IRC-Galleria

ilmanlupaa

ilmanlupaa

Something borrowed, something blue, every me and every you

inspirationTorstai 29.07.2010 00:53

Kaname ja hänen vuotta vanhempi isoveljensä Hiroshi ovat juuri muuttaneet vanhempiensa kanssa uuteen kaupunkiin. He siirtyvät samaan kouluun, jossa heidän serkkunsa Ren on aiemmin opiskellut. Ensimmäinen päivä uudessa koulussa ei mene Kanamella kovinkaan ihmeellisesti. Hiroshilla on sen sijaan huomattavasti mukavampaa, sillä hänen treenikaverinsa Rinji ja Taroo ovat kummatkin tässä koulussa. Seuraavana päivänä kuitenin koulun bilehile Himini, joka istuu biologian tunneilla Kanamen vieressä, tulee puhumaan tälle. Kuluvalla viikolla Kaname tutustuu muihin ihmisiin koulussaan ja aloittaa eräällä taidekurssilla käymisen. Eniten hän silti viettää aikaa serkkunsa kanssa, joka aikanaan kuului koulun kermaan, ja sen ansiosta tunteekin melkein kaikki koulun tyypit, mm. Himinin tämän isosiskon Hiromin kanssa joka oli hänen kanssaan samalla luokalla. Viikonloppuna Himini kutsuu Kanamen ja Hiroshin juhliinsa. Kanamella siellä on hieman tylsää, jonka vuoksi hän lähteekin jo ennen juhlien loppumista. Hiroshin kaverit sen sijaan pakottavat hänet jäämään juhliin, ja pitämään heidän kanssaan hauskaa. Kanamen lähdettyä, juhlissa alkaakin tapahtua kaikenlaista. Hänen rinnakkaisluokkalaisensa Keiko iskee silmänsä Hiroshiin, ja Hiron paras ystävä Rinji rakastuu aivan korviaan myöten Himinin ystävään Azuhaan. Yhtäkkiä kuitenkin Hiroshi huomaa, että hänen on vaikea olla tässä porukassa rennosti. Nuorukainen tajuaa illan aikana, ettei saa silmiään millään irti komeasta Satorusta, joka on myös jäänyt vielä juhlimaan. Hiroshi lähtee nopeatsi kotiin huonon tekosyyn varjolla kertomaan siskolleen, että on homo!

jatkuu....

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.