IRC-Galleria

juuliaaa

juuliaaa

PSDÄMÄÄN CHÄDÄÄM

Tasa-arvoisuusKeskiviikko 13.01.2010 11:12

Vielä vähän edellistä tekstiäni selkeyttäen;

Tarkoitukseni ei ollut kuvata elämää pahoin sanoin. Tarkoitukseni oli osittain tuoda myös ilmi; ihan sama, mistä olet hankkinut elämääsi sisällön, se ei tee sinusta pätkääkään parempaa tai huonompaa kuin kukaan, joka on hankkinut sen toisesta asiasta. Teillä on ihan sama motiivi ja ihan samat periaatteet, ainoastaan erilainen elämäntilanne (ja kenties myös sosiaalinen piiri), joka määrittää sen, minkä ympärille elämänne lähtee rakentumaan.

"Vapautuminen aikakausien ajatusvirroista ja ympäristön ajatustottumuksista on vaikein ponnistus, mikä ihmisen osalle voi tulla. Sekä pelottavassa että meitä nöyryyttävässä määrin pitää paikkansa lause: Ihminen ei ajattele, vaan hänen ympäristönsä ajattelee hänessä."

© Yrjö Kallinen

Viisaita sanoja, viisaita sanoja. Ympäristöllä kuitenkin tarkoittanemme muutakin, kuin tämänhetkisen aikakauden normeja. On esimerkiksi olemassa ihmisryhmiä, jotka tekevät elämälleen sisällön kapinoinnista noita normeja vastaan. Hipit, punkkarit, anarkistit ym. voisivat olla tällaisia ryhmiä. Myös rikolliset muodostavat oman ryhmänsä.

Ihminen voi kuulua samanaikaisesti useampaankin ryhmään. Esimerkiksi koulussa tai töissä voi olla oma piirinsä ja vapaa-ajalla omansa, vaikkapa harrastuksen parissa. Usein kuitenkin koulu/työporukat liittyvät vahvasti myös vapaa-aikaan, ja niin onkin hyvä!

Toiset porukat taas kerääntyvät esimerkiksi päihteiden ympärille. Tällaiseen porukkaan eksynyt muuttuu nopeasti itsekin päihteiden ongelmakäyttäjäksi, vaikkei hänellä alunperin ongelmaa olisi.

"Seura tekee kaltaisekseen"

Tätä kutsutaan myös sanalla "synergia", joka tarkoittaa ihmisten välistä vuorovaikutusta kaikella tasolla. Esimerkiksi aatteet, moraali, elämänkatsomus, ovat asioita, jotka siirtyvät helposti ihmiseltä toiselle sanojen muodossa. Harva ihminen puhuu omia sanojaan, useimmat lainailevat jotain kuulemaansa.

Asa: "Jonkun toisen ajatus on elämäsi motto...."

Niin se usein menee. Sitähän minäkin tässä olen tehnyt.

Siltikin; me olemme kaikki vain ihmisiä. Moni teistä kenties tätä tekstiä lukiessaan ajattelee, että "minä ainakin ajattelen ihan omilla aivoillani kiitos", mutta hyvin vähänpä siellä on mitään teidän itsenne tuottamaa. Ihminen, jonka ajatukset eivät pohjaudu ympäristöön vaan joka tuottaa nämä ajatukset itse, on nyky-yhteiskunnassa hullu (psykoottinen tai autistinen). Lähes kaikki ajatuksenne pohjaavat sanoihin, ja sanat on joku teille opettanut. Osa ajatuksistanne pohjautuu tekoihin, osa aisteihinne. Jollain tasolla ne kuitenkin pohjautuvat ulkopuoliseen maailmaan, eivätkä tosiaan ole yksin teistä teidän päänne sisältä lähtöisin. Kykynne nähdä yhteyksiä eri asioiden välillä tosin vaihtelee paljon, esimerkiksi luovat ja emotionaaliset ihmiset näkevät näitä yhteyksiä enemmän tunteiden ym. perusteella, rationaaliset ihmiset loogisen järjen avulla. Useissa psykooseissa ongelmana on se, että ihminen näkee vähän liikaakin näitä yhteyksiä, ja uskoo niihin (vaikkapa sanomalehtien teksteissä hän näkee yhteyksiä sanojen välillä ja muodostaa salaviestejä). Toiset näkevät enemmän yhteyksiä epäolennaisen välillä.

Kyse on loppujen lopuksi kuitenkin vain poikkeamista meidän ajatustavoissamme ja aivojemme aaltopituuksissa. Väitän, että moni psykoottinen ihminen on todellakin keskivertoa älykkäämpi, vaikka hänestä sanotaan "hullu!"

Minä en kai lie hullu muiden mielestä, mutta joskus minusta tuntuu siltä, että jos lausuisin ajatukseni ääneen, minut teilattaisiin hulluksi. Jos tekisin mitä haluaisin, minut teilattaisiin hulluksi. "Olenko minä hullu, vai ne muut?"

Kaikki elävät omaa psykoosiaan. Ihan jokainen meistä katsoo tätä maailmaa hiukan eri vinkkelistä; ei ole oikeampaa eikä väärempää näkökantaa, sillä kaikkien näkemys on varmasti hieman erilainen.

Miksi siis tuomita? Minkä perusteella me edes tuomitsemme toisiamme? "Oman" näkemyksemme? Sekö muka on se oikea? Se on oikea vain niille, joilla se näkemys on; jotka ovat kasvaneet siihen näkemykseen. Kyse on vaan siitä, minkälaisen elämän olemme eläneet.

Olemme kaikki tällaisia, erilaisia yksilöitä. Senpä vuoksi olemme ihan tasa-arvoisia; kaikki yhtä perseestä ja kaikki yhtä ihania, hiukan eri tavalla. Sitä paitsi, kauneus on katsojan silmissä ja silmät ovat sielun peili; hän peilaa omaa sieluaan kaikesta, mitä katsoo. Mikä on hänen mielestään kaunista, se olkoot kaunista, mutta se ei tarkoita, että tämä olisi yleinen fakta.

Sisältöä elämään?Tiistai 12.01.2010 18:27

Ihmiset hakee aina sisältöö elämälleen. Ne hakee sitä ihan mistä vaan, mihin sattuvat ajautumaan. Tässä yhteiskunnassa, jossa elämämme sisältö ei enää koostu vain ravinnon hankkimisesta, se voi koostua mistä vain.


Hevi, kristinusko, ateismi, seurakuntanuoret, kaveriporukka, ryyppääminen, huumeet, ratsastus, autot, tietokoneet, keskustelufoorumit, chatit, irc, koulu, työ, koripallo, urheilu, anime, telkkari, eläimet, kasvien hoitaminen, buddhalaisuus, tietoisuus, meditaatio, jooga, vitsailu, rasismi, seksuaalisuus, räppi, klassinen, pelit.... mistä tahansa voi tulla sun elämäs sisältö.

Eikä sil oo mitään välii minkä sä valitset. Ei mitään. Yhtä samaa kaikki; luot vaa jollain elämälles sisällön.

Tietyn asian ympärille kerääntyneet ihmiset muodostavat ihmisryhmän. Heidän ryhmänsä tuomitsee ja tulkitsee muita, ajaa omia etujaan ryhmänä. Mitä väliä? Eivät he ole yhtään parempia kuin muutkaan ryhmät; jotka nekin kuvittelevat olevansa oikeassa.

Kyllästyttää.

Mikä mun muka pitäs valita? Ei mikään oo oikein, ei mikään oo väärin, eikä millään oo mitään välii.

Haluun edistää hyvää, mut mikä on toiselle hyvää, on toiselle pahaa. Ei oo olemas mitään absoluuttist hyvää, jota edistää.

Ihan sama mihin suuntaan mä otan seuraavan askeleen. Sil ei oo mitään välii... joten minkä perusteel mun pitää se päättää?

Mihin suuntaan pitäs lähtee rakentaa elämäänsä, jos ei oo arvoja?

Ei sillä etten mä tykkäis elää. Elämä on ihanaa, ihan mahtavaa. Mut ei siin vaa oo mitään suurempaa järkee, ei mitää suurempaa syytä. Eikä tarvii olla. Mut minkä mä haluun ottaa omaks syykseni? Ja millä perusteella? Hengis selviin vaikken oikeen mitään tekiskään.

Ei oo mitää tärkeet.

Miks elämäst on tehty näi helppoo?

Ei ole uuttaTiistai 12.01.2010 17:27

Ei ole uutta auringon alla....

Ei tänne koskaan uutta synny
Eikä mikään täältä katoa pois

KyllästynytKeskiviikko 09.09.2009 00:00

Kaikkeen

#tyttörakkausTiistai 01.09.2009 08:25

05:23 < vani^> mk,mkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkk
kkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkk
kkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkk
kkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkk
kkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkkk
kkkkkkkkkkk
05:23 < maizu> Mee vani nukkuu.
05:23 < juulia> vani^: öö...
05:23 < vani^> 05:20 < juulia> :D
05:23 < juulia> vani^: rauhotus ny :)
05:23 < squattram> kissa?
05:23 < squattram> vettä?
05:23 < maizu> Voitaispistää vedonlyönti pystyyn.
05:24 < vani^> ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,
05:24 < maizu> Onko se kissa vai sammuminen näppikselle.
05:24 < juulia> maizu: asiaa ;)
05:24 < vani^> 05:20 < juulia> :D
05:24 < maizu> Veikkaan jälkimmäistä.
05:24 < juulia> :D
05:24 < vani^> njbhgvnjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj
jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj
jjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjjj
05:24 < vani^> 05:20 < juulia> :D
05:24 < Rosarum> :D :D
05:24 < juulia> vani^ sammunu näppikselle :D?

Kyl sä tiiät jos tän luet.Torstai 27.08.2009 22:00

Tää on just sua ajatellen kirjotettu. Mä en tiedä luetko sä tätä koskaan, mutta ota nyt vittu joku järki käteen! Tää vaan syntyi aamulla kun heräsin ja olin sattumalta nähny susta unta, muistin että olit soittanut yks päivä. Näin kaveris vähän aikaa sitten ja kuulin susta paljon, mä oon oikeesti huolissani. Mut en kai mä voi tehdä mitään... Toi on vaan vitun typerää.


Kertoo kaverista joka on ihan lähiaikoina sortunut suonensisäisiin ja samat sanat voisin suunnata jokaselle joka niihin on sortunut.

Kun mä puhuin kaveris kanssa niin mua vitutti että annoin sun mennä sillon ku kerroit, että oot ostanu neulan. Mun ois pitäny lyödä sua päin näköö ja ravistella sua niin kauan että tuut järkiis :(

**

Miksi aina unohdat kaikki riskit?
Kun neulan suoneen iskit
Mitä helvettiä sä ajattelit?
Vapaaehtosesti tolle polulle astelit!

Mä oon mielestäni tehnyt selväks sulle
Että sä oot tärkee ja rakas mulle
Mut tota kutsutaan vaan idiotismiks
En halunnu et ryhdyt joksi vitun nistiks

Jos mä olisin tiennyt mihin se johtaa
En ois tarjonnut sulle savuja koskaan
Vaikka turhahan mun on itseäni syyttää,
Sä oot se joka elämästäs päättää

Viimeksi kun sut näin, sä ylpeänä kerroit
"Tänään vedän essoja suoneen", neulankin toit
Muistan vielä kun puhuttiin silloin
"Vedä edes johonkin raja!" mä sanoin

Vaikka sä väitit että yhteen kertaan tää jää
Ei toi sun meno ole mitään kokeilua enää
Kaverilta kuulin, vedät päivittäin nykyisin
Miksi helvetissä sitä vierestä katsoisin?

"Tee jo jotain!" mä haluaisin huutaa
Sama lause mun omaakin päätä hakkaa
En mä voi sua auttaa ja tiedän itsekin sen
Sua ei ole siunattu lahjoilla kuuntelemisen

Kuulin että kaverisi veivät sut hoitoonkin kerran
"Ne tappaa mut" kun hoit lattialla kuuden tunnin verran
Et päässyt laitokselle, mut sut vietiin putkaan
Eikä ne laittanu sua edes huumetutkaan!

Kuinka monta nistiä sä tunsit
Ennen kun itse noin alas vajosit?
Et varmaan tuntenut yhtäkään
Ei niitä nähnyt mee tollasta tekemään

Oon nähnyt kaltaisiasi aivan liikaa
Onko teillä päässä jotain vitun vikaa?
Nykyään jopa pelkään sua hieman
Aineet tekee ihmisestä arvaamattoman

Tarpeeks oon tota paskaa vierestä seurannut
Ja nyt säkin oot samaan ansaan langennut
Toivon vaan, että joku pelastaisi sut
Pian sä tajuut, ettet itsekään tätä halunnut

[Ei aihetta]Tiistai 18.08.2009 10:35

Haha jotain brittihuumoria hitleristä :D

http://www.youtube.com/watch?v=i3ed5fBHHVU&feature=related

**

ja sit tää legendaarinen laulu xDDD

http://www.youtube.com/watch?v=ZA1NoOOoaNw

[Ei aihetta]Torstai 13.08.2009 02:10

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.08.2009 18:39