IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

jonahi

jonahi

they never weep and never shout

pitkästä aikaaKeskiviikko 13.05.2009 04:13

Onko tällä hetkellä ketään kiikarissa?
eipä tarvitse kiikaroida :--)

Uskotko oikeaan rakkauteen?
tietenkin

Mitä teet ja mitä kuuluu?
kattelen sivusilmällä genesistä telkkarista ja istun sohvalla. kuuluu hyvää ja oon innostunut viherpeukaloinnista!

Osaatko elää hetkessä?
varmaan puolet ajasta. haaveilen aika paljon, mietin menneitä ja mahdollisia tulevia.

Jos saisit palata ajassa taaksepäin, mihin aikaan palaisit ja miksi?
en haluis, mutta vaikka johonkin lapsuuden hienoon päivään joka ei ole jäänyt mieleen.

Korvaako laatu määrän?
joissakin asioissa.

Haluatko lapsia?Miksi?/Miksi et?
en oo yhtään varma. kyllä mä varmaan joskus kuitenkin haluan. pelkäisin että menis hermot niihin ja heittäisin seinään :---D

Mikä on ollut hienoin paikka ulkomailla, missä olet käynyt?
thaimaa ehdottomasti! oi juku

Entä kotimaassa?
koli oli aika makee tai joku lappi

Ymmarrätkö vastakkaista sukupuolta?
henkilöstähän se riippuu ja asiasta. mutta en mä kaikkea tietenkään ymmärrä.

Mitä aiot tehdä viikonloppuna?
en tiedä, varmaan pussikaljotella ja lukea ja kaikkea perustouhua. odottaa että siemenet alkaa itää!

Kerro paras muisto viime kesä- ja joululomalta?
hmm kesälomalta vaikka ruissi kun oli niin huippua, joululomalta varmaan jouluaatto.

Onko ulkonäöllä väliä?
on sillä jonkun verran, mutta muut asiat on melkein kaikessa tärkeempiä.

Oletko pitkävihainen?
no en tosiaankaan, lepyn viidessä sekunnissa jos nyt suutunkaan :--D

Tahtoisitko asua muuaalla kuin nykyisellä paikkakunnallasi?
joku isompi kaupunki olis kiva, mutta täällä on koko elämä. surettaa lähteä opiskelemaan.

Oletko rikkonut lakia?
monesti.

Haluaisitko pyytää nyt joltakulta anteeksi?
en mä nyt.

Onko sinulla ollut viimeaikoina huono omatunto?
no vähän siitä etten oo tarpeeks kotona.

Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
sitä että pääsykokeet on ohi, mun istuttamat siemenet kasvaa, ja ylppärijuhlia.

Jos joku omistaisi sinulle kappaleen, minkä kappaleen hän todennäköisesti omistaisi sinulle?
enpä osaa sanoa.

Pelastaako hymy todella päivän?
ei välttämättä mutta saattaa pelastaakin!

Annatko helposti periksi?
en kovin helposti.

Milloin olet ollut onnellisimmillasi elämässäsi?
en tiedä, aina hetkittäin.

Onko maailmassa paikkaa, jonne tiedät olevasi aina tervetullut?
jep.

Katsotko paljon televisiota?
en niin hirveästi, joskus tulee kateltua.

Pidätkö itsestäsi edes vähän?
no joo.

Mikä kokemus on muuttanut sinua elämäsi aikana eniten?
hmm. en osaa sanoa.

Halveksitko ketään ihmistä sydämesi pohjasta?
en mä nyt niin paljon.

Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus?
elää! ja lisääntyä tietenkin että laji jatkuu :--D

Onko sinulla tapana katua tekemisiäsi/tekemättä jättämisiäsi?
joitain, yleensä mietin enemmänkin mitä olisin voinu tehdä/sanoa toisin.

Pelkäätkö enemmän henkistä vai fyysistä kipua?
henkistä.

Mikä on suurin saavutuksesi elämässäsi?
ruma valkomusta hattu varmaan ;o

Luopuisitko mieluummin alkoholista vai makeisista?
makeisista, kun en niitä muutenkaan paljon syö.

Onko maailmassa ihmistä, jolle voit soittaa milloin tahansa?
on.

Uskotko että ihminen pystyy muuttumaan?
jollain tasolla ainakin. ei varmaan perusluontoaan voi muuttaa.

Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään?
luulen että joskus menisin kyllä.

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeeksi?
joo.

Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään?
hymyilyttää muutenkin, että joskus ei mitään :--D

Onko kotonasi soittimia?
on montakin.

Mikä on tämänhetkinen tunnetilasi?
vähän alkaa väsytteleen, odottelen pupua tänne ja sillä kestää kauan, mutta muuten hyvä.

Tahtoisitko tutustua johonkin tiettyyn ihmiseen paremmin tällä hetkellä?
no joo, kyllähän semmosia kavereita löytyy.

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
varmaan ärsytti kun arto veti peiton mun naamalle :
D

Jos joku pyytäisi sinua treffeille, suostuisitko?
no en ellei mun pupu pyytäis.

Minkä nimistä lehteä luit viimeeksi?
satakunnan kansaa.

Kampaatko hiuksesi joka päivä?
ostatukan joo.

Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
niskassa nutturalla ja ne haisee kloorille.

Onko sinulla paljon ystäviä muualla kuin kotipaikkakunnallasi?
muutama löytyy.

Laulaisitko karaokessa kappaletta,jota viimeeksi lauloit?
jotain kornia taisin hoilailla eli jooo!

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeeksi itkit?
en löis

Suutelisitko henkilöä, jota viimeeksi ajattelit?
en mä

Oletko hiljainen vai äänekäs?
molempia tilanteen mukaan, ehkä enemmän hiljanen.

Oletko rauhallinen ihminen?
joo

Oletko koskaan istunut poliisiautossa?
en

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
en, ihastua oon tainnut

Haluatko joskus naimisiin?
ehkä, mut ei se oo niin tärkeää, voihan sitä elää muutenkin yhdessä.

Juotko kahvia?
jep aamulla ainakin aina.

Aiotko mennä armeijaan?
no en todellakaan.

Minkä väriset ovat huoneesi verhot?
valkoinen yks verho.

Minkä väriset silmät haluaisit, että sinulla olisi?
kirkkaanvihreät tai ruskeet ois kivat.

Haluaisitko olla mieluummin 165cm vai 175cm pitkä?
165 ois liikaa :o

Osaatko paistaa lettuja?
jepo

Kenelle näytit viimeeksi keskisormea?
en muista, varmaan artolle leikilläni

Oletko tajunnut tänään jotain uutta?
joo! oon oppinut viherpeukaloinnista jotain :--)

Oletko messengerissä?
jep

Kuunteletko musiikkia? Mikä biisi ja onko hyvä?
en kuuntele

Ärsyttääkö joku ihminen? Miksi?
eipä juurikaan tällä hetkellä.

Syötkö mitään?
enn

Tuntuuko turhauttavalta vastata tähän,kun tiedät ,ettei kukaan kuitenkaan lue vastauksiasi?
no ei, omaksi ilokseni tai tylsyydekseni näitä täyttelen

Onko läksyt tekemättä?
ei ole moisia.

Tekeekö kukaan ruokaa nyt?
kai joku jossain, täällä ei.

Onko sinulla nälkä?
ei kun söin vähän aikaa sitten just.

Onko sinulla yhtään korua nyt?
joo, lävistykset, rannenauhat ja kaulakoru.

Mitä sanaa/sanontoa käytät liian usein?
kirosanoja nyt ainakin ja oivoi:ta

Koska viimeeksi ilmaisit tunteesi jollekkin ja miten?
no tekstasin äsken katalle että joo olis kivaa tulla juhlistamaan sen synttäreitä perjantaina :-D

Monelta heräsit tänä aamuna?
kahden aikoihin.

Osaatko keittää kahvia?
no tietty.

Oletko katsonut kokonaista jalkapallo-ottelua alusta loppuun?
joo joskus pienempänä.

Muistatko vielä mikä oli tämän gallupin 2.kysymys?
en mä :o eka oli kiikarointijuttu

Onko kukaan kampaaja ikinä "pilannut" hiuksiasi?
no ei ne ikinä mitään osaa kunnolla tehdä mut ei niitä nyt ihan pilattu ole.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.