IRC-Galleria

kvopt

kvopt

on onnellinen mami ^^

Nyt on sinun vuorosi valita.Perjantai 21.08.2009 07:57


Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi;

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua

[Ei aihetta]Perjantai 14.08.2009 19:35

Yksikin pieni kohteliaisuus saattaa saada olosi tuntumaan upealta. Anna siis minulle kohteliaisuus, ihan mistä tahansa, vaikka siitä, että kengännauhani ovat söpöt. Sitten laita tämä omaan päiväkirjaasi. Ja kun saat kommentteja, laita tämä merkintä muistiin , ja kun olet allapäin mene vain katsomaan tätä merkintää ja se muistuttaa, kuinka upea oletkaan!

[Ei aihetta]Perjantai 14.08.2009 19:31

Pystytkö lukemaan tämän?
vain jotkut pystyy

tätä on hanlka lukae koksa kijraiemt on eri pakioissa.
mtuta tätä ei voi lueka jos aklu ja lpopu kijraimet ei ole okielila paiokilla.
jos sinä oelt yksi niitsä joka psytyy luekmaan tämän vaiavtta niin liäsä tämä
omaan päviäkijraan
kiiots

wohoo!!Keskiviikko 15.07.2009 02:08

kokonaan uus lookki muutamassa päivässä.. ensin lähti rastat, sitten vaaleni hiukset, ja sitten hommasin lasit 8) jeeee!!

P.S. olen todella laiska laittaan tänne uusia kuvia... ehkä joskus sit

mielenkiintoista tosiaankinLauantai 04.07.2009 17:26

Jos näkisit minut poliisiautossa pidätettynä, minkä rikoksen luulisit minun tehneen? Vastaa kommenttikohtaan ja laita sitten viesti eteenpäin ja katso mitä rikoksia sinä saisit.

löysin tämmösenPerjantai 12.06.2009 16:30

SINULLA ON?
Ikävä - Aina
Kasvoillasi – ilme
Taskuissasi - ylennsä puhelin
Laukussasi - vissiin sit lompakko
Nälkä – joskus
Intohimona – kyl mulla sellanen on :)
Päälläsi – yöpaita ja alushousut
Hajuvettä – ei vielä
Stressiä – ehkä ihan pikkusen mut ei onneks oo liikaa
Pakkomielle – vaikka kuinka ja monta
Hiuksissasi – rastat
Kynsissäsi – mustaa lakkaa
Kipuja – päänahka on arka
Mielessä – tupakka
Salaisuus – rakastan

OLETKO?
Ihastunut - pikkusen saa aina olla
Stripannut - joskus kai yrittäny
Valehdellut - joskus sitäkin tulee tehtyä
Pettynyt - kyllä
Vihainen - öö joo
Valokuvauksellinen – en aina, joskus kyllä joo
Lukiossa - no hyi että
Surullinen - just ny en oo
Onnellinen – tulen olemaan
Purevaa tyyppiä – oi kyllä :)
Veloissa – pikkusen
Mustasukkainen – liiankin, vaan ei sais olla
Omistushaluinen – joistain asioista joo
Herkkä – sitäkin
Kipeä – SAIRAS!
Särkenyt jonkun sydämmen - joskus
Valvonut koko yön - montakin :)
Riippuvainen jostakin - tupakka ja kahvi
Oksentanut tahallisesti - en
Viillellyt – vissiin joskus kokeillu ja todennu et ei oo mun juttu
Ajanut traktoria - pentuna joo
Lähettänyt yli 100 tekstaria päivässä – helposti :)
Katunut tekojasi - ehkä joitain
Vienyt toisen miehen – kröhöm...
Ilkeä - liikaaa viinaa ja patoutumia ni sit XD

ONKO?
Joku ihastunut sinuun - jos on niin huutakoon hep!!
Joku särkenyt sydämesi – oi kuule
Joku kehunut ulkonäköäsi - joku on joskus tainnu jotain mainita
Jääkaapissasi mitään? - ei siel mitään oo...
Suomalaisissa jokin vika – liikaakin, enkä jaksa alkaa luettelee
Ulkomaalaisissa jokin vika – niinkuin meissä muissakin ihmisissä
Mielesi pinnallinen - emmä tiiä
Rusketus kaunista – on se :)
Joku Ahdistellut sinua - valitettavasti :S teneriffalle ja paskat!!
Mielessäsi alkoholipitoinen viikonloppu - pitäs tänään jos saa rahaa, ja sit huomennakin jos maistuu

YLEISTÄ:
Lempipaikka? – suihku
Horoskooppisi? - vesimies :)
Mitä pelkäät? - hämähäkkei, yleensäkin ötököitä.. yksin jäämistä
Haluatko mennä naimisiin? – nno se vähän riippuu
Montako lasta haluat saada? – yhen pojan, ainakin :)
Lempijäätelö? - joku mehujää
Pitääkö kukaan sinusta? –kyllä varmaankin :)
Oletko pitänyt jostain henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - kyllä, minkä ihminen tunteilleen voi
Oletko yksin juuri tällä hetkellä? - junnu on tossa vieressä, koirat on jossain, äipästä en ees tiiä missä se on :S

RAKKAUS/SUHTEET:
Oletko himoinnut kaverin kumppania? - enpä kai
Oletko laittanut ilmoitusta deittipalstalle? – en
Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? – kokemus se on kai sekin
Minkälainen olisi ihanteellinen kumppani? – en jaksa alkaa selittää
Tumma vai vaalea? - valee, joka on hyvin ruskettunu, tai sitten maitokaakao :)

VIIMEISIN:
Henkilö jonka näit? - äippä
Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa? - pops
Henkilö jota halasit? – emmi ja risse
Henkilö jonka kanssa tekstailit? - risse
Kappale jonka kuuntelit? - en muista, ni laitan nyt soimaan jonkun
Asia jota mietit? – suihku

OLETKO:
Itsepäinen - joskus
Viisas – en kai
Hyvä koulussa – en oo koulussa...
Tylsä - kyl kai
Huutanut jollekkin kaverillesi & katunut – oi kyllä
Vakava - olen ja sillonkaan mua ei oteta vakavasti
Narsistinen - ...

[Ei aihetta]Lauantai 16.05.2009 17:03

Ketkä haluu?♥

Kuka tahtoisi viettää kanssani loppu elämän jos kaikki muut ihmiset katoaisivat planeetalta?
Jos minä saisin valita ketkä 20 ihmistä eläisivät kanssani, tahtoisitko sinä olla siellä?
kommentoikaa ja katsotaan kuinka moni tosiaan tahtoo viettää aikaa kanssani :) ! <3

1. Wazux
2. _qp_
3. Pops
4. Laurraa||
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.

Lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso ketkä haluavat elää kanssasi loppu elämän.

tämmönenkinLauantai 09.05.2009 19:18

1. Millä nimellä esiinnyn kännykässäsi?
2. Kuvaile minua yhdellä sanalla?
3. Rakastatko minua?
4. Nukkuisitko vieressäni, haluaisitko oman patjan, vai nukkuisitko sohvalla?
5. Jos saisit pyytää minulta mitä vain mitä se olisi?
6. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
7. Mikä muistuttaa sinua minusta?
8. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
9. Olemmeko ystäviä vai millainen on suhteesi minuun?
10. Olemmeko samalla aaltopituudella?
11. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle?

kerro kerrrro keeerrroooooLauantai 09.05.2009 19:00


1. Anna arvosana ulkonäölleni asteikolla 4-10 ?
2. Halaisisitko minua ?
3. Jos heräisit vierestäni, mitä sanoisit ?
4. Voisitko koskaan satuttaa minua ?
5. Voisitko koskaan rakastaa minua ?
6. Mitä sanoisit jos muuttaisin pois ?
7. Mitä tekisit, jos seisoisin ovesi takana ?
8. Mitä tekisit, jos kuolisin ?
9. Välitätkö minusta ?
10. Kopiothan tämän itsellesi, että pääsen kostamaan ?

coopiltaKeskiviikko 06.05.2009 21:35


Jos välität minusta, laita "♥" tai "<3". Vieraslistasta näen kyllä ketkä välittävät/uskaltavat välittää, ja ketkä eivät.

Vastattuasi lisää omaan blogiisi