IRC-Galleria

Pieni sammakko ... Lauantai 15.03.2008 15:09

Olipa kerran kilpailu sammakoille.

Maali oli korkealla tornin huipulla.

Ihmiset kokoontuivat uteliaisuuttaan katsomaan.

Kilpailu alkoi. Kukaan ei uskonut,

että sammakot pystyisivät kiipeämään tornin huipulle.



Muutama sammakko antoi heti periksi.

Ihmiset toivat julki ajatuksensa ja huusivat:

"Lopettakaa, ette te koskaan pysty siihen. Satutatte vain itsenne."

Lopulta kaikki muut sammakot antoivat periksi ja myönsivät

tehtävän mahdottomaksi, mutta yksi pieni sammakko

jatkoi kiipeämistään.


Lopulta, kovan kamppailun jälkeen, se saavutti päämääränsä!

Muut olivat uteliaita. Yksi kysyi voittajalta,

kuinka hän onnistui saavuttamaan

tavoitteensa ja huomasi, että sammakko oli kuuro!


Älä sinäkään koskaan kuuntele niitä,

jotka näkevät kaiken negatiivisesti.

Mieti mikä valta kuulemallasi ja lukemallasi on!

Ajattele aina positiivisesti ja pysy kuurona,

jos joku sanoo, ettei sinun tulisi ponnistella kohti unelmiasi

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.