IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Sunnuntai 24.01.2010 00:48

Olen siis Bella ja arvatkaapa mitä! -Kotiuduin tänään uuteen kotiini!
Aluksi olin hurjan jännittynyt ja autossa vapisin kuin haavanlehti. Pieni itkukin pääsi. Huomasin kuitenkin, että uudet ihmiseni ovat ihan hauskoja häiskiä. Heilauttelin häntääni ja nukuin tiikeri-leluni kanssa vieretysten. Sain runsaasti hellittelyjä ensimmäisellä pitkällä automatkallani.

Kun automatka oli ohi, saavuimme kerrostalon pihaan. Aloin taas vapista ja itkeä. Kaikki on niin suurta ja ulkona on tosi kylmä. Ihmiseni vei minut lämpimään pyyhkeeseen käärittynä johonkin hissin kaltaiseen, joka vei meidät suoraan yläkertaan. Pian ovi avautui ja näin ensi kertaa uuden kotini. Se oli laitettu ihan minua varten kondikseen. Löysin heti sanomalehdet, ruokakupit, lelut, luut ja oman petini. Pian minua alkoi väsyttää. Kävin tutimaan. Omistajani alkoi räpeltämään uuden teeveen kanssa. Kun heräsin, minulle tuli nälkä ja hurja jano. Sen jälkeen tuli kova leikkimispuuska ja leikkiessäni leluilla, tutustuin samalla uuteen kotiini. Pehmeä petini on vuorattu emoni hajuisella huovalla ja siellä on myös lempileluni pehmo-tiikeri. Nukun siinä par'aikaa.

Saa nähdä, mitä jännittävää huominen tuo tullessaan!

18 w FINALLY!!Sunnuntai 27.12.2009 12:10

<vink>

aina se on mielessä, loma.Keskiviikko 25.11.2009 00:46

Laura loves Lauri sanoo:
hei !!!

Make sanoo:
haluisin matkalle

Laura loves Lauri sanoo:
minne matkalle : D

Make sanoo:
jonneki lomamatkalle

Laura loves Lauri sanoo:
mäki

Laura loves Lauri sanoo:
lähtää porukal espanjaa : DD

Make sanoo:
mut oon ollu siel jo nii mont kertaa ni nyt johki muualle :D

Laura loves Lauri sanoo:
okei kreikkaa

Make sanoo:
hahah joo :D

Laura loves Lauri sanoo:
las palmassssss
sinne vaik

Make sanoo:
ei ku johki europan ulkopuolelle :D

Laura loves Lauri sanoo:
okei thaimaa
varaanko liput?

Make sanoo:
eei :D

Laura loves Lauri sanoo:
MIKS

Make sanoo:
jenkkeihin tai uutee-seelantii vaik ;D

Laura loves Lauri sanoo:
JENKKEIHIN JENKKEIHIN

Make sanoo:
joo!

Laura loves Lauri sanoo:
NYY JORKIIN

Make sanoo:
sinnekin ja koko usa läpi :)

Laura loves Lauri sanoo:
LOS ANKELES
VIRGINIA
KAJKKI KIITTI MOJ
TÄÄ MENI NY GALLERIAN PÄIVIKSEEN

oon niin itku :<Perjantai 13.11.2009 00:55



cal & chloe forever ;_; <3

aihe.Tiistai 10.11.2009 20:34

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- hmm..jännittävältä :D

Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
- haha,pitbull - i know you want me.

Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin?
- olen.

Paistaako ulkona aurinko?
- eipä paista.

Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa?
- ihan liikaa.

Oletko koskaan meinannut kuolla?
- emmä tiiä,ehkä.

Kuinka pitkä olet ilman kenkiä?
- 177cm.

Omistatko asetta?
- no en.

Jos sinulla olisi henkinen sairaus mikä se olisi?
- jaa-a?

Kuinka monta kirjainta on ihastuksesi sukunimessä?
- kuuus.

Pidätkö pojista/miehistä?
- pidän.

Mikä on lempijoululaulusi?
- vaikkapa varpunen jouluaamuna :D

Mitä juot mieluiten heti aamusta?
- mehuuu.

Oletko tällä hetkellä varattu vai sinkku?
- onnellisesti varattu :)

Pidätkö sateesta?
-hyi,en.

Onko sinulla webkamera?
- onn.

Nimikirjaimet
- LJL.

Kolme asiaa joita mietit juuri nyt:
- lauria,tulevaisuutta,lämpöilyä.

Kolme viimeksi ostamaasi asiaa?
- paita,huivi,korvikset.

Nimeä juomia joita juot eniten?
- mehuu.

Mihin aikaan heräsit tänään?
- 07:25.

Osaatko tavuttaa?
- o-saan :D

Tämänhetkinen huoli?
- suuret on huolet,voivoi :D

Tämänhetkinen vihastus?
- ööö,ei oo :o

Viimeinen asia jonka teet ennen nukkumaan menoa?
- käyn iltapesulla.

Palatko vai rusketutko?
- palan enimmäkseen -.-

Keltainen vai sininen?
- sininen.

Teetkö koulussa tunneilla
- niiin mitä?

Mitä ajattelit ensimmäiseksi aamulla?
- etten jaksa nousta :D

Onko sinulla tällä hetkellä laastaria?
- ei ooo.

Onko kädessäsi sormusta?
- toki<3

Oletko allerginen siitepölylle?
- en tietääkseni?

Milloin viimeksi suutuit?
- en muista.

Käytätkö hymiöitä?
- jep :D

Etunimesi toinen kirjain?
- a.

Mitä luultavasti tekisit nyt, jos et olisi koneella?
- kattoisin töllötintä :)

Omistatko laskimen?
- omistan.

Missä nukuit viime yön?
- laurin kaikussa<3

Mikä vuodenaika kuvaa sinua eniten? miksi?
- kesä,oon niin aurinkoinen :D noei,emmä tiiä.

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- sanna :D

Mitä teit koulussa/töissä eilen?
- olin bilsan tunnilla :D

Kenet kaverisi näit viimeksi?
- elisan.

Mitä kanavaa katsoit viimeksi televisiosta?
- tais olla nelonen.

Milloin olit viimeksi ulkona? Kenen kans?
- päivällä,yksin.

Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
- vaaleeta ja vihreetä.

Kengänkokosi?
- 43 :s

Mitä ajattelit viime yönä ennen kuin nukahdit?
- tulevaisuutta.. ;)

Millä tuulella olet nyt?
- ihan koo.

Vastakkaisen sukupuolen tärkein ulkonäöllinen seikka?
- feissi,kroppa,hiukset,ei muuta :DD

Kuvaile itseäsi yhdellä sanalla!
- lojaali :)

Paras ominaisuutesi?
- varmaan toi ed.mainittu.

Onko sinulla oma tietokone?
- onn.

Uskotko aina kaiken mitä sinulle sanotaan?
- emmä.

pakollinen otsikkoKeskiviikko 04.11.2009 23:26

Paljon siitä puhutaan, mutta harvasta oikeasti on. Tässä testissä testataan, onko sinulla oikeasti pokkaa. Vastaa allaoleviin kysymyksiin REHELLISESTI. Tarkoitus ei ole vastata "muka-hauskasti", vaan paljastaa itsestäsi OIKEASTI asioita.
Laita tämä eteenpäin kaikille, joiden pokan haluat testata. =) Otsikoi muistiinpano "MINULLA ON POKKAA, ONKO SINULLA?"

--- TESTI ALKAKOON! ---

SUKUPUOLI
[x] nainen
[ ] mies

IKÄ
[ ] 0-10
[x] 10-20
[ ] 20-30
[ ] 30-40
[ ] 40-50
[ ] 50-60
[ ] vanhempi

PARISUHDETILANNE
[ ] sinkku
[ ] seurusteleva
[ ] parisuhteessa
[x] kihloissa
[x] avo/avioliitossa
[ ] sitoutunut
[ ] vaikeasti selitettävä tilanne

USKONTO
[x] kristitty
[ ] ortodoksi
[ ] ateisti
[ ] jonkun uskonnonlahkon jäsen (esim. helluntailaisuus, vanhoillislestadiolaisuus, Jehovalaisuus..)
[ ] joku muu, mikä?

SUUNTAUTUMINEN
[x] heteroseksuaali
[ ] homoseksuaali
[ ] bi-seksuaali
[ ] pan-seksuaali
[ ] et määrittele itseäsi
[ ] jokin muu?

1. Tämänhetkinen fiilis?
- ihan kooo, kurkku pipinä :/
2. Viimeisin kuuntelemasi kappale?
- BEP - I gotta feeling
3. Oletko joskus ollut ihastunut kaverisi kumppaniin?
- en
4. Oletko koskaan viritellyt jotain varatun henkilön kanssa?-
- hmm :s
5. Oletko humaltuneena seksuaalisesti virittyneempi kuin selvinpäin?
- ehdottomasti :D
6. Oletko viillellyt ranteitasi tai muuta kehoasi?
- en
7. Heittäydytkö usein marttyyriksi, jos muut eivät tee kuten haluat?
- en
8. Millainen olet riidellessä?
- joko hiljaa tai huutoa :s
9. Oletko koskaan esittänyt olevasi päihtyneempi, kuin tosiasiassa olet?
- en
10. Oletko mielestäsi kauniimpi/komeampi kuin joku ystäväsi?
- kaikki on omalla tavallaan kauniita
11. Onko joku särkenyt sydämesi?
- on
12. Oletko sinä joskus särkenyt jonkun sydämen?
- ehkä :/
13. Oletko mielestäsi seksikäs?
- tod :D
14. Oletko käyttänyt (myös kokeilu lasketaan) huumeita?
- en
15. ... Teetkö sitä usein?
-
16. Kehutko usein tuttujasi vain mielistelläksesi heitä?
- en
17. Vihaatko jotain henkilöä tuttavapiirissäsi, mutta et näytä sitä?
- ehkä, en tiiä
18. Oletko flirttaillut pomollesi/esimiehellesi päästäksesi ylenemään "reittä pitkin"? (Jos et ole työelämässä, jätä vastaamatta)
-
19. Mitä mieltä olet homoseksuaaleista?
- mitä mieltä sit pitäs olla?
20. Voisitko työskennellä prostutioituna?
- no en
21. Oletko harrastanut seksiä jonkun kaverilistallasi olevan kanssa?
- oon
22. Asteikolla 1-5, kuinka hyvä itsetunto sinulla OIKEASTI on?
- 3-4
23. Kuinka sinulta saa "jalat alta"?
- hurmaamalla ;)
24. Paheesi?
- alkoholi ;)
25. Vietteletkö ihmisiä vain omaa itsetuntoasi nostaaksesi?
- en
26. Onko sinun sanottu olevan itsekäs?
- on
27. Pitävätkö ihmiset sinua ärsyttävänä?
- jotkut varmasti
28. Ajeletko ihokarvojasi?
- joo
29. Vajoatko helposti masennukseen?
- jep
30. Mikä on yleisin kohteliaisuus, jonka ihmiset sinusta sanovat?
- lojaali
31. Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?
- reidet, masu :<
32. Liioitteletko usein asioita, jotta siitä olisi etua sinulle muiden silmissä?
- en
33. Milloin ja mistä syystä itkit viimeksi?
- riita :/
34. Oletko sanonut "minä rakastan sinua" ILMAN, että olet tarkoittanut sitä?
- oon
35. Miten reagoit, kun kuulet, että sinusta on puhuttu pahaa?
- hmm riippuu ihan tapauksesta
36. Oletko rasistinen?
- en
37. Jos joku samaa sukupuolta oleva ystäväsi tulisi luoksesi ja kertoisi olevansa homoseksuaalinen sekä kiinnostunut sinusta, miten reagoisit?
- hmm ei kai se niin hirveetä ois, tietty ehkä vähän eka ahistais
38. Onko sinulla seksifantasioita?
- jees ;)
39. Näetkö usein seksiunia?
- en
40. Oletko herännyt "väärästä sängystä"?
- oon

[x] olin täysin rehellinen tämän testin aikana
[ ] jotain tästä väliltä
[ ] muuttelin totuutta hieman

mmm.Tiistai 03.11.2009 23:59

8 totuutta nykyhetkestä
- Oletko surullinen? - En. C:
- Miksi? - En vaan oo.
- Onko sinulla lävistyksiä? - On.
- Mitä sinulla on päälläsi ? - T-paita.
- Oletko tyytyväinen elämääsi ? - Oon mä ihan. C:
- Minkälainen olo sinulla on nyt ? - Nukuttaa.
- Onko koruja päällä nyt ? - On.
- Onko sänkysi pedattu ? - On.

8 totuutta eilisestä
- Suutelitko ihastustasi ? - Juu. ♥
- Olitko tietokoneella ? - Olin.
- Tajusitko jotain uutta ? - En.
- Teitkö jotain mitä et tee yleensä ? - En.
- Käytitko jotain päihdettä ? - En.
- Teitkö yhtään urheilusuoritusta ? - En.
- Monelta aloit nukkumaan ? - 22:30.

8 satunnaista
- Nimesi ? - Laura.
- Lempinumero ? - 7.
- Lempikouluaine ? - Psyka & terveystieto.
- Kännykän merkki ? - Samsung.
- Monta kirjainta on toisessa nimessäsi ? - 5 & 7.
- Lempinimesi ? - Laussi.
- Lempilaulajasi ? - Cheek.

8 totuutta viimeisen viestin lähettäjästä:
- Oletko nähnyt hänet tänään ? - En.
- Oletko puhunut hänelle tänään ? - En.
- Mistä tunnette ? - Isoveli.
- Onko hän ollut luonasi ? - On.
- Oletteko nukkuneet samassa sängyssä ? - Ei tietääkseni?
- Oletteko suudelleet ? - Ei.
- Onko hän nuorempi vai vanhempi ? - Vanhempi.
- Onko hän tyttö vai poika? - Poika.

HALUAISITKO:
- Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet ? - En.
- Haluaisitko olla päivän julkkis ? - Jees.
- Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan ? - Joo! ♥
- Haluaisitko nähdä jonkun tietyn ? - Juu.
- Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle ? - Juu.
- Haluaisitko halata jotain tiettyä ? - Mm'm.
- Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa ? - Ilomielin.
- Haluaisitko että olisi kesä ? - Joo!
- Haluaisitko nukkua ikuista unta ? - En.

Kuka on ensimmäinen R:llä alkava puhelimen yhteystiedoissasi, millä nimellä hän on? - Jaa'a?
Oletko vihainen? - En.
Mitä mietit? - En oikee mitää.
Viime matikan kokeen numerosi? - 4. :C
Oletko mustasukkainen? - Oon.
Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä? - Keskellä.
Osaatko kokata? - Juu.
Viimeisin ostamasi asia? - En muista.
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? - Dataa.
Ärsyttävin tapa herätä? - Ihan mikä vaan, ellei herää ite.
Kenen vieressä nukuit viimeksi? - Laurin. ♥
Mitä kaikkea teit eilen? - Hajoilin koulussa.
Mitä lukee 15. saapuneessa viestissä? - Ei jaksa kattoo.
Koska viimeksi teit itse ruokaa? - Tänään.
Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on? - Paljon.
Kumpi on kiireisempää aikaa: arki vai viikonloppu? - Arkihan se.
Olitko iloinen herätessäsi aamulla? - No en.
Kenen sängyssä nukuit viime yönä? - Mun & Laurin. ♥
Mitä teit kello 9 tänä aamuna? - Nukuin.
Kuinka monta viestiä on kännykkäsi saapuneissa? - Yli 200.
Oliko eilen mukava päivä? - Ihan ok.
Avonaiset messenger keskustelusi? - Linda & Make.
Olisiko ihanaa asua yksin? - No ei. :C
Oletko rauhallinen ihminen? - En.

Lasten suusta <3Keskiviikko 28.10.2009 20:30

Menin koululle tänää ni siel oli pienet iltapäiväkerholaiset. Yks pien tytön tyllerö piti mulle ovia auki ja sitte koht yht`äkkii tokas: Ootko sä jonkun äiti? Se oli niiin pieni ja sulonen, aivan ihana! :'>

vuosi, miss you mum.Tiistai 27.10.2009 22:37

Äidin silmät muistan,
kädet lämpöiset.
Lohdutuksen sanat muistan,
niitä nytkin tarvitsen.
Olet poissa,
tähtenä taivaan,
tuiki minulle iltaisin,
että eteenpäin jaksaisin.

Äiti 27.10.2008 klo 18:37



tänään on se päivä mitä oon pelänny. tasan vuos sitte tapahtu jotain aivan kauheeta. äiti, siitä päivästä asti oon ajatellu sua joka ikinen päivä ja aina se tuntuu yhtä pahalta. mut sanotaan et eka vuos on se pahin, ja haluan uskoo niin. toivon että tää tuska ees joskus vähän helpottas. sytytin sun muistolle kynttilöitä ja sun kuva koristaa meidän keittiönpöytää. hirveetä ajatella ettei olla nähty vuoteen, eikä tulla enää näkemään.

I love you so.

<3 LauriPerjantai 16.10.2009 23:14

Sinun kanssasi on turha ajatella muita.
Sinä suojelet, ei meitä kukaan voita.
Ja sinä suutelet, vaikka oon tehnyt väärin.
Sinun kanssasi en ole milloinkaan yksin.