kommenteillaan siitä, miten vaikeaa elämä mukamas oli, kun he
olivat nuoria. Tiedättehän.... Kouluun piti kävellä aina 30km
ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympäri vuoden kestävissä
lumimyrskyissä kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Ja koulussa
oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka
kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä
nälkää.
Itse en koskaan kertoisi tällaisia, vannoin...
Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä,
miten helppoa nykynuorisolla on. Niillä on kaikki niin vitun hyvin! Minun
nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat! Nykynuoret eivät
todellakaan ymmärrä, miten hyvin heillä on asiat!
Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos
halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedon
itse. Ei ollut copy-paste toimintoa, muistiinpanot joutui vääntämään
ihan itse materiaalista, jota varten ensin kahlasi sivukaupalla kirjoja läpi.
Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä, paperille,
kynällä. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen
päähän, että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon ja siltikin sen
perillemeno kesti viikon.
Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa
musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse. Tai odottaa
koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleen radiosta ja
silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja
pilasi koko kappaleen.
Levyt saatana olivat mustia muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden.
Ne piti kääntää itse, jos halusi kuunnella molemmat puolet. Eikä
voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan ollut joka perheessä.
Kasetteja pystyi sentään usein kuuntelemaan autossa, mutta nekin piti
kääntää. Ja niistä hajosivat nauhat luvattoman usein, jolloin mikään
ei pelastanut lempikasettiasi. Ei ollut varmuuskopioita tietokoneen kovalevyllä.
Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten
koputustoimintoa puhelimessa. Jos olit puhelimessa, kun joku soitti,
niin soittajan puhelin tuuttasi varattua. Eikä meillä ollut mitään vitun soittajan
numeronnäyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se
oli. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata! Ja itse puhelin, niitähän
oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa, että kaikki varmasti
kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut
siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä.
Pikavalinnasta ei meidän nuoruudessamme oltu kuultukaan. Kun veivasit
pyöreällä kiekolla kaverin numeron, ja numero olikin varattu -
veivasit sen uudestaan. Ja ehkä uudestaan. Ja ehkä vielä. Ikinä ei myöskään
tiennyt, kuka näihin kollektiivisiin puhelimiin vastasi - yleensä ei ainakaan
se oma kaveri, vaan joku muu perheen jäsen. Jolloin piti esitellä itsensä ja
kohteliaasti pyytää hakemaan kaveri puhelimeen!
Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita.
Meillä oli joku kämäinen tv-peli ja tietokone Commodore 64! Ja
maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja
Asteroids, jotka näyttivät lähinnä legoilta. Pelin hahmot olivat neliöitä. Sinä
olit neliö. Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä.
Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi
neliöiksi. Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja
vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli
vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit. Ihan kuin elämä!
Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit
olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se
siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa. Ja toki meillä oli
telkkari, mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia
nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Eikä silloin
ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna.
Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko vitun viikko nähdäkseen
piirrettyjä.
Kanavasurffaillessa pysyi meidän nuoruudessamme hyvässä kunnossa,
koska ei ollut kaukosäätimiä. Joka kerta kanavaa vaihdettaessa tai
ääntä säädettäessä piti kävellä tv:n luokse!!
Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asiat niin "#%%/
hyvin! He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti kestäisi
elämää 80-luvulla! Perkele!