IRC-Galleria

:(Torstai 02.06.2011 03:57

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.
Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?
Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.
En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.
Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.
Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.
Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.
Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.
Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.
Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.
Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.
Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.
Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.
'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.
Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!
Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.
Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.
Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.
Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.
Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!
JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'
Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät
Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.
Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.
Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia.

-.-Torstai 02.06.2011 03:57

vittu noita homoja , ku ei oo rahaa niii yrittää kössii pyörää , no mikäs siinä sitten leffan jälkee , kattoo ku tyyppi YRITTÄÄ kössii bikee , mut si lekahtaa leuka nyrkkii , ja sen jälkee nopeasti karkuun äidin luo ... hankkikaa omat pyörät -.-

huóhKeskiviikko 18.05.2011 23:27

ei voi olla tottta... -.-

koulu:DTorstai 12.05.2011 20:09

Koulut loppuu kohta!
Joten kirjoita tähän minkä numeron luulet saavasi
Käyttäytyminen - 7
Äidinkieli -9
Ruotsi -7
Englanti - 10
Historia - S
Matematiikka - 7
Uskonto - 10
kemia - 8
Maantieto - 9
Biologia - 7
Liikunta - 9
Kuvataide - 8
Musiikki - 8
kotitalous - 8

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.04.2011 19:19

Tee tämä ja lauantai-illastasi tulee paras.
:: SINUSTA ::
★ Nimesi - Teemu
★ Pituutesi - 171.7
★ Lempielokuvasi - 2012
★ Lempi TV -ohjelmasi - south park
★ Luonne - HAUSKA
★ Onko sinulla kaunis hymy? - hyi ei
★ Käytätkö koruja - e
★ Lävistyksiä - ei
★ Mitkä vaatteet sinulla on nyt päälläsi - housut, t-paita, huppari,
★ Silmiesi väri - siniset
★ Hiustesi väri - ruskee
★ Lempivärisi - musta
:: VIIMEISIN ::
★ Henkilö, jolle soitit - Roope
★ Henkilö, joka soitti sinulle - Kin Kin
★ Henkilö, jolle lähetit viestin - Krista
★ Henkilö, jota halasit - Nipa?
★ Henkilö, jota ikävöit - Roopeee..
★ Hyvä teko - kusetin koiran :D
★ Kappale, jota kuuntelit - BYZ - This party is in you
★ TV -ohjelma, jonka katsoit - South Park
★ Elokuva, jonka katsoit - enmuuista
★ Asia, jonka ostit - Karkkia..
★ Lahja, jonka annoit - emmä muista
★ Lehti, jonka luit - Aku Ankka
:: MILLOIN VIIMEKSI ::
★ Katsoit TV'tä - tänää
★ Datasit - nyt
★ Söit - koulus
★ Joit - koulus
★ Nauroit - KOULUS , AINA

:: OLETKO VIIME KUUN AIKANA ::
★ Ollut kuumeessa - en
★ Ikävöinyt jotakuta - jooo
★ Nauranut niin, että silmistä tuli vettä - TODELLAKI!
★ Nauranut niin, että vatsalihaksissa tuntui - jooo!!
★ Ostanut karkkia - kyll!
★ Syönyt jätskiä - juu!
★ Tuntenut itsesi tyhmäksi - JOO

:: TÄMÄ TAI TUO ::
★ Meille vai teille - iha sma
★ Suomalainen vai ulkomaalainen musiikki - molemmat
★ Salmiakki vai suklaa - suklaa
★ Jäätelö vai karkki - jäätelö
★ Koira vai kissa - koira
★ Yö vai päivä - yö
★ Alkoholi vai tupakka - kummatki
★ Aamu vai ilta - ilta
★ Kylmä vai kuuma - kuuma
★ IRC-Galleria vai ii2 - galleria
★ Viha vai rakkaus - rakkaus
★ Oranssi vai vihreä - emt
★ Pusu vai hali - kumpiki
★ Mäkki vai hese - mäkki..
:: OLETKO KOSKAAN ::
★ Nukkunut yli 12h - juu :D
★ Polttanut tupakkaa - polttanu
★ Nukkunut koulussa tunnilla - joo
★ Katsonut K15 elokuvia alaikäisenä - joo
★ Katsonut K18 elokuvia alaikäisenä - tottakai
★ Datannut yli 5h putkeen - aina
★ Laulanut suihkussa - en
★ Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu -en kai, emt :D
★ Huijannut pelissä - ainahan mä
★ Ollut todella iloinen - nyt :D
:: MENNEISYYYS ::
★ Kaipaatko menneisyyttäsi - TODELLAKI
★ Mitä teit 4h sitte - olin koulus
★ Mitä teit eilen -olin jumbos ja olin himas..
★ Mitä teit viikko sitten - olin ropsukan kaa

:: TULEVAISUUS ::
★ Huomenna - Jumbo ft frendit
★ Mitä teet 5h päästä - Oon ulkona ?
★ Mitä teet viikon päästä - emt
★ Mikä sinusta tulee isona - roskisdyykkari
★ Pelkäätkö tulevaisuutta -tottakai 2012
★ Lukioon vai amikseen -amikseen ;)

:: YSTÄVÄT ::
★ Onko sinulla paljon ystäviä - ON
★ Entäpä kavereita - niitä on enemmän
★ Kumpia on enemmän, tyttöjä vai poikia - jätkii ja muijii o saman verra kai
★ Onko sinulla parasta ystävää - on
★ Äänekkäin kaverisi/ystäväsi - mike
★ Entä hiljaisin - kin kin xD
:: SEKALAISTA ::
★ Väsyttääkö - ei
★ Tylsistyttääkö -vähä
★ Kuunteletko nyt musiikkia - AINA , MUL EI OO IKINÄ MUSA POIS :)
★ Mitä kappaletta - NIGHTCORE- BLOW ME AWAY
★ Kirjoitatko päiväkirjaan - juuu
★ Luetko lehtiä - joskus sillo ku on tylsää,,

[Ei aihetta]Torstai 14.04.2011 01:07

Piirrä sormella vatsaasi sydän. Halaa itseäsi ja sulje silmäsi. Toivo jotain tosi kovasti. TOIVO TOIVO ! Sillä huomenna tapahtuu jotain ihanaa joka vaikuttaa elämääsi, mutta vain jos kopioit tämän minuutin aikana.

:(Maanantai 11.04.2011 23:22

paskaa olla kipee :SS

[Ei aihetta]Maanantai 11.04.2011 00:27

1. Alkaisitko kanssani jos kysyisin?
2. Nukkuisitko vieressäni vai päällekkäin?
3. kuinka kaunis/komea?
4. Kuinka tärkeä 1-10?
5. Pano vai kielari?
6. Villi vai rauhallinen?
7. Paljon rakastat minua seurustelu mielellä 1-10?
8. Lisäätkö blogiisi jotta voin vastata?

;)Maanantai 11.04.2011 00:26

* 1. alkaisitko kanssani ?
* 2. menisitkö kanssani elokuviin ?
* 3. olenko kiva ?
* 4. olenko söpö ?
* 5. pitäisitkö minua kädestä kiinni ?
* 6. halaisitko minua ?
* 7. antaisitko pusun ?
* 8. antaisitko kielarin ?
* 9. tekisitkö fritsun ?
* 10. mitä haluaisit minulta ?
* 11. mitä haluaisit tehdä minulle ?
12. suostuisitko jos pyytäisin sinua yhteen ?
* 13. oltaisiinko vierekkäin vai päällekkäin ?
* 14.anna arvosana ulkonäölleni asteikolta 4-10
* 15. kopioitko tämän päiväkirjaasi että voin vastata sinulle ?
YKSÄRIL ;);)

;)Maanantai 11.04.2011 00:23

katsotaan kuinka moni uskaltaa laittaa tähän " rakastan sua " ?
kopio tämä sen jälkeen omaan blogiisi.