IRC-Galleria

Kotona taas...Sunnuntai 07.09.2008 19:15

Tämänvuotinen Ford-Club Weekend on nyt sitten vietetty. Tapahtuma oli jälleen kerran varsin onnistunut, joskin tietysti olisi odotettu että jäsenistöä olisi ollut paikalla enemmänkin. No, josko ensi vuonna sitten paremmin. Keskustelua on käyty, millä puolen Suomea tapahtuma ensi vuonna tultaisiin järjestämään. Etelä-Suomea on kierretty, ja tuntuu aina vaan tulevan paikalle sama vakioporukka, oltiinpa sitten siellä taikka täällä. Mahdollista on sekin, että ensi vuonna lähdetään jonnekin pohjoisemmaksi, kun sielläkinpäin sitä jäsenistöä on, ja kynnys osallistua tapahtumaan voi heille olla ehkä matalampikin, kun sielläpäin pitkät välimatkat ovat sikäli arkipäivää, ettei mikään parinsadan kilometrin matka ole kynnyskysymys osallistumiselle. "Etelän herroille" pitäisi kai aina kaikki tuoda kotiovelle asti (tämä nyt vähän näin kärjistetysti ilmaistuna; älkää nyt kukaan ottako tätä henkilökohtaisesti)...

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.