IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Maanantai 03.12.2007 02:37

1) Et voi koskettaa jokaista hammastasi kielelläsi.

2) Kaikki tyhmät, luettuaan edellisen faktan, yrittävät sitä.

3) Ensimmäinen fakta on vale.

4) Hymyilet nyt koska olet idiootti.

5) Näytät seuraavaksi tämän jollekkin toiselle idiootille.

6) Naamassasi on edelleen idioottimainen virne

jo vainLauantai 04.08.2007 05:16

Kiril alkoi elää maailmaan eräänä loskaisena aamuna. Jo miltei heti näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli pienituloinen ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän pärjäsi hyvin huonosti, siellä häntä syrjittiin.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään televisio, niinpä harrastukseksi tuli hevoset.

Kiril kehittyi seitsemännelläkymmenellä varsin kohteliaaksi. Päähänsä hän sai oranssit hiukset, sekä punaiset silmät.
Rikollisuudesta johtuen hän oli melko hurmaava. Lempiruokaansa purjosoppaa hän sai työskennellen rikollisena.

Kiril tupakoi satunnaisesti mutta ei käytä nuuskaa. Alkoholia hän juo ostaessaan autoa.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan mennyt naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Torstai 19.04.2007 16:57

Sananlaskupäivitys

>>>No niin, nyt vanhat sananlaskut nurkkaan ja uudet tilalle!!!
>>>
>>>Sananlaskut uudistuvat:
>>>
>>>* Lopussa on aika ihme, jos seisoo.
>>>
>>>* Se mikä ei tapa, se vituttaa.
>>>
>>>* Itseäni olen aina kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.
>>>
>>>* Happamia sanoi vihreä kettu rauhoittavista.
>>>
>>>* Odottavan aika on yleensä alle tunti.
>>>
>>>* Tili tuli, tili meni. Näkikö kukaan kumpaakaan tilannetta? Sananlaskupäivitys

>>>No niin, nyt vanhat sananlaskut nurkkaan ja uudet tilalle!!!
>>>
>>>Sananlaskut uudistuvat:
>>>
>>>* Lopussa on aika ihme, jos seisoo.
>>>
>>>* Se mikä ei tapa, se vituttaa.
>>>
>>>* Itseäni olen aina kiittänyt ja kiitosta on riittänyt.
>>>
>>>* Happamia sanoi vihreä kettu rauhoittavista.
>>>
>>>* Odottavan aika on yleensä alle tunti.
>>>
>>>* Tili tuli, tili meni. Näkikö kukaan kumpaakaan tilannetta?
>>>
>>>* Parempi pää täynnä, kun kymmenen oksalla.
>>>
>>>* Niin makaa kun sattuu sammumaan.
>>>
>>>* Tulin, näin ja koitin
sormella.
>>>
>>>* Laatta on heitetty.
>>>
>>>* Viina on viisaiden luoma.
>>>
>>>* Omena anuksessa pitää homot loitolla.
>>>
>>>* Itku pienestä kalusta.
>>>
>>>* Kahden aina kalliimpi.
>>>
>>>* Ken leikistä suuttuu, se ottakoon diapamin.
>>>
>>>* Niin metsä vastaa kun hallusinaatiot haluaa.
>>>
>>>* Valheella on lyhet jäljet, ellei käytä väärää passia.
>>>
>>>* Avainrengas on kätevä pikku härveli, jonka ansiosta voit hukata
>>>kaikki
>>>avaimesi kerralla.
>>>
>>>* Hölkkää, niin kuolet terveempänä.
>>>
>>>* Idiootit pitävät yllä järjestystä, nerot hallitsevat kaaoksen.
>>>
>>>*
Ihmiset ovat kuin viinit, huonot muuttuvat vanhoina happamiksi,
>>>hyvät
>>>tulevat vanhetessaan yhä paremmiksi.
>>>
>>>* Ihmisillä, jotka väittävät, etteivät anna pikkuasioiden häiritä
>>>itseään,
>>>ei ole koskaan ollut hyttysiä makuuhuoneessaan.
>>>
>>>* Ihmisiä on kolmenlaisia. Niitä, jotka osaavat laskea, ja niitä,
>>>jotka
>>>eivät osaa.
>>>
>>>* Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla edes huonona esimerkkinä.
>>>
>>>* Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää suunsa kiinni.
>>>
>>>* Kysyvä ei tieltä eksy, hän on jo eksynyt.
>>>
>>>* Meille on annettu kaksi lahjaa, joita tulisi käyttää
>>>mahdollisimman
>>>paljon -huumori ja
mielikuvitus. Mielikuvitus korvaa sen, mitä
>>>emme ole ja
>>>huumori auttaa meitä hyväksymään sen mitä olemme.
>>>
>>>* Mitä enemmän asioita tietää, sen enemmän tietää asioita, joita
>>>ei tiedä.
>>>
>>>* Naiset pitävät hiljaisista miehistä, he luulevat heidän
>>>kuuntelevan.
>>>
>>>* Naura ongelmillesi, niin kaikki muutkin tekevät.
>>>
>>>* Pessimismi on aivan turhaa, ei se auta kuitenkaan mitään.
>>>
>>>* Se viimeksi nauraa, joka hitaimmin ajattelee.