IRC-Galleria

kaisaleena

kaisaleena

voin mää yksinki pelata petankkia.

en jaksa taas valittaa livejournaliin.Torstai 28.02.2008 16:28

harmittaa vahan enka tykkaa siita, etta saan pelkkia halauksia suukkojen sijaan.
ensi kerralla sanon kaiken mita ajattelen vaikka seuraukset olisivat huonot. ainakaan ei tarvi enaa ajatella, inhoan ajattelua.
vohveli oli sentaan hyvaa.
mut oikeesti, kuinka monella on sellanen poikaystava jolta saa vaan halauksia ja nekin yhdella kadella.
oon miettinyt valmiiksi kaiken mita aion sanoa. etta ennen tunsin oloni mukavaksi eika tarvinnut miettia, etta voinko nyt pussata tai ottaa kadesta tai sanoa, etta tykkaan. ja mun sanomiset oli tarkeita ja kiinnostavia eika aina vaan jotakin muuta. ja haluan tuntea oloni turvalliseksi enka typeraksi ja epakiinnostavaksi.
enka aio sanoa, etta ehka vaan mietin liikaa ja oikeasti kaikki onkin hyvin koska jos ei ole niin ei ole. ja jos mua vaivaa tama asia, niin sitten vaivaa. en jaksa tammoista, etten sano omia mielipiteitani ja punastelen sanomisiani.
haluan, etta me ollaan enemman tasavertaisia ja vaikka sanoisin jotakin ihan tyhmaa, mun ei tarvi haveta.
en ymmarra.
en haluaisi enaa sanoa, etta kerro vaan jos et enaa tykkaa minusta koska kohta se jo kuulostaa silta kuin itse haluaisin erota.
miksi aikaisemmin oli ihan erilaista ja lamminta.
olen mieluumin yksin kun kirjoitan tammoisia merkintoja ja pilaan paivani ja viikkoni vain siksi, koska toinen on koko ajan vasynyt eika ole sellainen kuin toivoisin.
vai pitaisiko mun sittenkin muuttaa itseani?
mutta kun en halua sellaista suhdetta, jossa ei voida pitaa kadesta kiinni kavereiden nahden tai antaa suukkoa kun erotaan illalla.

taa ei ole yhtaan mukavaa ja mulla on hirvea nalka enka halua syoda nakkileipaa enka jaateloa. haen karjalanpiirakan koska se tuo mieleen mummun ja aamut, joina nukuin pitkaan, herasin kaakaon tuoksuun ja istuin papan liian iso aamutakki paalla punaisessa tuolissa ja kuuntelin mummun kanssa virsia radiosta. mulla on kauhea koti-ikava enka enaa halua olla taalla yksin koska kukaan ei lohduta mua jos itken.
haluan mummulaan ja pihakeinuun ja istuttamaan perunoita ruosteisella traktorilla.
ma haluan kotiin tai ainakin sanoa mita ajattelen.


no en kylla varmana ole!Tiistai 26.02.2008 03:16

Jos saat yli 120, olet kokenut jo tarpeeksi

Olen:
1. [x] halannut tyttöä
2. [x] halannut poikaa
3. [x] tanssinut pojan kanssa valssia
4. [x] tanssinut pojan kanssa hitaita
5. [x] tanssinut tytön kanssa hitaita
6. [ ] jäänyt melkein junan alle
7. [ ] jäänyt melkein mopon alle
8. [ ] jäänyt melkein auton alle
9. [x] ollut ihastunut
10. [x] vihannut jotakuta
11. [x] ollut mustasukkainen
12. [ ] ollut kreikassa/kreetalla
13. [x] ollut ruotsissa
14. [x] ollut venäjällä
15. [x] ollut espanjassa
16. [x] ollut metsässä
17. [x] uinut järvessä
18. [x] uinut meressä
19. [x] ollut saunassa
20. [x] ollut höyrysaunassa
21. [x] ollut porealtaassa
22. [x] ollut uima-altaassa
23. [x] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
24. [x] tyttö jolla on sisko
25. [x] tyttö jolla on veli
26. [x] tyttö jonka läheisiä on kuollut
27. [ ] tyttö jolla on poneja
28. [ ] tyttö jolla on kissa
29. [ ] tyttö jolla on koira
30. [x] tyttö joka tykkää eläimistä
31. [ ] tyttö joka tykkää autoista
32. [x] tyttö joka tykkää shopata
33. [x] ostanut kaupasta litran maitoa
34. [ ] käynyt Ankkarockissa
35. [x] lakannut varpaankynnet
36. [ ] ajanut mopolla ojaan
37. [x] omistanut kauluspaidan
38. [x] ollut vesirokossa
39. [x] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
40. [x] kaatunut lasketteluhissijonossa
41. [x] nauranut toisen epäonnistumiselle
42. [ ]lyönyt jotakuta turpaan
43. [x] katsonut Kauniita ja Rohkeita
44. [x] pelannut jalkapalloa
45. [ ] tehnyt kokonaisen piruetin
46. [ ] antanut poikien meikata itseni
47. [x] uinut alasti
48. [ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
49. [ ] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
50. [x] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
51. [ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
52. [ ] polttanut selkäni auringossa
53. [ ] hypännyt talon katolta
54. [ ] lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän
55. [x] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
56. [ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
57. [x]kaivertanut puuhun tekstin
58. [x] tehnyt juhannustaikoja
59. [ ] leiponut omenapiirakan
60. [x] syönyt simpukoita
61. [x] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
62. [x] ostanut yli satasen maksavat farkut
63. [x] ratsastanut hevosella
64. [x] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
65. [x] polttanut sormiani tulitikkuun
66. [x] räjäyttänyt ilotulitteita
67. [ ] pelannut pokeria rahapanoksella
68. [ ] pudonnut laiturilta järveen, toisen tönäisemänä
69. [x] halannut äitiä
70. [x] ostanut jotain kirpputorilta
71. [x] juonut kahvia
72. [ ] laittanut neon valoa silmiini
73. [x] ollut laivalla
74. [x] laulanut karaokea
75. [x] käynyt Särkänniemessä
76. [/] ollut yksin lentokoneessa -ai YKSIN vai ilman tuttuja:O?
77. [x] potkaissut seinään
78. [ ] vittuillut kirjaston tädille
79. [x] laulanut suihkussa
80. [x] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
81. [ ] opiskellut saksaa
82. [ ] rahastanut mummoilta omaan pussiin
83. [x] potenut jostain syystä koti-ikävää
84. [ ] kontannut keskellä tietä
85. [x] vuorannut huoneeni seinät julistella
86. [ ] neulonut villapaidan
87. [x] antanut jollekulle joululahjan
88. [x] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
89. [x] pelannut Monopolia
90. [ ] jäänyt kiinni tupakan poltosta
91. [x] tiskannut
92. [x] itkenyt itseään uneen
93. [x] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
94. [ ] soittanut hätänumeroon
95. [x] Nukkunut pommiin
96. [ ] Syönyt muurahaisen
97. [x] Värjännyt hiukset
98. [ ] Ollut blondi
99. [x] Tehnyt läksyt kunnolla
100. [x] Saanut 4:n
101. [x] Viskonut omenoita
102. [ ] Ollut putkassa
103. [ ] Nukkunut roskiksessa
104. [ ] Tehnyt rikoksen
105. [x] Paiskonut tavaroita
106. [x] Kuunnellut Himiä
107. [ ] Värjännyt hiukset yli 10 kertaa
108. [x] Lintsannut
109. [ ] Juonut kusta
110. [x] Nukkunut tunnilla
111. [ ] Käyttänyt huumeita
112. [x] Ollut lentokoneessa
113. [x] Muuttanut
114. [x] Tilannut tuotteita netistä
115. [x] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
116. [ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
117. [x] Ollut haastattelussa
118. [x] käynyt töissä
119. [x] Soittanut kitaraa -"soittanut"
120. [ ] Varastanut posteja laatikosta
121. [x] Lyönyt vetoa
122. [ ] Poseerannut alasti
123. [ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
124. [x] Yöpynyt hotellissa
125. [x] oksentanut matolle
126. [x] Lukenut seiskaa
127. [x] Pelannut Harry Potteria
128. [x] Väärentänyt kokeeseen nimen
129. [ ] Juossut pakoon ampiaisia
130. [x] Pyytänyt anteeksi
131. [x] Soittanut pilapuheluja
133. [ ] Vihannut räppäreitä
134. [x] Soittanut väärään numeroon
135. [x] Nukkunut sohvalla
136. [ ] Nukkunut puun alla
137. [x] Ollut sairaalassa
138. [x] Valvonut koko yön
139. [ ] Juossut alasti ulkona
140. [x] Käynyt avannossa
141. [x] Hypännyt ikkunasta ulos
142. [ ] Paskonu housuihin yli 10v.
143. [x] Pudonnut hevosen selästä
144. [ ] Saanut 10:n kokeesta
145. [x] Leikannut hiuksia
146. [x] Kiroillut ruokapöydässä
147. [ ] Polttanut levyjä
148. [x] Harrastanut liikuntaa
149. [ ] Karannut kotoa
150. [x] Näytellyt
151. [x] Nukkunut päivällä
152. [x] Käynyt ulkohuusissa
153. [x] Ostanut tupakkaa
154. [ ] Polttanut talon/pientalon
155. [x] Grillannut
156. [ ]Nähnyt teurastettuja sikoja
157. [x] Ollut Linnanmäellä
158. [x] Uskonut horoskooppeihin
159. [x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
160. [x] Käyttänyt vanhempien korttia
161. [x] Ajanut autoa
162. [ ] Syönyt matoja
163. [ ] Raiskannut
164. [x] Hyppinyt katoilta
165. [ ] Eksynyt ostoksilla
166. [x] Matkustanut junalla
167. [x] Nukkunut bussissa

ainakin tanaan.Tiistai 26.02.2008 03:03

Jos olisin......

...puu, olisin tuuhea ja hemaisevan vihrea kuusi
...kukka, olisin orkidea
...juoma, olisin paksu seka kuohkea kaakao
...eläin, olisin apina
...ääni, olisin sellanen jonka vain lepakot voisi kuulla:D
...väri, olisin kirkkaan punainen
...vaate, olisin loysat ja kulahtaneet farkut
...hedelmä, olisin vaikka vesimelooni
...ruoka, olisin heseateria
...mauste, olisin aromisuola!
...lelu, olisin barbi tietysti! tai ehka mieluummin skipper.

ovatko nuo mielestasi totta? jos ei, niin mika olisin?
mika sina olisit?

keskiviikkoillan huumaa.Torstai 21.02.2008 00:55

Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- viimekski sanoin joo kun se on siis adriana

Kenelle tytölle annoit puhelinnumerosi viimeksi ?
- en kellee pitkaa aikaa

Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään ?
- hymyilla mulle

Mikä sinusta tulee isona ?
- toivottavasti vaimo ja maailmanmatkaaja

Onko kotonasi soittimia?
- taalla kodissa marakassit ja suomessa piano

Onko Mötley Crue hyvä bändi?
- en yhtaa tia

Oletko herkkä ?
- vaha

Mitä kuuntelet nyt ?
- tietokoneen hurinaa

Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut?
- olisinki

Ihminen joka on tietämättään jättänyt pysyvän jäljen sinuun?
- varmaa kasper

Kolme viimeksi ostamaasi asiaa?
- sipsipussi ja ooo... en muist, jotai ruokaa kai

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- oho miks kello on noin paljon

Kuka/mikä on saanut sinut viimeksi hymyilemään/ärsyyntymään/itkemään/riehumaan?
- adriana/adriana/neal/eilinen ilta hostelilla ja jd:n musat

Jos joku pyytäisi sua treffeille suostuisitko?
- jos se joku olis neal

Minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
- trendi

Kampaatko hiuksesi joka päivä?
- en tosiaa. ehka kerra viikos

Kuinka usein käyt saunassa?
- kerran kesalla ja kerran talvella. liian harvoin

Mainitse kaunis/komea julkkis.
- jessica alba/johnny depp

Miten hiuksesi ovat juuri nyt?
- paskasesti hupun alla

Ihastutko helposti?
- kai

Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi?
- o

Oletko pitkävihainen?
- en kai.

Laulaisitko karaokessa kappaletta, jota viimeisimpänä lauloit?
- juu jos osaisin jotain jazzia

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- loisin ainaki nyt kun se on niin vammanen

Suutelisitko henkiliöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- kylla

Oletko koskaan luntannut kokeissa?
- oon ainaki saniksis aina

Nukutko alasti?
-hyi en yal

Oletko koskaan kaatanut joulukuusta?
- ai sialt mettast vai sit sisalla?

Luetko sanomalehdestä kuolinilmoitukset?
- luin joskus

Oletko koskaan lähtenyt ulos ilman alusvaatteita?
- ilma rintsikoit joo

Oletko pelannut räsypokkaa?
- oon

Oletko ollut sokkotreffeillä?
- en

Oletko soittanut pilapuheluja?
- kuis porraa herra mehilainen, very funny

Oletko hypännyt benji-hypyn?
- e

Laulatko suihkussa?
- jos jaksan

Haluaisitko olla mies vai nainen?
- tytto riitta viela muutaman vuoden

Uskotko ihmeisiin?
- pakko

Oletko koskaan joutunut hautaamaan lemmikkisi?
- no ei mulle edes kerrottu kun jyrmy vietiin lopetettavaksi:(

Kannatatko kuolemanrangaistusta?
- ehka

Suostuisitko olla peseytymättä 3 kuukautta, jos saisit 16000 euroa?
- ois aika alloa mutta harjottelen jo kovasti:D

Tykkäätkö juhlista?
- kylla maar

Jos voisit, haluaisitko aina pysyä tietyn ikäisenä?
- no en

Oletko koskaan pudonnut puusta?
- hmmm.. kyl varmaan

Uskotko horoskooppeihin?
- london paperin horareihi uskon, ne on aina oikeessa!

Kutiatko helposti?
- kylla

Oletko koskaan pelastanut kenenkään henkeä?
- ei ny just tuu mialee

Koska ärsyynnyit viimeksi?
- paival

Jos ärsyynnyit niin miksi?
- aa kiukutteli ja huitoi ja viuhtoi

Koska viimeksi löit jotakuta?
- ?

Oletko koskaan sytyttänyt tulipaloa?
- jotai pienta joskus

Uskotko, että muilla planeetoilla on älyllistä elämää?
- todellaki!

Oletko tehnyt testamentin?
- ei oo mitaa testamentattavaa

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- emmaamuist

Oliko se hyvä?
- oli

Missä maissa haluaisit käydä?
- KAI-KIS-SA

Missä tilanteessa olisit valmis tappamaan itsesi?
- en halua tappaa itseani

7 kappaletta, jotka kuuntelit viimeksi?
- jotai jazzihuttuu

Surkein leffa, jonka olet katsonut?
- cabin fever on aivan torkeen perseesta

Onko Titanic hyvä?
- ihana

Ovatko naiset heikompia kuin miehet?
- missa asiassa?

Viimeiset laulunsanat, jotka kuulit?
-tyhma kysymys

Pelkäätkö karhuja?
- e

Miksi teit tämän kyselyn?
-ei oo mutakaa elamaa

perussettii.Perjantai 08.02.2008 02:47

1. Kun otat itsestäsi valokuvia (esim.nettiin laitettavaksi), laittaudutko ennen kuvien ottamista?
- juu laittaudun vaha.

2. Jos kirjoittaisit nyt laulun, mistä se kertoisi?
- turvonnut maha.

3. Oletko koskaan ollut mukana näytelmässä? Mitä roolia/rooleja olet esittänyt?
-miljoonassa. en jaksa luetella kaikkia rooleja. esim.puu.

4. Pidätkö itseäsi romanttisena? Miksi/miksi et?
- pidan.koska olen.

5. Jos tahdot herättää huomiota, miten teet sen?
- huutamalla "oon taalla huomaa mut haloo!"

6. Miten suhtaudut ihmisiin, jotka tulevat kehumaan sinua?
- aattelen et onpas fiksu tyyppi tuossa.

7. Millaisten ihmisten seurassa et viihdy?
- tylsien nyhveroiden.

8. Minkä värinen stabilo tai muu tussi sinulta loppuu yleensä ensimmäisenä?
- musta kai.

9. Jos riitelet vanhempiesi kanssa, millaisia riitanne ovat (esim.huudatte, pidätte mykkäkoulua, paiskotte tavaroita jne.)?
- riidellaan vaan sahkopostilla.

10. Tykkäisitkö jos Suomessa saisi antaa max.7 etunimeä nykyisen kolmen sijaan? Lisäisitkö tällöin itsellesi nimiä?
-no tot maar! voisin olla se bananamachommacmohaic vai mika olikaa.

11. Jos käytät ripsentaivutinta, oliko sinulla alussa vaikea oppia oikea tekniikka sen käyttöön?
- en tarvii mitaa taivuttimii.

12. Kuvaile, millaiset olisivat unelmakenkäsi?
- valk. converset ja mustat "herrainkengat"

13. Huomauttaisitko kumppanillesi, jos hänen henkensä haisisi kun hän suutelisi sinua?
- ehka en. ostaisin hammasharjan vaa.

14. Onko sinulla korkea vai matala kipukynnys?
- en tia.

15. Jos olet lintsannut joskus koulusta, mitä olet väittänyt poissaolon syyksi?
- kaikkea mahdollista. kipeytta ja semmosia.

16. Miltä kuulostaisi kimppakämppä hyvien ystäviesi kanssa?
- hy-val-ta.

17. Vältätkö yksin liikkumista pimeällä? Miksi/miksi et?
- en valta koska on pakko tulla kotiin.

18. Miten reagoit, jos joku kertoo pervon vitsin?
- nauraisin aaneen jos osaisin mutku en osaa.

19. Ottaisitko mieluummin vinot vai keltaiset hampaat?
-lievasti vinot.

20. Voisitko mennä tulevaisuudessa ärsyttävimmän tietämäsi tytön häihin valkosissa (yleisestihän ajatellaan, että vain morsiamella saa olla valkoinen puku)?
- e.

21. Oletko joskus jättänyt tahallasi vastaamatta jonkun ihmisen puheluun?
- oon.

22. Otatko tilanteet joissa eksyt, mielenkiintoisena tilaisuutena tutustua uusiin paikkoihin?
- yritan vaa loytaa oikean reitin.

23. Vanhempasi ehdottavat, että vietätte ensi kesän Etelä-Ruotsissa maalaiskylässä perheen kesken. Suostuisitko lähtemään?
- never ever.

24. Onko joku ihminen huomannut sinun ihastuneen johonkuhun, mutta olet inttänyt vastaan ettet olisi ihastunut, vaikka oikeasti olisitkin.?
- on.

25. Jos olisit jäätelö, mikä maku olisit? Miksi?
- chunkey monkey ben&jerrys<3

26. Pidätkö vatsalihasliikkeiden tekemisestä?
- no en.

27. Oletko koskaan kirjoittanut ihastuksesi nimeä hiekkaan tai lumihankeen? Pyyhitkö tekstin pois?
- olen.en.

28. Mitä tahtoisit sanoa köyhille ja nälkäisille afrikkalaislapsille?
- tanne vaan nii saatte ruokaa ja rakkautta.

29. Mitä ajattelet ihmisistä, jotka eivät jaksa seurustella kauaa yhden ihmisen kanssa?
- en mitaa.

30. Iloitsisitko ystäväsi menestyksestä jos hän menestyisi hyvin Idolsissa?
- olisin kateellinen.

31. Millaisista tuoksuista pidät?
- kookoksesta,pojista ja christina aquilera hajuvedesta.

32. Onko luokkakuvasi koskaan onnistunut omalta osaltasi?
- aina.

33. Jos sinua sanotaan/sanottaisiin pieneksi, otatko sen kehuna vai haukkuna?
- kehuna.

34. Jos sinusta tehtäisiin elokuva, kuka näyttelisi sinua (itseäsi et voi valita)?
- viimeksi sanoin jessica alba.

35. Pidät leffaillan kotona. Mitä naposteltavaa valitset?
- sipsii ja suklaata.

36. Elehditkö käsilläsi puhuessasi?
- liikaa.

37. Oletko koskaan saanut pojalta kukkia (sukulaista ei lasketa)?
- 2 kertaa kukkalahetyksen toihin. (eri pojat)

38. Onko etuvarpaasi pitempi kuin peukkuvarpaasi?
- en jaks kattoo.

39. Mitä ilman eläminen olisi sinulla BB-talossa kaikkein vaikeinta?
- kanikset.netti.

40. Mainitse yksi ulkonäössäsi huomiota herättävä piirre?
- silma.

41.Millaisia asioita kirjoitat/olet kirjoittanut päiväkirjaasi?
- kaiken siita kun menen kriisiin.

42. Muistatko henkilötunnuksesi ulkoa?
- kyl.

43. Oletko joskus joutunut huomaamaan, että ihminen jota pidit ärsyttävänä, osoittautuikin
kivaksi?
- oooooon.

44. Mikä on tärkeää elokuvateatterissa?
- pehmea tuoli,mukipidike ja nealin kasi mun kadessa.

45. Onko sinulla asioita joita et ole kehdannut myöntää vanhemmillesi? Mitä?
- kai.

46. Punoittaako ihosi helposti urheillessa?
- en urheile.

47. Mitä teet/teit köksäntunneilla yläasteella?
- ruakaa ja pullaa.

48. Millainen ihminen tekee sinuun vaikutuksen?
- hauska, hyvat hampaat, ihana.

49. Miten reagoit, jos ystäväsi nauravat sinulle tilanteessa, jossa ei mielestäsi ole mitään hauskaa?
- oon hiljaaaaaaaaa.

iltapuhde vol.3 (oon siis tvn orja:)Perjantai 25.01.2008 02:00

LUONNONLAPSI
[x] pelastakaa sademetsät!
[x] voin olla peseytymättä viikon
[ ] nukun usein metsässä
[ ] syön mitä vaan, kunhan sen löytää luonnosta
[x] kukat on kivoja
total: 3

URHEILIJATÖRTTÖ
[ ] käyn lenkillä
[ ] säännöllisesti
[ ] harrastan enemmän kuin kahta liikuntalajia
[/] katson urheilua telkkarista
[ ] nautin itseni rääkkäämisestä
[ ] syön proteiinipatukoita/jotain hormoneita
[ ] liikunta on välttämätön elämäntapa
total: /

MESETTÄJÄ
[ ] mese on osa elämää
[ ] sulla on yli 50 meseosotetta
[ ] ja suurin osa sun kavereist on netin kautta hankittuja...
[ ] ...tai muuten vaan jotain datiksii
[ ] sulla on mesessä yli 40 hymiöö
total: 0

TV:N ORJA
[x] olen joskus katsonut salkkareita
[x] ja katson vieläkin (jos voisin!)
[/] seuraan yli kolmea saippuasarjaa
[x] saatan katsoa telkkaria joka päivä
[x] osaan nimetä ainakin 5 hahmoa simpsoneista
[ ] ja täydellisistä naisista
[ ] ja lostista
[x] meillä on laajakuvatelkkari
total: 4 ja /

CS-PELURI
[ ] vitun kimmo
[ ] pilas saatana CS:sän maineen
[ ] sulla on cs sun koneella
[ ] ja pelaat sitä
[ ] ownaat kaikki
total: 0

DATIS
[x] oot paljon koneella
[ ] kesälomalla datasit joka päivä
[ ] ...ja myöhään yöhön asti
[x] tykkäät naputtelusta
[ ] sulla on web-kamera
total: 2

NÖRTTI
[x] oot paljon koneella
[ ] ja jos tarve vaatii, osaat myös korjata koneen
[ ] säästät viikkorahojasi tietokoneen osiin, tai peleihin
[/] mikä ihmeen real-life?!
[ ] pelaaminen on kivaa!
[ ] tiedän, mikä on HTML
total: 1 ja /

V*TUN MOZART
[ ] soitat jotakin soitinta
[ ] joka on piano
[ ] joka on rummut
[ ] soitat jossakin bändissä
[/] tiedät, mitä ovat C#sus, pedaali ja prima vista
[ ] Jimi Hendrix oli kova jätkä
total: /

HIKKE
[ ] tulee tippa linssiin jos saat alle 9 kokeesta
[ ] tokarissa sun keski arvo oli VÄH. 8,7
[x] koulussa on kivaa!
[ ] oikeestaan kesälomalla on tylsää
[ ] osaat aina uudet asiat koulussa heti
total: 1

ERNU
[/] JAPANIIIIHH<3<3<3<3
[/] MUUTETAAN JAPANIIN!
[/] SIELLÄ AURINKO PAISTAA IHANASTI...
[ ] ... KUIN KYON PERSE <3<3<3
[/] ^^ <3
total: 2

PISSIS
[/] no daa
[x] juot teini-siiderii
[ ] ja poltat
[ ] koska muutki kaveris polttaa
[x] otat peilin kautta kuvia irc-galleriaan
total: 2 ja /

HEVARI
[ ] AINAKI 50 KILON EESTÄ KETJUJA HOUSUISSA
[ ] \,,/
[ ] hevi on parasta!
[x] nahkatakit on jees
[ ] omistan metallica-paidan
total: 1

HIPPI
[ ] khakinvihree, oranssi ja tämmöset on vaikuttavia värejä vaatteissas
[ ] sulla on rastat
[ ] ja ruskeet semmoset
[x] sulla on olkalaukku...
[ ] ...joka useimmiten on tosi alhalla
total: 1

MÄKKILÄSKI
[ ] nälkä
[ ] ...vaik just söin!
[ ] sul on aina euro tai pari mukaan, jos vaikka mäkki ois jossain lähellä
[ ] käyt vähintään viikoittain mäkissä
[x] itket kavereilles: "yhyyy oon läskiii!!11"
total: 1

ROKKARI
[/] hiukset näyttää silt, et oot just heränny
[/] ja lakkaa menee....
[x] pillifarkut on jees
[/] ja fanipaidat
[/] myös tennarit kelpais
total: 3

iltapuhde vol.2Perjantai 25.01.2008 01:51

Tunnusta mitä näistä omistat:

[x] nallen, jonka vieressä nukut
[ ] tarrakirjan
[ ] pornolehden
[x] Antti Tuiskun levyn
[x] ex- poika tai tyttöystäväsi valokuvan

Myönnä, mitä näistä oletkaan tehnyt:

[x] oksentanut humalatilassa
[ ] polttanut tupakkaa
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[/] haukkunut kaveriasi selän takana ilman syytä
[x] liftannut tuntemattoman kyytiin
[/] kiusannut vakavissasi
[x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[/] pettänyt vanhempiesi luottamuksen
[/] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee


Millaiset treffit seuraavista haluaisit:

[x] kahvi ja mukava pieni kahvila
[x] illallinen romanttisessa ravintolassa
[x] piknik viltillä
[x] lempibändisi keikka
[/] baari, humala
[ ] luistelu
[x] mökki, soutuvene, sauna
[x] kynttilöitä, itse tehty illallinen
[x] kävely
[x] ajelu autolla ympäri kotikaupunkiasi
[x] huvipuisto
[x] hesburger


Mitä näistä teet joka päivä:

[x] laulat
[/] pidät hauskaa
[ ] tapaat ystäviäsi
[ ] opiskelet
[/] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[x] katsot televisiota
[x] laittaudut peilin edessä
[ ] tanssahtelet
[/] kiukkuat
[ ] naurat
[x] käyttäydyt hyvin
[/] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[x] luet
[x] käyt galleriassa
[x] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet


Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:

[ ] kostonhaluinen
[/] ilkeä
[/] siisti
[x] itsekäs
[/] kaunis/komea
[x] terve
[x] sohvaperuna
[x] kiltti
[/] epätoivoinen
[x] yksinäinen
[x] onnekas
[/] ihmeellinen
[x] erilainen
[/] ahkera
[/] auttavainen


Mitä seuraavista haluaisit:

[/] päästä bb-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] halata jotakuta
[x] matkustaa maailman ympäri
[x] kiittää jotakuta
[x] syödä puuroa
[x] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[x] juoda pääsi täyteen
[x] syödä mustikoita


*Jos saisit kiittää kolmea ihmistä, ketkä he olisivat?
1.aitia, koska se aina auttaa jos vaan voi
2. kaniksia, koska ne on olemassa ja ymmartaa
3. nealia, koska se tykkaa musta tallaisena kuin olen


*Monta todella hyvää ystävää omistat?
- ai kuinka monta? no viisi ainakin

*Kuvaile elämäsi onnellisinta hetkeä.
- on ollut aika monta. ylioppilasjuhlat oli kylla aika kivat.

*Jos olisit yhden päivän vastakkaista sukupuolta, mitä tekisit?
- kaikki perussetit eli kavisin vessassa ja naisissa ja jossain aijaillassa

*Ketä kunnioitat eniten?
- ainakin mummuja ja pappaa

*Millainen on hyvä ystävä?
- sellanen kun mun ystavat. eli saa mut nauramaan ja auttaa ja tekee kaikkea mukavaa ja kuuntelee jajaja!

*Onko kukaan aiheuttanut sinulle sellaista kipua, että olet luullut hajoavasi?
- no on

*Miten osoitat kiitollisuuden?
- kiitan kai

*Mitä maailmassa vihaat eniten?
- kouluun hakemista,jenkkakahvoja,odottamista,koyhyytta,tylsyytta,tyhmia ihmisia,ikavointia,sotia,ahneutta

*Kerrotko läheisillesi usein välittäväsi heistä?
- yritan ainaki

iltapuhdePerjantai 25.01.2008 01:39

1. Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla.
- hassu

2. Kerro kaksi asiaa perheestäsi.
- sekalainen
- valilla ahdistava

3. Kolme asiaa, mitä olet tehnyt tänään.
-kaynyt vauvakerhossa
- syonyt jaateloa
- katsonut frendeja

4. Neljä lempiväriäsi.
- punainen
- keltainen
- turkoosi
- pinkki

5. Jokin viisikirjaiminen sana.
- paska

6. Biisi, jonka kuuntelit viimeksi.
- jotain hottoa london heartilta

7. Kaksi asiaa, mitä teet seuraavaksi.
- dataan lisaa
- menen nuq

8. Kolme asiaa, jotka ärsyttävät sinua.
- huono itsekuri
- kun en saa mita haluan
- odottaminen

9. Neljä asiaa, joista olet onnellinen.
- kanikset
- muut ystavat
- neal
- lontoo

10. Mainitse 8 ystävääsi nimeltä.
-annika
-anna
-satu
-milla
-annu
-nella
-juha
-laukka

11. Viimeinen sana, jonka sanoit.
- en muista kun en oo pitkaan aikaan sanonut mitaan

12. Viikon kaksi parasta päivää.
- lauantai
-sunnuntai

13. Jotain, mitä sinulla on kolme.
- isovanhempaa

14. Neljäs sana, joka tulee mieleesi.
- paviaani

15. Mitä näet nyt yli 5?
- kirjaa

16. Yksi vaatekappale päälläsi.
- villatakki

17. Jotain, mitä on kiva tehdä kaksin.
- pussailla

18. Kolme turhaa asiaa elämässäsi.
- muffinssi
- suklaa
- hampurilainen

19. Mitä teet neljän päivän päästä?
- ajattelen "jee, huomenna enaa yksi viikko!"

lisaa tietoa kaisasta.Torstai 17.01.2008 19:49

1. Mitä on yöpöydälläsi?
- ei ole yopoytaa

2. CD-levy, jota häpeät tunnustaa omistavasi?
- oo.. en hapeile edes tilkkutakki ykkosta. se o hyva!

3. Käytkö öisin jääkaapilla?
- no en/eiku joskus oon kaynyt baarin jalkeen

4. Elokuva, jonka aikana itkit?
- viimeksi "ps.i love you" nyyh.

5. Mitä pelkäät?
- edelleen kavelymatkaa asemalta kotiin taalla ja etten ikina paase mihinkaan teatterikouluun tai naimisiin

6. Mikä eleesi paljastaa epävarmuuteesi?
- punastun joskus. nii ja mulkki:DD

7. Tunnetko ketään julkkista?
- kai jotenki lievasti ainakin kaksi

8. Kuvaile sänkyäsi.
- avattava sohva, vihrea, ihan ok

9. Oletko spontaani vai suunnitelmallinen?
- ihan molemmat!

10. Kuka esittäisi sinua elokuvassa elämästäsi?
- toivottavasti jessica alba;)

11. Oletko koskaan pelannut räsypokkaa?
- olen varmaan

12. Mitä kannat aina mukanasi?
- puhelimia, avaimia

13. Mitä kaipaat lapsuudessasi eniten?
- hengailua, vampyyrileikkeja, vaharaumaa ja koulua jajajaja!

14. Oletko tyytyväinen nimeesi?
- ennen inhosin sita, nyt tykkaan

15. Mitä kappaletta kuuntelit viimeksi?
- nickeback-rockstar

16. Oletko ollut mukana koulunäytelmässä?
- kaikissa

17. Pidätkö itsestäsi?
- enimmakseen

18. Oletko tehnyt mitään laitonta?
- vaha

19. Pidätkö itseäsi söpönä?
- joo!

20. Epämiellyttävin kotiaskare?
- imurointi on ihan paskaa

21. Syötkö roskaruokaa?
- joskus, ennen enemman

22. Viilaatko kynsiäsi?
- juu

23. Miten pidät huolta ulkonäöstäsi?
- kaymalla suihkussa

24. Oletko koskaan laulanut karaokea?
- olen kylla

25. Mitä sanaa toistat paljon?
- ei, koska aina kiellan adrianaa

26. Seuraatko tosi-tv-ohjelmia?
- suomessa seurasin kaikkia, taalla bb on ihan tyhma

27. Oletko koskaan halunnut malliksi?
- vois ol iha kivaa

28. Seuraatko naapureidesi elämää?
- eipa niita kauheesti nay (2 jotai 100-vuotiasta mummoo)

29. Oletko koskaan syönyt rautatabletteja?
- piti syoda yla-asteella mutta unohdin aina

30. Jos voittaisit 1000e, mitä tekisit sillä?
- matkustaisin jonnekin missa olis kuuma ja kuumaa!

31. Mitä olet viimeksi maksanut käteisellä? Paljonko se maksoi?
- ben&jerrys jatskia £1.50

32. Odotatko jo kesää?
- tietty

33. Lasketko laudalla, bleidellä vai suksilla?
- suksilla, lautaa kokeilen mutta se oli aika kamalaa enka jaksa koko ajan kaatua

34. Turhin juhla?
- juhlat ei oo ikina turhia

35. Mitä kieliä osaat puhua?
- suomea, englantia, ruotsia n.3 sanaa

36. Edellinen matikan numerosi?
- nelja tai viis

37. Onko sinulla lävistyksiä?
- korvissa 1 kummassakin

38. Jos tulisit nyt raskaaksi, mihin ratkaisuun todennäköisesti päätyisit?
- musta tulis aiti

39. Onko sinulla hyvä itsetunto?
- on ihan hyva

40. Onko paras ystäväsi sinua nuorempi vai vanhempi?
- molempia loytyy

41. Milloin olet viimeksi käynyt rautakaupassa? Miksi?
- leenan kanssa viime vuonna ostamassa koukkuja

42. Mitä mieltä olet lapsityövoimasta?
- parempi se kun prostituutio yms. mutta ihmisarvoinen palkka/kohtelu pitaisi olla pakollista

43. Onko sinulla nälkä?
- vahan

44. Oletko hankkinut/hankitko mopokortin?
- en/en

45. Oletko sitä mieltä, että neonvärit yhdistettynä toisiinsa ovat jotain kamalaa?
- en ole

46. Kävitkö rippikoulun, protuleirin vai et kumpaakaan?
- kaksiviikkoisen teatteririppikoulun

47. Teetkö kotitöitä?
- teen

48. Pidätkö linnunlaulusta?
- vain puluja vihaan

49. Haluatko isona naimisiin, omakotitalon, 2 lasta ja koiran?
- ainakin naimiin ja lapset

50. Jos saisit aloittaa täysin uuden kouluaineen Suomen kouluissa, mikä se olisi?
- ihmissuhdeoppi

51. Minkä asian parantaisit itsessäsi, jos voisit?
- isommat tissit

52. Mikä sinusta tulee isona?
- vaimo/aiti/nayttelija yms.

53. Mitä aiot nyt tehdä?
- mahdollisesti siivota tai sitten datailla lisaa

54. Haluaisitko muuttaa nyt pois kotoa?
- voisin asua nealin kanssa kylla<3

55. Edes yksi hyvä puoli koulussa?
- hyva ruoka, kaverit, historia, penkkarit!

56. Kuinka monta levyä omistat?
- en kovin montaa

57. Oletko tehnyt jotain maailman parantamisen hyväksi?
- ainakin kerannyt nalkapaivarahoja enka heita roskia maahan

58. Laitatko rahaa esim. Punaisen ristin keräyksiin?
- katso ed.

59. Tiedätkö, mitä haluat tulevaisuudeltasi?
- tiedan

60. Janottaako sinua tällä hetkellä?
- ei

61. Mitä tahtoisit juoda?
- sita samaa smoothieta kuin eilen

62. Miten vietät viikonloppusi?
- hengaan ja katon frendeja. ehka uin. ehka.

eipa muutakaan juuri nyt.Maanantai 10.12.2007 18:41

1. Tiedätkö mitä postia teille tuli tänään?
juu yksi lasku on tullut

2. Kertooko ihmisen ulkonäkö millainen hän on luonteeltaan?
kylla se voi kertoa aika paljonkin minusta

3. Jos saisit lisätä kouluun pakolliseksi aineeksi ihan mitä tahansa tekemistä, mitä se olisi ja miksi?
ihmissuhdekoulutusta pojille ainakin

4. Oletko ostanut jo joulukalenterin? Aiotko ostaa?
en ostanut kun sain sen postissa lahjaksi

5. Mahtuvatko kaikki meikkisi yhteen pussiin?
kyl kai ny mahtuu

6. Kenelle et tule sanoneeksi tarpeeksi usein, että hän on tärkeä?
perheelle varmaan

7. Mikä on parasta mitä rahalla ei saa?
ihmissuhteita ja sen sellaista

8. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä?
vaikee sanoo

9. Kamalin paikkakunta Suomessa missä olet käynyt?
kotka! kotka indeed!

10. Millaisiin päiväkirjoihin olet kirjoitellut elämäsi aikana?
aika rumiin

11. Voiko kukaan sanoa sinusta että olet "paha tyttö/poika"? Miksi/miksi ei?
ainaki oon ollut aika paha. oon valehdellut ja ollut tyhma

12. Mitä syöt jos tahdot herkutella?
suklaata ja sipsia ja heseruokaa jajajaja

13. Olet menossa jonnekin, missä järjestetään naamiaiset. Asu ei ole pakollinen, mutta pukeudutko silti?
kylla jos keksin jonkun hienon asun

14. Millainen olet suuttuessasi?
itsekas ja lapsellinen ja vahan mykka mahdollisesti

15. Kuinka moneen kaveriporukkaan olet kuulunu elämäsi aikana?
ainakin viiteen

16. Voisitko kuvitella meneväsi kauneusleikkaukseen?
en kai

17. Millaisiin ihmisiin kiinnität huomiota?
suloisiin

18. Muuttaako seurustelu ihmistä?
toivottavasti

19. Millainen olisi unelmaelämäsi 30-vuotiaana?
matkustelua, poika (eiku mies) ystava, ehka lapsi ja tyokin.
mutta se tyo ei olis tylsaa ja silti saisin matkustaa ja lapsi olisi
kiltisti lentokoneessa.

20. Kuka Muumihahmoista olisit ja miksi?
kaikki aina sanoo etta niiskuneiti en tieda miksi.


21. Keneltä sait viimeksi sähköpostia?
roskapostia

22. Oletko rakastunut?
oooooooooooooooooooooooooooooooooon

23. Oletko suosittu?
tietty!

24. Päivän paras juttu?
ihanat viestit facebookissa <3