IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

lol apua. Sunnuntai 31.12.2006 14:19

Kuinka jälkeenjäänyt olen?

[x ] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[x] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[x] Olen kieltänyt muita tekemästä jotain, ja tehnyt sen itse heti perään.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummaksuen.
[ ] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[x] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[xxxxxx] Ihmiset usein käskevät minun olla hiljaa.
[xxx] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[ ] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[x] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita.
[ ] Olen juossut ympäri pihaa uimapuku päällä sateessa.
[x] Olen selittänyt kaverilleni jotain juttua kauan, ymmärtämättä itsekään.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[x] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[xxxxx] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[/] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani


ei lol :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 31.12.2006 14:16

S I N Ä
- Nimikirjaimesi? - MER
- Montako syksyä olet elänyt? - 14
- Minä viikonpäivänä synnyit? - en tiä. ^^
- Opiskeletko jotain? - njaa
- Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? - nouup

M I E L I P I T E E T
- Pidätkö enemmän lumi- vai vesisateesta? - hmm, lumi ;>
- Mistä musiikista pidät? - laidast laitaan :)
- Mikä on lempi vuodenaikasi ja miksi juuri se on ylitse muiden? - var,maan kesä ^^
- Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? - enn.
- Minkälaisista elokuvista pidät? - sellasist suomalaisista leffoist niinku helmiä ja sikoja <3
U L K O N Ä K Ö
- Kuinka pitkä olet? - 165 cm ;>
- Pidätkö hymystäsi? - enn
- Mistä pidät ja et pidä ulkonäössäsi? - tykkäänmun hiuksista ja vihaan kaikkee :D
S U H T E E T
- Ketä perheeseesi kuulu? - äiti, isä, sisko ja haukku <3
- Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - ystävät ja perhe <3
- Minkälaisessa seurassa viihdyt? - huumorintajusessa, mukavassa :>
- Tunnetko paljon ihmisiä? - tarpeeks. :>

R U O K A
- Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? - en tiä ^^
- Onko sinulla erikoisruokavalio? -ei
- Mistä juomista pidät? - ´kokiis <3
- Mitä ajattelit syödä tänään? - ´jtn iha vitun hyvää <3 ahh !
- Pidätkö ruuanlaitosta? - juu <3

F R E E T I M E
- Pidätkö piirtämisestä? - no en mä sillee.
- Pyöräiletkö paljon? - kesäsin meen aina pyöräl. :p
- Mitä musiikki merkitsee sinulle? - elämä <3
- Harrastatko mitään vakituisesti? - Juu,ridausta <3 ;>
- Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? - njoo.
K O T I
- Asutko vanhempiesi luona? - juu :)
- Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? - Joo.
- Onko kotisi kodikas? - On <3
- Mitä muuttaisit kodissasi? - en mitää, koht uus talo. ;)
- Millaisessa talossa asut? - omakotitalos. ^^

H A A V E E T
- Odotatko aina huomista vai elätkö tätä päivää? - elän tätä päivää mut ootan myös huomista :>
- Mihin suurin haaveesi liittyy? - njaa'a
- Kerro jokin pieni mukava toiveesi? - ;> <3
T A I D E
- Oletko taiteellinen? - iha vitun !
- Minkälaisesta taiteesta pidät? - emt.
- Käytkö näyttelyissä tms? - enn
- Tahtoisitko itse olla taiteilija? - no en.
- Suosikki taiteilijasi? - ei oo
T U R H A T
- Onko sinulla hyvä ryhti? - no ei. :D
- Oletko onnellinen? - Juu :)
- Nautitko olla yksin? - Välil,. :p
- Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? - riippuu siitä mistä roikkuu
- Kuka on hienoin ihminen jonka olet tavannut? - niit on monii :>

TUOLTA SAAPUU CHARLIE Lauantai 30.12.2006 22:49

ELÄMÄSTÄSI...
Onko sinulla seurustelukumppania?: no ei.

Haluisitko, jos ei ole?: njjo.

Ovatko vanhempasi yhdessä edelleen?: on :>>

Onko sinulla parasta ystävää?: onnn <3

Onko sinulla monia ystäviä? Monta?: MONTA

Entä kavereita?: löytyy !

Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria/ystävää?: pari. :>

Oletko lesbo,homo,bi,transu vai hetero?: hetero. ;>

Onko sinua koskaan kiusattu?: njo

Oletko ollut kiusaaja?: emmä.

Oletko nyt kiusattu/kiusaaja?: joo, aina tea kiusaan. SORI <3

Onko sinulla lemmikkejä? Jos on, mitä ja mikä sen/niitten nimi/nimet on?: Wili <3

Minkä rotuinen tai lajinen se on?: Westie. muruuu <3

Haluaisitko pikkuveljen tai -siskon?: yks on jo liikaa.

Entä lemmikkejä?: Jeep <3

Oletko usein stressaantunut/jännittynyt jostain?: haha, emmä? :D

Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi?: jeppp <33

Pidätkö itsestäsi?: e :D

Tuntuuko usein, ettei enää jaksa?: no en jaksa ku väsyttää. :<

Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä?: no rakastan :p

Paheesi?: hmm.

Oletko ihastunut/rakastunut?: ;s jjo.

Moneenko ihmiseen, jos olet?: yhteen.

Kuinka vanha hän on?: 1234568947587 miljoonaa. :D

Onko hän hyvännäköinen?: kysytki viel. ;)

ULKONÄKÖSI...

Pidätkö siitä?: en

Silmiesi väri?: vihreet

Hiuksiesi väri?: tumman ruskeet.

Ovatko hampaasi suorat?: No ei vitussa ! :<

Entä valkoiset?: eii. :<

Onko sinulla hyvä iho?: ei

Hoidatko ihoasi?: njooo.

Kuinka usein peseydyt?: jokapäivä tai joka toinen päivä.

Pesetkö shamppoolla ja hoitoaineella hiuksesi?: jjoo.

Meikkaatko? Jos meikkaat, mitä käytät?: meikkaan, en jaksa selittää.

Nypitkö kulmasi?: joskus vähä.

Nypitkö joitain muita karvoja?: :D e.

Sheivaatko kainalosi?: :p en vitus kuule !

Entä sääresi?: kesäl. :>

Onko sinua kehuttu kauniiksi?: joskus noi läpäl heittää. :>

Entä haukuttu rumaksi?: joo ! :D

Onko sinulla kaunis hymy?: iha vitun ihana -_-

Minkälainen nenä sinulla on?: iso perunanenä.

Onko sinulla isot vai pienet korvat?:en tiä. ;o

Entä korvanlehdet, paksut vai ohuet?: tolt välilt?

Käytätkö koruja?: helmii <3

Minkälaisia vaatteita käytät?: no vaatteita

Pidätkö tyylistäsi?: njjoo :)

Onko sinulla oma muoti?: no ei ! :D

Seuraatko muotia?: no sillee mut en sillee.

Käytätkö mekkoja?: No juhlis ja silleee :p

Entä hameita?: juhlis.

Toppeja?: njooo.

Minihameita?: en O.o

Villapaitoja?: joo. Sain joululahjaks just ihanan punasen <3


KOULUSI...

Keskiarvosi?: 8,2 mut laskee kyl.

Lempiaineesi?: musa.

Inhokki aineesi?: hissa.

Kuka on lempi opettajasi?: musan maikka :>

Entä inhokkisi?: ÄRR.

Pitävätkö opettajat sinusta?: iha vitusti !

Onko sinulla iso koulu?: no sellane sopiva :>

Monta rakennusta koulussasi on?: yks ja sit parakit.

Luetko hyvin kokeisiisi?: :D no en. :D

Onko sinulla hyvä käsiala?: no ei. noi kyl väittää niin. :D

Hoidatko läksysi pois alta ajoissa?: no joskus harvoin.

Entä esitelmäsi?: :p nii i

Jännitätkö esiintymistä?: no enn ?

Olitko tänä vuonna mukana koulunäytelmässä?: En <:

Oletko innolla mukana auttamassa erilaisissa asioissa?: en oikeestaa

Oletko ensimmäinen vapaaehtoinen hakemaan esim. kirjoja jostain toisesta luokasta?: en, ootan vaa sitä et pääsee riehumaan

Oletko koskaan ihastunut opettajaasi?: YÖK

Pidätkö itseäsi hyvänä koulussa?: keskiverto.

Paras koenumero tänä vuonna?: 9

Huonoin?: 5 !! :D

Paras esitelmänumero?: 7 ;p

Huonoin?: 7

Paras pistarinumero?:8

Huonoin?: ei oo ollu

MILLOIN VIIMEKSI...

Söit?: joskus päiväl.

Joit?: ku katottii leffaa <;

Pesit hampaat?: jaaa

Pussasit jotain?: hmm, toissapäivänä

Halasit jotain?: eile :>

Suutelit jotain?: njaa a

Harrastit seksiä?:

Lenkkeilit?: en mä tiä. :D

Sairastuit?: koko aja. :D

Paketoit lahjan?: jouluna :>

Ostit lahjoja?: joulun alla.

Pelasit jotain peliä?: en muista. :D

Olit humalassa?: :p

Joit alkoholia?: tänää.

Silitit jotain eläintä?: torstaina <3 ikävä apinaa.

Putsasit akvaarion/häkin/terraarion?: never.

Harjasit jotain eläintä?: joskus.

Ostit jotain?: öööööööh.

Ostit jonkun vaatteen: virossa :>

Nauroit?: äsken. :P

Itkit?: jouluna.

Pelasit jalkapalloa?: joskus ennen kesälomaa?

Tanssit?: én tiä.

Söit joulukinkkua?: jouluna. nam <3

Pelkäsit?: koko aja :D

Hämmennyit?: hmm-m

Surit?: emmä muista.

Itkit ilosta?: 'En tiä

Katsoit elokuvan?: toräskö menolippu mombasaan <3

Nauroit elokuvan aikana?: bno äsken !

Itkit elokuvan aikana?: emmä muista

Tapoit jonkun nisäkkään?: ´never.

Itkenyt jonkun eläimen takia?: hm.

Kuullut harhoja?: tänää. " Miks me ei kuunnella pikku g:tä?"

Niistänyt?: ´toissapäivänä?

Käynyt vessassa?: tunti sit suunnillee.

Polttanut sikaria/tupakkaa?: siit on kauan. :)

Nuuskannut?: en ikin.

Käyttänyt huumeita?: en käyätä, enkä tuu käyttämäänkää.

Suudellut ulkomaalaista?: nnever.

Ollut ulkomailla?: täs kuus. :>

Ollut harkoissa?: no öö pari viikkoo sit

Ollut katsomassa jotain esitystä: joulujuhlas?



ehkä kuolen ikävään. Lauantai 30.12.2006 22:27

KYSYMYKSIÄ:

Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt: no en keneltäkää :)
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa: Enn :>
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden: En, miks häpeisin?
Oletko löytänyt netistä kavereita: njoo.
Mitä kappaletta kuuntelen nyt: i'll fly with you

SUOSIKKI:

Huulikiiltosi: emmä käytä. :>
Ripsivärisi: Lorealin panoramic curl <;
Kynsilakkasi: En kauheest käytä
Värisi: punane <3 musta,valkone,ruskee,harmaa mm.
Liikuntalajisi: Ridaus <3
Kynttiläsi: ei oo.
Kirja: monii ;>
Kenkäsi: Tennarit <3
Muumeista: MUUMIPEIKKO &lt;sydän&gt; NIISKUNEITI ;D

OLETKO:

Itsepäinen: Joo, kyl mä taidan olla ^^
Ilkeä: Osaan olla,mut ne mä oikeesti :D
Viisas: päätä se ite.
Itsetuhoinen: en.
Tylsä: aina. :pp
Purevaa vai lyövää tyyppiä: Lyövää, mut kyl purenki jos sille päälle haluun. ;>
Satuttanut itseäsi: joo, vahingos just löin itteni hyllyn kulmaan. :D
Huutanut jollekkin ystävällesi ja kadut sitä: njoo. mut mä kyl huudan kokoajan. :D on nii kova ääni. :<
Satuttanut ystävääsi ja kadut sitä: En.

ONKO:

Vika tietenkin aina sinussa: JOO !
Sinulla lainkaan tapoja: on mul vähä ;>
Hevoset ihania: jjo ^^
Elämä laiffia: Joo o .
Sinua kohdeltu huonosti: On.
Sinulla pelkoja: mmm-m. ihan turhiiki sellasii.

LOPPUKYSYMYKSIÄ:

Rakastatko ystäviäsi/kavereitasi: todellaki <3
Jos löytäisit lompakon täynnä rahaa, mitä tekisit sille: en mä tiä :o ehk mä vähäse ottasin ja sit veisin sen johki.
Kelle puhuit viimeksi messengerissä(jos ei ole messengeriä älä vastaa): Juhikselle <3 :>
Mitä sanoit hänelle: vaikka mitä. :>
Mitä kaikkea olet suunnitellut kesäksi: Ripari :> muutto.
Mitä maata rakastat(Suomea ei lasketa!!): en mitn. :o
Miksi:
Oletko käynyt siellä maassa jota rakastat: en rakasta mitn. :P
Lause/sana jonka sanoit viimeksi: oikeesti henppa ?
Miksi: no toi yks pellee leikkii vetisellä ja hammastahnal :D
Mitä ruokaa haluaisit syödä juuri nyt, jos saisit syödä mitä vaan IHAN MITÄ VAA: NO VITTU LEHTIPIHVI JA RANSKIKSET TÄNNE KIITTI ! helvetinmoinen nälkä,taas.
Mainitse nimeltä kaksi lempinäyttelijääsi: Kalle ja Kalle <3
Katsotko salkkareita: joskus harvoin.
Paras sarja ikinä: Lost, täydelliset naiset ja Pako ja C.S.I
Oletko käynyt Andiamossa: oon :)
No mistäs sit ostat kenkäs: vaik mistä. KENKIII<3
Onko tämä galluppi outo: Ei :)
Mitä näät suoraan edessäsi(MAINITSE KAKSI ASIAA!): kaks kännykkää
Jaksatko elää elämääsi: jep :>
Mitä meinaat tehdä sen jälkeen kun sammutat koneen?: kuule, mä en tätä konetta sammuta ;>
Hesburger vai Mc'Donalds: hese mut sit kuitenki mäkkäri. :D
Oletko ikinä harkinnut itsemurhaa: enn.
Mitä söit viimeksi: makaroonii.
Oletko nyt masentunut: En :)
Ketä ajattelit viimeksi: <3 hmm m
Ketä kaipaat: hmm m
Oletko koskaan ajatellut että olet valinnut ystäväsi väärin: JOO ! vittu ne on outoja joskus mut ei se midist <33
Viime kokeesi numero: en muista :D
Paljon keskiarvosi oli viime todistuksessa: 8,2
Minkälainen sää ulkona on: Ssataa ;<
Värjäisitkö huoneeseesi seinät a)punaisen sävyllä. b)sinisen sävyllä. c)vihreän sävyllä: AA <33
Itketkö nyt: En :)
Miksi/Miksi et: koska ei itketä ja oon onnellinen, mut väsyny ja pirun nälkäne !
Oletko koskaan pelännyt menettäväsi kaverisi: jjoo.
Haluatko tämän jo loppuvan: enn :<<
Kuuntetko musiikkia: Juu. :)

[Ei aihetta]Lauantai 30.12.2006 17:39

ei vittu, ollaanko vähä naurettu henpan kaa. :DD tai no mä oon nauranu tai no me molemmat.:D

" PAAVO LIPPONE!"
" RIKI SORSA!"
" Oho, se oliki Olli jokinen!" :'D

heh <3

[Ei aihetta]Lauantai 30.12.2006 11:43

aamupalaks nakkei,lihapullii ja makaroonii. kelpais varmaan sullekki :D

öö joo. Perjantai 29.12.2006 22:25

1. PALJONKO KELLO ON?
20:11

2. MIKÄ ON NIMESI?
Mia

3. MINKÄ VÄRISET PITKÄT HOUSUT SINULLA ON JUURI NYT JALASSASI?
beiget possu bokserit :>

4. MITÄ KUUNTELET JUURI NYT?
kelis - trick me tulee voicelt.

5. MITÄ TEIT EILEN ILLALLA?
no vähä riehuttii :D

6. MITÄ OLET VIIMEKSI SYÖNYT?
öö, makaroonii ja jauhelihakastiketta

7. MILLAINEN ILMA ON JUURI NYT?
kyllmä. :<

8. KENEN KANSSA OLET VIIMEKSI PUHUNUT PUHELIMESSA?
en muista. :D

9. MIHIN ENSIMMÄISEKSI KIINNITÄT HUOMIOTA VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA?
varmaa hiukset :>

10. KUINKA VOIT TÄNÄÄN?
iha hyvin, väsyttää vähäse mut mitäpä pienistä ;>

11. MIKÄ ON LEMPIJUOMASI?
kokis <3

12. SUOSIKKISI ALKOHOLIPITOISISTA JUOMISTA?
ei oo suosikkii.

13. LEMPIURHEILU?
ridaus :>

14. HIUSTENVÄRISI?
tumman ruskee

15. SILMIENVÄRISI?
vihreet

16. AURINGONNOUSU VAI AURINGONLASKU?
molemmat

17. SISARUKSET JA HEIDÄN IKÄNSÄ?
Maikki 8 v
18. LEMPIKUUKAUTESI?
emt.

19. LEMPIRUOKALAJISI?
kana ja riisi jaspagettibolognese <3

20. VIIMEINEN NÄKEMÄSI ELOKUVA?
Helmiä ja sikoja <3

21. LEMPIVIIKONPÄIVÄSI?
ei ole :>

22. LEMPIHARRASTUS?
ridaus :>

23. OLETKO LIIAN UJO PYYTÄÄKSESI JOTAKUTA ULOS?
njoo.

24. LEMPIMUSIIKKISI/KAPPALEESI?
monia :>

25. KESÄ VAI TALVI?
kesä

26. HALAUKSIA VAI PUSUJA?
molempii <:

27. SUHDE VAI YHDEN YÖN JUTTUJA?
suhde

28. SUKLAA VAI VANILJA?
suklaa<3

30. KENET ARVIOIT VARMIMMAKSI VASTAAJAKSI?
H Ä H ?

31. POLTATKO?
en

32. MILLAISTA KIRJALLISUUTTA LUET?
emt.

33. MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON?
ssemmone harmaa.

34. LEMPIPELISI?
ei oo :>

35. VOITKO KOSKETTAA NENÄNPÄÄTÄ KIELELLÄSI?
KERRAN ONNISTUIN ! : D

36. OLETKO ROMANTTINEN?
kai mä oon.

37. OLETKO OMASTA MIELESTÄSI ONNELLINEN?
Oonhan mä :)

38. OLETKO OLLUT VAKAVASSA ONNETTOMUUDESSA?
En.

39. LASTENKARUSELLI VAI BENJIHYPPY?
emt ^^

40. VIIMEINEN ULKOMAANMATKASI, MINNE JA MILLOIN?
9. päivä tätä kuuta olin Viros :>

41. MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA?
aikuinen,ehkä.

40. KAIKISTA MUKAVINTA TEKEMISTÄ MIELESTÄSI ON?
paljjooon <3

41. TATUOINTEJA/LÄVÄREITÄ?
ei, mut haluun kieleen lävärin <3

42. ASIAT, JOTKA HELPOTTAVAT ELÄMÄÄSI?
kaverit :>

43. LEMPIJÄÄTELÖSI?
geishatuutti <3

44. MIKÄ ON LEMPILEFFASI?
Helmiä ja sikoja <3 Moulin Rouge <3

45. MIKÄ ON LEMPIKIRJASI?
´monii.

46. MINKÄ KIRJAN LUIT VIIMEKSI?
Paholainen pukeutuu pradaan.

47. MIKÄ ON LEMPILAUSAHDUKSESI/SANANLASKUSI?
Emt :D

48. MITÄ TEIT VIIME VIIKONLOPPUNA?
vietin joulua.

49. JOS OLISIT ELÄIN,MIKÄ ELÄIN OLISIT?
kissa ^^ tai hevone :>

50. KISSA VAI KOIRA?
molemmat :) miau.

51. KELLO NYT?
20:23

ei lol.Perjantai 29.12.2006 22:11

TUOKAA MEILLE RUOKAA !

[Ei aihetta]Perjantai 29.12.2006 21:50

Leikitäänks pingwiiniii kylppäris?




eivittu, nauran.

[Ei aihetta]Perjantai 29.12.2006 17:59

Viimeisin...

1. ostos ? kokis.
2. itku ? jouluaattona.
3. ilo ? tänää <:
4. suru ? emmä muista.
5. pettymys ? emmä muista.
6. nauru ? - äsken :)
7. halaus ? hmm,eile :>
8. suudelma ? no pusu, eile. :>
9. seksi ?
10. lupaus ? iskälle. :)
11. juhlanaihe ? joulu.
12. humala ? eile pikkune vaa :>
13. poltettu tupakka ? siit on aikaa.
14. elokuva ? Helmiä ja Sikoja :>
15. automatka ? eile henpalle :)
16. unohdus ? koko aja :D
17. ystävä ? wtf
18. kirosana ? perkele
19. lause ? joo, mä dataan.
20. syöminen ? geisha
21. juoma ? kaakao
22. olotila ? väsyttää
23. sijainti ? Henpal.
24. rakkaus ? kamera :D
25. ihastus ? ;> <3
26. uni ? emmä muista :>
27. urheilu ? kävelemine roskikselle ja takasi. :p
28. kappale ? enmuista. :p
29. sisarus ? maikki.
30. nimi tytölle ? emt? :o
31. nimi pojalle ?
32. tekstiviesti ? iskälle.
33. sähköposti ? emmä muista.
34. msn keskustelu ? juhis
35. väkivalta ? emt. ;o
36. tv-ohjelma ? jtn paskaa tuolt tulee koko aja.
37. raha ? eile
38. opettaja ? JP
39. kotiläksy ? hissan esitelmä.
40. koenumero ? emmä muist.
41. kylmyys ? koko aja.
42. kuumuus ? eile saunas
43. pituus ? 165
44. paino ? 125869747969
45. hiustenväri ? ruskeet
46. kampaaja ? Sari :>
47. lääkäri ? syyslomalla.
48. poliisi ? alkusyksystä.
49. arvostus ? emt ;o
50. halveksunta ? ja aa
51. idoli ? Smak ;D
52. lemmikki ? Wili<3
53. raivari ? Emt. :p
54. sairaus ? koko aja yskää ja nuhaa.
55. ujostus ? ehk eile vähä. :p
56. rasisismi ? -
57. varkaus ? ei ole.
58. jälki-istunto ? kaks vuotta sit.
59. kuolema ? mummon koira.
60. syntymä ? emt O.o
61. leiri ? -
62. työpaikka ? kampaamon siivous.
63. murtuma/poikki mennyt asia ? -
64. lapsi ? no vittu entiä.
65. vaate ? takki
66. ikävä ? nyt.
67. kosketus ? näppiss
68. koru ? maanantaina
69. bileet ? emmä tiä
70. virhe ? jaa a