IRC-Galleria

juuliaaa

juuliaaa

PSDÄMÄÄN CHÄDÄÄM

HihhiiTorstai 21.06.2007 20:37

Onpa taas tekemisen puutetta niin kirjottelen tänne kuulumisia.... JA KYLLÄ NE KIINNOSTAVAT SINUA KUN KERRAN LUET TÄTÄ.

Tiesinpäs. Hah.

~protu~

Kesän ekalla viikolla oli protu! Suosittelen oikeasti kaikille jotka eivät ole vielä käyneet, vaikka olis riparikin käytynä. Ite ajattelin riparin jälkeen että oli ihan mahtavaa, mutta samalla riparilla ollut protun käynyt kaveri tokaisi, että riparissa ei ollut mitään hienoa protuun verrattuna. Päätin siis varata leirin itselleni, eikä se tuottanut pettymystä ^^

Protulla oli muitakin jotka sanoivat, että heidän riparillaan oli kyllä ollut hauskaa, mutta ei se protua päihittänyt. Ekana päivänä tuntui, että olisi tuntenut kaikki koko ikänsä, sillä kaikkien kanssa pystyi puhumaan kaikesta tosi vapaasti. Protu oli täynnä fiksuja ja suvaitsevia ihmisiä, oli hienoa että heillä oli oikeasti mielipiteitä toisin kuin suurimmalla osalla minun ripariporukastani (enkä tarkoita kaikkia, vaan suurinta osaa).

Suoraan sanoen kaverin sanoja lainaten, ei riparia ja protua voi edes verrata, koska protu oli niin paljon parempi. Uskokaa pois, se kokemus on arvokkaampi kuin tädin ostama kultaristi.

~loma~

Ihanaa kun on voinut vaan maata himassa tekemättä mitään. AH. Tosin, rytmini on taas kääntynyt väärin päin, tänäänkin menin kahdeksalta aamulla nukkumaan... Silloin kun äiti lähti töihin.

Yhteishakutuloksetkin tulivat, määränpäänäni on siis Kuninkaantien lukio. Hienoa, pääsin minne halusinkin. Helsingin kuvataidelukion laitoin alunperin ykköseksi, mutta totesin ennen pääsykokeita että matka on liian pitkä ja jätin menemättä. Niinpä siis pääsin kakkosvaihtoehtooni, Kuninkaantielle, jonne oikeastaan mieluummin halusinkin. Kohta alkaakin sitten japanin kurssit :D Ja ens vuonna sinne vaihtariksi, yatta. Täytyy tosin toivoa, että pääsen hyppäämään ykkös ja kakkoskurssien yli, kun niillä käsitellyt asiat on jo tiedossa ja jos hyppään vaan ykköskurssin yli niin en ehdi lukea japania kuin puol vuotta ennen sinne lähtöä :/

Tuskakin lähestyy. Enää vähän reilu viikko! Ja pride siinä samassa. Ah tätä ihanuutta.

No mutta joo. Voisin tästä siirtyä tekemään jotain muuta. Kiva kirjottaa pitkästä aikaa.

jooSunnuntai 22.04.2007 15:21

joskus vielä päätän minkä nickin pidän.

lålTiistai 10.04.2007 00:09

ja sitten totesin etten pystykään tottumaan enää uuteen nimimerkkiin joten vaihdoin takaisin :'DDDD

nick vaihtoonMaanantai 09.04.2007 15:13

joo, eli tää pentu vaihtoi nickiä, ent. juuliaaa siis ja juuliana aion ainakin pysyä irkissä... tossa juuliaaa:ssa vaan oli liikaa a:ta kun juulia on jo käytössä *kiroaa galleriairkkaajat*. toisaalta juuliaaan voisin irkissäkin vaihtaa No-Faceksi (joo, irkkaan kahdella nickillä, mirc ja irssi).

eli tämä joskus vuosia sitten keksimäni nick käyttöön :P yhden foorumin väki ehkä tunnistaa minut tästä lähtien. jee. toisaalta, ehkä tämä on vähän omaperäisempikin kuin juuliaaa :D

onko parempi vai huonompi?

angstiPerjantai 23.03.2007 23:02

Angstaan.

Mistä asti olen angstaillut näin paljon? Tuntuu että joka välissä ryven itsesäälissä valittaen mitättömistä asioista omassa tunkkaisessa huoneessani tietokoneen ääressä.

Alan ärsyttää jo itseänikin.

joudun helvettiinTiistai 13.03.2007 22:48

Paavalin kirje roomalaisille 1:

22. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet
23. ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi.
24. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
25. nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
26. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
27. samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
28. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
29. He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä;
30. ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia,
31. vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta;
32. jotka, vaikka tuntevat Jumalan vanhurskaan säädöksen, että ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet, eivät ainoastaan itse niitä tee, vaan vieläpä osoittavat hyväksymistä niille, jotka niitä tekevät.

Hmm... Enkö ole aika monelle sanonut että en pidä Paavalista? :D Nyt pidän hänestä vielä vähemmän... *matkalla helvettiin*

mul ei oo elämääMaanantai 19.02.2007 03:35

Valitse kolme kaveriasi. Klikkaamalla satunnaista galleriasta ja laittamalla niiden oletuskuvatekstit paikoille klikkailujärjestyksessä heittomerkkien väliin, saat tietää mitä kolme kaveriasi sanoisi näissä tilanteissa. Älä ota huomioon kuvatekstejä joissa lukee pelkkä omistuskirjoitus.

- Jos kertoisin olevani kiinnostunut omasta sukupuolestani?

Keesimiäs: keep on GoinGG<3

Varsiselleri: ikinä en oo mitää ottanu.. :D

Papazai: lkajdkjahldkf? kdjshjklh!!!!!




- Jos jäisin luokalle?

Keesimiäs: kuvateksti

Varsiselleri: québec

Papazai: Minä ja fernandes, karibialaisessa ravintolassa.



Jos tulisin heidän ovelleen kiljuen (karjuen jos ei kiljuminen onnistu) pääseväni Thaimaaseen:

Keesimiäs: pitäähän ny jalat hoitaa :D

Varsiselleri: Musta jää elokuvan koriste meininki

Papazai: bulgaria...


Jos kuolisin auto-onnettomuudessa:

Keesimiäs: Epämuodostuneisuus on kaunista

Varsiselleri: det är jag

Papazai: kaupunkii lähössä



Jos joutuisin vankilaan:

Keesimiäs: nuorin juniori <3

Varsiselleri: perusletti :D

Papazai: tää kuva on otettu KEMISTÄ viime tammikuussa



Jos väittäisin nähneeni ufon:

Keesimiäs: Tässä kuvassa on meidän pikku jenny yhtä kaunis kuin äitinsä ja rauhallinen :)

Varsiselleri: start me off and watch me go.

Papazai: Metälle menos


Jos alkaisin seurustelemaan Marko Bjuströmin kanssa?

Keesimiäs: rakkaus on pesti hulluuteen

Varsiselleri: herätys..

Papazai: Pikku G - Älä ole vihainen


Jos Hyppisin kadulla alasti pelkkä kurpitsa päässäni?

Keesimiäs: älä ala mulle..;)

Varsiselleri: oei tylsempää voisi olla

Papazai: huoh joku TEINI


Jos suutelisin heitä?

Keesimiäs: Uus telkku :)

Varsiselleri: Lälläslää...

Papazai: For relaxing times... Make it Suntory time.


Jos väittäisin nähneeni Antti Tuiskun Kampissa?

Keesimiäs: no rakasta mua vähän

Varsiselleri: sisko ja sen veli

Papazai: siis mähän osaan tehdä kärrynpyörän..:p


Jos soittaisin heidän ovikelloaan viideltä aamulla ja patistaisin aamulenkille?

Keesimiäs: Burn, honey, burn... >:D

Varsiselleri: kervottamassa

Papazai: -trust me-


Jos eräänä päivänä tulisin kouluun pukeutuneena pinkkeihin pitsihörhelöihin?

Keesimiäs: tööt.

Varsiselleri: CHISCO

Papazai: HALO ?



Jos he voisivat sanoa vain yhden asian minulle....

Keesimiäs: niagara falls!

Varsiselleri: ..

Papazai: On se hieno paita vaikkakin liian lyhyt...


..Omat kommentit?


joo'o :D totaa.... pistäkää ihmiset vähän hauskempia kuvatekstejä! :D

uinuenSunnuntai 19.11.2006 18:03

Mä olin jossain hallissa animesarja Kibasta tutun Hughin (kuvassa oikeanpuolimmainen: http://wrexgrafix.com/anime/blog/wp-content/uploads/2006/06/kb13/_kiba13-06.jpg) kanssa. Hugh oli mun manageri. Me istuttiin katsomossa ja katseltiin sellaisia vesinäytöksiä, joissa aina joku hyppäs veteen ja lähti sit kauheeta vauhtii nousee ku raketti ylöspäin, ilman halki jne. ja tippu sit jostain sadan metrin korkeudesta veteen, ja se joka tippu hienoiten sai parhaat pisteet tuomareilta.

Hugh keksi sit et munki pitäs mennä sinne hyppimään, ja se vei mut sellaselle jutulle joka heitti mut ilmaan. Yhtäkkii olinkin muuttunu Kiba-animesta tutun Roian spiritiksi (kuva: http://www.kili-no-fansub.com/images/Afkareru2.jpg). Kuulin kuinka yleisö hurras, ku lähin hirveet vauhtii lentää ylöspäin. En nähny enää mitään muuta kun salin siniset seinät ja kohta koko paikka oli niin vesihöyryn täyttämä etten nähnyt niitäkään. Olin ilmeisesti tullut jonnekin pilvien tasolle, mutta olin siitä huolimatta yhä salin sisällä. Mua pelotti hirveesti että salin katto tulis vastaan.

Sit huomasin et Hugh oli mun vieressä, se ei lentäny vaan liikku jollain nousevalla korokkeella seisten. Se puhu puhelimeen.

"Mitä? Miksi...? Eikä, ette voi tehdä niin!"

Ihmettelin että mitä ne puhuu, kun Hugh hetkeksi ilmeni ja pettyneen näköisenä sanoi:

"Selvä, ymmärrän."

Hugh kääntyi mun puoleen, ja sanoi että mun pitäisi palata takaisin alas. Olin järkyttynyt, sillä olin ainakin 15 kilometrin korkeudessa. Nousemiseni kuitenkin loppui ja aloin tippumaan alaspäin. Minua pelotti vielä lisää, koska olin muuttunut takaisin spiritistä ihmiseksi. Hugh huusi vielä perään että mun pitäisi tippua altaaseen pää edellä. Mahdotonta, koska allas oli vain 2 m syvä, kuolisin taatusti!

Onnistuin kuitenkin jotenkin tippumaan niin, että matkani jatkui viistosti vettä pitkin. Sain kovat aploodit, mutten kuitenkaan tullut ensimmäiseksi, vaikka olinkin hypännyt korkeimmalta.

Hugh ilmoitti, että mun pitäisi kiirehtiä lentokoneeseen. Me olimme nimittäin Amerikassa. Nyökkäsin ja otin jo valmiiksi pakatut kamani ja lähdin juoksemaan lentokentälle

Lentokentällä mua olivat vastassa serkkuni, jotka muutenkin aika usein matkustelevat Amerikkaan. Heillä oli mukana myös nuorimman serkkuni tyttöystävä.

"Nopeesti nyt!" nuorin serkkuni huusi ja ojensi mulle köyden. Hetken aikaa olin ihmeissäni, mutta tartuin sitten köyteen kun tilanne selitettiin mulle. Lentokoneen sisällä oli joku vika, ja siksi kaikki matkustajat joutuivat roikkumaan 13 tuntia kestävän matkan köydestä lentokoneen alapuolella ja päästämään aina oman paikkakuntansa kohdalla irti.

Matka oli kamalan pitkä, ja kädet olivat hirveän väsyneet kun olin koko ajan roikkunut köydessä. Lopulta näin kuitenkin Nummelan, ja päästin niin innostuksissani irti että unohdin ottaa laskuvarjon. Tipuin kuitenkin onneksi kotimme lähellä olevalle pellolle, joka oli jostain syystä niin pehmeä, ettei mulle käynyt mitään.

Lähdin kävelemään asfalttitietä pitkin kotiini, ja matkalla näin naapurimme keltaisessa talossa kaksi kaveriani. Ihmettelin mitä he tekevät, ja he sanoivat että olivat pajalla töissä. Niinpä jatkoin sitten matkaa pitkin kotiini menevää hiekkatietä. Näin sieltä asfalttitiellä menevän kolmannen kaverini. Ihmettelin miksi hän oli vaihtanut mustan pitkän nahkatakkinsa kirkkaansiniseen haalariin, mutta päättelin että hänkin oli menossa töihin. Yritin moikata, mutta hän ei ollut huomaavinaankaan.

Sitten heräsin :D

väsynytMaanantai 23.10.2006 18:28

Olen väsynyt, henkisesti poikki. En jaksaisi enää välittää mistään, olisi hienoa vaan antaa kaiken olla ja tuhota itseään hitaasti mutta nautinnollisesti. Kaipaan päihtynyttä olotilaa, typeriä tekoja, välinpitämättömyyttä.

Haluaisin edes hetken, edes sekunnin, jonka aikana voisin olla stressaamatta, välittämättä muista ja murehtimatta mitä he ajattelevat minusta. Kun pelkään jokaista sanaa jonka sanon, jokaista hengenvetoakin. Pelkään olla ihmisten seurassa, satutanko heitä, vai satuttavatko he minua? En pidä henkisestä kivusta. Fyysinen auttaa pakenemaan siltä.

Joku varmasti tätä tekstiä lukiessaan ajattelee "Voi elämä mitä angstausta". Mutta juuri siksi olen tällaisella mielellä. Jos kukaan ei ajattelisi mitään, ei minun tarvitsisi murehtia... tai jos en vaan välittäisi.

Mitä teenkään, minkälainen olenkaan, aina on joku jolle en kelpaa ja joka minua halveksii. Haluaisin kuulla sen suoraan, sitten ainakin tietäisin sen. Vielä kurjempaa on epäilys, jota ei tiedä varmaksi.

Hienoa, galleriangstausta, avaudun taas. Masentaa.

Kristitty homo?Perjantai 20.10.2006 15:57

"Homot on perseestä."

Niinköhän tosiaan. Olen huomannut, että uusien tuttujeni keskuudessa on homonvihaajia. En tiedä onko vaikutus osallaan siinä, että he ovat suurin osa kristittyjä.

Olen saanut kuulla Raamatun sanovan, että homoseksuaalit joutuvat helvettiin. No, kyllähän siellä jotain miesten kanssa makaavista miehistä sanotaan, mutta sitäkö homous pelkästään on? Pelkkää seksiä?

Mikä homoudessa on niin kamalaa? Miksi ihmiset pelkäävät sitä? Eikö se ole jokaisen oma asia, mihin suuntautuu? Ja vaikuttaako se todella muiden ihmisten elämään, jos joku on homo?

Kristitytkö siis uskovat sanatarkasti kaikkeen mitä Raamattu sanoo? Hyvä on, en ole sitten kristitty. Mikäli Raamattu tosiaan kieltää homoseksuaalit, en voi siihen uskoa. Mutta silti en ole vieläkään löytänyt sitä kohtaa, joka kieltäisi homoseksuaalisuuden, vaikka siitä kovasti puhutaan...

Sanoohan Raamattu myös että simpukoiden syönti on iljetys, että lauantaisin työtä tekevät tulisi tappaa ja että seksi on saastaista myös avioliitossa. Nuo kaikki lukevat vanhassa testamentissa. Mutta kristityt fiksusti perustelevat, että uusi testamentti kumoaa vanhan, niinpä nuokin synnit on Jeesuksen kuolemalla lunastettu.

Riparilla meille sanottiin, että jokainen joka uskoo Jeesukseen, pelastuu. Mutta siitä huolimatta Raamatussa uuden testamentin puolella Paavali sanoo, ettei miesten kanssa makaaville miehille löydy taivaasta paikkaa. Monet näyttävät tulkitsevan kaikki homoseksuaalit (myös naiset) "miesten kanssa makaaviksi miehiksi" ainakin omien puheidensa perusteella. Pääsenkö minä siis taivaaseen vai en? En ole hetero, mutta toisaalta olen uskossa. Joudunko helvettiin jos en ala elää kuin hetero? Siihen en pysty uskomaan.

Tätä menoa alkaa näyttää siltä, etten voi enää seurakuntanuorien piireissä liikkua. Minua ei sinne ilmeisesti kaivata, koska "eivät he halua ainakaan homojen kanssa olla, sillä ne on sairaita ja luonnottomia".

Anteeksi tämä vuodatus. Piti purkaa ajatuksia jonnekin.