IRC-Galleria

mäyräpakastin

mäyräpakastin

Silly old fool.

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 21:12

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan,
koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.

Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla,
koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.

Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten,
kyynelten täyttämien öiden läpi.

Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä
kauan ennen hänen aikaansa.

Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani,
jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta,
ei päästetty huoneeseen.

Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut
viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe,
joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.

Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä,
joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä
pystyn luultavasti kävelemään taas.

Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta
valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.

Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen,
kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen
asunnon kahdelle miehelle.

Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi
käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.

Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni,
hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo,
että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään
toisen naisen kanssa.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä
yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän
kumppanini olevan myös nainen.

Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää
jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.

Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa,
koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista
toisia miehiä kohtaan.

Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa,
kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.

Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti,
kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.

Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä,
koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen,
jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua
kohtaan osoittamasta vihasta.

Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa,
ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin
minun kaltaisiltani.

Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä,
mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.








.
Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

[Ei aihetta]Maanantai 30.07.2007 18:10

Jon Walker is about to do something gay.

P!ATDMaanantai 30.07.2007 01:21

15,95 sanoo:
mutta oikeesti ihan loistava bändi ja sit kaikki jäsenet sairaan hyvännäkösiä.

djei. // sanoo:
joo kyl mäki tykkään muutamista niiden biiseistä

15,95 sanoo:
oon ihan kiksitkiksit ku tulee se uus levy.

djei. // sanoo:
viivi uuh

15,95 sanoo:
älä uuhhittele, kyllä mää tiiän että oon ihan karsee fanityttö :'D

djei. // sanoo:
en mä tienny et noin paha

15,95 sanoo:
:'DDDDDDDDDDDDDD

15,95 sanoo:
no nyt tiiät

15,95 sanoo:
että päivää.

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.07.2007 18:23

And then he says it. “I love you.” The second time for me but the first time for him since I know he was just too fucking drunk to remember it the first time. I had forgiven him for that, though. I’m smiling largely and kissing him, saying it back a few times and it sounds nice coming out of my mouth – especially since I mean it so fucking much.

[Ei aihetta]Sunnuntai 29.07.2007 01:58

Olipa tuota ihan kivvaa.

[Ei aihetta]Lauantai 28.07.2007 23:54

BrendonÂ’s not a mother hen by nature, but living on his own has turned him into more of a housewife than Spencer.

[Ei aihetta]Perjantai 27.07.2007 12:43

Rakastakaa mua :'<<<





ps, haluan kameran </3

[Ei aihetta]Perjantai 27.07.2007 03:50

DATATI <333

Tatu tuli kotiin, sekotti viinat ja lähti Sonjalle yöksi - KONE ON JÄLLEEN YHDEN YÖN YKSIN MINUN!

[Ei aihetta]Torstai 26.07.2007 23:06

There was something about Ryan that made Brendon want to go nuts.

[Ei aihetta]Torstai 26.07.2007 22:51

äf sanoo:
en oo ikinä saanu rusketusta naamaan kunnolla

15,95 sanoo:
emoletti saleen silmillä!!!