IRC-Galleria

koo5

koo5

go, before it's too late!

[Ei aihetta]Torstai 18.02.2010 18:35

Tummenna, jos väite pitää paikkansa,
kursivoi, jos se on siinä ja siinä.

Istunut Poliisiautossa
Tullut kännissä kotiin
Suudellut jotakuta hetken mielijohteesta
Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa
Kontannut koulun lattialla
Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
Poiminut sieniä
Juossut todella henkesi edestä
Murtautunut autoon
Unohtanut jotakin lentokoneeseen
Pussannut serkkuasi
Polskutellut Serenassa
Uinut vaatteet päällä
Laulanut mikrofoniin
Piilotellut jotakuta jätkää
Nyt koulussa
Kokeillut nuuskaa
Ollut masentunut
Leikkinyt vetäväsi huumeita ja kiskonut nenääsi tomusokeria tms
Purrut kissaa, kun se on purrut sinua
Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa
roskapussin sijaan oman laukkusi
Potenut vauvakuumetta
Kaatunut mopolla
Heilunut jossakin alusvaatteillasi
Liukastunut banaanin kuoreen
Pessyt ikkunoita
Maistanut mustekalaa
..ja tykännyt siitä
Ollut ambulanssissa
Käynyt huussissa
Ratsastanut kamelilla
Harjannut kissaa
Ollut jälki-istunnossa
Lyönyt kaveria
Halannut naapuria
Juonut samppanjaa
Heittänyt televisiota ikkunasta
Yöpynyt hotellissa
Käynyt Puuhamaassa
Ollut musiikkivideossa
Tanssinut napatanssia
Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
Valvonut koko yötä
Rikkonut ikkunaa
Nukkunut villasukat jalassa
Syönyt kuivattuja banaanilastuja
Mokannut kotitalouden tunnilla
Tehnyt yli 80e kännykkälaskun
Leikannut koiran kynsiä
Pessyt vauvan pyllyä
Ollut päivän syömättä mitään
Ajanut traktorilla
Tilannut taksia
Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
Soittanut pilapuhelua
Ollut Ankkarockissa
Ollut Ruisrockissa
Rikkonut lupaustasi
Ollut moottoripyörän kyydissä
Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
Soittanut bassoa
Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
Ajanut pyörällä laiturilta järveen
Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
Nielaissut jääpalaa
Ollut vaahtobileissä
Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
Soittanut väärään numeroon
Oksentanut ruusupuskaan
Itkenyt ilman mitään syytä
Laskenut pulkalla katolta
Nostanut lippua salkoon
Saanut turpaan tuntemattomalta
Matkustanut peräkontissa
Siivonnut lattialta oksennusta
Kävellyt yli 10cm koroilla
Tilannut Mix-lehteä
Saanut 4 kokeesta
Käynyt eduskuntatalossa
Pelannut kännykällä kirkossa
Vastannut seuranhakuilmoitukseen
Nähnyt kaupassa julkkista
Pelännyt hämähäkkejä
Kirjoittanut Reginaan
Ihaillut gootteja
Ollut puolukassa
Poistanut punkkia
Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
Hypännyt 10 metristä pää edellä
Liftannut
Kerännyt mansikoita
Ajanut mopolla päin seinää
Seisonut hevosen selässä
Käynyt navetassa
Kokeillut vanhusten vaippoja
Esittänyt Güntheria
Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
Hypännyt benjihyppyä
Ollut yksin lentokoneessa
Eksynyt kaupungilla
Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
Nielaissut purukumia
Ollut/vieraillut vankilassa
Itkenyt itseäsi uneen
Tykännyt The Rasmuksesta
Täyttänyt 14 vuotta
Juonut Hyla-maitoa
Ollut krapulassa
Fanittanut RAW:ta
Hengittänyt heliumia
Käyttänyt ripsentaivutinta
Juonut venäläistä valkoviiniä
Ollut tuhkarokossa
Tehnyt heräteostosta
Hävennyt tyttöystävääsi/poikaystävääsi
Uinut avannossa
Tehnyt runoa
Ollut isosena jollain leirillä
Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
Tuntenut itseni yksinäiseksi
Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
Ollut katsomassa oopperaa
Neulonut lapasia
Eksynyt
Keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
Järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
Syönyt pizzaa aamupalaksi
Saanut paniikkikohtauksen
Omistanut lemmikkieläintä
Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
Laulanut bändissä
Saanut aivotärähdystä
Lukenut salaa toisen päiväkirjaa
Ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
Ollut yli kuukautta pois kotoa
Luntannut kokeessa
Saanut ampiaisenpistoa
Saanut murtumaa
Antanut rahaa katusoittajalle
Ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykätä siitä
Käynyt Ruotsissa
Pelannut twisteriä
Katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
Hukannut kirjastonkirjan
Ollut galleriassa päivän kuvana
Opetellut elvyttämistä
Pelannut golfia
Ollut sairaalassa yötä
Vuokrannut asunnon
Ollut lapissa
Esiintynyt oikeassa teatterissa
Käyttänyt heijastinta
Leikkinyt pikkuautoilla
Syönyt viimeisen tunnin sisällä
Valvonut yli 48 tuntia putkeen
Ollut onkimassa
Palauttanut kokeen tyhjänä
Ollut nälkäpäivä-kerääjänä
Ollut ensiavussa
Saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
Saanut mustelman viimeisen vuoden aikana
Käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
Saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
Käynyt kampaajalla/parturissa viimeisen vuoden aikana
Ihastunut viimeisen vuoden aikana

love me!Keskiviikko 02.09.2009 23:38

SUKUPUOLI: nainen
SYNTYMÄAIKA: 27.4.1992
OLIKO SE VIRHE: voi olla:D
SISARUKSET: samu, nicke, erika, oskar
TOIVEAMMATTI: parturikampaaja
KIINNOSTUKSEN KOHTEET: tjaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa
SUURIN HAAVEESI: muuttaa kaliforniaan

OLETKO KOKEILLUT HUUMEITA: en

ULKONÄKÖ: kaunein kaikista
PITUUS: 161
PAINO: 51

TYÖPAIKAT: ei olee
ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ: olla kavereitten kans, ryyb ..normia
ASIAT, JOITA KERÄÄT: dvd
PARAS JUOMA: mansikkasidukka
PARAS SARJAKUVA: aku ankka;)
MUSIIKKIMAKU: kaikki hyvät
SUOSIKKIBÄNDIT / ARTISTIT: monia
PARAS URHEILULAJI: JÄÄKIEKKO
LEMPIMAA: ruotsi
PARAS NÄYTTELIJÄ: minä
PARAS VUODENAIKA: kesä!
PARAS KAUPUNKI: espoo
PARAS TV-OHJELMA: salarit:D, bb, täykkärit, greyn anatomia, skins, pako, c.s.i, frendit ..ym
PARAS LÄTKÄJOUKKUE: KÄRPÄT
IHANNEMIES: joonas<3
HARRASTUKSET: ryyb, däänc
YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET: ei vittu
TYYLI: käs
KÄNNYKKÄ: joonaksen joku nokia
MIKÄ ELIN OLISIT: elin.. sydän ..eläin joku lintu
KORUT: smiley, huuli, kieli, korvat x7, r.i.p kulma & napa
KIELITAITO: hyvä
LAULATKO SUIHKUSSA: joskus juu

HYVEET: rakkaimmat tietää
MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI: en mitää
VIIME ITKU: joskus pari vko sit
HUONE: montaki;)
KENGÄN KOKO: 35-36
KIROILETKO: vitut

TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: joo
LEMPIJÄÄTELÖ: laku
ÄRSYTTÄVIN ASIA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ: jauhaa paskaa

PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT: miettiä aina omalle kohalle
KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT: onkse rehtori skinner
LEMPIVAATTEET: monia
LEMPIVAATEMERKKI: monia
ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA: en ku kultsin.
MILLAISESSA TALOSSA ASUT: tällases pienkerrostalos tavallaa:D koht kerrostalossa: )
ONKO SINULLA OMA TIETOKONE: on juu
KUINKA VANHANA KOIT ENSISUUDELMAN: hmjaa, 12 tai 13
EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN: monopoliiiiii
TYHMIN JUTTU, MINKÄ OLET KOSKAAN TEHNYT: niit on monia
SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ: arska ja lämpö ja loma ja jaja
SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ: ruska
SUOSIKKIASIAT TALVESSA: lumi<3 joulu.
SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ: tietää et kohta tulee kesä: ) ja pystyy olee ilman takkia :p
HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN: kaisa

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.08.2009 22:03



10 FAKTAA
01. syntymäpaikka: - kokkola
02. hiusten väri: - tummanruskee
03. hiusten pituus: - sopiva
04. lävistykset: - korvissa 7, kieli, smiley
05. silmien väri: - sininen
06. kengän koko: - 36
07. mieliala: - en mä tiiä oikee
08. tuoksu: - mansikka
09. vapaa: - varattu
10. oikea vai vasen: - oikee

11 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI
01. Oletko nyt rakastunut: - juu
02. Uskotko rakkauteen: - juu
03. Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä: - kai mä
05. Onko kukaan särkenyt sinun sydämen: - on
06. Oletko koskaan ihastunut ystävääsi: - tavallaan
07. Oletko koskaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle: - juu
08. Pelkäätkö sitoutumista: - vähä joo
09. Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija: - hah en tiiä:9
10. Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä: - juu
11. Oletko ihastunut tällä hetkellä: - en nyt tiiä ihastunu

potter->Keskiviikko 05.08.2009 20:48

+kultsi

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.08.2009 17:59

[x] Saw
[x] Saw II
[x] Saw III
[x] Saw IV
[ ] Saw V
[x] Perhosvaikutus
[ ] Forrest Gump
[x] Million Dollar Baby
[ ] Sin City
[x] Kill Bill 1
[x] Kill Bill 2
[x] 28 päivää myöhemmin
[ ] 28 viikkoa myöhemmin
[ ] 30 päivää kaamosta
[x] Kauna
[x] Kauna 2
[x] The Ring
[x] The Ring 2
[ ] Kissojen valtakunta
[ ] Henkien kätkemä
[ ] Naapurini Totoro
[x] Harry Potter ja viisasten kivi
[x] Harry Potter ja salaisuuksien kammio
[x] Harry Potter ja Azkabanin vanki
[x] Harry Potter ja liekehtivä pikari
[ ] Harry Potter ja feeniksin kilta
[ ] Narnian tarinat: Velho ja leijona
[ ] The Holiday
[x] Titanic
[x] Mean girls
[x] Uhrilampaat
[x] Hannibal
[x] Punainen lohikäärme
[x] Nuori Hannibal
[x] Kuudes aisti
[x] Hohto
[x] Hide and Seek
[x] Silent Hill
[x] Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta
[ ] Sahara
[x] Pirates of the Caribbean - Mustan Helmen kirous
[x] Pirates of the Caribbean - Kuolleen miehen kirstu
[x] Pirates of the Caribbean - Maailman laidalla
[x] Snakes on a plane
[x] Resident Evil
[ ] Resident Evil 2
[ ] REC
[x] Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit
[x] Taru sormusten herrasta - Kaksi tornia
[ ] Taru sormusten herrasta - Kuninkaan paluu
[x] 13
[ ] Star wars I: Pimeä uhka
[ ] Star wars II: Kloonien hyökkäys
[ ] Star wars III: Sithin kosto
[ ] Star wars IV: Uusi toivo
[ ] Star wars V: Imperiumin vastaisku
[ ] Star wars VI: Jedin paluu
[ ] Surkeiden sattumusten sarja
[x] Lara Croft: Tomb raider
[ ] Lara Croft Tomb raider: Elämän lähde
[x] Apinoiden planeetta
[x] The Eye
[x] Gothika
[x] Van Helsing
[ ] American pie: The Wedding
[x] American pie presents: The Naked Mile
[x] American pie presents: Beta House
[x] The Village
[x] Alien vs. Predator
[ ] Alien vs. Predator 2
[x] Perjantai on pahin
[ ] Emily Rosen riivaaja
[x] Levottomat
[x] Minä ja Morrison
[x] Levottomat 3
[x] Kuutamolla
[x] Pahat pojat
[x] Helmiä ja sikoja
[x] Tyttö sinä olet tähti
[x] Saksikäsi Edward
[x] Scary movie
[x] Scary movie 2
[x] Scary movie 3
[x] Scary movie 4
[x] Amélie
[x] Jali ja suklaatehdas
[ ] Pieni suklaapuoti
[ ] Boogieman
[ ] Freddy vs. Jason
[x] Manaaja
[x] Manaaja 2
[ ] Dark floors
[x] Notting Hill
[ ] Sex and the city
[x] Jurassic Park
[ ] Jurassic Park 2
[ ] Jurassic Park 3
[x] Bruce taivaan lahja
[x] Yes man
[x] Spiderman
[x] Spiderman 2
[x] Da Vinci-koodi
[x] National treasure
[ ] Päätön ratsumies
[x] Ota kiinni jos saat
[x] The Hills Have Eyes
[ ] The Hills Have Eyes 2
[x] Hamekyttä
[ ] Grinch
[x] Eläintohtori
[x] Eläintohtori 2
[x] Eläintohtori 3
[x] Sekaisin Marista
[x] FC Venus
[x] Stuck on you
[ ] Tuulen viemää
[x] Pearl Harbor
[x] Sooloilua
[ ] Ganes
[x] Maailmojen sota
[x] The Day After Tomorrow
[ ] Batman forever
[x] Batman begins
[ ] Batman - Yön ritari
[x] E.T.
[x] Urbaanilegendoja
[ ] Urbaanilegendoja 2
[x] Perjantai 13
[x] Halloween
[ ] V niinkuin verikosto

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.08.2009 16:50



Kuinka kallis olet?

Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[x] luonnonkiharat (200e)
[ ] suorat (100e)
[ ] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)

Yhteensä: 200 e

Silmien väri:
[ ] ruskea (1e)
[ ] vihreä (75e)
[x] sininen (50e)
[ ] tammenterhon väriset (100e)
[ ] joku muu (15e)

Yhteensä tähän saakka: 250e


Juotko alkoholia?
[ ] En (400e)
[ ] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[x] Joskus (215e)
[ ] Kyllä (200e)
[ ] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen päivä (50e)
[ ] Kerran päivässä (15e)
[ ] Elän pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta

Yhteensä tähän saakka: 465e

Näkö:
[ ] Täydellinen näkö (300e)
[x] lasit/piilolinssit, mutta en käytä niitä/käytän harvoin (200e)
[ ] Likinäköinen (100e)
[ ] Lasit lukemista varten (75e)
[ ] Omistan lasit ja käytän niitä aina (50e)
[ ] Piilolinssit (25e)
[ ] Olen käynyt silmäleikkauksessa, näköni vuoksi (10e)

Yhteensä tähän saakka: 665e

Autosi väri (tai perheesi auto):
[ ] pinkki (2000e)
[x] tumman punainen (800e)
[ ] kulta (700e)
[x] harmaa (600e)
[x] sininen (900e)
[x] valkoinen (475e)
[x] musta (450e)
[ ] punainen (400e)
[ ] vihreä (350e)
[ ] hopea (300e)
[ ] purppura (250e)
[ ] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[x] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[ ] ei autoa (0e)

Yhteensä tähän asti: 3510e

Kengänkoko:
[ ] 48+ (300e)
[ ] 46-47 (200e)
[ ] 44-45 (700e)
[ ] 38-43 (500e)
[x] Alle 38 (550e)

Yhteensä tähän asti: 4060e

Kolme lempiväriä
[ ] vihreä (750e)
[x] punainen (600e)
[ ] musta (100e)
[x] keltainen (475e)
[ ] sininen (300e)
[ ] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[ ] valkoinen (400e)
[x] turkoosi (350e)
[ ] oranssi (300e)
[ ] pinkki (100e)
[ ] joku muu (50e)

Yhteensä tähän saakka: 5485e

Käytitkö laskuria tähän?
[ ] Kyllä (0e)
[ ] En (1000e)
[x] Joihinkin kysymyksiin (750e)

Yhteensä: 6235e

[Ei aihetta]Maanantai 27.07.2009 00:23

Hei, Joonas
Olen pettänyt sinua ja pappia, tiedäthän sen? Toivon, että muistat, että tulit eilen kännissä kotiin, mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan jo valmiiksi ongelmissa ja huonokuntoinen.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä ajamaan ralliautoa ja näyttäisin sinulle sukulaiseni. Toivon, ettet silloin pahastuisi, sillä tämä on todella karvainen asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun söit vihreän sukkani. Ai niin, muistin juuri, että olet liian lihava, mutta olen silti varma, että voin korjata asian nukkumalla huomenna pommiin.
Rakkaudella, Sini.
PS. Aion syödä torakan :)


Hei, (kaveirsi nimi)
Olen 1.____ sinua ja 2.______, tiedäthän sen? Toivon, että muistat 3.______ , mutta eihän minulla pitäisi olla syytä huoleen, sillä tiedän sinun olevan 4._____ ja 5._____.
Mietin, että jospa joku päivä menisimme yhdessä 6.______ ja näyttäisin sinulle 7.______. Toivon, ettet silloin 8.________, sillä tämä on todella 9.________ asia. Enhän minäkään pettänyt luottamustasi, kun 10.__________.
Ai niin, muistin juuri, että 11._______, mutta olen silti varma, että voin korjata asian 12._______.
Rakkaudella, (Nimesi)
PS. 13.________


1. Syntymäkuukautesi
TAMMIKUU - ajatellut
HELMIKUU - rakastanut
MAALISKUU - haukkunut
HUHTIKUU - pettänyt
TOUKOKUU - ikävöinyt
KESÄKUU - voinut paremmin ilman
HEINÄKUU - haistellut
ELOKUU - lyönyt
SYYSKUU - kiusannut
LOKAKUU - lähennellyt
MARRASKUU - suudellut
JOULUKUU - häiriköinyt

2. Nimesi alkukirjain
A-B - joulupukkia
C-D - haisevaa koiraasi
E-F - rahojasi
G-H - poikaystävääsi
I-J - norsua
K-L - naapurin Kimmoa
M-N - kauniita hiuksiasi
O-P - housujasi
Q-R - puliukkoa
S-T - pappia
U-V - Venäjän kulkukoiria
W-X - kamalinta opettajaasi
Y-Z - kännykkääsi
Å-Ö - takapuoltasi

3. Minkä värinen paita sinulla on päälläsi?
VALKOINEN - maksaa viiden sentin velkasi takaisin
MUSTA - varastaneesi kaikki vaatteeni
HARMAA - että rakastan sinua kaikesta huolimatta
SININEN - ajaneesi polkupyörällä päin puuta
VIHREÄ - että tulit eilen kännissä kotiin
PUNAINEN - syöneesi koulun kalakeittoa
LILA - hakanneesi viattoman mummon
KELTAINEN - ostaa minulle pilkullisen ponin
ORANSSI - ratsastaa kamelilla
VAALEANPUNAINEN - syödä lautasen tyhjäksi
KIRJAVA - viedä roskat ulos
MUU - lähteä ajoissa bussipysäkille
EI PAITAA - pukeutua lämpimästi

4. Minkä värisiä kenkiä käytit viimeksi?
MUSTAT - röyhkeä
VALKOISET - sekopää
MUSTAVALKOISET - kännissä
HARMAAT - pelikaani
PUNAISET - jo valmiiksi ongelmissa
SINISET - kylmissäsi
VIHREÄT - intohimoinen
KELTAISET- tarmokas
RUSKEAT - huono puhumaan
MUUT - epätoivoinen tapaus

5. Mikä päivä nyt on?
MAANANTAI - kaipaisit hoitoa
TIISTAI - masentunut
KESKIVIIKKO - pieni
TORSTAI - vaarallinen
PERJANTAI - selviytyvän tästä asiasta
LAUANTAI - unohtavan tämän jo viiden minuutin kuluttua
SUNNUNTAI - huonokuntoinen

6. Lempieläimesi?
KISSA - teollisuusalueelle
KOIRA - ajamaan ralliautoa
HEVONEN - kaatopaikalle
KANI - sillan alle
MARSU - kouluun
PAPUKAIJA - kirkkoon
KILPIKONNA - lenkille
KÄÄRME - Niilin rannalle
ROTTA - pohjoisnavalle
HÄMÄHÄKKI - mansikkamaalle
FRETTI - Big Brotheriin
JOKU MUU - pensaaseen

7. Minkä väriset hiukset sinulla on?
BLONDIT - kotini
VAALEANRUSKEAT - kuinka täällä eletään
TUMMANRUSKEAT - sukulaiseni
MUSTAT - millaiset ovat ruokailutottumukseni
PUNAISET - että olet epäonnistunut elämässäsi
VIHREÄT - kuinka huonosti minulla menee
SINISET - että osaan käyttäytyä huonosti
VAALEANPUNAISET - kuinka täältä pääsee pois
HARMAAT - mitä on olla köyhä
KAKSIVÄRISET - taivaan merkit
MONIVÄRISET - että olet täysin sekaisin
MUU - alastonkuviani

8. Minkä värinen lattia on huoneessa, jossa olet parhaillaan?
HARMAA - pahastuisi
VALKOINEN - löisi minua
PUINEN - nauraisi minulle
MUSTA - soittaisi poliisille
RUSKEA - kompastuisi suuriin jalkoihisi
VAALEANPUNAINEN - hajottaisi paikkoja
VAALEANSININEN - tekisi läksyjä
KELTAINEN - joisi viinaa
MUU - ottaisi vanhempiasi mukaan

9. Monesko päivä olet syntynyt?
1. arkaluontoinen
2. hölmö
3. tuskallinen
4. tunteellinen
5. tärkeä
6. naurettava
7. turha
8. järkyttävä
9. itsestäänselvä
10. itkettävä
11. kaunis
12. epämääräinen
13. kulmikas
14. yksinkertainen
15. ehdoton
16. vaarallinen
17. kauhistuttava
18. pahanlaatuinen
19. monimutkainen
20. korkealentoinen
21. pelottava
22. huomioitava
23. räjähtävä
24. oikukas
25. huomaamaton
26. ajatuksia herättävä
27. karvainen
28. masentava
29. salainen
30. arvaamaton
31. tunteita kuohuttava

10. Viime (peruskoulun) todistuksesi keskiarvo?
4-5 - petit minua setäni kanssa
5-6 - löysin sinut koulun siivouskomerosta
6-7 - leikit eilen batmania
7-8 - söit vihreän sukkani
8-9 - oksensit päälleni
10 - löit pääsi lipputankoon

11. Mielialasi?
ILOINEN - olemme sisaruksia
MASENTUNUT - lupasin olla muistuttamatta sinua äskeisestä
YLIPIRTEÄ - tonttusi puri minua korvasta
SURULLINEN - pitäisi tehdä läksyt
PETTYNYT - olen sinun kaukainen sukulaisesi
STRESSAANTUNUT - olet liian lihava
HUOLESTUNUT - unohdin ottaa kattilan pois liedeltä
NEUTRAALI - jätin rintaliivini K-marketin tiskille
SEURANKIPEÄ - unohdin silitysraudan päälle
TYLSISTYNYT - vihaan sinua

12. Mitä musiikkia et voi sietää?
ROCKIA - syömällä kaikki donitsisi
RÄPPIÄ - varastamalla pinkin kaulaliinasi
POPPIA - lyömällä itseäni pesäpallomailalla
KLASSISTA - soittamalla äidilleni
ISKELMÄÄ - syömällä suklaata
HEAVYA - nukkumalla huomenna pommiin
JOTAIN MUUTA - soittamalla pilapuhelun

13. Monelta heräsit tänään?
ENNEN KLO 4 AAMULLA - Vihaan sinua.
KLO 4-6 - Haluan korvauksen henkisestä kärsimyksestä.
KLO 6-8 - Unohdin ruokkia kultakalasi.
KLO 8-10 - Hyppää kaivoon.
KLO 10-12 - Aion syödä torakan

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.07.2009 23:48



LUETTELE 1 ASIA JOKA SAA SINUT AINA HYMYILEMÄÄN :
1. joonas

LUETTELE 2 ASIAA MITÄ OLET TÄNÄÄN TEHNYT :
1. nukkunu
2. ottanu arskaa

LUETTELE 3 LAUSETTA/SANAA JOTKA OLET TÄNÄÄN SANONUT :
1. no en tiiä
2. ei mul oo nälkä
3. mut soitellaa

LUETTELE 4 ASIAA MITKÄ AIOT VIELÄ TÄNÄÄN TEHDÄ :
1. dataa
2. käydä suihkus
3. käydä tupakil
4. mennä nukkuun

LUETTELE 5 ASIAA MITÄ HUONEESI SEINILLÄ ON :
1. taulu
2. peili
3. tapetit
4. kello
5. hylly

SINÄ
Nimikirjaimesi ? :
- s.r
Minä viikonpäivänä synnyit ? :
- emt
Opiskeletko jotain ? :
- juu lähäriks
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen ? :
- njaa

MIELIPITEET
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta ? :
- vesisateesta
Mistä musiikista pidät ? :
- kaikenlaisesta
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi ? :
- kesä, lämmin, loma
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon ? :
- tjaa
Minkälaisista elokuvista pidät ? :
- hyvistä

SUHTEET
Keitä kuuluu perheeseesi ? :
- mamma, iskä, mini, lasse, erika, nikke, oskar, samu
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa ? :
- mun oma kulta
Minkälaisessa seurassa viihdyt ? :
- sellases missä voi olla oma ittensä, hauskassa
Tunnetko paljon ihmisiä ? :
- juu

RUOKA
Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt ? :
- öö, jotai miekkakalaa?
Onko sinulla erikoisruokavalio ? :
- joo, kaikki käy
Mistä juomista pidät ? :
- kaikenlaisista
Mitä ajattelit syödä tänään ? :
- saa nähä
Pidätkö ruuanlaitosta ? :
- no kyl se menee

FREETIME
Pidätkö piirtämisestä ? :
- en nyt tiiä
Pyöräiletkö paljon ? :
- en
Mitä musiikki merkitsee sinulle ? :
- siitä saa hyvän fiiliksen, riippuu mitä kuuntelee
Harrastatko mitään vakituisesti ? :
- en
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen ? :
- en tiiä

HAAVEET
Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää ? :
- elän tätä päivää.. mut nyt kyl ootan huomista:D<3
Mihin suurin haaveesi liittyy ? :
- en kerro=)
Kerro jokin pieni mukava toiveesi ? :
- et kaikki nyt vaa rullais

TURHAT
Onko sinulla hyvä ryhti ? :
- no eipä taida olla
Oletko onnellinen ? :
- tavallaan ..
Nautitko olla yksin ? :
- joskus
Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän ? :
- riippuu seurasta ja tekemisistä

HALUAISIN
Olla :
- ehjä
Syödä :
- plää
Juoda :
- ei kiitti
Saada :
- murun tänne<3
Päästä :
- jonnekki kauas

VIIMEKSI
Join :
- kahvia
Tipuin tuolilta :
- öö, en muista
Itkin :
- eile
Nauroin:
- tänää

KYSYMYKSIÄ
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt ? :
- en keneltäkää
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa ? :
- en
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden ? :
- ehk kavereiden mut en ystävie
Oletko löytänyt netistä kavereita ? :
- nojaa sillee pari :)
Mitä kappaletta kuuntelet nyt ? :
- en midn

SUOSIKKI
Huulikiiltosi :
- en käytä
Ripsivärisi :
- sellane
Värisi :
- keltane on kiva
Liikuntalaji :
- emt

OLETKO
Itsepäinen :
- kyllä
Ilkeä :
- joskus
Viisas :
- viisain juu
Hyvä koulussa :
- paras
Hyvä soutamaan :
- paras
Huutanut jollekkin frendillesi
- juu

ONKO
Vika aina sinussa ? :
- ei todellakaan, joskus kyl
Sinulla lainkaan tapoja ? :
- ehkäpä
Sinua kohdeltu huonosti ? :
- on
Sinulla pelkoja?:
- on

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.07.2009 23:36

Jos luet tämän, sinun on täytettävä tämä kysely, tai sairastut syöpään

Mitä kuuluu? - hyvää
Monta lemmikkiä omistat? - yhen
Oletko koskaan pudonnut puusta? - juu
Oletko komea? - komein
Pizza vai hampurilainen? - hamppari
Onko sinulla oma tietokone? - ei
Jos pitäisi valita, muuttaisitko Espanjaan vai Australiaan? - espanjaan
Käytätkö huumeita tai oletko kokeillut niitä? - en
Poltatko? - juu
Mitä lukee viimeksi saapuneessa tekstiviestissä? - jotai liian paskasta.
Horoskooppisi? - härkä
Kumpi ja kampi tappeli, kumpi voitti? - juu
Poltatko kynttilöitä? - joskus
Oletko koskaan ollut sairaalassa yötä? - juu
Milloin viimeksi katsoit tv:tä? - tnä
Nyt soi? - nothing

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.07.2009 21:57

Oletko ihastunut juuri nyt ? - jep
Seurusteletko juuri nyt ? - jep
Onko sydämesi särkynyt joskus ? - jep
Oletko sinä särkenyt jonkun sydämen ? - jep
Oletko itkenyt itsesi uneen jonkun ihmisen takia ? - jep
Koska hän särki sydämesi ? - jep
Koska sinä teit jotain ? - jep
Rakastatko ketään tällä hetkellä ? - rakastan enemmän ku mitää<3
Oletko yrittänyt unohtaa jonkun kenestä välität paljon ? - jep
Oletko ollut ihastunut sinua nuorempaan ? - jep

* Kiihottavatko homot sinua? - parasta..
* Oletko ollut koskaan jälki-istunnossa? - jep
* Käytösnumerosi? - eeen muista
* Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä? - 8
* Juotko kahvia? - jep
* Onko sun kynnet lakattu tällä hetkellä? Jos on millä värillä? - juu, sellane ei minkää värine
* Missä kuussa oot syntynyt? - huhti
* Osaatko mielestäsi laulaa? - en
* Monelta heräsit tänään? - en oikee nukkunu.
* Syötkö yleensä aamupalaa? - en
* Kuinka montaa tyynyä käytät nukkuessasi? - ½
* Monelta menet yleensä nukkumaan? - riippuu
* Säästätkö rahaa mihinkään tiettyyn? - jaa a
* Asutko kotona? - jep
* Mitä kaikkia harrastuksia olet lopettanut? - futiksen, tanssin, juoksun ja jotai muuta paskaa.
* Milloin olet ollut viimeksi laivalla? - viime vuonna
* Onko sinulla siskoja/veljiä? - jep
* Oletko koskaan tehnyt mitään mitä perheesi ei voi antaa sinulle anteeksi? - en kai
* Oletko koskaan mennyt väärään bussiin? Minne päädyit? - en oo nii urpo
* Kuinka usein matkustat bussilla, takseilla tai junilla? - aika usein
* Kenelle annoit viimeksi numerosi? - sarille varmaan
* Oletko maistanut fazerin lontoorae suklaata? - joo hyi
* Mietitkö usein mitä muut sinusta ajattelevat? - en oikeestaa:) mitä turhia.
* Oletko riidoissa kenenkään tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä? Onko se turha riita? - en oo
* Soittaisitko häissäsi kappaletta, jota viimeisimpänä kuuntelit? - en muista mitä oon kuunnellu
* Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? - jep
* Oletko hiljainen vai äänekäs? - varmaa enemmä äänekäs
* Seuraatko BB:tä? - juu
* Onko äitisi koskaan käskenyt sinua pukeutumaan normaalimmin? - eei
* Haluaisitko että olisi jo kesä? - joo vittuko sataa lunta
* Voisitko osallistua idolsiin? - en
* Pidätkö puhelinta öisin kiinni? - en
* Oletko uinut alastomana? - joo o
* Onko sinulla Nokian kännykkä? - eip
* Olisitko valmis äidiksi/isäksi? - en