IRC-Galleria

Kirjat ymmärtävät minuaTorstai 13.08.2009 22:16

Mulla on lomaa vielä kokonaista neljä päivää jäljellä.

Ne oli lopettanut Ikeassa mun dvd-laatikoitteni valmistuksen.
Jouduin vaihtamaan rumempiin.
Kivoja nekin kai on.

Jouduin rankkasateen vangiksi kirjastoon.
Luin muffinikirjan läpi.
Ja sitten leivoskirjan.

Olin onnellinen.

Löysin kirpparilta kivan huivin.
Ja levyn, jossa on The Crashin liveäänitys Sugaredista vuodelta 2000.

Syksy tulee.
Todisteena kuvamateriaali.

Anteeksi.

hei vain syksy tuleeMaanantai 03.08.2009 22:48

asioita joita odotan syksyssä:

koulu
marjojen noukkiminen
suppilovahveroiden kerääminen
ihmiset
uudet nuottikirjat
valokuvat
kirjoituskurssi
kerrospukeutuminen
kylmät syysillat
lenkit sateessa
meerin ja monan on pakko tulla tänne joskus
sherlock holmes leffa (tulee kyllä vasta talvella mutta kuitenkin)
tunnetta kun kävelee pysäkiltä kotiin

asioita joita en odota syksyssä:

tunnetta kun ajaa kouluun loppusyksyn kylmänä aamuna kun tuuli saa satavan veden tulemaan vaakatasossa visiiriin ja samalla lämmin bussi ajaa ohi

se tuliLauantai 01.08.2009 02:56

tuosta pääni yli
asettui vaeltavan juutalaisen (kuvan kasvi) vasteen
oli siinä

ei säikähtänyt edes salamaa
millaista elämää sellainen on
pelkäämätöntä

miksen minäkin
miksen minäkin
miksen minäkin

minä en halua pelätä
en enää yhtään
haluan uskaltaa
puhua ja kirjoittaa
kuvata ja laulaa
hymyillä ja halata

ilman ajatustakaan
että
käykö tämä nyt kaikille
pitävätkö tästä nyt kaikki
en kai tämän takia nyt näytä kaikkien silmissä idiootilta

ei käy
ei pidä
kyllä näytän

se on vain kohdattava
totuus
olen sen myös kohdannut

mutta haluaisin olla välittämättä
turhista asioista

kun sentään olisi paljon tärkeämpiäkin välittämisen kohteita
kuten maailma

ja se että hammasharjani on kovin kulunut

moi vaan ja hyvää kesää !Lauantai 01.08.2009 01:43

tänään kyllä tuntui ihan syksyltä kun kävelin tuolla ympäriinsä ja tapasin mm. etanoita jotka pitivät keltaisesta sadetakistani

np. aikakone - keltainen (kevätsade puhdistaa ja raukeaksi tekee maan)

näimme kivan autonKeskiviikko 29.07.2009 23:11

eve bongasi anteeksi vain

hyvää huomentaKeskiviikko 29.07.2009 13:09

löydän koko ajan kivoja bändejä ja kohta tässä käy niin etten ehdi kuuntelemaan kaikkea tarpeeksi

nuo tuossa kuvassa ovat siis lintuja
taivaalla

hyvä että olivat taivaalla
eivätkä esimerkiksi mun kimpussani
ei olisi ollut kivaa

haluaisin kirjoittaa tähän kursiivilla laulun sanoja
mutta kun ei

another sunny day, i met you up in the garden
you were digging plants, i dug you, beg your pardon
i took a photograph of you in the herbaceous border
it broke the heart of men and flowers and girls and trees
moi vain olin turussa hieman taas autoja katselemassa
vein myös paketin postiin
ja hain kirjastosta levyjä ja kirjan

päätin ottaa hyllystä bo kaspers orkesteria
tämä on oikeasti voi kamalan kivaa musaa

olen löytänyt paljon kivoja bändejä ja muita viimeisten päivien/viikkojen aikana
esimerkiksi juuri tämän orkesterin

sitten emma salokosken
ja tuomon

fly on mahdottoman kiva myös

ellen degeneresissa oli tänään brett dennen. joka siis on myös erittäin kiva
ellen on myös
tykkään tanssia sen kanssa ehehe

ne alkaa näyttää leffoja raision kirjaston auditoriossa. aion alkaa sivistää itteäni niillä leffoilla.
tuo oli muuten parhaimpia uutisia pitkään aikaan
(leffat siis)

tapasin eilen kissanTiistai 28.07.2009 16:37

se oli suloinen
Elämänkatsomus ja filosofia
vaimoainesta
: koska elämäni ainoa päämäärä on päästä naimisiin

Kirjallisuus ja lehdet
Appelsiinityttö
: appelsiinityttö on niin tajuttoman upea kuvaus maailmankaikkeudesta ettei sitä voi olla rakastamatta
Artemis Fowl
: olisipa minullakin niin suuri mielikuvitus kuin eoin colferilla, ennalta-arvaamattomia ratkaisuja jokaiseen ongelmaan
Onneli ja Anneli
: tätä aion joskus lukea lapsilleni tuhanteen kertaan. luin tämän ensimmäisen kerran kun olin eskarissa ja en pysy laskuissa että montako kertaa olen sen jo lukenut
Silmätyksin
: tajuton upea täydellinen kirja jossa taidehistoria kietoutuu oudon mahtavalla tavalla rakkaustarinaan joka antaa odottaa päätöstään viimeiselle sivulle saakka
Sofian maailma
: tykkään niin kovin ! mun ikuisuusprojektini mitä en ole ikinä saanut luettua loppuun asti

Koulu ja opiskelu
Nousiaisten lukio
: koska käyn sitä ehehe

Musiikki
Anna Puu
: upea, omanlaisensa ääni. albumi on antanut mulle tänä vuonna toivoa, iloa ja rakkautta
Emma Salokoski Ensemble
: uusimpia rakkauksiani, rakastan lyriikoita ja kaikkea ja yhyy
Humane
: lohtuni
James Blunt
: koska blunt on upea, arvostettava ja hieno mies joka vielä laulaakin kivasti tärkeistä jutuista joskus
Jamie Cullum
: sitä luovuutta ei voi olla ihailematta
Osmo Ikonen
: aaaaw
The Crash
: suurin rakkauteni ikinä
Tuomo
: parhaimpia albumeita mitä olen pitkään aikaan ladannut ipodiini

Rakkaus
Elokuvat
: en tiedä mitä tekisin jos en voisi paeta aina välillä hetkeksi elokuvien täydelliseen maailmaan ja unohtaa kaikki yhyyjutut
Hapankorput
: voisin elää niillä
Kamera
: kamera on antanut niin paljon kaikkea ja auttanut näkemään maailman niin eri tavalla kuin aikaisemmin - paljon laajemmin ja hienommin, on pystynyt aistimaan niin paljon uusia, pieniä ja suuria, juttuja
Kirjasto
: hiljaisuus, kirjat, levyt, dataus, dvdt
Maailma
: olen sanaton tämän kaiken edessä
Matematiikka
: koska rakastan numeroita, taulukoita, viivoja, koordinaatistoja, geometriaa, laskimia, oikeita ratkaisuja, matematiikan tunteja, maolia ja maailmaa
Sade
: koska sateessa tiivistyy kaikki - ilo ja suru, ja vesi pilvissä
Syksy
: koska silloin olen onnellisimmillani
Teemu Brunila
: koska teemu on ainakin suomen hienoimpia miehiä ja taidokkaimpia säveltäjä-sanoittajia ja nopeimpia kitaristeja ja sillä on kivat hiukset

Taide
kaikki mitä teen
: totuus

Muut
ajattelen liikaa
: koska ajattelen liikaa aina - liian pitkälle, liian paljon, liian vääriä asioita

i don't know what to sayMaanantai 27.07.2009 00:39

i'm happy

onnellinen
onnellinen
onnellinen

eilen minulla oli paha mieli
sitten puhuin

and now
i'm happy

hautausmaalla oli kaunista
me vain kävelimme
veimme kyllä kukkia
mutta enimmäkseen me vain kävelimme

en nähnyt oravia

eivätkö ne olleet onnellisia
kun eivät näyttäytyneet

söimme myös amerikan pastilleja
autossa

sitten joku lauloi että
you're so beautiful to me

and then i thought
who or what would be so beautiful to me that i could write a song...

a song
of many words
with a awesome melody

sitten se tuli
'tässähän se on'

näen, kuulen, haistan
tunnen ja maistan

elän sitä

maailma

the world
my 'the one'

but still

i'm missing something more
i hate myself for that