen kiireen uuvuttama,
kesän peloittelema,
kaipuksen valloittama,
kipeyden turruttama
ja silti olen pohjimmiltani onnellinen.
(sain jopa kirjoitettua runon, se on paljon)

mietin syvällisiä toissailtana veljeni
kanssa ja voin
myöntää pitkästä aikaan,
että minulla on aivan
fantastinen veli.
"pitääkö siulle opettaa kaikki
ihan alustapitäen, totta kai se on
rawhide." ♥

big brother takes care of my problems for me