IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

<3Torstai 30.10.2008 01:09

Unessani olet vielä hengissä
Olet siellä parhaiden jengissä
Hyvät lähtee ensin se tiedetään
Pääsevät pois ennen muita

Silloin nuorempana luulin, että musta jotain tulee
Ajattelin että kaikki sujuu ihan itsekseen
Et saat tehdä ihan mitä vaan ja kaikki päättyy onneen
Kaikki sujuu kunhan vain elelee
Silloin varastin opettajilta rahat jäin kii
Sekunnin mietin että tulee muutoksii
Mut sen jälkeen jatkoin kuitenkin samaa rataa
Vaikka vanhemmat yritti mun elämää pelastaa
Aina kun mokasin äiti katsoi mua päin
Hyvin pettynyt katse, sitä koski sen mä näin
Silloin aina mietin, muutun äitini vuoksi
Mut pääni tyhmii juttui edelleen tuotti
Isä sanoo että lapsena äiti oli kannellut sylissään
Oli hehkunu ylpeyttä
Kuulemma ihanin tyttö mitä maailma kantaa
Voi luoja, äiti anna anteeksi

Sit sen jälkeen kun en enää voinut mennä kouluun
Äiti jatkoi kun muilla meinas toivo loppuu
Olin saanut koulusta kenkää mut äiti vaan jaksoi
Tyttö saatava kouluun maksoi mitä maksoi
Se piti musta huolta kun muualla oli kylmä
Ei nauranut jos minä olin tyhmä
Se ei syyllistänyt vaan antoi toivoa
Opetti ettei raha ole kaikkea
Sit mä menin toiseen kouluun ja unohdin opin
Meinasin taas antaa tulevaisuudelle stopin
Mutta äiti ei antanut siihen mahdollisuutta
Vaan näytti tietä kohti tulevaisuutta
Olin helvetin ongelmallinen nuori
Olin sisältä tyhjä, mulla oli vain kuori
Mut nyt tajuan, mitä sussa menetin

Kaija Koo - Jos sua ei ois ollutKeskiviikko 29.10.2008 14:17

Jos sua ei ois ollut
Niin olisin keksinyt sut
Ois susta samanlainen tullut
Mitään en ois muuttanut

Ohikulkijat luulee
Minun seinille puhuvan
Tyhjyyteen he sanovan mun kuulee
Sua aina rakastan

Tahdon susta kiinni pitää
Vaikken sua oikeesti enää nää

En tahdo irtikään päästää
Taas ilmestyt vierellein
On pakko itseään säästää
Sen velkaa sulle jäin

Olet jokaikinen yön ääni
Kukkamerestä poimin sut
Hyvä ajatus sisällä mun pääni
Kun elämä on suuttunut

Oot valona mun tiellä
Silloin kun on vaikeaa
Hullummaksi oisin tullut vielä
Jos sua ei ois ollutkaan

Jos sua ei ois ollut
Niin olisin keksinyt sut
Vuoteeseeni kuvitellut
Sulle kadulla puhunut

Hiljaisuutena öissä
Ääriviivoissa pihakoivun
Ilman sua oon kuin vöissä
Ilman sua lakastun

Saanhan susta kiinni pitää
Vaikken sua oikeesti enää nää

En tahdo irtikään päästää
Siis ilmesty vierellein
On pakko itseään säästää
Sen velkaa sulle jäin

Ei sua minusta voi erottaa
Jäät osaksi mieleni maisemaa

Kiitos, kun olit totta hetken
Nyt mun täytyy tästä jatkaa
Vierelläni teet loppuretken
Vaikka se ois kuvitelmaa

Olet jokaikinen yön ääni
Osa lempeää valon kajoa
Kesäsateena saavut elämääni
En kuivuuteen hajoa

Oot valona mun tiellä
Silloin kun on vaikeaa
Hullummaksi olisin tullut vielä
Jos sua ei ois ollutkaan

haluun sun luo, koska rakastan sua. aina.

&lt;sydän&gt;

&lt;sydän&gt;

&lt;sydän&gt;

äääh.Keskiviikko 29.10.2008 13:00

mul on niin kova ikävä, etten tiiä miten pysyn kasassa. sydäntä koskee.

Protoni - Minun enkeliTiistai 28.10.2008 19:14

Sinä iltana olin alla päin, tulit viereeni
Katsoit silmiin, mua lohdutit, ehkä liikaakin
Niin, mutta nyt olet muualla, pidä musta kiinni
Niin ja nyt minä putoan, ota minut kiinni

Sillä olethan minun enkeli
Lupaa tulethan vielä takaisin
Jos et tulekaan sitä pelkään niin

Olit kaikki mitä halusin, pidit musta kiinni
Niin mutta nyt olet muualla, pidä musta kiinni
Niin ja nyt minä putoan, ota minut kiinni

Sillä olethan minun enkeli
Pyydän pääsenhän vielä viereesi
Jos en pääsekään sitä pelkään niin

Sillä olethan minun enkeli
Lupaa tulethan vielä viereeni
Jos et tulekaan sitä pelkään niin

[Ei aihetta]Tiistai 28.10.2008 14:23

Tähtenä nyt hohda,
ilta kun saapuu
ja matkamies hämärään jää.

Kätemme vahvista työhön
tueksi toivottoman.
Viitaksi laumastaan eksyneen harhailijan.
Mieliimme rohkeutta anna
katsoa myrksyä päin.

<3Tiistai 28.10.2008 10:29

Kirjoitin nimesi taivaalle, mutta tuuli puhalsi sen pois.

Kirjoitin nimesi rantahiekkaan, mutta aalto vei sen mukanaan.

Kirjoitin nimesi sydämeeni, ja sinne se jäi.

[Ei aihetta]Tiistai 28.10.2008 04:37

Ikävä viiltää syvään, syö unia pois.
Syvälle viiltää, pelkään, et hajota voin.

Anathema - One last goodbyeTiistai 28.10.2008 03:54

<3

How I needed you
How I grieve now you're gone
In my dreams I see you
I awake so alone

I know you didn't want to leave
Your heart yearned to stay
But the strength I always loved in you
Finally gave way

Somehow I knew you would leave me this way
Somehow I knew you could never.. never stay
And in the early morning light
After a silent peaceful night
You took my heart away
And I grieve

In my dreams I can see you
I can tell you how I feel
In my dreams I can hold you
And it feels so real

I still feel the pain
I still feel your love
I still feel the pain
I still feel your love

And somehow I knew you could never, never stay
And somehow I knew you would leave me
And in the early morning light
After a Silent peaceful night
You took my heart away
I wished, I wished you could have stayed

<3

huomista odotellessa <3Torstai 23.10.2008 02:15

Kenen kanssa painit viimeksi?
- Laurin :DD

Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- koko ajan ;)

Ketä halasit viimeksi? Milloin?
- Lauria, viime sunnuntaina :<

Oletko ihastunut/rakastunut? Tietääkö "kohteesi" tunteistasi?
- rakastunut, tietää :D

Mitä jos sinut kloonattaisi?
- no ei ois kovin kivaa

Mikä on hirveintä mitä sinulle on sanottu?
- vaikka mikä :<

Entä kauneinta? Keneltä sen kuulit?
- Lauri on sanonu kaikist kauneiten kaikenlaista<3

Kenen kanssa riitelit viimeksi?
- porukoiden -_-

Oletko pahoittanut mieltäsi tänään?
- oon -_-

Minkä biisin kuuntelit viimeksi?
- en muista

Milloin itkit viimeksi? Miksi?
- tänää, ku kiukutti :<

Uskotko Jumalaan?
- jees

Mitä luku 69 tuo mieleesi?
- ;)

Mikä biisi kuvaa sinua parhaiten?
- emmä tiiä

Milloin angstasit viimeksi?
- aamulla -_-

Mikä on paras karaoke suorituksesi?
- en laula kovin usein :D

Mikä biisi saa vedet silmiisi?
- en muista

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- no inhoon

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- ihastunut :>

Kuka on tärkein ihminen elämässäsi?
- Lauri<3

Löisitkö henkilöä, jonka takia viimeksi itkit?
- en

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt?
- porukoilta

Asia jonka olet tehnyt, jota kadut nyt?
- hmm

Missä mennään?
- tässä ja tänään

Onko kaikki hyvin?
- ainahan vois olla paremmin

Onko rakkautta ilmassa?
- on<3 :>

Oletko tylsä?
- oon :D

Mitä kieliä osaat?
- ruotsii ja enkkuu

Oletko datis/nörtti?
- no ooon 8)

Homoiletko?
- en

Tupakoitko?
- en

Oletko itserakas?
- en

Miksi olet koneella nyt?
- en

Jos poltat tupakkaa, niin mitä? Punaista, sinistä, keltaista vai vihreetä?
- en polta

Onko sinulla sormuksia sormissasi?
- ei :<

Missä vanhempasi ovat?
- kotonahan ne

Mitä teet huomenna?
- en tiiä vielä, illalla oon ainaki Laurinkaa<3 :'>

Mitä joit viimeksi?
- vettä

Oletko pettynyt?
- en

Oletko onnellinen?
- ihan<3 :>

Onko ruuvit jo pudonneet?
- on, aikoi sitte :D

Oletko levoton?
- vähä :<

Pelottaako mikään?
- jees

Kusettaako?
- vähä

Mitä sinulle tulee mieleen Nelli - Pidä musta kii -biisistä?
- muistoi<3

Oletko nähnyt leffan Tyttö sinä olet tähti?
- ooon :>

Ketä ajattelet nyt?
- omaa kultaa<3

Onko sulla ikävä ketään tällä hetkellä?
- ON!<3

Joko homottaa?
- ei

Oletko kyllästyessäsi mahdoton pässinpää?
- oon :D

Onko jotain kerrottavaa?
- ei

1. Paras tapa osoittaa läheisyyttä?
(x) Seksi
(x) Halaus
(x) Suudelma
(x) Kosketus
(x) Lähekkäin makaaminen

2. Mikä näistä tuottaa sinulle edes pientä nautintoa?
( ) Kipu
(x) Alistuminen :DD
( ) Dominointi
( ) Pelko
( ) Sääli

3. Mikä näistä tuottaa sinulle edes vähän olemassa olemisen tunnetta?
(x) Rakkaus
(x) Viha
(x) Mustasukkaisuus
(x) Kateellisuus
(x) Pelko

4. Mikä väri tuottaa sinulle voiman tunteen?
(x) Punainen
( ) Valkoinen
( ) Vihreä
(x) Musta
( ) Sininen

5. Jos voisit riistää joltakin ihmiseltä jonkun näistä, se olisi?
( ) Rakkaus
( ) Viattomuus
( ) Rikkaus
( ) Kauneus
(x) Seksikkyys >:)

6. Pelkäät eniten näistä?
(x) Pimeää
( ) Omaa mieltäsi
(x) Kipua
( ) Nautintoa
(x) Yksinäisyyttä

7. Syy, joka tekisi sinut todennäköisesti hulluksi olisi?
(x) Pelko
(x) Kipu
(x) Rakkaus
(x) Mustasukkaisuus
(x) Ihastus

8. Mitkä näistä koet turhan usein?
(x) Masennusta
( ) Turhautumista
( ) Ihastumisen/rakastumisen pelkoa
( ) Katumusta
( ) Yksinäisyyttä

HAMINA - HELSINKI - LOHJA ---------->Keskiviikko 22.10.2008 15:31

&lt;sydän&gt;&lt;sydän&gt;&lt;sydän&gt;