IRC-Galleria

mirakoo

mirakoo

muokkaa tilaansa

Aika jeesKeskiviikko 25.10.2006 00:17

Meinaan fiilis ja mieli. Työpaineetkaan ei oo tuntuneet pahalta vaan niistä on jopa innostunut.
Tänään-huomenna tsekkailen taas lentoja koska ollaan tossa pienen ryhmän kanssa tuumittu josko lähdettäis pitkälle viikonloppumatkalle Eurooppaan ensi kuussa. Tekis terää koska lomat on pitämättä muutaman vuoden ajalta :-) Yleensä noi ulkomaan reissutkin on olleet enemmän tai vähemmän työmatkoja kun oon ollut bändien mukana. Tosin tokihan niillä reissuilla näkee enemmän kuin normituristi, koska paikalliset roudailee eri paikkoihin ja esittelee innokkaasti maataan ja kotiseutujaan. Kuka esimerkiks voi kehuskella ajaneensa Sixx-nimisellä keltaisella moottoriveneellä Venetsian kanaaleissa? Mä voin :-)
Aika paljon on erilaisia ja erikoisia muistoja. Niitä oon tuossa meidän matkaporukalle hehkutellut ja täytyy sanoa että olisin kovin innoissani lähdössä. Pakko kai se on.
Tosin kotona Keiteleelläkin olisi kovasti mukava päästä käymään mutta taidan joutua odottamaan joulua. Sinne on aika kohtuullisen hankala mennä. Nyt kun alkaa miettimään niin tulee hullu ikävä perhettä. Ei pidä miettiä. Kyllä ne tietää että rakastan niitä. Ja äiti voi käydä taas urkkimassa täällä :-)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.