IRC-Galleria

laulaja

laulaja

energiahoitoja ja intialaista päähierontaa

Lasten suusta ja kynästäTiistai 10.03.2009 21:49

Aivot ovat sitä varten, että hiukset pysyisivät kiinni.

Anoppi on isoäiti, joka ei ole kyseisen henkilön äiti.

Anoppi on rangaistus, jonka joutuu kärsimään, kun menee naimisiin tuntemattoman kanssa.

Ei lapset tee hölmöjä asioita. Niillä on omat syynsä.

Eläimen ruumis on yleensä pään takana ja tassut roikkuvat alapuolella.

En koskaan halua tulla isäksi, koska isät eivät koskaan ole kotona vaan aina ylitöissä.

Fossiili on sukupuuttoon kuollut eläin. Mitä vanhempi se on, sitä sukupuuttoon kuolleempi se on.

Hirvi kellastui maahan ja meeri lensi käsieni väliin. (ainekirjoitus)

"Hän juo" on futuurissa "hän on juovuksissa". (äidinkieli)

Ihminen on joko poika tai tyttö. Pojat ovat kamalan hankalia. Ne haluavat aina kaiken paitsi saippuaa. Minun isäni on niin kiltti, että luulen hänen olleen pienenä tyttö.

Ihmisen ja eläinten ero on siinä, että kun siat ovat lihoneet tarpeeksi, ne syödään.

Ihmisellä on monenlaista nahkaa. Esinahka on edessä ja takanahka on takana.

Ihmisiä kuoli suurin joukoin nälänhädän puutteen vuoksi. (ainekirjoitus)

Ilman mainoksia olisimme onnellisia tietämättä miksi. (media)

Isoisä oli kullankaivajana Alaskassa. Mutta hän joi kaiken. Sitten hän huuhtoi sen kurkustaan viinillä.
Isoäiti on sellainen täti, joka lapsena oli äiti.

Jeesus käveli vetten päällä, koska hän ei halunnut kastella jalkojaan. (uskonto)

Joutsenella on pitkä kaula siksi, ettei se hukkuisi kun vesi nousee. (biologia)

Jos ei ole hermoja, niin tekee paremmin työtä ja ehtii tehdä enemmän asioita.

Jos ei olisi luita, olisimme matelijoita. Ja silloin kenkäkaupoissa ei myytäisi paljon mitään.

Jos joku on loukkaantunut auto-onnettomuudessa, niin ensimmäisenä pitää kääriä ne lämpimään vilttiin ja antaa höyryävää teetä.

Jos on metsässä ja aivot putoavat ulos, ei löydä enää kotiin koska ei voi ajatella selvästi.

Joskus ihmiset inhoavat TV:tä niin paljon, että istuvat vain ja mulkoilevat sitä kaikki illat. (media)

Jotkut lehmät ovat mustia. Ne ovat maahanmuuttajia.

Juutalaiset menevät synagoogaan sillä tavalla, että naiset menevät kuistille ja miehet nurkkaan. (koevastaus)

Kana on yleisin munaeläimemme. (biologia)

Keinohedelmöitys on sitä, kun isäntä antaa sen sonnille eikä lehmälle.

Keisarinleikkaus on Rooman keisarien vaatteiden leikkaustyyli.

Koiran äidin nimi on koira ja koiran isän nimi on koira ja lasten nimi on koiranpentu ja koiran nimi on koira.

Kukat tarvitsevat vettä, kuten me tarvitsemme ruokaa ja karkkia. (biologia)

Kummitusten ruumis ei ole tehty lihasta vaan lakanasta.

Kun näemme esineen, valo menee silmän läpi aivoihin, jossa vallitsee suuri pimeys. (biologia)

Kun tulen isoksi, haluan mennä naimisiin. Jos kukaan ei huoli minua, alan opettajaksi. (ammatinvalinta)

Lapinkota on muuten samanlainen kuin juhannuskokko, paitsi siinä on ovi.

Lapsena oleminen on ihan hauskaa, kun on jo neljä vuotta siihen tottunut.

Leijonat on vaarallisia eläimiä. Joskus ne syövät jopa ihmisiä. Ne tunnistaa mm. siitä, että niiden ympärillä on savanni. (biologia)

Mahalaukku on hurjan tärkeä. Jos sitä ei olisi, ruoka valuisi jalkoihin.

Meidän isä sanoo osaavansa tehdä mitä tahansa. Yleensä hän vie roskat ulos. (perhekuvaus)

Meidän perheeseen kuuluu kolme jäsentä: isä, äiti ja minä. Minä olen nuorin. (perhekuvaus)

Meidän perheessä on 14 lasta. Isä osaa tehdä myös putkimiehen ja vähän kirvesmiehenkin töitä. (perhekuvaus)

Merestä on paljon hyötyä. Jos sitä ei olisi, niin miten päästäisiin esimerkiksi kaikkiin saariston saariin? (maantieto)

Mikä on muumio? Kun ihminen kuolee ja nahka rasvataan ja se pannaan kuivumaan. (koevastaus)

Mitkä ovat kuukautiset? Kun siittiö ei löydä siemensyöksyä, niin kohtu tulee verenä ulos. (terveystiedon koe)

Minun vanhempani ovat puoliksi miespuolisia ja puoliksi naispuolisia. (perhekuvaus)

Minun äiti on ainakin hirveän kaunis, koska sillä on niin pitkät tissit.

Monologi voidaan joskus käydä kahden henkilön välillä. Ne voivat olla vaikka mies ja vaimo.

Mummi elää yliaikaa. Mutta hän ei saa siitä lisämaksua.

Ne lehmät, jotka juoksevat eniten ja ravistelee utareitaan, tekevät jogurttia.

Nenä on oikeastaan lihas, jolla hengitetään. Mutta sitä voi myös käyttää rään kuljettamiseen.

Nuoriso on ja tulee aina olemaan Suomen tulevaisuus. Näin sanoivat jo muinaiset Kreikkalaiset. (ainekirjoitus)

Nää kaljat on sitten meidän iskälle. (2v poika äitinsä kanssa kaupassa)

Olavinlinna sijaitsee kauniilla paikalla aivan vieressä.

Pappina oleminen on tylsää. Hänen täytyy kaivaa ihmisiä maahan tai paistaa niitä uunissa.

Pasi on niin mielikuvituksen alainen, että tekee leekoista kaikkea. (ainekirjoitus)

Pituuspiireistä ja leveyspiireistä on se hyöty, että kun joku on hukkumaisillaan, hän voi niiden avulla kertoa sijaintinsa, jolloin hänet on helpompi löytää. (maantieto)

Poliisin tehtäviin kuuluvat ryöstöt, murhat, pahoinpitelyt, liikenteen valvonta ja muut järjestyshäiriot. (ainekirjoitus)

Sain syntymäpäivälahjaksi mekon. Se on vaikea pukea päälle, koska siinä on napit takana ja minä itse olen edessä.

Se taiteilija osasi maalata aivan aidon näköisiä alastomia ihmisiä, ja niin kaikki näkivät, miltä alastomat näyttävät, kun kukaan ei ollut koskaan nähnyt. (taide)

Sienet kasvavat kosteissa paikoissa ja siksi ne näyttävät sateenvarjoilta. (biologia)

Suodattamalla saadaan juomakelpoista vettä, koska silloin saadaan pois epäpuhtaudet kuten sora, hiekka, lampaanraadot ja melojat.

(Siinä se! Toim. Huom.)

Suunnilleen niihin aikoihin kuningas tuli hulluksi ja synnytti pojan. (historia)

Syntyessään hän oli ihan yksin. Isä oli kuollut ja äiti asui toisella paikkakunnalla.

Turbiini on intialaisten käyttämä päähine.

Tyydyttynyt liuos on sellainen, jossa on enemmän kuin siinä pitäisi olla. (kemia)

Tärkeintä meissä ovat varpaat. Niillä ohjataan.

Vapaussodassa taistelivat punakaartilaiset ja valkoihoiset. (koevastaus)

Venäjä on kaksi kertaa niin iso kuin koko maailma. (maantieto)

Voimakasta verenvuotoa hoidetaan ympärileikkaamalla tai asettamalla nenä paljon alemmaksi kuin ruumis, kunnes sydän pysähtyy.

Värähtely on liike, joka ei tiedä, mihin suuntaan sen pitäisi mennä. (fysiikka)

Äidin nimi on kana ja isän nimi on uros, lapset ovat kilejä ja lapsenlapset ovat munia.

:o))Keskiviikko 04.03.2009 23:41

Statistiikkaa ja hyödytöntä tietoa


Ruuan matka suusta vatsaan kestää 7 sekuntia.
Ihmisen hius kestää 3 kilon painolastin.
Miehen penis on kolme kertaa pidempi kuin peukalo.
Lonkkaluu on yhtä kovaa kuin sementti.
Naisen sydän lyö nopeammin kuin miehen sydän.
Ihmisen jalkapohjassa on noin sata miljardia bakteeria.
Nainen räpyttää silmiään kaksi kertaa nopeammin kuin mies.
Käytämme 300 lihasta vain pysyäksemme pystyssä.
Naiset ovat jo lukeneet tämän meilin mutta miehet
tuijottavat vieläkin peukaloaan :)
Seuraava kaavio kuvaa vastaustesi sijoittumista
Ekstrovertti
*
Introvertti
Käytännöllinen
*---- Intuitiivinen
Ajattelija
*- Tuntija
Impulsiivinen
*
Harkitsija
(mmmp)

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet rauhallinen, luova ja huomaavainen henkilö. Saatat usein vaikuttaa ujolta, varautuneelta tai viileältä. Sinulla on harvinainen kyky omistautua syvästi sekä ihmisille että asioille. Ihmistyyppisi ohjaa käyttäytymistään vahvoilla sisäisillä arvoilla, eikä niinkään logiikalla tai järkisyillä. Jos sinut pakotetaan toimimaan faktojen ja logiikan tasolla, sinusta syntyy vaikutelma toiselta planeetalta tulleesta olennosta. Sovellut ammatteihin, joissa voi ihmisten kanssa soveltaa empatiaa ja keskustelua. Kaltaisesi ihmiset ovat usein uskonnollisia, hengellisiä tai filosofisia, ja näkevätkin oman elämänsä matkana tai tehtävänä. Järkeilyyn taipuvaiset ihmiset saattavat pitää sinua mystikkona tai haihattelijana. Ihmistyyppisi elämää leimaa usein puolison, ”sielunkumppanin” etsintä. Etsit kaiken aikaa tasapainoa, koska kaipaat yhtä aikaa rauhaa ja yksityisyyttä, sekä kontaktia toisiin ihmisiin. Tästä syystä sinulla on taipumus vaipua alakuloisuuteen.


100-vuottaPerjantai 20.02.2009 09:29

Minä ja rakas mieheni tänään yhteensä 100-vuotta <3

Meidän perheTorstai 05.02.2009 15:14

Mulla on niin parhaat lapset ja mies ja parhaat lapsenlapset ja miniä ja vävy.

Isoja asioita meillä kaikilla menossa, mutta onneksi meillä on apujoukot, jotka
ohjaa ja auttaa

Pienten lasten vanhemmille vinkiksiKeskiviikko 04.02.2009 16:11

Ostin kirjan, joka kertoo, mihin kaikkeen voi käyttää ruokasoodaa. Ihmeellinen aine tuntuu olevan.

Tässä esimerkkejä kirjasta:

Käytä ruokasoodaa, jos lapsi kastelee yöllä vuoteensa. Ripottele lakanoille välittömästi ruokasoodaa neutraloimaan happoja poistamaan hajuja ennen pyykinpesua seuraavana päivänä. Ripottele ruokasoodaa myös patjalle imemään pois kosteutta ja raikastamaan. Imuroi seuraavana päivänä...

Puhdista suosikkinuket, pehmolelut ja nallet, joita ei voi pestä normaalisti, laittamalla ne muovikassiin, jossa on 1/2 kupillista ruokasoodaa ja ravistelemalla voimakkaasti. Anna vaikuttaa 15 minuuttia, imuroi sen jälkeen. Ruokasooda imee paljon likaa, joka lähtee harjaamalla, tai imuroimalla.

Ruokasoodaa voi käyttää pyykinpesuaineena (puolet ja puolet), pyykin huuhteluaineena (raikas pyykki, joka ei tuoksu pesuaineelle). 1/2 kupillista ruokasoodaa huuhteluveteen. Toimii kuin huuteluaine ja on hellävaraisempi kuin herkän ihon kemialliset huuhteluaineet.

Pesuaineallergikoiden liinavaatteet kannattaa pestä ruokasoodalla. Sillä voi terästää valkaisuaineen tehoa, lisäämällä pesuaineen joukkoon puolet ruokasoodaa. Lisää 1/2 kupillista ruokasoodaa päältätäytettävään koneeseen ja 1/4 kupillista edestä täytettävään koneeseen ja nauti hajuttomasta, valkoisemmasta valkopyyistä.

Kaikki kattilat ja kupit ja astianpesukoneet ym. voi puhdistaa myös ruokasoodalla. Joihinkin voi lisätä myös etikkaa. Samoin lavuaarit ym ja tiskirätit ei haise, kun huuhtelee ne soodavedellä.


Myydäänkö ruokasoodaa säkeissä :o))
Tervetuloa !
koko perheen ilmaiseen WINTER DAY 2009 tapahtumaan

SU 8.2.2009 klo 12-14
Peuramaa Golf, range alueen parkkipaikka

• Kilpailuja ja pieniä palkintoja
• Elävää musiikkia Mirja Poikkeuksen ja Kari
Pennasen johdolla
• Makkaraa, mehua, pullaa, kahvia
• Yllätysohjelmaa

Omat sukset ja pulkat mukaan!

Tapahtuman yhteistyökumppaneina ovat:
Peuramaa Golf, Handelsbanken, Sampo Pankki, Kirkkonummen
Katukeittiö, Lady Line, Tapiola, Kirkkonummen Sanomat
Säävaraus: Vesisateen sattuessa tapahtuma peruutetaan
Lisätietoja tapahtumasta: Outi Savisaari, puh 0505224862
Järjestäjä:
LC Kirkkonummi/Kyrkslätt Nice

[Ei aihetta]Maanantai 02.02.2009 13:33

Rakkaudesta rakkauteen kulkekoon oma polkumme yhdessä toistemme polkujen kanssa.
Sillä silloin ymmärrämme ja tiedämme, mitä Rakkaus on.
Samoin haluamme antaa hyvästämme kaiken hyvän.
Sillä silloin ymmärrämme mitä todellinen Hyvä on.
Suojelkoot elämäämme aina ikuisesti rakkauden valo ja hyvän voima.
Sillä muuta emme yhteisellä matkallamme tarvitse, siis kiitos siitä aina ja ikuisesti.

Olemme elämä, joka kukkii ja kukoistaa, kukin omalla tavallaan ja ajallaan.
Annamme jokaiselle mahdollisuuden kukkia omalla ajallaan ja tavallaan.
Sillä siunauksemme pitää sisällään kunkin oman vapaan halun kasvaa ja kehittyä omalla tavallaan.

Sillä kaikki minkä voimme antaa toisillemme, sen saamme myös itsellemme.
Olemme siis vapaita jokainen kehittymään ja kasvamaan aivan niin kuin on parhaaksi ja oikein meille jokaiselle.

Emme pois sulje erilaisuutta.
Emmekä pois sulje rakkautta,
joka ympärillämme on.
Haluamme auttaa toinen toisiamme,
niin kuin on ollut tarkoituksemme jo aikojemme alusta alkaen.


Emme vihaa tai katkeroidu.
Emme sorra tai väheksy.
Sillä rakkautemme tulee meille vain hyvän kautta,
jonka jakamisessa me haluamme olla mukana.
Anna siis meille jokaiselle oma tehtävämme ja oma aikamme
niin, ettei meidän siitä tarvitse huolehtia.

Anna meille lempeyttä ja voimaa puolustaa hyvää.
Anna meille kärsivällisyyttä uskoa ja luottaa omaan elämäämme.
Anna meille anteeksiantoa ja ymmärrystä,
että oppisimme kaiken mahdollisen,
niin kuinka se meille jokaiselle on parasta ja oikein.
Anna meille ymmärrystä auttaa ja viisautta ohjata
silloin kun joku meidän ohjaustamme tarvitsee.
Sillä yksin emme halua matkustaa,
vaan yhdessä läheistemme kanssa.


Anna meille viisautta uskoa ja luottaa Sinuun,
rakkauden voimaan ja ilon tuojaan.
Olemme sinun oppilaitasi kaikessa hyvässä ja kauniissa.
Olkoon ilo luonamme aina ja ikuisesti.
Olkoon rauha sydämissämme ja laupeus sieluissamme,
niin silloin voimme toteuttaa Sinun tahtoasi
olla mukana rauhan työssä ympäri maapallon.


Anna meille jokaiselle omat oppaamme,
kulkiessamme omia polkujamme.
Anna meille siunaus tästä eteenpäin
niin, että osaisimme oikealla tavalla kunnioittaa
omaa ja muidenkin elämää.
Anna meille kaikki hyvä niin tänään kuin huomennakin.


Olemme Sinun lapsiasi,
ota meidät suojelukseesi ja syliisi.
Kanna meidät tuskiemme ja vaikeuksiemme yli.
Lohduta meitä surussamme,
että sen voisimme kokea iloksemme.
Auta meitä ymmärtämään elämämme kauneus ja tarkoitus.
Sillä siitä lähtee sydämemme halu kasvaa Sinun kaltaiseksesi.


Anna meille jokaiselle elämä, josta nauttia
Sillä nauttia me jokainen haluamme elämämme lahjasta.
Kiitos siitä.


Minä olen voima ja ilo ja rakkaus.
Minä olen valo ja pyhyys.
Minä olen, minä olen, minä olen.