IRC-Galleria

Että näin tänä vappunaSunnuntai 03.05.2009 06:40

Kaasupullot aiheuttivat räjähdysvaaran kerrostalossa

Kerrostalon varastotila paloi perjantai-iltana Vantaan Martinlaaksossa.

Paikalla olleen päivystävän palomestarin Raimo Laakson mukaan ylimmässä kerroksessa ollut varasto oli ilmiliekeissä palokunnan saapuessa paikalle.

- Kukaan ei loukkaantunut palossa, mutta varastossa olleet kaasupullot aiheuttivat räjähdysvaaran. Onneksi saimme kaasupullot ajoissa turvaan, Laakso kertoo.

Myös palo saatiin hallintaan melko nopeasti. Tuli ehti kuitenkin tuhota asukkaiden varastossa olleita tavaroita ja aiheuttaa savuvahinkoja.

Pelastuslaitos sai hälytyksen osoitteeseen Laajakorvenkuja 8 kello 21.14. Paikalle saapui kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.


Kaks piippunen juttu, onneksi ei tullu oltua kotona toisaalta koira parat jotka joutunu kuuntelee möykkää ja haistelee savua.. Varastossa olleista tavaroista ei oo tietoo mutta veikkaan että vakuutus yhtiö kiittää ja kumartaa ku sinne soittelee...
Että näin meijän rapussa kuis teillä???

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.