IRC-Galleria

kengänpohjat

kengänpohjat

if you don't live for something you'll die for nothing

Uusimmat blogimerkinnät

Oiski vihreet hiukset ;< Perjantai 15.06.2007 17:51

Ullis tuuppautui maailmaan eräänä myrskyisenä yönä. Savun haihduttua näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli askeettinen ja he näkivät nälkää. Koulussa hän ahkeroi kovasti, siellä hänelle oltiin kateellisia.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kuvottamaan kukkien kasvatus, niinpä ajankuluksi tuli sukellusveneet.

Ullis kehittyi varsin ilkeäksi. Päähänsä hän sai vihreät hiukset, sekä tummanruskeat silmät.
Ulkoilusta johdatellen hän oli erityisen tyttömäinen. Lempiruokaansa lehmänmaksaa hän sai työskennellen geologina.

Ullis ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa melko usein. Alkoholia hän juo ettei tarvitsisi kuunnella muiden haistattelua.

Hän osti itselleen puolison jonka kanssa meni naimisiin.

Sen pituinen se.


http://koti.mbnet.fi/pikpak/ig/index.htm


Ullis paukahti maailmaan eräänä likaisena aamupäivänä. Melkein heti näki että hänestä tuli nainen.. Perhe oli hermoton ja he elivät äveriäästi. Koulussa hän oli kaikkien kiusaama, siellä häntä ihannoitiin nenästään.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi innostamaan aapiset, niinpä ajankuluksi tuli televisio.

Ullis kehittyi yhdeksännelläkymmenellä varsin viisaaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä ruskeat silmät.
Kiltteydestään päätellen hän oli suuresti sisäänpäin lämpiävä. Lempiruokaansa jenkkakahvoja hän sai työskennellen geologina.

Ullis tupakoi ja käyttää nuuskaa joka viikko. Alkoholia hän juo lyötyään päänsä haravaan.

Hän vaihtoi itselleen puolison jonka kanssa meni hulluttaan naimisiin.

Sen pituinen se.




nää on kivoi <: (Pölläsin ton jostai Emman sivulta ii2;sesta >:D)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.