Elämä tuntuu liian painavalta.
En jaksa olla tääl enää yksin.
Tän pitkänki ajan jälkee,
oot vielki syvällä mun sydämmessä.
Tiedän ettet oo enää mun,
mut silti joka aamu herään tähän maailmaan
miettien,
Oisitko tänää mun?
Voitaisko me viel olla me?
Vai pitiks meiän tarina olla lyhyt?
Oot onnellinen, niinku mäkin sillon sun kanssa.
Mut vaan sillon.
Kaipaan ja haluun sut takas, se taitaa olla myöhäst nyt.
Et ehkä nää tätä, mut oot nyt ja aina mun sydämmes,
etkä sieltä helpolta lähde.
Oon sut yrittäny unohtaa,
mut joka kerta ku mietin sitä niin arvet aukee ja kaikki tuntuu mahdottomalta.
Kerro mulle mitä voin tehdä,
miten saisin ne kultaset hetket takas?
Teen mitä vaan sen eteen.
En jaksa ikuisuuksiin.