IRC-Galleria

Jesus the ManKeskiviikko 28.02.2007 18:20

Nuori pappi oli niin hermostunut ensimmäisen ehtoollisensa kanssa, ettei voinut edes puhua kunnolla, vaan änkytti koko ajan.

Ennen toista ehtoollistaan, seuraavana sunnuntaina, kokenut arkkipiispa kertoi niksin, miten tämä voisi rentoutua.

Hän ehdotti seuraavaa:

Ensi kerralla pistäkää pari tippaa vodkaa vesilasiin ja juokaa se. Tunnette, miten parin lasillisen jälkeen olo on rentoutuneempi.

Seuraavana sunnuntaina pappi teki kuten neuvottiin ja tunsi heti, miten rennoksi hänen olonsa muuttui. Ehtoollinen sujuikin hienosti ja puhe oli erinomaisen sujuvaa. Nuori pappi oli oikein ylpeä lämpimästä, hartaan välittömästä tunnelmasta, jonka oli puheellaan kirkkoväkeen onnistunut luomaan.

Seuraavana päivänä pappi löysi huoneestaan kirjeen Arkkipiispalta.

"Hyvä pastori Jussilainen!

Seuraavalla kerralla pistäkää pari tippaa vodkaa veden sekaan, ei pari tippaa vettä vodkalasilliseen. Älkää etenkään laittako paria lasillista vodkaa ehtoollisviinin sekaan.

Kerron teille muutamista huomioista, jotta samat erheet eivät toistuisi ensi sunnuntaina:

Vodkan lisäksi sitruunaviipaleet, jääpalat, aurinkovarjot ja pillit ovat ehtoollisviinimaljaan kuulumattomia asioita.

Se pieni koppi siinä alttarin vieressä ei ole vessa.

Pidämme liperejä kaulan, emme otsan ympärillä, vaikka Jeesus joskus otsapantoja käyttikin.

Ei ole myöskään tapana taitella lipereistä hassuja jäniksen korvia.

Vaikka alttarin viereisillä enkelipatsailla onkin siivet, ei ole soveliasta yrittää ratsastaa heillä taivaaseen Jeesusta moikkaamaan, etenkään tuohuksella takapuolelle piiskaten.

Edellämainitun epäonnistuminen ei kuitenkaan anna aihetta repiä kattokruunua alas ja vaatia "Jesus the Man":iä tulemaan alas kansansa keskuuteen.

Käskyjä on 10, ei 12. Suosituksia, kehoituksia tai uhkauksia ei ole ainuttakaan.

Apostoleja sen sijaan oli 12, ei seitsemän. He olivat, aivan oikein, kalastajia, mutta Lähi-idästä ei tiettävästi löydy valaita. Kukaan opetuslapsista ei ollut kääpiö.

Me emme viittaa Herraamme Jeesukseen Kristukseen ja opetuslapsiin ilmaisuilla "JC´nd the boys" tai "Jesse ja likainen tusina".

Daavid löi Goljatin maahan kirveellä ja heittovälineellä, ei "näyttänyt mistä kana kusee" tai "laittanut läskiä tummumaan".

Emme viittaa Juudakseen "vitun kyylänä". Raamattu ei vastaa kysymykseen, jättikö Juudas arvonlisä - ja tuloveron maksamatta Jeesuksen kavalluksesta saamastaan hopeasta.

Bin Ladenilla ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen kuoleman kanssa.

Älkää rukoilko messua kirkon portailta eikä ainakaan jalka Raamatun päällä.

Vanhempi rouvashenkilö, jota yrititte ihmeparantaa, kaatui muttei parantunut. Hänen lonkkansa murtui.

Öylätit tulee jakaa ehtoolliseen osallistuville, ne eivät ole alkupaloja ehtoollisviinin kanssa.

Urkuja soittavaa henkilöä kutsutaan kanttoriksi, ei "pillipiipariksi".

Kanttorin mäyräkoira, jota yrititte uhrata, selvisi. Kolmijalkaisena silmäpuolena ilman häntää. Alttari joudutaan pesemään.

Synnintekijät menevät Helvettiin, eivät "hevonvittuun". Kolehdin antamatta jättäminen ei riitä tekemään seurakunnan jäsenestä synnintekijää.

Kirkko ei ota vastaan luottokortteja, joten palauttakaa kaupunginjohtajalle hänen Visansa.

Isä meidän tulee rukoilla kädet ristissä, ei tekemällä aaltoja.

Kutsu yleisön saapua tanssimaan Jumalalle oli hyvä, letkajenkka ei.

MUUTA HUOMIOITAVAA:

Se tyyppi, joka istui siinä alttarin nurkalla johon viittasitte sanoilla "hinttari", "tuhkamuna" ja "hameasuinen transvestiitti",

se olin minä.

Toivottavasti nämä erheet tulevat korjatuksi ensi sunnuntaihin mennessä.

Kunnioittavasti teidän,
Arkkipiispa."





Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.