IRC-Galleria

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on "(esim. "Matti on") ja kopio viestiin 10 ensimmäistä tulosta.Näin saat tietää jotain mitä et ole vielä tiennyt.


1. "Eurodisneyssa Jenny on käynyt aikaisemmin, kun on kiertänyt perheen kanssa autolla Keski-Eurooppaa."

2. "Jenny on englantilainen hellittelymuoto Johannasta ja sen muunnoksista."

3. "Jenny on yrittänyt kouluttamisen, opettamisen ja hevosmyynnin ohella ehtiä myös kilpailuihin."

4. "Jenny on palannut ajassa miljardeja vuosia taaksepäin."

5. "Jenny on ruma rillipiru."

6. "Jenny on semmonen ihminen jonka haluais pulloon ja kirjahyllyyn."

7. "Jenny on minun valintani eduskuntavaaleissa."

8. "Jenny on valmis antamaan kaikkensa politiikalle."

9. "Jenny on edelleenkin hieman liian ylivoimainen, suhteessa Gilesiin."

10. "Jenny On the Spot is proudly powered by Wordpress."
juttelin perjantaina jonkun marokkolaisen (?) kanssa yli tunnin siitä miten bob marley on musiikkimaailman kuningas. siis hänen mielestään.




ja lällislää, mul onkin uudet parhaat hengailukaverit hehhahahhehea.

viime yön uneniTorstai 22.03.2007 02:00

mä näin sellasta unta että olin matikan kirjotuksissa (!) ja ne kirjotukset pidettiin yläasteen ja lukion välisessä käytävässä, siinä kohtaa johon meille oli yläasteella remontin takia värkätty enkun luokka. se luokka oli tässä tapauksessa edelleen siis pystyssä. aki oli valvojana ja kirjotukset alkoi kello 12.00. melkein kaikki läksi kun kello tuli 12.40, sinne jäi vaan minä jaakko jukka ja joitain keitä en tunnistanut, ja aki tietysti. ne tehtävät oli jotain ihan älyttömän helppoja, ja muun muassa netin ja puhelimen käyttö koitoksen aikana olivat täysin sallittuja! no mä en vaan kyenny tekemään niitä tehtäviä koska se oli just sellanen ahdistava uni kuten ne joissa pitää päästä johonkin tai tehdä jotain ja se ei onnistu sitten millään. yhtäkkiä aki sitten sanoi että aletaan käymään näitä nyt yhdessä läpi ja sanoin että eieiiieieiieieiei en oo saanu vielä tehtyä!
siinä välissä lähdin käymään soukasten kerhon pihalla koska mun kännykkä oli aiemmin päivällä jäänyt sinne (???!!). muistin et olin ollut siellä keinussa ja mun puhelin jäi sen yhden puskan päälle (?!). siellä oli tosi syksyistä, tuuli tuiversi, tai oikeastaan ulisi ja vinkui, oli kylmää ja oli tosi pelottavaa, koska siellä pusikoissa piileksi karhuja ja susia ja ties mitä villieläimiä, tai ainakin luulin niin. lähdin äkkiä pois sieltä ja saavuin soukasten koulun pihaan. oli justiinsa välkkä menossa ja eräs entinen sen koulun oppilas, jonka kanssa olen samaan aikaan ala-astetta käynyt, pelasi muiden kanssa siinä jalkapalloa, juuri sen kokoisena ja näköisenä kuin silloin muinoin oli. niitä muita en tunnistanut. aki oli sielläkin valvomassa ja mä vaan kuljetin niitä matikan ylppäripapereita edelleen käsissäni kun en ollut päässyt vieläkään alkuun. sitten aki sanoi mulle kun kuljin hänen ohitseen että ne paperit kuuluu antaa hänelle kun saa valmiiksi. vastasin että joojoo mut mulla onkin kesken! menin siitä sitten sinne korkeushyppypatjalle tekee niitä!
sitten oltiin yhtäkkiä siel 5.-6. luokassa musiikintunnilla ja eve istui mun takana ja yritin edelleen tehdä matikkaa. siellä oli kaikkia ihme somalioppilaita muun muassa ja se opettajakin oli joku somalinainen jolla oli kauhee kampaus! siihen kampaukseen sisältyi muun muassa pikkulettejä värikkäillä kumilenkeillä kiinnitettyinä. luokassa ei ollut ketään muita tuttuja kuin ne samat jotka näin jo siellä ylppäritilanteessa plus eve. sitten se ope käski ottaa musiikinkirjat esiin ja olin aivan ymmälläni kun kaikki alkoivat penkoa reppujaan. jokaisella oli musiikinkirjat mukana ja ne olivat samannäköiset kuin gummeruksen ne keltaset pienet sanakirjat mutta nämä olivat värikkäät ja metallinhohtoiset. käännyin ja kuiskasin evelle jolla myös oli sen sortin kirjanen hyppysissään että mikä kumma se tuo on ja miksei kukaan ole kertonut mulle että sellainen kuuluu hankkia?! eve katsoi mua kummissaan ja sanoi että ainahan me ollaan näistä kirjoista täällä laulettu! olin kauhuissani että oonko oikeesti lintsannut niin paljon koulusta!
no sitten OIKEESSA ELÄMÄSSÄ äiti tuli herättää mua ja mulle tuli paniikki et en oo vieläkään tehny niitä matikan ylppäritehtäviä et eeeeiiii saa häiritääää! mut onneks sit kuitenkin heräsin HAHHAHHHAHAH !


en oo koskaan tykänny matikasta kovin paljon.
pöllisin välimetsän tuvalta tänään muutamia puuhelmiä, en tiedä miksi. sinisiä ja valkoisia. ja en keksi niille nyt käyttöä. siellä vaan tulee aina välillä kaikkia pieniä kiusauksia.
äiti on pitkin päivää katellu panun esityksiä youtubesta koska panu on niin ihana.


pettymyksekseen hän nyt vasta tajusi et sehän putos idolssista jo viime viikolla. huom ja hänkin kyllä katsoi sitä sillon.

"MITÄ?! PUTOSKO? OIKEESTI VAI?"

[Ei aihetta]Maanantai 19.03.2007 23:56

tänään oli enkku, se oli kauhee.

tulin näitten mun ylppärieväiden kanssa tähän koneelle piknikille.

nyt kävi näin Maanantai 19.03.2007 01:01

GOKOOMUS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

kas kummaaPerjantai 16.03.2007 01:59

Jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, millainen sen soundtrack olisi?
Avaa musiikkikirjastosi ja laita se sekoitukselle (Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava kappale.


Alkumusiikki:
maija vilkkumaa - hei tie

Herääminen:
egotrippi - matkustaja

Tavallinen päivä:
3 doors down - let me go

Työ:
aerosmith - crazy

Stressi:
take that - patience

Harrastus:
the sound of music - my favorite things

Vapaapäivä:
chris rea - let's dance

Rakastuminen:
sting - englishman in new york

Treffit:
brian hyland - sealed with a kiss

Kävely sateessa:
the beatles - the long and winding road

Taistelu:
@junkmail - ei koskaan enää

Riitaantuminen:
sting & alanis morissette - king of pain

Sovinto:
bob marley - sunshine reggae

Salainen rakkaus:
chicago - just say you'll love me

Sydänsuru:
kaija koo - tule lähemmäs beibi

Elämä on okei:
savage garden - i knew i loved you

Biletys:
aha - take on me

Hauska hetki ystävien kesken:
default - the memory will never die

Pettymys:
nirvana - the man who sold the world

Lomamatka:
the killers - jenny was a friend of mine

Autolla ajokohtaus:
drömhus - vill ha dig

Illanvietto:
children of bodom - oops! i did it again (britney cover)

Muistot:
juha tapio - ohikiitävää

Iloinen tanssi:
better than ezra - juicy

Nukkumaan meno:
cmx - ruoste

Suru:
backstreet boys - drowning

Onnistuminen:
craig david - walking away

Unohtaminen:
flipsyde - happy birthday

Yö jonkun kanssa:
eppu normaali - tahroja paperilla

Pitkä yö yksin:
tehosekoitin - hetken tie on kevyt

Viimeinen taistelu:
gloria gaynor - reach out, i'll be there

Kuolemakohtaus:
dio - holy diver

Lopputekstit:
to die for you - heaven


rankka pätkä tiedossa !

MIKÄS SIEL ON?Torstai 15.03.2007 00:52

psykan kirjotukset oli ja luin niihin hyvin pintasuuntautuneesti HAHAHHA !

harmi ettei tänne pysty piirtää, oisin halunnu tehä vielä kerran naisserin havantokehän ja niiden kahden italialaisen psykologin käsityksen psyyken rakenteesta, ennen kun ne häipyy päästäni ikuisiksi ajoiksi.





psyka on suhteellisen perseestä.