IRC-Galleria

lusikkah

lusikkah

Helppo halveksia, mut kestäisitkö itse olla minä?

:"(Perjantai 27.02.2009 20:31



Kopioithan !
Eläinten takia.

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.

Roosalta taas x]]Maanantai 09.02.2009 23:30

Säännöt: Tämä on vaikeampaa kuin luulisi!
Kopioi omiin päiväkirjaasi, poista minun vastaukseni, lisää omasi ja haasta 5 ihmistä. Käytä kaikissa vastauksissa oman nimesi alkukirjainta. Kaiken pitää olla totta, ei mitään keksittyä.Jos henkilöllä ennen sinua on sama etunimen alkukirjain, sinun täytyy käyttää toisia vastauksia. Et voi käyttää samaa vastausta kahdesti, etkä omaa nimeäsi pojan/tytön nimi kysymyksissä.


1. Mikä on nimesi?: Katja

2. Neljä kirjaiminen sana: Kori x]

3.Tytön nimi: Kati

4. Pojan nimi: Kalle

5. Ammatti: Kätilö

6. Väri: Keltainen

7. Jotain, johon voi pukeutua: Karvalakki <3

8. Ruoka: Kala

9. Jotain, joka löytyy kylpyhuoneestasi: Käsienpesuallas xD

10. Paikka: Kuopio

11. Syy myöhästyä: Kello oli jäljessä

12. Jotain, jota huudat: Täh? o.O

13. Elokuvan nimi: Kuutamolla

14. Jotain jota juot: Kalja xP

15. Musiikkiyhtye: Killing Joke

16. Eläin: Kissa

17. Kadunnimi: Keulantie

18. Auton merkki: o.O

19. Laulun nimi: Kaikki muuttuu (@Junkmail :P)

20. Aktiviteetti, joka vaatii enemmän kuin kaksi ihmistä: Koripallo

Haah :DPerjantai 30.01.2009 21:45

Parhain (pahimman vihamiehesi tai parhaan kaverisi nimi)

Emme ole pitäneet yhteyttä sen jälkeen kun (__1__), joten päätin kirjoittaa sinulle.
Minä asun edelleen täällä (__2__), ja olen (__3__). Minulla on (__4__), ja sen takia (__5__). Olen aika (__6__) nykyään. Kun olin (__7__), (__8__). Eikö olekin (__9__)?
Miten sinulla menee? Oletko edelleen (__10__)? Ja miten (__11__) voi?
Voisitko (__12__)? Toivon että voisit, koska (__13__)...

Kirjoita pian takaisin!

(__14__) terveisin (nimesi)

P.S. Tapahtuipa mitä tahansa, (__15__)!




Parhain Meeri

Emme ole pitäneet yhteyttä sen jälkeen kun sinut kidnapattiin, joten päätin kirjoittaa sinulle.
Minä asun edelleen täällä kaatopaikalla, ja olen alkanut huoraamaan. Minulla on sukupuolitauti, ja sen takia äitini tappoi isäni, ja sen jälkeen itsensä. Olen aika rasistinen nykyään. Kun olin suihkussa, joku tuli pummimaan minulta tupakkaa. Eikö olekin liian hyvää ollakseen totta?
Miten sinulla menee? Oletko edelleen yhtä ruma kuin ennen? Ja miten se homo tyyppi yläkerrastasi voi?
Voisitko tappaa itsesi? Toivon että voisit, koska se piristäisi minua...

Kirjoita pian takaisin!

Katkerin terveisin Katja

P.S. Tapahtuipa mitä tahansa, pelkään pimeää!


1. SYNTYMÄKUUKAUTESI
Tammikuu - muutit perheesi kanssa Kiinaan.
Helmikuu - vapauduin vankilasta
Maaliskuu - halvaannuit, kun ajoin autolla ylitsesi
Huhtikuu - iskin sinun poikaystäväsi, ja riitelimme.
Toukokuu - en maksanut viiden tonnin velkaani sinulle takaisin
Kesäkuu - sait minun takiani tunnin jälki-istuntoa
Heinäkuu - uhkailin sinua aseella
Elokuu - tapoin vahingossa äitisi
Syyskuu - lähdit meiltä eilen
Lokakuu - sinut kidnapattiin
Marraskuu - varastin sinulta tikkarin päiväkodissa
Joulukuu - yritit hukuttaa minut

2. SYNTYMÄPÄIVÄSI
1 - kaatopaikalla
2 - kirkossa
3 - vanhempieni luona
4 - naapurissasi
5 - siivouskomerossa
6 - sillan alla
7 - asuntovaunussa
8- sänkysi alla
9 - ullakolla
10 - kellarissa
11 - autiotalossa
12 - niityllä
13 - tallissa
14 - autossa
15 - autiolla saarella
16 - viidakossa
17 - vaatekaapissa
18 - Thaimaassa
19 - Virossa
20 - Venäjällä
21 - pontikkapannussa
22 - liiterissä
23 - hautausmaalla
24 - koirankopissa
25 - puumajassa
26 - navetassa
27 - roskiksessa
28 - kerrostaloasunnossani
29 - pöytälaatikossa
30 - Italiassa
31 - sairaalassa

3. NIMESI ENSIMMÄINEN KIRJAIN
A-B - lihonut viisitoista kiloa
C-D - pitänyt sinun valokuvaasi tyynyni alla
E-F - ruvennut kasvissyöjäksi
G-H - naimisissa
I-J - kolmen lapsen yksinhuoltaja
K-L - alkanut huoraamaan
M-N - pelottavan gootin kämppäkaveri
O-P - ehdonalaisella
Q-R - saanut suuren intohimon kasvattaa tulppaaneja
S-T - saanut vaikean identiteettikriisin
U-V - lopettanut autojen varastelun
W-X - ottanut lemmikiksi krokotiilin
Å-Ö - alkanut käyttää huumeita

4. SUKUNIMESI ENSIMMÄINEN KIRJAIN
A-B - vakava masennus
C-D - thaimaalainen nainen minimipalkalla kotiapulaisena
E-F - muistinmenetys
G-H - todella pitkät kainalokarvat
I-J - huono itsetunto
K-L - seksisuhde poika/tyttöystäväsi kanssa
M-N - Kolme lasta, puoliso ja kaksi koiraa
O-P - sukupuolitauti
Q-R - syöpä
S-T - iso nenä
U-V - paino-ongelmia
W-X - finni otsassa
Å-Ö - flunssa

5. SUKKASI OVAT
Valkoiset - kuolen
Punaiset - minua pelottaa
Siniset - suunnittelen itsemurhaa
Vihreät - aion aloittaa karaten harrastamisen
Ruskeat - harrastaa seksiä ensimmäisen halukkaan kanssa
Keltaiset - juon nykyään aivan liikaa kahvia
Turkoosit - olen epätoivoinen
Oranssit - olen tullut uskoon
Violetit - vietän paljon aikaa poissa kotoa
Pinkit - olen alkanut tupakoida
Mustat - minulla on alkoholiongelma
Harmaat - pelkään kirjoittaa sinulle
Ruudulliset - kaikki halveksivat minua
Pilkulliset - olen liittynyt outoon uskontoryhmään
Raidalliset - olen menettänyt kaikki ystäväni
Moniväriset - olen sairastunut anoreksiaan
Muun väriset - äitini tappoi isäni, ja sen jälkeen itsensä
Ei ole sukkia - en saa unta öisin

6. PARHAAN KAVERISI NIMEN ENSIMMÄINEN KIRJAIN
A-B - yksinäinen
C-D - peloissani
E-F - hullu
G-H - sairas
I-J - epäluuloinen
K-L - lihava
M-N - rasistinen
O-P - huonomuistinen
Q-R - pelottava
S-T - häiriintynyt
U-V - uskovainen
W-X - riidanhaluinen
Å-Ö - pilvessä

7. HIUSTESI VÄRI
Musta - suihkussa
Ruskea - viiltämässä ranteeni auki
Harmaa - syömässä aamupalaa
Valkoinen - ulkoilutin koiraani
Vaalea - kerjäämässä rahaa kadulla
Keltainen - tupakalla koulun pihassa
Oranssi - treffeillä itseäni kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa
Punainen - olin varastamassa mummolta käsilaukkua
Joku muu - kaupan kassajonossa
Olen kalju - hakannut kaverini tajuttomaksi

8. LEMPIVÄRISI
Punainen - pulu kakkasi päähäni
Liila - joku tuli pummimaan minulta tupakkaa
Musta - näin sinut kadun toisella puolella
Harmaa - ihastukseni saapui paikalle
Ruskea - joku heitti minua kengällä
Vihreä - kännykkäni alkoi soida
Sininen - minun tuli ikävä sinua
Valkoinen - minusta tuntui että minua tarkkailtiin
Oranssi - minua alkoi pelottaa
Turkoosi - löysin lipun lempibändini keikalle
Joku muu - huomasi että kännykkäni oli kadonnut

9. LEMPI VIIKONPÄIVÄSI
Maanantai - outoa
Tiistai - pelottavaa
Keskiviikko - ärsyttävää
Torstai - kiihottavaa
Perjantai - hullunkurista
Lauantai - liian hyvää ollakseen totta
Sunnuntai - surullista
Useampi kuin yksi - kuin satua
En osaa sanoa - uskomatonta
Ei mikään - vittumaista

10. LEMPI HEDELMÄSI
Omena - yhdessä sen nörtin kanssa
Banaani - rakastunut minuun
Päärynä - yhtä itsetuhoinen kuin ennen
Appelsiini - transu
Viinirypäle - koukussa heroiiniin
Vesimeloni - yhtä ruma kuin ennen
Kiivi - sellainen vitun lutka
Joku muu - vihainen minulle


11. KELLONAIKA NYT
00:00 - 03:00 - äitisi
03:00 - 06:00 - lemmikkitarantellasi
06:00 - 09:00 - vatsasi
09:00 - 12:00 - naapurisi koira
12:00 - 15:00 - lähikaupan söpö myyjä
15:00 - 18:00 - parisuhteesi
18:00 - 21:00 - liikavarpaasi
21:00 - 0:00 - se homo tyyppi yläkerrastasi

12. LEMPIELÄIMESI
Kissa - joskus tulla käymään
Koira - antaa minulle anteeksi
Kani - muuttaa pois maasta
Marsu - tehdä minulle palveluksen
Hevonen - lainata minulle pari tonnia rahaa
Hamsteri - mennä kanssani naimisiin
Rotta - hukuttautua
Lisko - lähteä pois silmistäni
Käärme - viedä minut risteilylle
Muu - tappaa itsesi

13. LEMPIAINEESI PERUSKOULUSSA
Matematiikka - elämäni on kiinni siitä
Äidinkieli - se piristäisi minua
Englanti - on syntymäpäiväni
Ruotsi - äitini vihaa minua
Biologia - se olisi kiltisti tehty
Maantieto - pidän suklaasta
Kuvaamataito - kissani teki itsemurhan
Käsityöt - meiltä on kahvi loppu
Joku muu - kultakalani on juuri kuollut

14. KUUNTELET
Heavya - Rakkain
Rapia - Lämpimin
Iskelmää - Vihaisin
Klassista - Ironisin
Rockia - Naurettavin
Poppia - Pelokkain
Metallia - Kiimaisin
Useampaa kuin yhtä - Katkerin
Jotain muuta - Surullisin

15. IKÄSI
Alle 12 - en tule koskaan unohtamaan sinua
12 - hyppään katolta
13 - ryhdyn haudankaivajaksi
14 - ostan sinulle syntymäpäivälahjan
15 - aion jättää matikanläksyt tekemättä
16 - pelkään pimeää
17 - kultakalasi ovat tuhoon tuomittuja
18 - olet homo
19 - pelotat minua
20 - unohdan sinut
Yli 20 - menen ensiviikonloppuna naimisiin

Pinkit yksisarviset rulez xDD <3Perjantai 30.01.2009 00:18

-Täytä se
-Haasta VÄHINTÄÄN kuusi kaveriasi tietäen ajavasi heidät mielipuolisuuden partaalle.


*Okei, lähdetään perustiedoista...*

Mikä on nimesi? - Kaatjaa
Minkä ikäinen olet? - 16 vuotta :P
Miltä planeetalta tulet? - Marsista. Meinaa oikeesti
Tonttunimesi? - Mmm... En tiiä?
Minkä pituinen olet? 162.2
Entä paino? - Muahahaha, liikaaaa xD
Eikun oikeasti? - Jaa nii mitä?
Leikitkö useinkin pinkkien yksisarvisten kanssa? - Koko ajan <3
Älä kuseta!

*Sitten hieman turhuutta...*

Harrastatko ihmisten stalkkausta? - Jaa nii mitä? o.O
Käytätkö gallerian vieraslistaa? - Enn
Miksi? - Ei oo tarvetta tietää kuka mun lärvii on kyylänny :DD
Syötkö usein sieniä? - En koskaa
Mikä on suosikkilajikkeesi? Ei mikää :P Kaikki kamalii
Mikä eläin olisit? - Pulu <33
Mikä on lempiruokasi? - Pyttipannu <3
Entä juomasi? - Omenamehu
Pidätkö pinkeistä yksisarvisista? - Toki :D


*Oletko...*

Nörtti? - En
Datis? - Tietty xD
Gootti? - Enn :D
P15515? - Siis aivan salee :D
Emo? - Enn
Tavis? - Enh
Hevari? - Vähä :P
Ernu? - En
Hoppari? - Enn
Mönjä? - Mönjä? i.O
Rölli? - Noup :P
Peikko? - Eiks Rölli oo peikko? o.O Eli siis en :D
Androidi? - Mikä? O.O
Vampyyri? - Khyll
Ihmissusi? - Joskus joo :D
Zombie? - Aamusin ainaki xD
Spiderman? - En
Batman? - Toki
Hulk? - Onkse se ruma vihree ukkeli? En O.o
Pokemon? - Olen. Mew <33
Syöjätär? - En o.O
lol? - Joo :D
Superluuseri? - En >.<
Vähemmän luuseri? - En..
Pikkiriikkisen luuseri? - En!
Täysi luuseri? - En....
Lyhyt? - Liian
Pitkä? - Kunpa oisinki <3
Pinkki yksisarvinen? - En :D Ku alieni mää oon :D

Joo, niin minäkin.


*Kerro mielipiteesi...*

Tästä testistä? - Mukavahan tämä :P
Itsestäsi? - Vois men hirtee jos jaksais.... -.-
Minusta? - Jaa nii kenest?
Koulustasi/Työpaikastasi? - Koulus on kivaa :D Mutt työssäoppimas kivempaa <3
Maahanmuuttajista? - Kyl ne menee, kunha niit ei oo likkaa. Nimimerkillä "asun metelöivien puolalaisten alakerrassa".
Karkkitangoista? - <3
Strippareista? - Njaa, ei kai niis mitää pahaa oo...?
Nykyajasta? - Kasvihuoneilmiö o.O
Historiasta? - Tyyylsääää.. *nukkuu*
Tulevaisuudesta? - Jaah..
Uskonnosta? - Turhaa..
Yliluonnollisista kokemuksista? - Uskon kummituksii <3
Homoseksuaalisuudesta? - Ei siin oo mitään pahaa o.O
Natseista? - Huspois >.<
Mäkkiruuasta? - <3 Mut Heseruoka on parempaa .DD
Heseruuasta? - Hyväääää <33 Parempaa ku Mäkkiruoka :D
Joulusta? - Lahjoja <3
Juhannuksesta? - Kokko <3
Talvesta? - Yhh, kylmä >__<
Keväästä? - Nice <3
Kesästä? - <333333
Syksystä? - Nättiä <3
Talvesta?? - jTää oli jo!!!!
Massakulttuurista? - Pyh.... -.-
Pinkeistä yksisarvisista? - Edelleen kivoja <3

Cool, olen samaa mieltä!


*Mitä tekisit jos...*

Hobitti veisi laskimesi? - Lähtisin perää o.O
Kahvin tuonti lopetettaisiin? - Ei kiinnosta?
Irc-galleria lakkautettaisiin? - Eipä kai se niin kauheeta ois?
Tai sen oletuskieli vaihdettaisiin oikeasti ruotsiksi? - Lähtisin menee tääl -.-
Pinkki yksisarvinen tulisi puhumaan sinulle saksaa? - Koittaisin yrittää saada selvää siitä, mitä se sanois :D
Muumi hyppelisi älasti huoneeseesi ? - Eiks ne oo aina alasti...?
Alkoholista tehtäisiin laitonta? Nyyh....... :(
Vastakkaista sukupuolta oleva ystäväsi kertoisi olevansa ihastunut sinuun? - Nice
Samaa sukupuolta oleva ystäväsi kertoisi olevansa ihastunut sinuun? - Mikäs siinä :DD
Pinkki yksisarvinen tulisi perässä ja toistaisi saman? - Halaisin sitä :D
Jumalan olemassaolo todistettaisiin? - Yhh... En uskois silti xD
Jumalan olemassaolemattomuus todistettaisiin? - Hyvä vaa.. Mut sit taas tavallaa ei.. Kiva aatel et tuol jossai on joku joka päättää mun puolest asioista, vaik en jumalaan uskokaa :D
Kaikki raamatut määrättäisiin poltettavaksi roviolla? - Ylireagointia?
Kansanedustajat päättäisivät liittävänsä Suomen Venäjään? - Muuttaisin Ruotsii -.- Musta ei venäläistä TULE
Ikkunasi taakse ilmaantuisi verta itkevä kuoro? - Oisin hiukan sillee WTF?! O___O Soittaisin ambulanssin xD
Alieni pyytäisi sinut alukseensa? - "JEEE!!! Pääsen kotiiii!" *Halaa alienia.* <33
Saisit valita tietäisitkö kaiken vai et? - En tietäis
Saisit tietää aivan kaiken? - En ainakaan iha :D Vähä jotai ois kyl kiva tietää :DD
Tarja Halonen ilmoittaisi olevansa pinkki yksisarvinen? - o.O Soittakaa sille ambulanssi, se on sekasi..
Idolisi (kuka?) tulisi kyläilemään luoksesi? - Bill Kaulitz <33 Sekoisin :DD
Pinkki yksisarvinen heittäisi sinua saappaalla päähän? - *Heittää takaisin*
Pinkki yksisarvinen potkaisisi sinua kung fu potkulla? - Pyörtyisin :D
Pinkki yksisarvinen valtaisi huoneesi? - Valtaisin takas :D
Pinkki yksisarvinen sotkisi huoneesi?- Tää on jo nii sotkune, ettei eroo huomais :D
Pinkki yksisarvinen luulisi olevansa äitisi? - Yhh, mee pois *Huitoo yksisarvista kauemmas*
Pinkki yksisarvinen OLISIKIN äitisi? - -.-"

Haastan: Roosan, Meerin ja Caritan, jos ne koskaan lukee tätä :D En jaksa haastaa enempää :DD

-.-Perjantai 30.01.2009 00:03

Horoskooppi

Hullunhyvä horoskooppi, kertoo totuuden jos olet rehti. Älä fuskaa!!

Jos olet täysin rehellinen, kertoo tämä horoskooppi sinusta totuuden...

Kirjoita vastauksesi paperille. Älä fuskaa! Vastauksen löydät alalaidasta.


1. Kirjoita jokin vastasukupuolta edustavan nimi.

2. Mikä on suosikkivärisi: punainen, musta, sininen, vihreä, keltainen?

3. Kirjoita oman nimesi ensimmäinen kirjain.

4. Missä kuussa olet syntynyt?

5. Kummasta väristä pidät enemmän, mustasta tai valkoisesta?

6. Kirjoita jokin sinun kanssasi samaa sukupuolta olevan nimi.

7. Mikä on onnennumerosi?

8. Pidätkö enemmän Sydneystä vai Brisbanesta?

9. Pidätkö enemmän järvestä vai merestä?

10.Kirjoita yksi toive; realistinen sellainen
´
Kun olet valmis, katso alla olevat vastaukset, mutta älä fuskaa!


Vastaukset:


1. Olet rakastunut mainitsemaasi henkilöön.

2. Jos valitsit:

* Punainen - olet huomaavainen ja rakastava

* Musta - olet konservatiivinen ja aggressiivinen

* Vihreä - olet mieleltäsi rauhaisa ja muutenkin rento

*Sininen - olet spontaani ja pidät siitä että rakkaasi jakaa auliisti pusuja ja huomiota sinulle

* Keltainen - olet iloinen ja annat käypiä neuvoja niille, jotka ovat apeita

3. Jos nimesi etukirjain on:

* A-K Sinulla on paljon rakkautta jaettavana pitkin koko elämääsi.

* L-R Yrität nauttia elämästäsi täysillä ja rakkauselämäsi alkaa pian kukoistaa.

* S-Z Jaksat auttaa ja lohduttaa muita ja tuleva rakkauselämäsi näyttää lupaavalta

4. Jos olet syntynyt:

* Tammi - maaliskuussa: Tästä vuodesta tulee hyvä ja tulet rakastumaan täysin yllättäen.

* Huhti - kesäkuussa: elät vahvassa rakkaussuhteessa joka kestää ja jonka muistot ovat ikuisia.

* Heinä - syyskuussa: Vuosi on sinulle huippuvuosi ja tulet kokemaan suuren positiivisen muutoksen elämässäsi.

* Loka-joulu: Rakkauselämäsi ei valitettavasti kukoista, mutta tulet aikanaan löytämään sen oikean.

5. Jos valitsit:

* Musta: Elämäsi saa uuden käänteen, joka loppujen lopuksi on sinulle hyväksi ja josta tulet myös iloitsemaan.

* Valkoinen: Ystäväsi tulee luottamaan sinuun ja omistautumaan sinulle, mutta et ehkä huomaa sitä.

6. Ihminen, jonka valitsit on paras ystäväsi.

7. Näin monta läheistä ystävää sinulla tulee olemaan elämäsi aikana.

8. Jos valitsit:

* Sydney: pidät seikkailusta

* Brisbane: olet varovainen ja rento

9. Jos valitsit:

* Järvi: olet lojaali rakkaitasi ja ystäviäsi kohtaan, mutta pidättäytyvä.

* Meri: olet spontaani ja voit auttaa jopa muita yltämään tyytyväisyyteen.

10.Tämä toive tulee toteutumaan jos laitat tämän päiväkirjaasi minuutin kuluessa!


Ja siis toi toive on realistine, mut ei se tuu toteutuu.. Kuulutan koko maailmal, jos se toteutuu xDD

-.-Torstai 29.01.2009 23:59

Horoskooppi

Hullunhyvä horoskooppi, kertoo totuuden jos olet rehti. Älä fuskaa!!

Jos olet täysin rehellinen, kertoo tämä horoskooppi sinusta totuuden...

Kirjoita vastauksesi paperille. Älä fuskaa! Vastauksen löydät alalaidasta.


1. Kirjoita jokin vastasukupuolta edustavan nimi.

2. Mikä on suosikkivärisi: punainen, musta, sininen, vihreä, keltainen?

3. Kirjoita oman nimesi ensimmäinen kirjain.

4. Missä kuussa olet syntynyt?

5. Kummasta väristä pidät enemmän, mustasta tai valkoisesta?

6. Kirjoita jokin sinun kanssasi samaa sukupuolta olevan nimi.

7. Mikä on onnennumerosi?

8. Pidätkö enemmän Sydneystä vai Brisbanesta?

9. Pidätkö enemmän järvestä vai merestä?

10.Kirjoita yksi toive; realistinen sellainen
´
Kun olet valmis, katso alla olevat vastaukset, mutta älä fuskaa!


Vastaukset:


1. Olet rakastunut mainitsemaasi henkilöön.

2. Jos valitsit:

* Punainen - olet huomaavainen ja rakastava

* Musta - olet konservatiivinen ja aggressiivinen

* Vihreä - olet mieleltäsi rauhaisa ja muutenkin rento

*Sininen - olet spontaani ja pidät siitä että rakkaasi jakaa auliisti pusuja ja huomiota sinulle

* Keltainen - olet iloinen ja annat käypiä neuvoja niille, jotka ovat apeita

3. Jos nimesi etukirjain on:

* A-K Sinulla on paljon rakkautta jaettavana pitkin koko elämääsi.

* L-R Yrität nauttia elämästäsi täysillä ja rakkauselämäsi alkaa pian kukoistaa.

* S-Z Jaksat auttaa ja lohduttaa muita ja tuleva rakkauselämäsi näyttää lupaavalta

4. Jos olet syntynyt:

* Tammi - maaliskuussa: Tästä vuodesta tulee hyvä ja tulet rakastumaan täysin yllättäen.

* Huhti - kesäkuussa: elät vahvassa rakkaussuhteessa joka kestää ja jonka muistot ovat ikuisia.

* Heinä - syyskuussa: Vuosi on sinulle huippuvuosi ja tulet kokemaan suuren positiivisen muutoksen elämässäsi.

* Loka-joulu: Rakkauselämäsi ei valitettavasti kukoista, mutta tulet aikanaan löytämään sen oikean.

5. Jos valitsit:

* Musta: Elämäsi saa uuden käänteen, joka loppujen lopuksi on sinulle hyväksi ja josta tulet myös iloitsemaan.

* Valkoinen: Ystäväsi tulee luottamaan sinuun ja omistautumaan sinulle, mutta et ehkä huomaa sitä.

6. Ihminen, jonka valitsit on paras ystäväsi.

7. Näin monta läheistä ystävää sinulla tulee olemaan elämäsi aikana.

8. Jos valitsit:

* Sydney: pidät seikkailusta

* Brisbane: olet varovainen ja rento

9. Jos valitsit:

* Järvi: olet lojaali rakkaitasi ja ystäviäsi kohtaan, mutta pidättäytyvä.

* Meri: olet spontaani ja voit auttaa jopa muita yltämään tyytyväisyyteen.

10.Tämä toive tulee toteutumaan jos laitat tämän päiväkirjaasi minuutin kuluessa!


Ja siis toi toive on realistine, mut ei se tuu toteutuu.. Kuulutan koko maailmal, jos se toteutuu xDD

Aina mun on pakko uskoo näihin -.-"Torstai 29.01.2009 23:49

............../\\____/\\.................
............./.............\\................
.........\\../...0......0..\\../............
..........\\/........o.......\\/.............
........../.......___.......\\............
........./____________\\...........
.............|...............|..............
.............|...............|..............
.............0..............0.............

LISÄÄ TÄMÄ PIKKU ÖRKKIMÖRKKI PÄIVÄKIRJAASI 10 MIN AIKANA NIIN SINUN IHASTUKSESI PUSSAA/HALAA/KYSYY: SEURUSTELLAAKS? 1-2 PÄIVÄN AIKANA

xDTorstai 29.01.2009 23:45

Vastaa oman nimesi alkukirjaimella

Olen: Katja
Haluan: Karkkia
Minulla on: kahvikuppi
Vihaan: Kiusaajia
Kuulen: Kuorsausta
Rakastan: Kuutamoa
Minua sattuu: Kantapäähän
Minä aina: Kikatan
Minä en ole: Kitaristi xDD
Laulan: Koko ajan
Itken: Katkerasti
En ole aina: Kiltti
Koulussa: Kuolen
Jos olen kotona yksin: Kolistelen
Lempikirjain: K
Kirjoitan nimmarini: Kauniisti

;__;Keskiviikko 07.01.2009 19:27

shit.. sain just äske tietää et mun äiti oli jääny auton alle ja joutu nyt sairaalaan, se kuulemma sai aivohalvauksen ja joutu koomaa..:( joten sori kamut, en tuu pitkää aikaa ulos mun huoneest..


^sanoisin näin 10 min. päästä jos en olisi kopioinut tätä minuutissa päiväkirjaani. Jos et kopioi tätä minuutissa päiväkirjaasi, joku sukuluaisistasi joutuu kymmenen minuutin päästä auto -onnettomuuteen
Kirjoita kommentti

Ja taas pöllin Roosalt :DSunnuntai 04.01.2009 02:18

►Tunnusta mitä kaikkea omistat
[x] nallen, jonka vieressä nukut (itse asias se on pesukarhu :P)
[ ] vaaleanpunaiset alushousut
[x] tarrakirjan
[ ] pornolehden
[x] Antti Tuiskun levyn (kakski :D)

►Myönnä, mitä näistä olet tehnyt:
[ ] oksentanut humalatilassa
[x] polttanut tupakkaa
[ ] ..vakituisesti?
[x] käynyt pomppulinnassa, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[x] käynyt pallomeressä, vaikka olet ollut sinne liian vanha
[ ] liftannut tuntemattoman kyytiin
[x] kiusannut vakavissasi
[x] saanut jonkun sanoillasi itkemään
[x] pettänyt vanhempiesi luottamuksen
[x] huutanut jollekin niin kovaa, kuin kurkustasi lähtee

►Millaiset treffit seuraavista haluaisit:
[x] kahvi ja mukava pieni kahvila
[x] illallinen romanttisessa ravintolassa
[x] piknik viltillä
[x] lempibändisi keikka
[ ] baari, humala
[x] luistelu
[x] mökki, soutuvene, sauna
[x] kynttilöitä, itse tehty illallinen
[ ] kävely
[x] ajelu autolla ympäri kotikaupunkiasi
[x] huvipuisto
[ ] hesburger

►Mitä näistä teet joka päivä:
[x] laulat
[x] pidät hauskaa
[ ] tapaat ystäviäsi
[ ] opiskelet
[ ] teet töitä
[x] kuuntelet musiikkia
[x] katsot televisiota
[ ] laittaudut peilin edessä
[ ] tanssahtelet
[ ] kiukkuat
[x] naurat
[ ] käyttäydyt hyvin
[/] autat apua tarvitsevaa, jos se kohdalle sattuu
[x] luet
[x] käyt galleriassa
[ ] ajattelet ja ikävöit ystävää/ystäviä
[ ] valehtelet

►Mitkä seuraavista kuvaa sinua parhaiten:
[ ] kostonhaluinen
[/] ilkeä
[ ] siisti
[/] itsekäs
[/] sohvaperuna
[x] kiltti
[ ] epätoivoinen
[ ] yksinäinen
[ ] onnekas
[x] erilainen
[ ] ahkera
[x] auttavainen

►Mitä seuraavista haluaisit:
[ ] päästä bb-taloon
[x] nauraa, niin että vatsaan sattuu
[x] matkustaa maailman ympäri
[ ] syödä puuroa
[ ] tehdä lumiukon
[x] käpertyä peiton alle
[ ] juoda pääsi täyteen
[ ] syödä mustikoita

►Olen:
[ ] Ratsastanut kamelilla
[x] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria
[x] Halannut naapuria
[x] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[ ] Yöpynyt hotellissa
[ ] Käynyt Amerikassa
[ ] Käynyt Puuhamaassa
[x] Polskutellut Serenassa
[ ] Ollut musiikkivideossa
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] valvonut koko yötä
[x] Sanonut "rakastan sinua"
[ ] Stripannut
[ ] Ollut rippileirillä
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[x] Mokannut kotitalouden tunnilla
[x] Tehnyt yli 80 e kännykkälaskun
[ ] Leikannut koiran kynsiä
[x] Ollut päivän syömättä mitään
[ ] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä ja onnistunut
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[x] Ollut moottoripyörän kyydissä
[x] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[ ] Soittanut seksilinjalle
[ ] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[x] Kuunnellut klassista musiikkia
[x] Nielaissut jääpalaa
[x] Soittanut väärään numeroon
[ ] Oksentanut ruusupuskaan
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[x] Halannut julkkista
[x] Itkenyt ilman mitään syytä
[x] Ollut järjestämässä discoa
[ ] Matkustanut peräkontissa
[ ] Siivonnut lattialta oksennusta
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ] Karannut kotoa
[x] Saanut 4-5 kokeesta
[x] Pelannut kännykällä kirkossa
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[x] Ollut puolukassa
[x] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[ ] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[ ] Ajanut mopolla ojaan
[x] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[ ] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle
[x] Laulanut mikrofoniin
[ ] Astunut lehmän paskaan
[x] Ajatellut itsemurhaa
[x] Tykännyt The Rasmuksesta
[x] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Juonut Hyla-maitoa
[ ] Hengittänyt heliumia
[x] Käyttänyt ripsentaivutinta
[x] Koskettanut käärmettä
[ ] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Uinut avannossa
[ ] Ollut lempiartistini keikalla
[ ] Harrastanut balettia
[x] Löytänyt kadulta rahaa
[x] Värjännyt hiukseni
[x] Lintsannut
[x] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[x] Lukenut Raamattua
[x] Tuhlannut yli 200 euroa kerralla vaatteisiin
[ ] harrastanut itsepuolustusta
[ ] Pyörtynyt
[x] Haaveillut näyttelijän urasta
[x] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[ ] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] Harrastanut näyttelemistä
[x] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] Eksynyt
[ ] Saanut paniikkikohtauksen
[ ] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[ ] Soittanut/laulanut bändissä
[ ] Ajanut autoa
[ ] Ajanut mopoa/skootteria
[x] Nukahtanut koulussa tunnille
[x] Saanut aivotärähdystä
[x] Luntannut kokeessa
[ ] Saanut murtumaa
[x] Antanut rahaa katusoittajalle
[ ] Käynyt Irlannissa
[ ] Käynyt Ukrainassa
[ ] Käynyt Ruotsissa
[x] Pelannut twisteriä
[ ] Hukannut kirjastonkirjan
[ ] Ollut galleriassa päivän kuvana
[ ] Ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] Ollut Lapissa
[x] Ollut lehdessä (montaki kertaa -.-)
[ ] Ollut tappelussa
[ ] Lukenut kirjan ruotsiksi
[x] Leikkinyt pikkuautoilla
[x] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[ ] Kuvitellut olevani kala
[x] Teipannut suuni kiinni
[x] Palauttanut kokeen melkein tyhjänä
[ ] Pessyt hampaani joka ilta

►Minulla on:
[x] ainakin yksi kenkäpari
[x] monta tyynyä
[ ] siniset verhot
[x] sotkuinen pöytä
[ ] yksi siisti pöytä
[x] mp3 soitin
[x] hiusharja
[x] roskia
[ ] tyhjä karkkipussi
[ ] limupullo
[x] ripsiväri
[x] kajaali
[x] kirjoja
[x] Raamattu
[ ] bikinit
[x] huulikiilto
[x] suuri nallepehmolelu
[x] paljon pehmoleluja
[x] laukkuja
[x] koriste-esineitä
[x] simpukoita
[ ] suitsukkeita
[ ] voodoo-nukkeja
[x] ikkuna
[x] ovi
[ ] helmiverhot
[x] tietokone
[ ] dvd-soitin
[x] dvd-levyjä
[x] cd:itä
[x] kännykkä
[x] luomivärejä

►Huoneessa jossa nukun on:
[ ] ampiainen
[ ] hyttysiä
[ ] kärpänen
[x] likaiset sukat
[ ] kalevalakoru
[ ] itsepiirtämäni kuva kehyksissä
[x] sänky
[ ] nojatuoli
[ ] kokolattiamatto
[x] pinkit lakanat
[ ] kasveja
[ ] vanha "niisto"paperi
[x] sipsipussi
[ ] sotkuinen vaatekaappi
[ ] kamera
[ ] pieni peili
[ ] nahkatakki
[x] hiustensuoristin
[ ] hiustenkiharrin
[x] lompakko
[x] päiväkirja
[x] huulirasva
[x] patteri
[ ] 3 kaukosäädintä
[ ] nenäliina
[x] pölyä
[x] omenanraato (ku JUST sain omenan syötyy :DD)
[x] kynsilakkapurkkeja
[x] kynttilöitä ja tuikkuja
[ ] lyhty
[ ] kristallikruunu
[x] sotkuista
[ ] siistiä
[x] viihtyisää
[x] kotoisaa

►Tahdon:
[x] matkustaa Australiaan
[x] pelata jotain peliä
[ ] mennä vessaan
[ ] muuttaa
[x] käärmeen
[ ] kirppuja
[ ] kouluun
[x] ulos
[x] kavereita
[x] ystäviä
[x] huutaa
[x] itkeä
[x] nauraa
[ ] katsella ulos
[ ] lopettaa tämän gallupin
[x] tehdä tämän gallupin loppuun

►Odotan:
[x] kesää
[ ] kärpäsiä
[ ] kaveria
[ ] tämän gallupin loppumista
[ ] pääseväsi ulos
[ ] kännykkäsi soivan
[ ] ruokaa
[ ] maailmanloppua
[ ] isääsi
[ ] kaverisi viestiä

►Olen:
[ ] blondi
[x] brunette (oikeesti joo)
[ ] kalju
[ ] hoikka
[ ] lihava
[ ] yksinäinen
[x] alle 18
[ ] yli 18
[ ] suosittu
[ ] pidetty
[/] kiusattu

►Pidän:
[ ] sitruunoista
[x] juustosta
[ ] piimästä
[ ] siisteydestä
[ ] sotkusta
[x] hiljaisuudesta
[x] melusta
[ ] tungoksesta
[ ] lumesta
[x] lokeista
[ ] hatuista
[ ] itsestäni
[x] eläimistä
[ ] mudasta
[/] oranssista väristä
[ ] mökkireissuista
[ ] juopottelusta
[x] takkatulesta
[ ] orvokeista
[x] vaaleanpunaisista seinistä
[ ] silkkilakanoista
[x] kissoista
[x] koirista
[ ] hevosista
[x] liskoista
[/] papukaijoista
[x] kaloista
[x] marsuista
[x] hamstereista
[x] hiiristä
[x] rotista
[x] lähes kaikista eläimistä
[x] lapsista
[ ] keväästä
[ ] talvesta
[ ] syksystä
[x] kesästä
[ ] hiihtämisestä
[x] lentopallosta
[x] luistelusta
[x] jalkapallosta
[x] laulamisesta
[ ] tanssimisesta
[x] lehtien lukemisesta
[x] pianonsoitosta
[x] kirjoittamisesta
[x] piirtämisestä