IRC-Galleria

kaappiujo

kaappiujo

vallan onnellinen
Tässäpä jokunen havainto, joita äskettäin tein lenkkeillessäni Oulun yliopiston päärakennuksen ympäri:

1. Turistikarttaan ei ole merkitty kaikkia jänniä polkuja ja pikkupyöräteitä, lenkin olisi siis saanut mielenkiintoiseksikin mutta pelkäsin eksyväni.
2. Yliopistorakennus on iso.
3. Alle kilometrin säteellä kämpästämme on eläintarha
4. kuten myös kasvitieteellinen puutarha
5. ja kasivimuseo
6. ja kaksi lastentarhaa.
7. Ainoastaan poikapuoliset opiskelijat lenkkeilevät sunnuntai-iltaisin.
8. Joillain kasvitieteilijäopiskelijabiologeilla on piilopuutarha keskellä pientä metsikköä.
9. Yliopistollamme on perintöbiologian tutkimusta
10. ja laboratorio.

Lisää mielenkiintoisia havaintoja yliopistostani tulossa. Tulossa on myös kuvamateriaalia kämpästämme (JOKA MUUTEN BAI THÖ WAY`ON 100M PÄÄSSÄ KOULUOVELTA, OLKAA KATEELLISIA!!!) ja minusta irvistelemässä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.