IRC-Galleria

maikkukoo

maikkukoo

Carpe diem ♥ ♥♫

Alkuaine NAINENPerjantai 13.01.2006 17:19

Amerikkalaiset Stanfordin yliopiston tutkijat ovat löytäneet alkuaineen, jonka olemassa olo on tunnettu kautta aikain, mutta kemiallisesta koostumuksesta ei ole tähän mennessä ollut tietoa.

Merkki

W, N, F

Keksijä

Aatami

Atomipaino

Hyväksyttävissä 65 kilon tietämillä, mutta tiedetään vaihtelevan 45 ja 90 kilon välillä.

Esiintyy

Tiheinä keskittyminä kaupunkilaisalueilla.

Fyysiset ominaisuudet

Kiehahtaa pienimmästäkin syystä, muuttuu hyytäväksi ilman syytä. Sulaa käsiin jos käsitellään asiaankuuluvasti. Kitkerä väärinkäytettynä. Pintaa peittää yleensä erilaisten kemikaalien sekoitus.

Kemialliset ominaisuudet

Reagoi hyvin herkästi joutuessaan tekemisiin kullan, hopean, platinan tai jalokivien kanssa. Pystyy absorboimaan suuria määriä hyväntuoksuisia nesteitä. Saattaa räjähtää spontaanisti jos jätetään yksin miehen seuraan. Reagoi hitaasti lämpimään nesteeseen upotettuna, mutta reagointiaika pienenee kohtuullisilla alkoholimäärillä. Vääntyy, mikäli painetta kohdistetaan oikeisiin paikkoihin.

Käyttötarkoitukset

Erittäin koristeellinen varsinkin kalliissa urheiluautoissa. Yksi parhaista rahavarantojenvähennysestereistä. Oikein kohdeltuna myös suuri apu rentoutumisessa, mutta väärin kohdeltuna suuri haitta yritettäessä rentoutua.

Tunnistetaan seuraavilla kokeilla

Punastuu yläposkista mikäli tavataan luonnollisessa asussaan. Muuttuu vihreäksi havaitessaan paremman näköisen lajitoverinsa.

Varoitukset

Erittäin vaarallinen kokemattomissa käsissä. On myös arveluttavaa ja laitonta omistaa enemmän kuin yksi kappale.


1. Tuplaleveässä vesisängyssä on tarpeeksi vettä peittämään
100m2 asunnon lattiat 8 cm paksuudelta.


2. Jos pölyvillakoiriin suihkuttaa runsaasti hiuslakkaa ja
niiden yli luistelee rullaluistimilla ne voivat kipinöidä
ja syttyä.


3. Hammastahnatuubin sisältö on yli 5 metriä.


4. Yhden kolmevuotiaan pojan ääni on voimakkaampi kuin 200:n
aikuisen yhteensä, kun testipaikkana on täysi ravintola.


5. Kun kiinnität koiran talutushihnan kattotuulettimeen, ei
moottori jaksa pyörittää 15 kiloista poikaa joka on
pukeutunut
Batman yöpukuun ja pyyhkeestä tehtyyn viittaan. Kuitenkin
sama moottori on riittävän voimakas levittääkseen maalin
tasaisesti kaikille neljälle seinälle 6x5 metrisessä huoneessa, kun
talutushihnaan kiinnitetään maalipurkki.


6. Koskaan ei pitäisi heittää pesä- tai golfpalloa ilmaan kun
kattotuuletin on päällä. Jos kuitenkin kattotuuletinta
käytetään edellä mainitulla tavalla mailana, joutuu palloa
heittämään useamman kerran jotta saisi osuman. Kattotuuletin
pystyy lyömään pallon todella kauas.


7. Ikkunat, edes kolmikerroksiset, eivät pysäytä
kattotuulettimen lyömää golfpalloa.


8. Kun kuulet vessasta vetämisäänen sekä sanan "Oho", on jo
liian myöhäistä.


9. Jarruneste sekoitettuna Kloriittiin tuottaa savua. Paljon.


10. Kuusivuotias poika saa tulen aikaan tuluksilla vaikka
36-vuotias mies väittää sen onnistuvan vain elokuvissa.


11. Tietynmuotoiset Lego-palikat kulkevat helposti
neljävuotiaan pojan ruuansulatuskanavan läpi.


12. Sanat "Muovailuvaha" ja "Mikroaaltouuni" eivät kuulu
samaan lauseeseen.


13. Pikaliima on ikuista.


14. Jätesäkistä ei saa toimivaa laskuvarjoa.


15. Marmorikuulat bensatankissa pitävät kovaa ääntä ajon
aikana.


16. EI, sinä et halua tietää mistä se haju tulee.


17. Katso aina uuniin ennen kuin laitat sen päälle.
Muovilelut
eivät pidä uuneista.


18. Palokunta saapuu keskimäärin 12 minuutissa.


19. Pyykikoneen nopeinkaan linkous ei pyörrytä kastematoja.


20. Kuitenkin sama nopeus pyöryttää kissaa.


21. Kissat voivat oksentaa kaksinkertaisesti ruumiinpainonsa
kun niitä pyörryttää.


22. 80% miehistä jotkä lukevat tämän kokeilevat sekoittaa
jarrunestettä ja Kloriittia.


23. Kaikki naiset, oli heillä lapsia tai ei, lähettävät tämän
kaikille ystävilleen,joilla on sähköposti.
> > Potilaan lopetettua tupakoinnin on hänen hajunsa palannut.
> >
> > Tulee vastaanotolle, koska on lyönyt vasemman isovarpaansa
> > melkein irti.Henkilökunta ei saa kuitenkaan vetää varvasta
> > irti, koska se sattuu.
> >
> > Potilaan sydän todettiin hyväksi, mutta häntä kehoitettiin
> > tulemaan uudelleen, jos hän menettäisi tajuntansa.
> >
> > Potilaalla on mandoliininkokoinen eturauhanen.
> >
> > Nämä potilaat jäivät lojumaan työpöydälleni.
> >
> > Selkäkipu ilmenee, kun potilas makaa pitkällään molemmat
> > jalat selän päällä.
> >
> > Potilas on raskaana 19. kuukaudella.
> >
> > Potilaan mielestä oikea isovarvas roikkuu alempana kuin muut sormet.
> >
> > Uloste on samanväristä kuin osaston 19 ovet.
> >
> > Potilaan ollessa väsynyt voivat kasvot vääntyä oikealle ja
> > nytkähdellä jonkin aikaa.
> >
> > Vaimon oksentelu hävisi iltapäivällä, samoin mies.
> >
> > On ollut tunturivaelluksella kunnon parantamiseksi. Jouduttu
> > tuomaan alas helikopterilla.
> >
> > Potilas on todettu epäyhtenäiseksi.
> >
> > Tulee vastaanotolle allergisten vaivojen takia. Tulkkina
> > toimii mies joka on vatsastapuhuja.
> >
> > Jäi 1974 kaivinkoneen alle. Siitä lähtien korvat ovat soineet.
> >
> > Ulosteessa pieniä verisiä ruokalusikallisia jopa 15-20 krt/pv.
> >
> > Potilaalla on aikaisemmmin ollut korvat, mutta ne ovat
> pudonneet pois.
> >
> > Potilas on ollut koirien päivähoitopaikassa Porvoossa
> > sosiaalitoimen avustuksella.
> >
> > Siteen läpi tyngästä vuoti verta, minkä vuoksi se vaihdettiin.
> >
> > Hyvässä kunnossa oleva kuorma-autonkuljettaja, joka ajaa
> > tavallisesti 10 km hengästymättä.
> >
> > Ei saa taivutettua leukaa päätä kohti.
> >
> > Kehotetaan tulemaan uudelleen, jos vaiva uusiutuu, ja
> > soittamaan kuukautta ennen.
> >
> > Tuli kävällen vain toinen jalka puettuna sukkahousuun, toinen
> > riippui vapaasti.
> >
> > Isä ja äiti kuolivat kun potilas oli 12-vuotias. He eivät ole
> > missään yhteydessä potilaaseen.
> >
> > Mainittakoon lisäksi, ettei olenneista lämpöeroa ole
> > havaittavissa jalkojen välissä.
> >
> > Edellisellä viikolla potilaasta oli tuntunut, että näkö oli
> > kadonnut metrossa. Nyt silmiä pistelee.
> >
> > Potilas saa nokkoskuumetta varjoaineista, mansikoista ja
> > katkaravuista, kuten useimmat lapset.
> >
> > Ruokaa potilas saa pojaltaan, joka on pakastimessa.
> >
> > Korvat häämöttävät heikosti vaikun takaa.
> >
> > Ihottumakeräytymät ympäröivät potilasta.
> >
> > Potilas virtsaa mielestään hyvin. Kuin hevonen (omien
> > sanojensa mukaan)
> >
> > Potilaalla on ihottumaa kasvoissa. Ihovaivoja ilmenee
> > alushousujen käytön yhteydessä.
> >
> > Mitä tulee impotenssiin, lääkitystä jatketaan ja annetaan
> > vaimon käsitellä potilasta.
> >
> > Potilaalla ei ole vilunväreitä, mutta miehensä ilmoittaa,
> > että vaimo oli sängyssä hyvin kuumana edellisenä yönä.
> >
> > Potilaan pitää pidättäytyä kaikesta seksuaalisesta
> > kanssakäymisestä, kunnes minä voin ottaa hänet vastaan.

Ihminenkö tuomittu tyhmyyteen....?Tiistai 10.01.2006 18:29

Siinä tapauksessa ettet ole vielä vakuuttunut
siitä, että ihminen
on tuomittu tyhmyyteen, tässä on muutama
esimerkki.
Ohjeet ovat aitoja, kulutustavaroissa nähtyjä...



Hiustenkuivaajassa:
"Älä käytä nukkuessa."
(Hitto, se onkin ainut
aika jolloin laitan hiuksiani.)


Saippuapalassa:
"Ohjeet: käytä
kuten tavallista saippuaa."
(Eli?)


Sipsipussissa:
"Voit olla
voittaja! Ei ostopakkoa. Ohjeet pussin sisällä."
(Myymälävarkaan
erikoinen)


Pakaste-valmisruoka-annoksessa:
"Tarjoiluehdotus:
sulata."
(siis ihan vaan ehdotus)


Silitysraudan pakkauksessa:
"Älä
silitä vaatteita päälläsi."
(Mutta eikö se säästäisi paljon aikaa?)



Tiramisu-jälkiruuan POHJASSA:
"Älä käännä ylösalaisin."
(Liian
myöhäistä...)


Nukahtamislääkkeessä:
"Varoitus: saattaa aiheuttaa
uneliaisuutta."
(Toivoa sopii!)

Uunivanukkaassa:
"Tuote on kuuma
lämmityksen jälkeen."
(eikös se yö seuraa päivää?)

Maapähkinöissä:

"Varoitus: tuote sisältää pähkinää."
(Kuka oli näin fiksu?!!)

Lasten
yskänlääkkeessä:
"Älä aja autoa tai käytä muita koneita."

(Liikenneonnettomuuksia voitaisiinkin vähentää rutkasti, kun

saataisiin kaikki ne 5-vuotiaat hurjapäät pois ratista)

Lentokoneessa
tarjoiltavan maapähkinäpussin kyljessä:
"Ohjeet: avaa pussi, syö
pähkinät."
(3.Lennä Deltaa.)

Useimmissa jouluvaloissa:
"Vain sisä-
ja ulkokäyttöön."
(Ja muita vaihtoehtoja on?)

Lapsen Supermies-
asussa:
"Tämä puku ei mahdollista lentämistä."
(No tästä nyt ei voi
yhtiötä syyttää.)

Japanilaisessa tehosekoittimessa:
"Ei saa käyttää
siihen toiseen tarkoitukseen. (Not to be used for
the other use.)"

(Nyt nimittäin heräsi uteliaisuus, täytyy tunnustaa.)

Ruotsalaisessa
moottorisahassa:
"Älä yritä pysäyttää sahaa käsilläsi"
(Onko
sellaista tapahtunut paljonkin?)

Särkylääkepakkauksessa:
"Saattaa
aiheuttaa päänsärkyä"
(Selvä se, särkylääkkeestä saa tietystikin
särkyä, ja
pahoinvointilääkkeestä pahoinvointia...)


Hiuskihartimessa:
"Ei saa työntää ruumiin aukkoihin" (?!) "Ei saa
käyttää
nukkuessa" (no tämähän tuli selväksi jo hiustenkuivaajan

kohdalla) "Ei sovellu kulmakarvojen, silmäripsien tai
häpykarvojen
kihartamiseen"
(kyllä nyt harmittaa!)

Tikkaissa, noin kolmannen
puolan kohdalla:
"Älä kiipeä tätä ylemmäs, ennen kuin sidot tikkaat
ylhäältä
kiinni"
(tällä kertaa varoitus tuli kuitenkin ajoissa,
toisin kuin
tiramisun kohdalla...)

Pekonipakkauksessa:
"tuote
kypsennettävä ennen nauttimista"
(raakaa pekonia... yääk!)



Maastoautossa kuljettajan aurinkolipan sisäpuolella:
"Kovaa ajettaessa
mutkaan auto saattaa kaatua"
(ja tälle ominaisuudelle ei sitten
viitsitty tehdä mitään jo
tehtaalla...?)
> Miksi Jumala loi naisen?
> - Jonkun pitää kantaa siemenneste makuuhuoneesta vessaan.
>
> Kuinka monta miestä tarvitaan avaamaan olut?
> - Ei yhtään, akan pitää se tuoda valmiiksi avattuna.
>
> Miten kissasta tehdään lehmä?
> - Mene naimisiin sen kanssa.
>
> Mitä eroa on patterilla ja naisella?
> - Patterissa on positiivinen puoli.
>
> Miten kolme kiloa läskiä saadaan näyttämään hyvältä?
> - Laitetaan siihen nänni.
>
> Miksei kuussa ole käynyt yhtään naista?
> - Se ei ole vielä siivouksen tarpeessa.
>
> Nymfomaani soitti sähkölaitokselle.
> - Lähettäkää pian tänne oikein riski sähkömies.
> Minä olen joutunut olemaan jo kolme päivää pelkän kynttilän varassa.
>
> Vaimo huusi miehelleen kotiovella:
> - Tule pihalle auttamaan minua. Saat siirtää autotallin siihen paikkaan,
> mihin olen ajanut autoni.
>
> Miksi morsian pukeutuu valkoiseen?
> - Tiskikone, liesi ja jääkaappikin ovat valkoisia.
>
> Miksei kannata iskeä naista automaattipesulassa ?
> - Jos naisella ei ole varaa omaan pesukoneeseen, niin eihän se pysty
> miestäkään elättämään.
>
> Mistä tietää että vaimo on kuollut?
> - Seksi on kuten ennenkin, mutta tiskiallas täyttyy.
>
> Miksi naisella on lyhyemmät jalkaterät kuin miehillä ?
> - Evoluutioon perustuva asia: näin nainen voi seistä lähempänä
>tiskiallasta.
>
> Mitä kolmea sanaa et halua kuulla rakastellessasi?
> - Kulta, olen kotona!
>
> Miten korjaat naisen rannekellon ?
> - Ei tarvitse, hellassahan on kello.
>
> Jos koirasi haukkuu takaovella ja vaimo etuovella, kumman päästät sisään?
> - Koiran tietenkin - sehän lopettaa heti sisään päästyään.
>
> Mikä on pahempi kuin sovinistisika ?
> - Nainen, joka ei tee niin kuin käsketään.
>
> Tiedemiehet ovat keksineet ruuan, joka vähentää naisten seksuaalista
> halukkuutta 90 prosentilla.
> - Sitä kutsutaan hääkakuksi.
>
> Miksi miehet kuolevat ennen vaimojaan ?
> - koska he haluavat niin.
>
> Miksi naiset käyttävät bikineitä?
> - Koska liha ja kala on pakattava eri pakettiin
Jenkki veti revolverin esiin housuista ja huusi,"Buffalo Bill"!!!"
Venäläinen veti housut kinttuihin,otti esiin kolme kivestä ja huusi: "Tserno Bill!"


Miten r-vikainen sanoo "Karhuviinapullossa kierrekorkki"?
-No "Nalleviinapullossa jengatulppa."


-Kaveri tökkäsi hotellin hississä vahingossa naista rintaan kyynärpäällä ja totesi:
-Jos sydämesi on yhtä pehmeä kuin rintasi, niin annat varmaan anteeksi?
Nainen vastaa: -jos sinun kalusi on yhtä kova kuin kyynärpääsi niin huoneeni numero on 405.


Ranskalainen,englantilainen ja suomalainen keskusteli lempiasennoistaan.
Ranskalainen:päällä,jotta näen hänen kauniit kasvot.
Englantilainen:alla,jotta näen hänen ihanat rinnat.
Suomalainen:takaapäin. Mitä sinä sieltä näet? No,se vaihtelee,viimeksi lätkämatsin.


Vanhempi mies tuumi, että hän voisi antaa vaimolleen
syntymäpäivälahjaksi yllätyksen ostamalla hänelle rintaliivit.
Miehemme astui naisten alusvaateliikkeeseen hieman epävarmana,
mutta tytöt ottivat nopeasti avuliaan komennon.
- Minkä väriset, he kysyivät.
- Tuota? Valkoiset. Kuinka paljon ne maksavat?
- 30-60 euroa
- Selvä.
Vaan koosta tuli ongelma, josta hänellä ei ollut aavistustakaan
- No, herra. Ovatko ne melonin kokoiset? Kookospähkinän? Greipin? Appelsiinin?
- Ei, ei mitään sellaista?
- Miettikää nyt herra. Täytyy olla jotain, joka muistuttaa vaimonne povea.
Hän mietti pitkään ja hartaasti ja sitten katsahti ylös:
- Oletteko koskaan nähneet spanielin korvia?


Uusia kotimaisia ohjelmaformaatteja

Inno:

Nykyinen formaatti:
Asukkaan poissaollessa kaksi hammaskeijua sisustaa ventovieraiden
asuntoja uuteen uskoon ja nauraa päälle.

Suomalaiseen todellisuuteen sopiva formaatti:
Vanhempien poissaollessa kaksi teini-ikäistä pitää bileet ja vieraat
juovat isännän kaikki viinat ja sisustavat asunnon täysin uuteen uskoon.
Lopuksi vieraat nauravat korvausvaatimuksille.

Ohjelman uusi nimi: SeEnOlluMinä.

******************************************************
Sillä silmällä:

Nykyinen formaatti:
Viisi homomiestä stailaa heteromiehen uuteen uskoon.

Suomalaiseen todellisuuteen sopiva formaatti:
Viisi heteromiestä stailaa homomiehen uuteen uskoon keskustan
ainoalla nakkikioskilla puoli kolmen aikaan aamuyöllä.

Ohjelman uusi nimi: Mustalla Silmällä.

*****************************************************
VIP Seikkailu:

Nykyinen formaatti:
Toisen divisioonan julkkiksia viedään jollekin mökille, missä he
kilpailevat höhlissä lajeissa.

Suomalaiseen todellisuuteen sopiva formaatti:
Joukko ihan tavallisia pelkkiksiä viedään viikonlopuksi jollekin
mökille, missä he kamppailevat keskenään höhlissä lajeissa.
Esimerkiksi:
Kuka jaksaa uida kännipäissään saareen, kuka uskaltaa sukeltaa
laiturilta pää edellä veteen, kuka juo eniten viinaa saunassa kaatumatta
kiukaaseen tai kuka sukeltaa avannosta toiseen.

Ohjelman uusi nimi: HIPS Seikkailu.

*****************************************************
Huippumalli haussa:

Nykyinen formaatti:
Valitsijat hakevat viimeisen päälle trimmattujen kaunottarien
joukosta sitä kaikkein kauneinta.

Suomalaiseen todellisuuteen sopiva formaatti:
Perusjuntti hakee pienessä tenussa tavallisten naisten joukosta
ihan ketä tahansa, joka suostuisi sänkyyn.

Ohjelman uusi nimi: Kuka Tahansa Haussa.



-Afrikkalaisella miehellä on 9 vaimoa, jotka joutuvat nukkumaan
paskamajan ulkopuolella jos vedenhaku ja hirssin jauhaminen sujuu liian hitaasti..
Arabialaisella miehellä on 30 vaimoa, joilta katkotaan päät jos he
eivät miellytä herraansa joka tilanteessa.

-Italialaisen miehen vaimo saa moitteet huonosta pastakastikkeesta
puhelimitse, samalla kun miehen rakastajatar ottaa suihin.

-Saksalaisen miehen vaimo tarkastelee kotiaan, jotta se on tahrattoman
puhdas kun mies saapuu töistä, samalla hän tarkastaa kellostaan ruuan
laiton tarkan ajankohdan ettei ateria ehdi jäähtyä ennen aviopuolison
saapumista.

-Amerikkalaisen miehen vaimo on huolissaan siitä, näyttääkö hän
tarpeeksi hyvältä miehensä silmissä ja päättää käydä useammin kuntosalilla.

-Argentiinalaisen miehen vaimo yrittää tehdä keittiöaskareita
mahdollisimman hiljaa, jotta ei häiritsisi miehensä TV:n katselua, kyseessä on
nimittäin tärkeä matsi niinkuin joka tiistai, torstai ja sunnuntai.

-Venäläisen miehen vaimo päätyy lumihankeen ensimmäisen votkapullon
jälkeen riippumatta siitä miten päivän askareet on suoritettu.

-Suomalaisen miehen vaimo lyö imurin letkun miehensä käteen, kun tämä
saapuu kotiin 12 tuntisen työpäivän jälkeen ja nalkuttaa tälle kotitöiden
tasapuolisesta jakamisesta. Samalla kun vaimo makailee verkkareissaan ja
villasukissaan ilman meikkiä sohvalla, hän toteaa Me Naiset -lehden
luvun lomasta viikonlopun kuluvan kyläreissulla ärsyttävän tuttavapariskunnan
luona, joten haaveet poikien saunaillasta saa unohtaa. Mies imuroi
olohuonetta ja vastaa jokaiseen ehdotukseksi verhoiltuun käskyyn
hijaisella äänellä "kyllä".

> Juu kyllä meidän kelpaa:)
Mitä blondin oikea jalka sanoo vasemmalle?
-Ei mitään. Ne eivät koskaan tapaa.


Miksi blondin napa on mustelmilla?
-Sen poikaystäväkin on blondi.


Mitä blondi tekee ensimmäiseksi aamulla?
-Esittelee itsensä peilille.


Miksi blondi hoki puhelimeen: -En tuu, en tuu, en tuu...?
-Luurista kuului: -Tuu, tuu, tuuÂ…


Miksi blondi juuttui alapäästään kiinni bensapumppuun?
-No kun siinä luki, että kaikki maksutavat käyvät.


Mitä eroa on blondilla ja Mersulla?
-Mersua ei lainata kaverille.


Blondi meni plastikkakirurgille, koska halusi päästä eroon pusseista silmiensä alla. Plastikkakirurgi ehdotti, että naisen takaraivoon asennettaisiin huomaamaton kiristin, jota kiristämällä rypyt saataisiin aina helposti pois. Blondi suostui operaatioon ja lähti kotiinsa tyytyväisenä leikkauksen jälkeen. Kolmen viikon kuluttua blondi palasi takaisin kirurgin luo vaatien rahojaan takaisin. "Laite ei toimi kunnolla minulla on yhä pussit silmien alla!", blondi meuhkasi. "Otappa nyt ihan rauhallisesti", kirurgi rauhoitteli, "nuo silmäpussit ovat sinun rintasi ja jos vielä jatkat kiristämistä, niin sinulla on kohta parta."


Mitä saa, kun antaa blondille pennin ajatuksesta?
-Vaihtorahaa.


Miksi blondi hukkui pudottuaan veteen?
-Koska kyltissä luki: Uiminen kielletty!


Mitä eroa on hammastahnalla ja blondilla?
-Hammastahna vaahtoaa, kun sitä panee suuhun.


Missä kuussa blondit harrastavat vähiten seksiä?
-Helmikuussa. Vain 28 päivää.


Mikä tulee basistin ja blondin lapsesta?
-Turkulainen roudari.


Miksi blondi nousee Finnairin lentokoneeseen takaperin?
-Hän oli onnistunut saamaan peruutuspaikan.


Miten blondi tappaa kalan?
-Hukuttamalla.


Miten blondin aivosolu kuolee?
-Yksin.


Miksi blondi palautti WC-harjan kauppaan?
-Hänen mielestään oli sittenkin mukavampaa käyttää vessapaperia.


Miten blondin älykkyyttä mitataan?
-Ilmanpainemittarilla.


Blondi istui saunan lauteilla vihtoen haarojenväliä vihdalla kiivaasti. Mitä blondi sanoi?
-"Ota nyt sitten välillä salaattiakin kun oot lihatavaraa jo niin paljon saanut."


Miksi blondi lopetti linnunmetsästyksen?
-Se ei enään jaksanut heittää koiraa tarpeeksi korkealle.


Blondi oli kampaajalla ja hänellä oli kuulokkeet korvilla. Kampaaja pyysi blondia ottamaan kuulokkeet pois, mutta hän ei ottanut, vaan piti kiinni kuulokkeistaan ja painoi ne kiinni korviinsa. Kun blondi vihdoinkin nukahti, kampaajaa kiinnosti minkälaista musiikkia blondi kuuntelee. Kampaaja laittoi kuulokkeet korvilleen ja kuunteli...ei voi olla totta...sieltä kuului: hengitä sisään,hengitä ulos,hengitä sisään...


Millon blondin päässä liikkuu jotain?
-Sillon kun se ottaa suihin.


Mistä erottaa märehtivän lehmän ja purkkaa jauhavan blondin?
-Lehmällä on älykkäämpi ilme.


Miksi blondi kuoli juodessaan maitoa?
-Lehmä kaatui sen päälle.


Miksi 17 blondia seisoskelee ravintolan edessä eivätkä mene sisään?
-Koska ravintolaan pääsee vain jos on 18.


Mistä tietää että saamasi faksi on blondilta?
-Faksissa on postimerkki.



Mitä yhteistä on blondilla ja kaljapullolla?
-Molemmat ovat tyhjiä kaulasta ylöspäin.


Miksi blondi kävelee moottoritietä pitkin käsillään?
-Hän näki "jalankulku kielletty" -liikennemerkin.


Miten teet blondista hullun?
-Anna hänelle pussillinen F-kirjaimia ja käske hänen aakkostaa ne.


Blondi seisoo liikennevaloissa. Ystävällinen ohikulkia huomauttaa:
-Se on vihreä.
-hmmmm... sammakko, blondi vastaa.


Miksi kutsutaan blondia kahden brunetin välissä?
-Ajatuskatkoksi.


Miksi blondilla on näppylöitä takapuolessa?
-Ne on käyttöohjeita sokeille.


Miksi blondi pettyi matkustettuaan Lontooseen?
-Hän sai tietää, että Big Ben onkin kello.


Miten neljä blondia saadaan mahtumaan jakkaralle?
-Käännetään jakkara ylösalaisin.


Miten saa blondin avioon kanssaan?
-Kertoo olevansa raskaana hänelle.


Mistä tietää, että blondi on pelannut tietokonepelejä?
-Joystickissä on huulipunan jälkiä.


Miksi blondi haluaisi tulla isona?
-Viinitynnyriksi, se on täynnä viiniä ja sen reiässä pidetään tappia.


Miksi blondi syö e-pillereitä?
-Jotta tietäisi mikä päivä on menossa.

Kysymyksiä ilman vastauksia Maanantai 02.01.2006 17:11


- Jos mykkä kiroilee, niin pestäänkö häneltä kädet saippualla ?

- Jos joku jakomielitautinen uhkaa tappaa itsensä, niin onko tilanne käsitettävä panttivankitilanteeksi ?

- Kun kyltintekijät menevät lakkoon, niin lukeeko heidän kylteissään mitään ?

- Mikä on toinen sana synonyymille ?

- Miksi ei ole olemassa hiirenmakuista kissanruokaa ?

- Mitä sinun pitäisi tehdä nähdessäsi uhanalaisen eläimen syömässä uhanalaista kasvia ?

- Miksi jotkut yleiset vessat lukitaan ? Pelkäävätkö he, että joku saattaisi siivota ne ?

- Jos mies puhuu metsässä, eikä yksikään nainen kuule miestä, niin onko hän silti väärässä ?

- Jos kilpikonna hävittää kilpensä, niin onko se alaston vai koditon ?

- Jos amerikkalainen poliisi pidättää miimikon, niin sanotaanko hänelle että hänellä on oikeus olla hiljaa ?

- Miksi vähiten tietävät ihmiset tietävät sen vähänkin äänekkäimmin ?

- Kun vegetaarit syövät kasviksia, niin mitä humanitaarit syövät ?

- Miksi lentokoneen penkin alla on pelastusliivit laskuvarjon sijaan ?

- Edelliseen vedoten pitäisikö laivoilla olla laskuvarjoja ?

- Miksi huoltoasemilla myydään tupakkaa, kun tupakointi on siellä kielletty ?

- Miten lumenauraajat pääsevät töihin ?

- Jos kerta mikään ei tartu TEFLONIIN, niin miten se saadaan tarttumaan pannuun ?

- Kun voileipä putoaa voipuoli alaspäin, ja kissa putoaa jaloilleen, niin mitä tapahtuu jos voileipä sidotaan kissan selkään ?

- Jos ajat valon nopeudella ja sytytät ajovalot, niin mitä tapahtuu ?

- mitä teet, jos laatikossa lukee "avaa tästä" sijaan "avaa jostain muualta" ?

- Jos lentokoneen musta laatikko kestää mitä tahansa, niin miksi ei koko lentokonetta tehdä samasta aineesta ?

- Miksi lampaat eivät kutistu sateessa ?

- Mitä Geronimo itse huutaa hypätessään lentokoneesta ?

- Syövätkö pesukoneet todellakin silloin tällöin sukkia ?

- Kuka näitäkin keksii, ja eikö heilläkin luulisi olevan parempaa tekemistä ?

- Miksi hiihtokenkiä kutsutaan monoiksi, vaikka niitä on kaksi ?

- Juoko joku olutta vain sen maun takia, vai miksi alkoholiton olut on keksitty ?

- Miksi viallistenkin tuotteiden käyttöohjeissa kiitetään sinua tuon tuotteen ostosta ?

<virne>

Otteita päiväkirjasta... Perjantai 30.12.2005 18:26


Joulukuun 1.klo 17.00

Lunta sataa. Ensilumi on sitten kaunista. Luonto tulee kauniin valkoiseksi ja mieli piristyy, kun ei ole enää niin pimeää. Tein vaimolleni ja itselleni kuuman rommitotin ja istuimme ikkunan ääressä katsomassa hiutaleiden leijumista kevyesti maahan ja peittämässä puun oksia.Todella kaunista.

Joulukuun 2.

Heräsin ja katsoin ikkunasta ulos. Koko maiseman peitti kristallinkirkas uusi lumi. Hieno näky. Jokaisella puulla ja pensaalla oli valkoinen kaapu. Tein talven ensimmäiset lumityöt ja nautin joka kolallisesta. Kolasin sekä pihan että jalkakäytävän. Myöhemmin päivällä teknisen viraston aura aurasi tien ja työnsi lumen portin eteen. Kuljettaja hymyili minulle ja vilkutti. Minäkin vilkutin hänelle ja kolasin portin taas auki.

Joulukuun 3.

Viime yönä satoi vajaat 15 cm lunta ja pakkasta on pari astetta. Pihakoivuista katkesi muutamia oksia lumen painosta. Tein lumityöt. Ja taas saatuani työt valmiiksi, tuli aura-auto. Lumi oli tällä kertaa ruskeanharmaata.

Joulukuun 4.

Sää lauhtui, lumi suli sohjoksi, joka jäätyi liukkaaksi, kun pakkanen taas laski. Kaaduin perseelleni jalkakäytävälle. 150 mk poliklinikkamaksua, mutta onneksi mitään ei ollut poikki. Sääennustus lupasi lisää lunta.

Joulukuun 5.

Yhä kylmää. Myin vaimon auton ja ostin maasturin, jotta hän pääsisi töihin. Auto liukui kuitenkin päin kaidetta ja oikea etukulma meni aika pahasti kasaan. Viime yönä satoi reilut 15 cm lunta. Molemmat autot ovat aivan suolassa ja kurassa. Tiedossa lumitöitä tänään. Se perkeleen aura ajoi meidän ohitse kaksi kertaa.

Joulukuun 6.

10 astetta pakkasta. Lisää tuota perhanan lunta. Pihalla ei ole yhtään puuta tai pensasta, joka ei olisi vahingoittunut. Sähköt oli poikki melkein koko yön. Yritin pitää talon lämpiminä kynttilöillä ja bensiinilämmittimellä, joka tosin roiskaisi hiukan yli, syttyi tuleen ja oli polttaa koko talon. Sain onneksi matolla tukahdutettua liekit, mutta sain toisen asteen palovammoja käsiini ja silmäripset ja kulmakarvat paloivat. Auto karkasi käsistä matkalla poliklinikalle ja hajosi lunastuskuntoon.

Joulukuun 7.

Tuota vittuperkeleen valkoista paskaa tulee koko ajan. Kaikki perkeleen vaatteet pitää olla päällä, jos haluaa käydä postilaatikolla. Jos saan käsiini sen kusipään, joka ajaa tuota aura-autoa, niin revin siltä sydämen rinnasta. Se on varmaan kulman takana kytiksessä ja odottaa, kunnes saan jalkakäytävän puhtaaksi! Sähköt yhä poissa. Vesijohto jäätyi ja näyttää siltä, ettei katto kestä lumen painoa.

Joulukuun 8.

Saatana, 12 perkeleen senttiä uutta vitun lunta ja vitun räntää ja vitun jäätä, ja herra yksin tietää mitä paskaa sitä taivaasta viime yönä tuli. Yritin osua aura-auton kuljettajaa jäähakulla, mutta se pääsi pakoon. Vaimo jätti minut. Auto ei lähde käyntiin. Luulen, että minusta on tulossa lumisokea. En pysty liikuttamaan varpaitani. En ole nähnyt aurinkoa viikkoihin. Ennusteissa luvataan lisää lunta. Viima tekee ilman purevaksi.

Perkele, muutan Espanjaan. Vituttaa niin perkeleesti ! Saatana lumi ja koko talvi





<sydän> Toivottavasti kenelläkään ei kuitenkaan näin huonosti joulukuu ole mennyt...!