IRC-Galleria

Omituisen tasainen olo.

nukuttujen tuntien määrä jo 11 tällä viikolla
vain yli puolet vähemmän normaalista
kohta tulee yks tunti lisää

13 sivua laskutoimituksia.
Uneton yö.
Melkein jo toivotin yötä 0500 aikaan.
Onneksi en toivottanut.
Koko yön laskin levottomana
kaukaisten unien massakertoimia.
Aamulla aivoni sammuivat kellon soidessa.

Folke Afrikassa ja Jambo Kenia. Niitä pitäisi alkaa katselemaan. Odotan innolla.

aurinkoinen syyspäivä puutarhassa -- ihmisen tekeminen iloiseksi
tärkeän ihmisen näkeminen ja hassuttelu -- antaa voimia jaksaa
vohvelikestit yöllä ja paskanpuhuminen - ei elämä ole niin vakavaa

ei erikoinen, mutta mahtava päivä -- elämänilo tuli piilostaan pois

Ihmisen ajatukset ovat ihmeellisiä.
Kuinka paljon ehdimmekään ajattelemaan minuutissa.
Yhdestä sanasta voi ajatukset siirtää aivan toiseen aiheeseen.
Joku ajatus herättää muistoja, joita alkaa sitten myös ajattelemaan.
Sitten miettii, miksi minä näitä ajattelen.
Ei ole pakko murehtia ja surra. Miksen miettisi kaikkea järjellä, ei tunteilla?
Miksi minulla on edes tunteet, miksi olen niin herkistynyt ja herkkä?
Miksi en voi vaan antaa menneiden olla menneitä, keskittyä tähän hetkeen?
Lopulta olen kaukana siitä tilanteesta ja hetkestä, jolloin ensimmäinen ajatus tuli.
Se ajatus, josta olisi pitänyt työstää jotain ulosantia, on jo kauan sitten,
(ehkä 30 sekuntia sitten) hukkunut kaikkiin mielen kiemuroihin.

Täytyy muistaa ottaa kynsisakset Afrikkaan.

Yhtäkkiä sanalla pelko on monta yhteyttä. Kuulen sitä puheessa, lauluissa, viesteissä. Aivan totta, pelko tuijottaa kaikkia. Pelko on niin yleistä, ettei sitä edes tajua. Moni sanoo, ettei pelkää mitään. Mutta hetken pohdiskelun jälkeen olen varma, että jokaisella on jotain pelättävää.

Pelko ja epävarmuus tulee vastaan uusissa tilanteissa.

Kotimatkalla pysähdyin rotkoon kuvaamaan luontoa. Parkkipaikalla oli toinenkin: rekkakuski nukkumassa hytissään. Ilma oli pirteä ja sadepilvien takaa alkoi pilkistää jo aurinko. Sormet ja nenä kylmettyivät syysilmassa. Varpaat kastuivat kenkien läpi poiketessani pitkospuilta soisessa maastossa. Olisipa syksyinen sää aina näin ihana, ajattelin. Minä tutkin luontoa yksin, tuntemattomassa paikassa tunnin. Aika unohtui - olin vapaa. Sen hetken pidin lomaa.

Tänään vasta huomasin sen oikeasti. Elokuu. Todellakin jo elokuu... Ulkona tuoksuukin syksy. Vaikka aurinko paistaakin, tuo tuuli mukanaan syksyn viileän välinpitämättömän olemuksen. Puiden lehdet eivät vielä ole luopuneet vihreästä väristään, mutta pian niin tulee käymään. Sitä ei voi estää, eikä kai tarvitsekaan.