IRC-Galleria

ei oo kokemusta ennen jonkun menettämisestä.
osaa varmaan suuresti kiinnostaa mitä on oikeen käyny, muttei uskalla kysyy. ne, jotka tietää, miten tuntematon isi mulle oli, niitä kiinnostaa varmaan vielä enemmän et wtf ?
mul on varmaan elämän raskain kokemus takana. kello on jotain 13-14 lauantaina iltapäivänä. velipuoli soittaa, että nyt minttu kuules faija tekee kuolemaa, lähetkö vielä kattoo sitä viimesen kerran ?
voisko joku sanoo ei ?
oon nähny faijan viimeks 15-vuotissynttäreinä kun se umpikännis ilmaantu meille käymään, ennen sitä ei muistikuvaa. joka tapauksessa, siinä se makas hengityskoneessa enkä tienny mitä oli käyny, mutta sen tiesin että isään en ehi enää koskaan tutustuu.
tappava sydämenpysähdys perjantai-iltapäivänä ja 22 minuutin elvytys sai vaan sydämen käyntiin, senkin heikosti ja aivoja ei ollenkaan. kaikki elintoiminnot yllä lääkkeillä. ei toivoo.

isin naisystävä sano mulle siinä sängyn vierellä, että isi oli mua ettiny, muttei tavottanu. se ties jostain yllättäen tulleen lopun olevan lähellä ja halus ettii nuorimman lapsen käsiinsä. ei ehtiny.
varttia vaille 7 illalla lääkäri lopettaa verenpainelääkkeiden siirron isin vereen. siitä alko alamäki.

ei järkeä pitkittää väistämätöntä, se oli eessä kummiski. kaikki kolme lasta sisältäen minut ja naisystävä mukana viimesellä matkalla, joka kesti puoli tuntia. hengitys hidastuu, pulssi laskee.

28.7.2007 klo 19:25 monitorin kaikki neljä eri kuvaajaa näyttää pelkkää suoraa viivaa ja sillon kuoli mun isi 53-vuotiaana. toivon, että se ties ees mun olevan siinä ja pitävän sitä kädestä loppuun asti. sen ainoon lapsen, jota se ei myrskyisän menneisyyden takia uskaltanu muuta kun kännissä ettiä ja sillonkin tuloksetta. sit oli aika hyvästien. viimesten. ei sitä voinu tajuu, että se on lopullista.

vaikka mä en mun isää tuntenu, se oli silti mun isä ja mä rakastan sitä aina.