IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.12.2008 05:16

siamilaiset kaksoset mietitytti,
haarukat hyökkäsivät,
hikka hyllätti,
dj katrina humalainen,
ihmiset pomppi penkeillä,
myyjät katsoo pahasti,
pölykapseli oli lähellä sydäntä,
lumienkeleitä hangessa,
syötiin kolmessa paikassa
kuuden tunnin aikana,
minä en jäätunu,
leikittiin charlien enkeleitä.
tästä puuttuu paljon ja enemmän
tapahtumia, mutta
huh, olipa ilta, kiitos osallisille ! ♥

siksi pisteen nyt teen

[Ei aihetta]Keskiviikko 24.12.2008 23:47

onko mitään hienompaa kuin olla
jouluaattona
särkylääkkeiden
voimalla pystyssä.
ensin on kylmä, sitten on kuuma,
sitten koskee päähän ja pyörryttää.
oudointa on, että silmät kuivaa.
juu, taidan tosiaankin olla kipeä.
no joulu on onneksi vain kerran vuodessa.
ps. hassua, että sain joululahjaksi samanlaiset
pussilakanat kahdelta eri ihmiseltä.

you don't know how lovely you are

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.12.2008 16:23

tänään minusta tuntuu,
ettei kaikki olekaan niin huonosti
kuin voisi ensi vilkaisulta luulla.
rakkaat ihmiset, pojat jotka hihittävät suloisesti,
vanhat artistit, jotka löysin
he pitävät minut pinnalla kesken synkimmän
vuodenajan.

today has been ok

[Ei aihetta]Maanantai 01.12.2008 05:49

voih, herätys klo. 7:30 ja näin juuri
kuinka aura-auto ajoi tiellä.
kohta tulee postiauto ja
minä nukun pommiin.
juu, kello on kohta vasta neljä.
ps. ihanaa, että olette maailmassa

tyttö on kaunis ja ystävällinen, minä vihaan häntä

[Ei aihetta]Perjantai 28.11.2008 03:57

kello on 1:55 ja tuntuu
että maailman taakat ei ole
niin suuria ettenkö jaksaisi
kannatella niitä.
yksi lause voi pelastaa yön, päivän
sekä aamun.

jos painaisit selkäni seinää vasten
voisin huokaista

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.11.2008 15:42

ei terve.
phil collins on tänään lähellä sydäntä
ja lupasin mennä häihin (lue: naimisiin)
yhden ihmisen kanssa.
voi elämisen sietämätön päivä.
anteeksi, jos saan sinut kyyneliin,
mutta ei se ole minullekkaan helppoa.

sä lähdet vain pois ja niin, itkee hän

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.11.2008 17:20

mä olen niin kyllästynyt
tähän kaikkeen.
ennen kaikkea sinuun.
mä olen sun takia
antanut kyyneleiden valua,
ja nyt alkaa tuntua siltä,
etten enää kykene.
ps. muutettiin eilen ja nyt on
sen suhteen
happy olo.
pps. ikävä on kova.

ei haihdu kuvasi pois

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.10.2008 02:15

minä kaipaan teitä
oikeasti
ihan hirvittävän paljon.
minulla on ikävä ja sydän huutaa
teidän nimiä.
tulkaa takaisin.

minulla on suunnaton ikävä

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.10.2008 19:38

oh, olen onnellinen.
mutta kadoksissa.
sä olet ♥

anna pois itkuista puolet

[Ei aihetta]Maanantai 13.10.2008 22:07



saat mut tuntemaan, että mä kelpaan
Yksityisyys