IRC-Galleria

kikka--

kikka--

fuck the system

[Ei aihetta]Tiistai 23.10.2007 14:08

Kuolio päätettiin synnyttää maailmaan eräänä kauniina aamupäivänä. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli sekasikiö. Perhe oli varakas ja he söivät vain kerran kuussa. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä häntä ihannoitiin rumista hampaista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään äidit, niinpä rakkaaksi harrastukseksi tuli paperitaitokset.

Kuolio kehittyi kuudennellakymmenellä varsin laiskaksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä siniset silmät.
Humanoideista johdatellen hän oli suuresti juhlivainen. Lempiruokaansa vihanneskeittoa hän sai työskennellen napittajana.

Kuolio ei tupakoi mutta käyttää nuuskaa kerran vuodessa. Alkoholia hän polttaa itse.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa meni humalapäissään naimisiin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.