IRC-Galleria

Olet tutustunut ensimmäisellä luokalla parhaimpaan ystävääsi joka saattaa myös olla sinulle sukua. Olette aina olleet todella parhaita ystäviä, sydänystäviä tai muuten vain hyviä ystäviä, sukulaisuus yhdistää teitä vieläkin enemmän yhteen. Mikään ei ole koskaan voinut tulla teidän väliinne, olette pitänyt toisistanne tiukasti kiinni. Jos toisella on mennyt huonosti, tiedät että voit aina kertoa ilot tai surut ystävällesi, koska hän on aina kuunnellut ja osannut auttaa sinua asioissa. Teillä on oikea luottamus toisiinne, eikä tarvitse epäröidä tehdäkkö jotain vai ei. Sellainen ystävä on sinulle korvaamaton! Mutta entä mitä voi tapahtua sitten kun tutustut uusiin ihmisiin, alat viettää heidän kanssa niin paljon aikaa että vaikka muistat et siltikään ole enää entisen ystäväsi kanssa, hävin tuskin edes puhut hänellä, paitsi ehkä pari sanaa ohi mennen. Uudet ystäväsi ovat sinun hauskuudenpitosi mutta et voi kertoa heille oikeita tunteitasi, mutta entä se entinen ystävä jonka kanssa pystyi keskustelemaan syvällisimmistäkin asioista? Se käy kyllä mielessäsi, mutta menee samantien korvista ulos. Ajattelet että "ei se siitä suutu, meidän tielle ei voisi tulla mikään. On hänellä muitakin kavereita, jos hän olisi niitten kanssa nyt välillä, tuskin se häntä haittaisi". Mutta mitä jos tämä ystäväsi juuri kaipaa sinua, miettii sinua melkein kokoajan, epäröi soittaisiko sinulle viikonloppuna nähdäksenne, mutta laskeekin luurin koska arvaa sinun olevan taas niitten muitten kanssa. Vaikka hän tietää olevansa sinulle tärkeämpi kuin he muut, hän ei voi ymmärtää miksi silti olet vain niitten muitten kanssa etkä vietä hänen kanssa aikaa. Mutta mitä sinä voisitkaan tehdä jos häntä ei olisi kun tarvitset taas olkapäätä? Mitä, jos hän kuolisikin tänään auto-onnettomuudessa? Mitä, jos hän muuttaisi pois? Tai jos hän löytäisi uuden paremman ystävän? Kelle sinä sitten kertoisit asioistasi? Tämän tarinan opetus on että ihmiset muistaisi kaikkia rakkaitaan eikä vain niitä jotka sillä hetkellä on parhaimpia.


Molemmilta osin.