IRC-Galleria

ohjeita suomeen muuttajille :'D Tiistai 01.05.2007 00:09

SEKSI

Suomessa lasten sukuelimiä ei silvota. Sen takia on aivan luonnollista,
että vähän vanhempina tytöt ja pojat alkavat seurustella keskenään. He
saavat valita seurustelukumppaninsa ihan itse. Usein tytöt ja pojat
kokeilevat seksiä jo melko nuorina ennen avioliittoa. Se on ihan OK. Mutta
se ei ole OK, että aikuinen harrastaa seksiä alle 16-vuotiaan kanssa. Myös
yhteenpuristettujen reisien väliin sutiminen on seksiä, joten aikuinen mies
ei saa harrastaa sitäkään alle 16-vuotiaan kanssa.

Kesällä naiset tykkäävät kulkea vähissä vaatteissa ja miehet tykkäävät
katsella vähäpukeisia naisia. Meillä Suomessa on sellainen sanonta, että
katsoa saa, muttei koskea. Siis ilman lupaa. Nainen voi myös milloin
tahansa peruuttaa antamansa koskemisluvan. Meillä Suomessa on sellainen
sanonta, että antaa ymmärtää, muttei ymmärrä antaa. Se ei suomalaistenkaan
miesten mielestä tunnu kivalta, mutta raiskaaminen on Suomessa kielletty.
Housuja jalkaan vaan ja uutta matoa koukkuun.

Suomalaisia ei juurikaan kiinnosta, mitä toiset makuuhuoneissaan
puuhailevat, kunhan sitä ei tungeta heidän naamansa eteen.
Homoseksuaalisuus ei ole Suomessa rikos. Se tarkoittaa sitä, että homoja ei
saa tappaa.

Suomessa HIV-tartunta ei parane raiskaamalla neitsyen. HIV-positiiviset
tuntevat oman vastuunsa ja pyrkivät kaikin tavoin olemaan tartuttamatta
virusta eteenpäin.

Pimppiin ei laiteta saksia.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.