IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 19.01.2007 00:09

Tilasin melkein USA:sta I <3 Justin -t-paidan täydellisenä heräteostoksena, mutta viidentoista dollarin verot postikulujen lisäksi on ehkä vähän liikaa.

[Ei aihetta]Torstai 18.01.2007 16:47

Ultrabra-kausi alkoi viime yönä. Hyvä juttu, kai. Yleensä kauden ollessa käynnissä olen paljon normaalia mukavampi ja pirteämpi, ja oma olonikin on parempi, ainakin verrattuna esimerkiksi syönhesessä-, pädenjaruikutan-, radiohead- ja katsonespanjalaisialeffoja-kausien oloon. Edelliset ultrabra-kaudet olivat touko-heinäkuussa 2006 ja vuonna 2001.

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.01.2007 19:59

Voisin alkaa järjestelmällisesti lyhentää koulupäiviäni neljään tuntiin, tuntuu niin hyvältä. Ja sitten jaksaa kevyesti kahvitella muutaman tunnin. Olen niin paska tekemään ranskalaista manikyyriä vasemmallla kädellä, että taidan kulkea huomisen kädet taskuissa. Aion tänään vielä tehdä kaksi enkun yo-kuuntelua, kunnostaa vanhojenpuvun, kaventaa farkut, tehdä historian esseen ja lukea uusimman City-lehden. Tavoitteet on hyvä pitää korkealla, varsinkin, kun jumituin koneelle heti kotiin tultuani.

[Ei aihetta]Tiistai 16.01.2007 23:40

12 päivää!
("hah")
lallallaa

[Ei aihetta]Lauantai 13.01.2007 18:12

Vittuku pitäis edistää kohdan kaksi toteutumista mutten uskalla lähteä ulos kun siellä on lunta.

Vittu mikä ilmaLauantai 13.01.2007 15:21

Tänään:
1. siivoan
2. laitan tukka kesäksi kuntoon -projektini etenemään
(3. dataan)

[Ei aihetta]Perjantai 12.01.2007 23:07

Tänään:
1. luen Nyt-liitteen loppuun
2. menen nukkumaan
(3. dataan)

Oh my god, everything is something!Keskiviikko 10.01.2007 00:23

Oli suhteellisen mielenkiintoinen koulupäivä, odotan innolla huomisen kuulumisia.
O.C. on paska. Hurraa!
Maaseudun tulevaisuus lähestyy minua kirjeitse. Pitäisi kai paeta.
Rakastan Suomen nykyistä ilmastoa, myrskytkin menettelevät. Pian on jo kevät.
Seuraa haetaan shoppailureissulle, kohde jokin lähiseudun suurkaupungeista.

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.01.2007 17:00

Mun VIP-aika loppui, katastrofi!
Aloin repiä eteisestä tapetteja, tapettimies tulee tosin vasta helmikuussa. Tiedoksi meillä käyville, voi näyttää aika pitkään aika keskeneräiseltä.

Tämä on syvältäLauantai 06.01.2007 02:05

Galleriaan voisi olla saatavilla joku sellanen varoitusjuttu, joka ilmoittaisi aina, kun tulossa olisi jotain lapsille ja herkille soveltumatonta materiaalia. Se sensuroisi multa ainakin kaikki tökeröimmät herutuskuvat ja kuvat vastaotetuista verisistä tatuoinneista. Ja kaikki liian nuoret tytöt myös, ne ällöttää. Ja rumat muokkaukset. Jutun pointtina oli siis se, että olen jo kahdesti joutunut sulkemaan silmäni ja juoksemaan kiljuen pois koneelta, kun ruudulle on tullut kansiollinen kuvia jonkun ihkusöpöistä lemmikkihämähäkeistä. Ja kansion nimeksi pitää tietenkin laittaa jotain "Mun raksut", missä ennakkovaroitukset? Idiootit. En ole uskaltanut sulkea niitä ikkunoita itse. Niin siis että se supermahtava varoitussysteemi voisi kertoa ennakkoon myös epämiellyttävistä, karvaisista lemmikeista. Ei mulla sitten muuta. Eipäs kun niin siis, haluan vaalean tukan.