IRC-Galleria

vuosi 2007Perjantai 14.12.2007 02:28

1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
- ajoin ylinopeutta

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
- juu juu

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- minä

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- ei

5. Missä maissa kävit?
- dubaissa ja ruotsissa

6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007?
- maapähkinävoileipäpinon

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007?
- se kun sain synttärilahjoja. tais olla mun syntymäpäivänä.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
- sain ajoluvan

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
- en saanu sheikkiä ja mummi halus vaihtaa mut kameliin

10. Kärsitkö vammoista?
- en kärsi

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- joku kolmioleipä. tai pepsi max 2-pack kahdella eurolla.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- minun

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- muiden, varsinkin pavskun !

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- sijoitin niitä osakkeisiin.

15. Mistä innostuit eniten?
- ku galleria oli päivän irken

16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
- Babyshambles - Albion ja Maaro - Antipathy

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- olen

18. Lihavampi vai laihempi?
- en ole

19. Rikkaampi vai köyhempi?
- paljon köyhempi. ei mul oo ku pennejä.

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- ollu gallerias :(

21. ...entä vähemmän?
- kiusannu pienempiä

22. Miten aiot viettää joulun?
- teen piparei kauhiast ja syön niit viel kauhiammin

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- en hakeutuis tekemisiin tyhmien koopeiden kanssa. eli voisin pyyhkiä pari tyyppiä kokonaan pois.

24. Rakastuitko vuonna 2007?
- en.

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- joku miljoona

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- kaikki puhelinpeliohjelmat. <3 ringalingei ja tollasii

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- jep

28. Mikä oli paras lukemasi kirja?
- lilas barndom ja sit mun nuottivihko on tosi jees

29. ...entä musiikillinen löytö?
- tein paljon löytöjä. esim. mut

30. Mitä halusit ja sait?
- uuden akustisen kitaran

31. Mitä halusit, muttet saanut?
- uutta elämää

32. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
- ei mitää elokuvii

33. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
- keräsin sieniä

34. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
- tasapaino

35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2007?
- annika sievinen

36. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
- minä<3 ..ja musiikki

37. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- peter doherty ja minä

38. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
- no tietty noi linnanjuhlat. eik ne oo aika poliittinen tapahtuma ?

39. Ketä kaipasit?
- sitä yhtä :(

40. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- kaikki kivat.

41. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2007.
ole paras ja nöyrä. : ole kuin maaro

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.