IRC-Galleria

”miksen mä voinu kuolla sun sijasta?
Oliko sun pakko ottaa se puukko ja tappaa ittes.
Jättää koko kylä mä mukaan lukien itkemään sua.
Me rakastettiin sua Toni, mikset sä tajunnu sitä? Oliko se sen arvoista?
Sä olit mulle niin rakas, rakkaampi ku kukaa koko maailmassa.
Mä en selviä täältä ilman sua. Toivottavasti me tavataan vielä joskus.”
Krista kirjoitti tekstin loppuun ja sulki päiväkirjansa. Mutta hetken mietittyään hän avasikin sen uudelleen ja repäisi juuri kirjoittamansa sivun irti. Otti tulitikkuaskin ja sytytti paperin tuleen. Hän halusi unohtaa. Toni oli tappanut itsensä. Etsinyt käsiinsä puukon ja viiltänyt molemmat ranteet valtimon kohdalta auki. Hänet oli löydetty seuraavana aamuna huoneensa lattialta veren ympäröimänä. Krista oli itkenyt lähes päivittäin hautajaisista lähtien. Millään ei ollut enää mitään väliä. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. tuntui niin tyhjältä, kun yhtäkkiä se jota eniten rakastaa, on poissa ikuisiksi ajoiksi.
Hautajaiset olivat tuntuneet ikuisuudelta. Monet kävivät Kristan luona kertomassa suruvalittelunsa ja halanneet jäykästi. Krista ei kestänyt sitä. Lopulta hän oli juossut ulos rantaan. Istunut siellä koko hautajaisten ajan. Katsellut kyyneleet silmissä loppukesän auringonlaskua. Oli asioita, joista Kristalla ei ollut aavistustakaan ennen Tonin kuolemaa. Toni oli ollut jo pitkään pahasti masentunut, ja suunnitellut itsaria. Vanhempiensa eron takia. Toni uskoi olleensa osasyyllinen eroon. Tonin Kristalle osoittama kirje oli kertonut kaikki vastaukset. Mutta vasta nyt, 2 viikkoa hautajaisista, Krista avasi ja luki kirjeen: ”hei Krista. Mä haluan kertoa sulle yhden asian joka vaikuttaa meihin ja koko meidän elämään. Mä oon jo kauan miettiny tätä, vaikka tiedän sen satuttavan sua. Mä oon väsynyt enää elämään jatkuvassa syyllisyydentunnossa mu vanhempien takia. Mä aion lähteä täältä tänään... Mä rakastan sua, ja se vaikeuttaa mun päätöstäni, mutta en enää voi perua. Anteeks, jos mä sain sut suremaan, mutta lupaa että unohdat mut, etkä mieti meitä kovin pitkään. Etkä koskaa luovuta. Muistatko sä vielä ku me istuttiin siellä kivellä ja luvattiin että tehdään elämäs se mikä tuntuu oikeelta. No tää on mun päätökseni. Tuu joskus mun luo tänne ylös, mutta ei oo mitää kiirettä, mulla on kyllä aikaa odottaa.. Hyvästi rakas. T. Toni.”
Krista pudotti kirjeen ja kaatui sängylle. Antoi kuumien kyyneleiden valua pitkin poskia.

Krista sairastui masennukseen ja anoreksiaan, ja lopulta tappoi itsensä sairaalassa. Ikävä oli alkanut tuntua sietämättömältä. Ja se viiltävä kipu sydämessä. Maailma oli liian paha paikka asua. Mutta kuollessaan Krista hymyili. Täältä tullaan Toni-rakas. Vihdoin me nähdään.
Krista haudattiin Tonin vierelle kylmään ja jäiseen maahan. Vaikeuksista huolimatta he saivat toisensa.