IRC-Galleria

merrylegs

merrylegs

honey i just wanna hug your curves like a porsche

mervistä on moneksiPerjantai 22.09.2006 22:18

Googleta "nimesi on" (siis esim "Kirsi on", muista lainausmerkit, muuten ei mene oikeen) ja kirjoita tänne 10 ensimmäistä tulosta. Saat nähdä mitä kaikkea olet.

1. Mervi on peräisin paikannimestä, eräs ensimmäisistä Mervi-nimisistä sai nimensä Merven kartanon mukaan.

2. Mervi on koulutukseltaan päivähoitaja ja sosionomi.

3. Mervi on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri.

4. Eronnut Mervi on surullinen.

5. Mervi on koulutukseltaan Teollinen Muotoilija.

6. Mervi on työskennellyt toimituspäällikkönä elokuusta 2004 lähtien.

7. Mervi on myös aiemmin saanut itsensäkuristamiskohtauksia. (arvatkaa huviksenne kenestä kuuluisasta Mervistä oli tässä jutussa kyse)

8. Jo muutaman kuukauden aikana Mervi on osoittanut taitonsa vaihtelevassa työkentässä.

9. Mervi on työskennellyt Oy Kotkan Kirjapaino Ab:n palveluksessa 11 vuotta.

10. Matti ja Makkara Mervi on nähty yhdessä.
1. Avaa musiikkiohjelmasi.
2. Laita random päälle.
3. Kirjoita 30 ensimmäistä randomilla tullutta, vaikka ne olisivat kuinka noloja.
4. Kirjoita lyhyesti joitakin muistoja/ajatuksia jokaisen biisin alle.

1. Green Day - Wake me up when september ends
- Roskilde... Vaikka en kyllä muista soittiko ne tätä siellä.. En muista siitä niiten keikasta oikeestaan yhtään mitään. (Johtui ainoastaan karmeasta janosta, ei mistään alkoholista, arvasin että sitä ajattelit ensin...)

2. Leevi and the Leavings - Toteemipaalu
- Eipä tähän taida mitään muistoa liittyä, lapsena kuunneltiin.

3. Mozart - Figaron häät
- Sain tän cd:n (tai siis sen cd:n jolla tää oli) ilmaseks joskus aikoja sitten ja tänää saatii toinen. Sit päätin tilata myös Sibeliuksen ja Beethovenin cd:t, vain 1,95 €. Kaupan päälle myös kannettava cd-soitin, yllätyslahja ja mahdollisuus voittaa kotiteatteri. Jee jee.

4. Elvis Presley - I'll never let you go
- ostin tän cd:n Anttilasta jollai kolmella eurolla. Olis pitäny jättää ostamatta..

5. The Black Eyed Peas - Labor Day (It's a Holiday)
- Tulee mieleen talvi, ku kuuntelin tätä aina talvella ku kävelin kouluu.

6. Olavi Uusivirta - Nyt kun kuljet ympärilläni
- Kuunneltii Helmin kanssa aina tätä cd:tä.

7. Apulanta - Jyvät
- En tykkää tän alusta. Enkä kauheen paljoo jatkostakaan.

8. Peter Cetera - Glory of Love
- True Love -kokoelmalta. Yleensä hyppään yli.

9. The Offspring - Neocon
- "We are strong/We are right/We won't be pushed aside/We'll go on/We will fight/We will not compromise/We will never lose to you" Kestää kokonaiset 1:06

10. Apulanta - Hallaa
- Luulin aina et mun radio alko särisemään ku tää alko, mut se kuuluki vaa tähän biisiin.

11. Rasmus - Myself
- Huom ___ Rasmus...

12. Leevi and the Leavings - Mitä kuuluu, Marja-Leena?
- Klassikko...

13. Rasmus - Life 705
- "I'm not sorry and I will find a way"

14. David Gray - Be Mine
- True Lovelta. Hauska laulaa mukana.

15. Ultra Bra - Kirjoituksia
- Ei ole lempparini, tähän on jo kyllästyny.

16. Ultra Bra - Hauki
- "Hei hoi hauki" :D Hauki on hauska.

17. The Black Eyed Peas - Fly Away
- Tästä tykkään.

18. The Beatles - Day Tripper
- Hauska.

19. Elvis Presley - I love you because
- hitaasti mutta varmasti... kiva.

20. Good Charlotte - the Anthem
- Ennen vanhaan tätä tuli kuunneltua useemmin, nykyään melko harvoin jaksaa.

21. Antonin Dvorak - Serenadi jousille, lerghetto
- klassista, kaunista.

22. Robbie Williams - Eternity
- that man can sing... wub

23. Edith Piaf - Milord
- Letkä renkutus, allez venez Milord!

24. The Ark - No end
- Eilen hyräilin tätä koko päivän. "There is no end to love like ours"

25. Pjotr Tsaikovski - Swan Lake
- Tulee mieleen aina se piirretty Joutsenlampi missä oli se Odessa.

26. Bob Marley - Duppy Conquerer
- "yes me friend, they set me free again"

27. Leevi and the Leavings - Jos Helsinko on kaunis
- "Jos Helsinki on hetkisen kaunis/Se unta on vaan/Turhaa unelmaa" tästä pidän erityisen paljon.

28. Bob Marley - Mellow Mood
- mellow mood, indeed. :)

29. Elton John - I guess that's why they call it the blues
- One of Elton's finest..

30. Eminem, Nate Dogg - 'Till I Collapse
- Tästä pidän.

pelottaa kuin pientä eläintäKeskiviikko 30.08.2006 18:57

[ ] Aerofobia = lentopelko tai raittiin ilman pelko.
[\] Afefobia = kosketuksen pelko.
[x] Glossofobia = yleisellä paikalla puhumisen pelko.
[ ] Agorafobia = aukeiden, julkisten paikkojen pelko, torikammo, yksin liikkumisen pelko.
[x] Aikmofobia = terävän kammo, pistävien esineiden pelko.
[ ] Ailurofobia = kissojen pelko.
[x] Algofobia = kivun pelko.
[ ] Androfobia = miesten pelko.
[ ] Antrofobia = ihmisten pelko.
[x] Apifobia = ampiaisten pelko.
[\] Araknofobia= hämähäkkien pelko.
[ ] Astrafobia = ukkosen ja salamoinnin pelko.
[ ] Atelofobia = epätäydellisyyden pelko.
[x] Atykifobia =epäonnistumisen pelko.
[ ] Autofobia =omaan itseensä kohdistuva pelko.
[ ] Bakteriofobia = bakteerikammo.
[ ] Bogyfobia = peikkojen ja demonien pelko.
[x] Bromidrosifobia = pahalta haisemisen pelko.
[ ] Deipnosofobia = pöytäkeskustelun pelko.
[x] Dementofobia = hulluksi tulemisen pelko.
[\] Demofobia = väkijoukkojen pelko.
[ ] Didaskalei-nofobia = koulun pelko.
[x] Dystychifobia = onnettomuuksien pelko.
[ ] Eremofobia = yksin jäämisen pelko.
[ ] Ereuthofobia = punastumisen pelko.
[ ] Erotofobia = seksuaalisten tunteiden pelko.
[ ] Exofobia = kaiken normaalin ulkopuolella olevan pelko.
[ ] Fobofobia = pelkäämisen pelko.
[ ] Farmakofobia = lääkkeiden pelko.
[ ] Filosofobia = filosofian ja filosofien pelko.
[x] Glossofobia= yleisön edessä puhumisen pelko.
[ ] Gringofobia = vieraiden valkoihoisten pelko.
[ ] Gymnofobia = alastomuuden pelko.
[ ] Gynefobia = naisten pelko.
[ ] Harpaksofobia = ryöstäjien pelko.
[ ] Hematofobia = veren näkemisen pelko.
[ ] Hippofobia = hevosten pelko.
[ ] Herpetofobia = matelijoitten pelko.
[ ] Hodofobia = matkustamisen pelko.
[ ] Homofobia = homojen pelko.
[x] Hypengyofobia = vastuun pelko.
[ ] Hypnofobia = unen pelko.
[ ] Hypokondria= sairauksien pelko.
[xx] Hypsofobia = korkean paikan pelko.
[ ] Iatrofobia = lääkärille menemisen pelko.
[ ] Kaetofobia = karvojen pelko.
[ ] Koulrofobia= Pellejen pelko
[x] Klaustrofobia = ahtaanpaikan kammo, suljettujen tilojen pelko.
[ ] Kleptofobia = varastamisen pelko.
[x] Klimakofobia = portaissa kaatumisen pelko.
[ ] Koprofobia = ulosteiden pelko.
[ ] Ksenofobia = vieraitten tai ulkomaalaisten pelko.
[ ] Kynofobia = koirien pelko.
[\] Lygofobia = pimeän pelko
[ ] Negrofobia = mustien ihmisten pelko.
[ ] Monofobia = yksinäisyyden pelko.
[ ] Mythofobia = valehtelemisen pelko.
[ ] Neofobia = uusien asioiden pelko.
[ ] Nekrofobia = kuolleiden pelko.
[ ] Ofi ofobia = käärmeiden pelko.
[ ] Oftalmofobia = silmien pelko, tuijotetuksi tulemisen pelko
[ ] Odontofobia = hampaitten pelko.
[\] Oklofobia = tungoksen pelko.
[ ] Optofobia = silmien avaamisen pelko.
[ ] Paedofobia = lapsien tai nukkejen pelko.
[ ] Parthenofobia = neitsyiden pelko.
[\] Pnigofobia = tukehtumisen pelko.
[ ] Pogonofobia = partojen pelko.
[ ] Pterononfobia = höyhenten pelko.
[ ] Satanofobia = saatanan pelko.
[\] Skotofobia = pimeän pelko.
[ ] Selenofobia = kuun pelko.
[ ] Tanatofobia = kuolemanpelko.
[\] Taphefobia = elävältä hautaamisen pelko.
[ ] Teatrofobia = teatterien pelko.
[ ] Telefonofobia = puhelimen käytön pelko.
[ ] Teratofobia = hirviöiden pelko.
[ ] Termofobia = kuumuuden pelko.
[ ] Thaasofobia = tylsyyden pelko.
[x] Traumatofobia = onnettomuuksien pelko.
[ ] Triskaidefobia = numeron 13 pelko.
[ ] Tsienofobia = lumen pelko.
[\] Vermifobia = matojen pelko.
[x] Vomitofobia = oksentamisen pelko.
[x] Xenodochiofobia = vierailukammo, pelko mennä kylään.
[ ] Zoofobia = eläinten pelko.

http://www.mtv3.fi/helmi2005/kuudesaistiMaanantai 24.07.2006 18:12

Numerologia:

Jos haluat yhtään oppia tuntemaan minua, ni kannattaa alottaa ihan lukemalla tämä. (Ihan vaan tiedoksi kaikille niille sadoille ihmisille, jotka kuumeisesti haluaa saada lisää tietoa musta ja mun maailmasta.) :)

Elämänpolun numeroni on 11:

Yksitoista

Mestarinumero. Kärsivällisyys, valaistuminen, fenix-lintu.

Ihminen, jonka numero 11 on, pystyy toimimaan voiman ja inspiraationlähteenä toisille ihmisille. Kuitenkin hänen mielensä on niin tulvillaan ajatuksia, ettei toisten ole kovin helppo seuratat hänen ajatuksenjuoksuaan. Siksi hän helposti vetäytyy kuoreensa, ujostelee. Aivan turhaan.

Sähköistät ilmapiirin, mihin tahansa menetkin. Teet sen kuitenkin tiedostamattasi, energia virtaa lävitsesi kuin tahtomattasi. Tämä antaa sinulle voimaa - mutta se voi myös hämmentää sinua syvästi. Sinä olet syntynyt toimimaan viestinviejänä olemassaolon eri tasojen välillä. Ideat, ajatukset ja ymmärrys tulee sinulle kuin taivaanlahjana, ilman että joudut ponnistelemaan. Oman alitajuntasi ja tietoisuutesi välillä tuntuu olevan vankka yhteys, joka tekee sinusta erittäin intuitiivisen, jopa telepaattisen ihmisen. Tämä tuo väistämättä tullessaan valtaisan kapasiteetin. Monilla näyttelijöillä, uskonnollisilla johtajilla, profeetoilla ja muilla historian johtohahmoilla on ollut elämänpolun tai kohtalon numerona 11.

Olet poikkeuksellinen ihminen, eikä osasi ole helppo. Silloinkin kun haluaisit sopia joukkoon, tunnet helposti itsesi ulkopuoliseksi. Olet hyvin kriittinen itseäsi kohtaan, vaikka olet hyvin monipuolisesti lahjakas.

Sinut on valittu suorittamaan joku erityistehtävä elämässäsi. Ennen kuin pystyt siihen, sinun on tietoisesti koko ajan kehitettävä itseäsi. Eikä se tule olemaan helppoa. Mestarinumero 11 vie kantajansa kärsimyksen kautta voittoon, ja fenikslinnun tavoin sinun on opittava nousemaan tuhkasta.

Ihmiset, joiden numero 11 on, kehittyvät yleensä melko hitaasti, vasta noin 35-45 ikävuoden vaiheilla alat olla riittävän kypsä toteuttamaan kohtalosi sinulle määräämää suunnitelmaa. Asetat liian suuret tavoitteet itsellesi, ja se tuo väistämättä mukanaan turhautuneisuutta. Ryhdyt helposti rakentamaan pilvenpiirtäjää, kun tarvittaisiin vain pieni saunamökki.

Sinun voi myös olla vaikea löytää elämällesi suuntaa. Masennus kurkkii kantapäilläsi, ja liian suurten toiveiden aiheuttamat epäonnistumiset ruokkivat sitä. Vaistoat omat kykysi, ja haaveilet suuria, mutta loppujen lopuksi sinulla ei kuitenkaan ole riittävästi itseluottamusta toteuttamaan unelmiasi. Vasta monien kokemusten kautta kerätty vahva, realistinen usko itseesi vie sinut menestykseen.

Stressi ja masennus ovat suurimmat terveydelliset riskisi. Hakeudu tasapainoiseen elinympäristöön. Kuuntele rauhoittamaa musiikkia, noudata terveellistä ruokavaliota niin, että saavutat tasapainon ja sisäisen rauhan.

Numero 11 tuo ihmiseen kakkosen ominaisuudet moninkertaisina.


******************
Minuuteni numero on 7:

Seitsemän

Henkisyys, ihanteet, etiikka, moraali.

Jos numerosi on seitsemän, olet ikuinen totuuden etsijä. Sinulla on selkeä näkemys itsestäsi henkisenä olentona, ja sen vuoksi tavoitteenasi on tutkia tuntematonta ja löytää maailmankaikkeuden salaisuudet.

Olet älykäs, analyyttinen ajattelija, jolla on hyvä keskittymiskyky ja teoreetikon tapa lähestyä asioita. Nautit tutkimustyöstä ja ja älyllisten palapelien ratkaisemisesta. Kunhan löydät tarpeeksi palasia, sinulla on todella luova tapa ajatella ja ratkaista ongelmia.

Nautit itsenäisyydestäsi ja työskentelet mieluiten yksin. Tarvitset aikaa pohtia ideoitasi ilman toisten sekaantumista asioihisi. Olet yksinäinen susi, ihminen joka kulkee omia polkujaan, seuraa omaa johtotähteään.

Lähellesi ei ole helppo päästä, eikä ihmissuhteiden ylläpitäminen ole vahva puolesi, avioliittosi ei useinkaan kestä. Tarvitset tilaa itsellesi, ja jos et saa sitä riittävästi, ärsyynnyt suuresti. Mutta jos elämäsi on tasapainossa, olet hurmaava ja keräät katseita. Voit olla juhlien keskipiste ja pidät esiintymisestä. Nautit älysi ja tietojesi näyttämisestä, ja viehätät siksi monia vastakkaisen sukupuolen edustajia. Mutta sinulla on rajoituksesi. Vaikka sosiaalisessa tilanteessa jaatkin anteliaasti huomiotasi ja energiaasi, olet vahvasti tietoinen siitä, että kun astut alas näyttämöltä, kaipaat taas rauhaan omaan luolaasi.

Sinulle rauha merkitsee oman maailmasi rikkoutumatonta yksityisyyttä. Intiimi läheisyys on sinulle vaikeaa, koska haluat suojella sisintäsi.

Kaikki tämä yksityisyys voi tuoda mukanaan yksinäisyyden. Elämäsi saattaa tuntua tyhjältä, ja osa sinusta kaipaa tuskaisesti kumppanuutta. Jos eristäytymisesi menee äärimmilleen, sinusta voi tulla kyyninen ja epäluuloinen. Saatat salaa epäillä toisten motiiveja niin voimakkaasti, että he vaivautuvat seurassasi. Ole varovainen, ettet vetäytyisi liikaa itseesi, tai saatat sulkea rakkauden itsesi ulkopuolelle.


******************
Kohtalon numeroni on 9

Yhdeksän

Humaanisuus, kaikkensa antaminen yhteiseen käyttöön, jumalallisuus
Rakastat lähimmäistä niin kuin itseäsi. Olet humanitäärinen, sosiaalinen omatuntosi on vahva, ja maailmanlaajuiset ongelmat koskettavat sinua syvältä. Olet myötätuntoinen idealisti, utopisti joka viettää elämänsä, uhrauksiaan laskematta, yrittäen löytää tai rakentaa paremman maailman. Antaminen tuottaa sinulle suurta mielihyvää.

Katselet maailmaa avarasti, kokonaisuus on sinulle pieniä yksityiskohtia tärkeämpi. Vedät magneetin lailla puoleesi ihmisiä elämän eri osa-alueilta. He ovat valmiita tukemaan sinua unelmasi tavoittelussa ja huolehtivat puolestasi niistä tehtävistä, jotka ovat liian yksityiskohtaisia tai arkisia kiinnostaakseen sinua.

Yhdeksikkö- ihminen on suvaitsevainen, eikä hyväksy ennakkoluuloja toisiltakaan. Et arvioi ihmisiä heidän sosiaalisen asemansa perusteella, sinulle on tärkeää vain se, mitä he tekevät - tai voisivat tehdä - yhteisen hyvän eteen. Tasa-arvo on sinulle itsestäänselvyys.

Sinulla on vilkas mielikuvitus ja olet erittäin luova. Erityisen lahjakas olet näkemään sen, mikä ympärilläsi on kaunista, ja osoittamaan sen toisillekin. Tämä taito saattaa arkisesti tehdä sinusta sisutussuunnittelijan, taidemaalarin tai valokuvaajan. Vahva sosiaalinen omatuntosi todennäköisesti kuitenkin ennen pitkää vie sinut politiikkaan, sosiaalityöhön, opettajaksi, parantajaksi - tai vaikkapa lähetyssaarnaajaksi.

Itsehillintäsi on voimakas, ja pystyt viemään aloittamasi taistelut päätökseen. Vaadit paljon sekä itseltäsi että muilta. Ihmisen ja maailman vajavaisuus ärsyttää sinua. Tavoitteenasi on täydellisyys, ja sisäinen pakko ajaa sinua eteenpäin etsimään sitä. Vaarana on kuitenkin se, että ajat vain takaa pakenevaa unelmaa, etkä osaa olla tyytyväinen siihen, mitä olet saavuttanut. Elämällä on sinulle paljon annettavaa, jos vain sallit itsesi nauttia siitä.

Yhdeksikkö on syntynyt uhraamaan itsensä yhteisen hyvän puolesta. Yksi elämäsi läksyistä onkin oppia olemaan kiinnittymättä liikaa mihinkään materiaan tai ihmissuhteisiin, sillä liian tiukat siteet tuottavat tuskaa.

Saat rahaa selittämättömillä ja odottamattomilla tavoilla: perintönä, lahjoituksena joltakin joka ihailee työtäsi tai ihan vain onnen kantamoisena. Vastaavasti, jos yrität tietoisesti savutta taloudellista menestystä, epäonnistut todennäköisesti surkeasti. Kaikkein menestyksellisin tie yhdeksikölle on antaminen, jakaminen ja uhraaminen jonkin suuremman, jalon päämäärän hyväksi odottamatta mitään vastalahjaksi. Yhdeksikön läksy - ja tie menestykseen - on vanha totuus: mitä enemmän antaa, sitä enemmän saa.

Olet hyvin romanttinen, mutta rakkautesi on melko persoonatonta, universaalia. Keskityt enemmän omiin unelmiisi kuin toisiin ihmisiin. Jos et ole tasapainossa oman sisimpäsi kanssa, saatat masentua ja vetäytyä kuoreesi. Tällöin sinusta voi tulla epävarma ja katkera - syytät ongelmistasi muita tai koko maailmaa. Sinulla on kuitenkin erityinen kyky objektiivisuuteen ja asioiden sijoittamiseen oikeaan perspektiiviin. Ole siis rehellinen itsellesi, myönnä avoimesti omat puutteesi siinä missä voimasikin ja pyri löytämään tasapaino. Vain silloin pystyt täysipainoisesti tekemään sitä mihin olet syntynyt - rakastamaan koko maailmaa - ja myös itseäsi.

What do you mean, if I were?Lauantai 22.07.2006 03:03

Jos olisin kuukausi, olisin: maaliskuu
Jos olisin viikonpäivä, olisin: tiistai
Jos olisin kellonaika, olisin: 15:43
Jos olisin planeetta, olisin: Saturnus
Jos olisin merieläin, olisin: sellanen kala jolla on lamppu
Jos olisin suunta, olisin: luode
Jos olisin huonekalu, olisin: senkki
Jos olisin neste, olisin: päärynämehu
Jos olisin puu, olisin: jalava
Jos olisin kasvi, olisin: lemmikki
Jos olisin säätila, olisin: ensimmäinen aurinkoinen ja lämmin päivä alkukeväällä
Jos olisin soitin, olisin: panhuilu
Jos olisin eläin, olisin: hevonen
Jos olisin väri, olisin: oranssi
Jos olisin vihannes, olisin: ananas
Jos olisin ääni, olisin: pianon soitto
Jos olisin alkuaine, olisin: natrium
Jos olisin auto, olisin: perus Corolla, mutta erikoisen värinen
Jos olisin laulu, olisin: kuuden minuutin yhdistelmä vähän kaikkea, joka loppujen lopuksi kuulostaa hyvältä, jos joku jaksaa kuunnella sen loppuun
Jos olisin elokuva, olisin: karhea, koskettava ja kaunis dokumentti
Jos olisin kirja, olisin: rakastettava, mutten kauhean tunnettu
Jos olisin ruoka, olisin: risotto
Jos olisin paikka, olisin: kalliot meren rannalla
Jos olisin numero, olisin: 21

joo joo!Perjantai 21.07.2006 16:19

Katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

(Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten.) (ton nyt tajuu sanomattakin..)

OLENKeskiviikko 21.06.2006 21:38

(x)Laulanut suuren yleisön edessä.
(x)Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
( )Juonut perseet.
(x)Ollut kotiarestissa.
( )Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
(x) Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
( )Käyttänyt huumeita.
(x)Lyönyt lähimmäistäsi.
( )Valvonut 2 tai useamman päivän nukkumatta.
(x)Laittanut nettiin kuvia.
(x)Puhunut pahaa ystävästäsi.
( )Levittänyt keksittyjä juoruja.
(x)Ollut jälki-istunnossa.
( )Kiroillut opettajalle.
( )Karannut kotoa.
(x)Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
( )...ja antanut sille nimen.
( )Harrastanut partiota.
( )Käynyt laulutunneilla.
(x) Ollut kuorossa.
(x)Lintsannut koulusta.
(x)Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
(x)Nolannut itsesi.
( )Puhunut pahaa ihmisestä joka tietämättäsi on takanasi.
(x)Laittanut herätyksen sunnuntaiaamuksi soimaan,jotta kerkeisit katsoa kaikki lastenohjelmat.
(x)Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
(x)Ollut Laivalla.
(x)Ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla. (no melkeen..)
( )Rikkonut ikkunan.
(x)Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
(x)Leikkinyt poneilla.
(x)Ollut Spice Girls-fani.
(x)-||- Backstreetboys-fani.
( )Omistanut Baby Bornin.
(x)Ollut todella vihainen.
( )Paskonut housuun yli 10 vuotiaana.
(x)Ollut telttailemassa.
(x)Ollut sienessä.
(x)Ollut marjassa.
(x)Syönyt homeista ruokaa.
( )Nukahtanut elokuviin.
( )Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
( )Sanonut "Rakastan" tarkoittamatta sitä
(x)Pelleillyt toisen kustannukella.
( )Rakastanut/Ollut rakastunut.
( )Ollut ihastunut opettajaani.
(x)Ollut hautajaisissa.
( )Ollut morsiusneitona.
(x)Kiva.
(x)Ilkeä.
( )Pervo.
(x)Reilu.
( )Jonkun paras kaveri.
( )Jonkun sydänystävä.
( )Jonkun tyttö/poikaystävä.
( )Jonkun vihamies.
( )Käynyt Turkissa.
( )Käynyt Amerikassa.
( )Muuttanut pois kotoa.
( )Saanut lapsen.
(x)Hoitanut lapsia.
( )Vaihtanut vauvalle vaipan.
( )Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla.
(x)Käynyt Oulussa.
( )Käynyt Hailuodossa.
( )Asunut Raumalla.
(x)Muuttanut eri paikkakunnalle.
( )Koulukiusaaja.
(x)Koulukiusattu.
( )Luokan paras oppilas.
( )Luokan huonoin oppilas.
( )Luokan lyhyin
( )Luokan pisin
( )Opettajan silmätikku.
( )Perheen nuorin.
(x)Perheen vanhin.
(x)Pikku- sisko tai isosisko/veli
( )Lastenkodissa.
(x)Tylsistynyt.
(x)Huumorintajuinen.
( )Sekopää.
(x)Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi.
( )Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
(x)Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
(x)Fanittanut smurffeja.
( )Ollut auto-onnettomuudessa.
(~)Nähnyt ihmisen kuolevan.
( )Viiltänyt ranteet auki.
( )Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
(x)Meinannut tukehtua.
( )Meinannut hukkua.
(x)Pyörtynyt.
( )Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
( )Yrittänyt päästä alaikäisenä baariin.
( )...ja päässyt myös sisään.
(x)Käynyt virpomassa.
( )Käynyt Oopperassa.
(x)Esiintynyt Evankeliumissa.
( )Huutanut kirosanan kirkossa nii että muut ovat kuulleet sen.
(x)Käynyt rippikoulun.
( )Ollut putkassa.
( )Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
(x)Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
(x)Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
( )Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
( )Auttanut vanhuksen tien yli.
( )Nukkunut yli 24h putkeen.
( )Asunut Lappeenrannassa.
(x)Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
(x)Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
( )Tehnyt yli 100€ puhelinlaskun.
( )Velkaa yli 30€.
(x)Hävennyt omaa musiikkimakua.
( )Puhunut unissaan salaisuuksia.
( )Pettänyt parhaan kaverin.
(x)Luvannut olla kertomatta salaisuutta, mutta kertonut sen kumminkin eteenpäin.
(x)Ollut oksennustaudissa.
( )Ollut keuhkokuumeessa.
( )Ollut sikotaudissa.
(x)Eksynyt metsään.
(x)Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
( )Mennyt väärään junaan.
(x)Ollut kesäfestareilla.
(x)Käynyt Linnanmäellä.
( )Käynyt Tykkimäellä.
(x)Käynyt Särkänniemessä.
( )Pelannut Räsypokkaa.
( )Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
( )Seurannut 24-sarjaa.
(x)Täydellisiä Naisia.
( )Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
( )Vihannut jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
( )Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
( )Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
( )Ollut pienenä hirveä riiviö.
(x)Ollut pienenä oikein enkeli.
( )Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
(x)Luntannut kokeessa.
(x)Saanut 4 kokeesta.
(x)Saanut 10 kokeesta.
(x)Värjännyt hiukset.
( )Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
(x)Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
( )Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
( )Syönyt muurahaisia.
( )Syönyt matoja.
(x)Tuntenut että joku seuraa minua.
(x)Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole

En haasta ketään, lällislää.Maanantai 12.06.2006 23:24

Tässä haasteessa kysellään kysymyksiä ja sinun tulee vastata niihin ja lisätä tämä viesti täytettynä päiväkirjaasi sitten haastat 5 ihmistä tekemään tämän samaisen kyselyn.

HAVE YOU EVER...
Suudellut serkkuasi? en
Karannut kotoa? en, mutta suunnitellut kapinaa niin pitkälle, että käytiin veljen kanssa ostamassa omaa leipää...
Ajatellut ihastustasi alastomana? jaa.. varmaan.
Lintsannut? Ainoastaan erittäin pätevästä syystä.
Särkenyt jonkun sydämmen? No luultavasti en..
Halunnut jotakuta jota et voi saada? hmm.. ilmeisestikin.
Tehnyt jotain tyhmää? Siis, mähän en koskaan tee yhtään mitään tyhmää.. pois se minusta.

THE LAST TIME YOU...
Kävit suihkussa? lauantaina? ja tänään suihkuttelin jalkojani kun olivat pölyiset.
Olit ulkona? kävin äsken ostaa jätskii ja myslipatukoita ja käppäilin sibbetalon ympäri.

ABOUT YOU...
Romanttisin muisto? romantiikkaa? mitähän se on?
Tärkeintä elämässäsi? no mitäs näihin kysymyksiin pitääkään vastata, perhe ja ystävät.
Taustakuvasi kännykkässä? Sellanen joku rakennus ja kukkia.

FAVORITE...
Väri? Sininen, vihree, turkoosi.
Bändi? Apulanta, Offspring, the Beatles, Ultra Bra ja muita muita.
Hiusmalli? no jaa. sellanen mikä mul oli ylppäripäivänä.
Jäätelö? Suklaa ja päärynä. ja se jugurtti jäätelö oli kans hyvää.

WHO...
Saa sinut nauramaan? Ei oo hirvee haaste saada mua nauramaan
Saa sinut hymyilemään? saatika hymyilemään.

DO YOU EVER WANT TO...
Olla joku muu? silloin tällöin
Vastakkaista sukupuolta? en tosissani

HAVE YOU EVER...
Rakastunut kaveriin joka on vastakkaista sukupuolta? Ei mul taida olla kaveria joka olis vastakkaista sukupuolta
Ollut torjuttu? Pian sanoja lainatakseni: En ikinä tee alotetta ni ei mua voi torjuakaa... :D
Ollut rakastunut? Love is...?
Jättänyt ketään? Ei oo ollu ketään jota jättää.
Suudellu jotakuta? Vai ne on suudellu mua?
Tehnyt jotain mitä kadut? torjun sellaiset asiat pois mielestäni.

WHO WAS THE LAST PERSON...
Jota halasit? Jotain sillon 3.6. Kaikki yhtäkkiä halus halailla..
Kanssa puhuit? äitin
Jota suutelit? hm. se ällö tyyppi.
Jolle huusit? äitille korotin ääntäni, ku sei aina ihan tajuu.
Jota ajattelit? No äitiä ku siitä äsken tohon kirjotin.
Joka laittoi sinulle viestiä? Piapa Pia.
Särki sydämesi? Mun sydäntäni ei hevillä säretäkkään.

MORE ABOUT YOU...
Hiustenväri? Vaaleat, harmaat.
Tatuointeja? Ei, haluisin
Lävistyksiä? Ei, en haluaisi.
Sinkku/varattu? Single.

10. ensimmäistä

Ensimmäinen parasystävä? Miia, Kia, Sari tai Henna..
Ensimmäinen suudelma? Oli hyvin järkyttävä
Ensimmäinen lemmikki? Kille-kilpikonna. Eiku ne kissat, Iines ja Kiiru
Ensimmäinen lävistys? No thanks.
Ensimmäinen ihastus? Joonas..
Ensimmäinen lempimusiikki? Vähän järjettömän kuulonen kysymys..?
Ensimmäinen pehmolelu? Turre, Englannin vanhalammaskoira.
Ensimmäinen rakastuminen? Love is...? edelleen.

9. viimeisintä

Viimeisin tupakka? Ikinä en ole polttanut.
Viimeisin autoajelu? Eilen
Viimeisin suudelma? Aika kauan sitten.
Viimeisin nähty elokuva? Robin Hood piirretty
Viimeisin puhelinsoitto? Ei mulle kukaan soittele. tai ainakaan enää, kun ei liittymä toimi. :)
Viimeisin soitettu cd? Ai kokonaan läpi soitettu? Lasketaanko koneella kuunneltu? Jos ni sit taisin jotakin Offspringin cd:tä kuunnella ihan läpi putkeen.
Viimeisin vaahtokylpy? Joskus pienenä Salpakankaalla..

8. oletko koskaan juttua

Oletko koskaan ollut pidätettynä? en oo.
Oletko koskaan uinut alastomana? jeps.
Oletko koskaan suudellut jotakuta ja katunut sitä? kokemuksia kaikki..
Oletko koskaan nähnyt eroottista unta tuntemastasi tyypistä? Kuka ei olisi.
Oletko koskaan kirjoittanut päiväkirjaa? Joskus, mutta en koskaan säännöllisesti.

6 asiaa joita olet tänään tehnyt

1. Kävin kirjastossa
2. Otin aurinkoa Mytäjärvellä Pian kera
3. Kahlasin siellä jääkimpaleiden seassa :D
4. Söin kaks jäätelöä
5. Luin kirjaa
6. Nörötän

4 parasta leffaa (ei järjestyksessä)

No niitä löytyy tuolta profiilista.

3 valintaa

Kuuma vai kylmä? kuuma
Vanilja vai suklaa? suklaa
Musta vai valkoinen? vastaan valkoinen, koska suurin osa varmaan vastaa musta.

1 tauti jonka olisit jättänyt sairastamatta?

En ole mitään pahempia tauteja sairastanut.

1 asia jota kadut eniten?

Pitää tehä vaan järkeviä asioita ni ei tarvi katua mitään. Non, je ne regrette rien. (alkoi muuten just aavemaisesti soimaan samaan aikaan... )

jotain tekemistä edes...Sunnuntai 11.06.2006 00:14

Ota puhelin käteesi ja täytä seuraavat kohdat.

Kymmenen ensimmäistä soitettua:
(kuus ensimmäistä on hälyjä pialle, lasketaankohan ne?)
sit iskä
pialle häly
henna
pialle kuus hälyä
nimetön numero, (kukakohan tää oikein on...? en muista?)
sit vielä kaks hälyä pialle
ja maukalle kaks kertaa

Yhdeksän viimeksi vastattua:
Mummi
ei numeroa
äiti
iskä
mummi
helmi
pia
mummi
ellu

Kahdeksan viimeksi vastaamatta jäänyttä:
pia
ellu
paitsu
janne
äiti
pia
pia
pia

Kuusi saapunutta viestiä:

Just läksit ku mä tulin koneelle..?

Ellu lähtee autol. Yritetää saada auto siihen vaparille. Sori, unohin sut ihan kokonaan.. :)

Joo! Tullaan tasan mais torille.

Hmm. Mitäköhän sä meinaat? monelta olisit valmis lähtee?

Tuu mesee jos jaksat. Olis paljon helpompi jutella meses ku ircis

Jos Nähää 13.45 tossa lanunaukiolla taas..?

Neljä viimeistä numeroa muistissa:
Ville
Vellu
Tiia
Termäs

Taustakuva
tollanen mis on joku rakennus ja kukkia. oli valmiina puhelimessa.

VOVOPerjantai 09.06.2006 21:02

Ota pala paperia ja merkitse vastauksesi (O/V). Vertaa sitten omaa riviäsi alla
oleviin lyhyisiin luonneanalyyseihin, niin saat tietää, minkälainen luonne olet.
Merkkaa sitten oma nimesi luonneanalyysin alle rivin jatkoksi (tai aluksi)

1. Pane kädet ristiin (perinteinen rukous).Kumpi peukalo tulee
päälle, oikea vai vasen? V


2. Sulje kumpikin silmä vuorotellen.
Kummalla silmällä näet paremmin, oikealla vai vasemmalla? O


3. Pane kädet puuskaan rinnan päälle.
Kumpi käsivarsi jää päälle, ikään kuin liikkumavapaaksi, oikea vai
vasen? V


4. Anna aplodit.
Kumpi kädenselkä jää päälle, oikea vai vasen? O

eli VOVO (VOVO = sympaattinen, vahva luonne, määrätietoinen ja
pitkäjännitteinen)
_________________________________________________


Nyt sinulla on neljän merkin rivi. Vertaa alla oleviin
luonnehdintoihin.

OOOO = konservatiivinen, taantumuksellinen, ei halua kuulla mistään
70-luvun jälkeen keksitystä nykyajan hömpötyksestä.
OOOV = harkitseva ja pohtiva, ei halua loukata ketään eikä edes
aiheuttaa
pahaa
mieltä.
OOVO = rohkea, päättäväinen, hyvä seuraihminen, esiintymishaluinen
(rasittavuuteen asti)!!!!!
OOVV = muuten vahva tyyppi, mutta jahkailee päätöksiä tolkuttoman
kauan tai ei saa päätöstä ollenkaan tehtyä.
OVOO = analyyttinen tilanteiden pohdiskelija hiukan etäinen ja
viileä, erittäin luotettava.
OVOV = tuuliviiri, joka innostuu milloin mistäkin, hetkeksi.
VOOO = sopeutuu nopeasti uusiin tilanteisiin, vuorovaikutus vahvin
puoli,
miellyttävä.
VOOV = vaatii muilta huomiota, tehokas, silloin, kun todella tarttuu
toimeen.
VVOO = suunnattoman ystävällinen ja ymmärtäväinen, ei saa ihmisiä
tekemään
parastaan.
VVOV = luottavainen ja muiden ohjailtavissa, kerta kaikkiaan liian
kiltti.
VVVO = energinen (joskus ylienerginen), tekee liian nopeita
päätöksiä ja tarvitsee jarruttajaa
VVVV = innovatiivinen, taiteellinen, sortuu joskus taivaanrannan
maalailuun
VOVO = sympaattinen, vahva luonne, määrätietoinen ja
pitkäjännitteinen
VOVV = oma mielipide tärkein, ei käännytettävissä, suorastaan
jääräpäinen
OVVO = suhtautuu kaikkeen kepeästi, lempilause on "kyllä se siitä"
OVVV = haluaa tehdä kaiken itse, työssään vaativa ratkaisee vaikeita
ongelmia