IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 09.09.2009 00:26

Pojista tietoa:

-he ovat kuin vessoja: aina varattuja tai täynnä paskaa.
-he ovat kuin ripsiväri: lähtevät yleensä ensimmäisen tunteenpurkauksen päästä.
-he ovat kuin parkkipaikat: hyvät aina varattuja ja loput on vaikeissa paikoissa tai invoja.

-vaikka he haukkuisivat sinua, on hyvin suuri mahdollisuus että he vain pitävät sinusta.
-jos kysyt pojalta että ovatko tunteet samanpuoliset kaveriensa kuuloetäisyydellä, moni poika sanoo että ei, mutta oikeasti tunteet kuohuavat enemmän kuin tytöllä, heitä vain hävettää myöntää se kavereidensa lähellä.

Faktoja:

- Jokainen tyttö varmasti ajattelee edes JOTAIN poikaa, ennenkun käy nukkumaan, vaikka sanoo ystävilleen että ei ole kiinnostunut kenestäkään.
- Vaikka tytöllä on edessä rankka aamu, ja tekisi mieli lintsata koulusta, suurin osa nousee, että näkee jonkun tietyn ihmisen koulussa. <-- VOOOOI VITTU NIIN TOTTA!
- Useimmat tytöt laittautuvat kauemman kotona kouluun, että tekisivät vaikutuksen johonkun.

-Tytöt etsivät poikaa, joka on kiinnostunut enemmän sisimmästä, kuin ulkokuoresta.
-Pojista, jotka eivät häpeä kulkea käsikädessä kaupungilla, ystäviensä edessä.
-Pojista, jotka voisivat lähteä yöllä kotiisi, jos jokin olisi vinossa.
-Pojista, jotka kuuntelevat.


Lisää tämä päiväkirjaasi, niin huomenna tapahtuu elämäsi yllätys !
< tapahtuiski, kyllästyn koht elämään, mut tää stoori on perkeleen totta

[Ei aihetta]Tiistai 25.08.2009 23:25

Jos et tee tätä joku hyvä ystäväsi kuolee

KUKA OLI VIIMEISIN...

» Jota ajattelit ? - NOORA MÄKELÄÄ KOSKA HÄN ON AIVA VITUN TAMPIO, MIIA NIKULAA KOSKA HÄN ON TÄYS NOLO, NELLI WALLANDERII KOSKA HÄN EI TAJUA YHTIKÄS MITTÄÄ VAIK 100 KERTAA SELITTÄISIT ! kiitos aamen =)
» Joka halasi sinua ? - varmaa mariella
» Jolle soitit ? - varmaa miksu tai äiti
» Joka soitti sinulle ? - en muist
» Jolle tekstasit ? - nelli
» Joka tekstasi sinulle ? - veramaria
» Jolle suutuit ? - andrel
» Jota löit ? - veramariaa :D:D:D kännis

[Ei aihetta]Torstai 20.08.2009 21:19

VASTAA OMAN NIMEN ALKUKIRJAIMELLA ALKAVALLA SANALLA ( ei muuten ole helppoa ! )

Olen : marianna

Haluan : mehua

Minulla on : miia

Vihaan : määräilyä

Pelkään : menettämistä

Kuuntelen : madoNNNAAA (vitut)

Pohdin : mietttimistä

Rakastan : minua

Pidän : miksukultapikkuveli

Inhoan : maitoa

Minä aina : masennun

Minä en ole : maisa

Laulan : MAHTAVASTI

Itken : miehestä

En ole aina : mukava

Eläin jota muistutan : maa myyrä NO EMMÄÄÄTIÄ

runoilija noora mäkeläLauantai 16.05.2009 16:03

<norbee> oli herra king kong
<norbee> meni maahan hong kong
<norbee> tapas neiti sing song
<norbee> veti alas kalsong
<norbee> pani väliin kondom
<norbee> kondom meni ving von
<norbee> syntyi poika ping pong
<norbee> made in hong kong

[Ei aihetta]Torstai 30.04.2009 19:25

!vappui toveritt

[Ei aihetta]Tiistai 28.04.2009 20:31

tää tulee loppuun niinkun kaikki aikanaan
kaikki muistot sust vielä kauas haudataan
mut kun näen sut ja sä katsot kysyvästi
en ikinä pystykkään sanomaan hyvästi
mut se en ollu mä joka kaiken tän tyri

[Ei aihetta]Torstai 19.03.2009 22:55

kiitos kaikille tosi paljon onnitteluist!<3 jos rupeisin kaikil vastaa takaisin, menis varmaa 3 tuntii. ko netti ei oo mikää mahtavin, räyh!

[Ei aihetta]Perjantai 06.03.2009 13:38

10 totuutta nykyhetkestä:

· Minkä värinen on hammasharjasi? - vihreevalkonen
· Mitä koulua käyt? - en just nyt mitn sellast kunnon kouluu, huoh
· Monenella luokalla olet? -
· Seurusteletko? - nej
· Mitä sinulla on päällä? - tpaita ja kollariiit
· Oletko tyytyväinen elämääsi? - nojooo, tai siis tottakai =)
· Minkälainen olo sinulla on nyt? - iha pirtee
· Onko koruja päällä nyt? - huulikoru
· Onko sänkysi pedattu? - ei :dd mut petaan sen kohtt
· Missä olet nyt? - miksun huonees, dataaamas

10 totuutta eilisestä:

· Mitä teit eilen? - olin nooran kans melkeenpä koko pv, sitt menin minskull =)
· Oliko kiva päivä? - olioli tietty
· Moneen olit koulussa? -
· Tapasitko uusia ihmisiä? - no en :D
· Olitko tietokoneella? - tottakai
· Tajusitko jotain uutta? - paljonki
· Monelta pääsit? -
· Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - nej
· Yksi sana joka kuvaa eilistä? - onnellisuuuus !
· Kuinka myöhään valvoit? - varmaa johonki kahteentoist

5 totuutta menneisyydestä:

· Ketkä olivat kaksi parasta ystävääsi lapsuudestasi? - päiväkodis eevastiina
· Missä synnyit? - salon sairaalas
· Kaipaatko menneisyyttäsi? - no ehkä välil joo
· Entiset koulusi? - veikkarin ala aste, paimion ylä aste =)
· Entiset opettajasi? - niit o liia mont =D

10 Satunnaista:

· Silmien väri? - sinivirheet
· Lempiväri? - punane
· Nimesi? - marianna
· Lempinumero? - ei ole
· Kännykän merkki? - nokia salee
· Oletko ihastunut/rakastunut? - emt,
· Monta kirjainta on ihastuksesi/rakkaasi etunimessä? - en kerrro,
· Lempinimesi? - marii
· Lempibändi/-artisti? - emt
· Yksi haaveesi? noooooooh, emt :D

:: Avaa saapuneet viestit -kansio ::

10 totuutta ensimmäisen viestin lähettäjästä:

· Oletko nähnyt hänet tänään?- en olee
· Oletko puhunut hänelle tänään? - en ole, paitsi tekstareis jotn
· Oletko ihastunut häneen? - tottakai
· Ketä voit kiittää että tutustuitte? - no varmaa sitä et äitimme on siskoi ?
· Milloin tapasitte ensimmäisen kerran? - sillo ko hän pomppas maailmaan
· Oletko ollut ihastunut häneen? - emmä kummiskaa
· Oletko seurustellut hänen kanssaan? - enn :DD
· Onko hän ollut luonasi? - olen, kaikis niis tuhansis paikois mis ne o asunu
· Oletteko nukkuneet samassa sängyssä? - emt, pienenä toki
· Oletteko pussanneet? - always, laura<3

10 totuutta viimeisen viestin lähettäjästä:

· Oletko nähnyt hänet tänään? - en, mut nään kyllä
· Oletko puhunut hänelle tänään? - nejj
· Oletko ihastunut häneen? - ennmä
· Mistä tunnette? - kristan kaut
· Milloin näitte ensimmäisen kerran? - joskus sauvos
· Oletko ollut ihastunut häneen? - juuuu oleeeeeeen
· Oletko seurustellut hänen kanssaan? - juuu oleeeeeen, on/off suhde <3
· Onko hän ollut luonasi? - onhan hän
· Oletteko nukkuneet samassa huoneessa? - olemme me
· Kuka hän on? - jjohkuu

:: Avaa vastatut puhelut ::

5 totuutta ensimmäisestä soittajasta:

· Kuka hän on? - petra
· Mistä tunnet hänet? - elisan kaut =)
· Minkä ikäinen hän on? - 15 veeeee
· Missä hän asuu? - vantaaa citys
· Mitä hän merkitsee sinulle? - paljon !<3

Haluaisitko:

· Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - emt =) ois kiva jos ois jo huhtikuu ja RUKA
· Haluaisitko olla päivän julkkis? - toki
· Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - kyllä ! mmm
· Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - tottakai
· Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - jjjebb , mmh
· Haluaisitko halata jotain tiettyä? - tokiii nooraa<3
· Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - juujuuu,
· Haluaisitko että olisi kesä? - TODELLAKI !
· Haluaisitko nukkua ikuista unta? - joskus joo
· Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi? - NO EN TOSIAA :DD GAMBIAAN ! iha jees muute, mut sinne en ole muuttamas, mähä tulisi hulluks 8-)
· Haluaisitko matkustaa ulkomaille? - ;);););););););) toki
· Haluaisitko uuden ystävän? - juuuvaikka
PERUSJUTUT
Nimi > marianna
Pituus > 170 cm
kengän numero > 40-41
Hiustenväri > oikee väri blondi, mut nykyää brunette!
Sisarukset > pelle = miksuuuu

VIIMEISIN
Kappale, jonka kuuntelit viimeksi? > hmmhhh, varmaaa .. ezkimo - ilman sua
Kappale, joka oli juuttunut päähäsi? > no en tieee just nytt
CD, jonka ostit > jaaa a :D ostan harvoin levyi
Henkilö, jolle soitit? > minskuuu
Henkilö, joka soitti sinulle? > noorani
TV ohjelma, jonka katsoit? > varmaa salatut eile. ellei jotn canal+ ohjelmii kelvata ? en kyl tie nimii
Henkilö, jota ajattelin ? > noora tietyst<3

VASTAAN VAI PUOLESTA
Kaukosuhteet > jos se toimii ni mikä ettei.
Ihmisten tappaminen > vastaan
Rattijuopumus > vastaan kait :D
Homo- ja lesbosuhteet > mulle aiva sama :D
Saippuasarjat > ^^ aivan sama :D


MITÄ
Shampoota käytät > jotain kampaajalt ostettuu oon viimeks käyttäny :DD
Kenkiä käytät > niit o monii, fred perry ainaskii

KUINKA MONTA
Kertaa olet ollut rakastunut? > ai iha rakastanu? kerran sillee niinko really
Kertaa sydämmesi on särkynyt? > pari kertaa,
Sydäntä olet särkenyt? > kait parin ;s en kyl tahalleee
Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > ööö en oo laskenu :DD
Arpea on kehossasi? > jaaa a :D

AJATTELETKO OLEVASI
Soma? > ::DD en
Hauska? > toki, oon helvetin vitsikäs
Kiihkeä? > ::: D hajosin
Ystävällinen? > tottakaii
Rakastettava? > ::D:D nohh, ei huolta noora rakastaa mua aina<3 iknow
Huolehtiva? > riippuu kenest o kyse
Suloinen? > jooo tokitoki :DD

SUOSIKKI
Juoma? > omppuviiini<3
Karkki? > en oo miettiny
Sarjakuva/Piirroselokuva? > en pahemmi kattele
Purukumi? > no jaaa a
Väri? > punane maybe
Kynsilakan väri? > joo totaaa :DD
Viikonpäivä? > PERJANTAI joskus jopa lauantai
Inhokkipäivä? > sunnuntai vitutus ja maanantai masennus
Kukka? > :D:D:D::D:DD
Koru? > norbe ja mun sydämmepuolikas offcourse
Kesä/Talvi? > kesä, ja tuhlaajapoika<3
Norja/Ruotsi? > ruotsi!AI ETTÄ
Trampoliini vai Uima-allas? > no ennn oikei tiee

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI
Nukkui sängyssäsi? > mä ja mun vieres vera maria kultsi
Sai sinut itkemään? > en sano mitn nimii, hän tietää ite =)
Oli kanssasi elokuvissa? > nellukka
Lähetti sinulle sähköpostia? > joo en tie :D

OLETKO KOSKAAN
Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > jooooooooo oon! en sano tommosii asioit elllen tarkota.
Ollut julkisella paikalla yöpuvussa? > :D en muist ainakaa ?
Pitänyt jonkun salaisuuden? > jhuuhuuuhuuu
Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella? > en ? :DD
Itkenyt elokuvan aikana? > oooon!
Ollut esiintymislavalla? > nejj, kai
Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > en oikeestaa pahemmin :D paitsi et poikie elämä o helpompaa :::(

Paljonko kello on? > 00:57
Sininen vai punainen? > punaine
Kevät vai syksy? > emt, maybe kevät
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? > nukkua meinasi
Minkä aterian söit viimeksi? > en muist :D
Oletko tylsistynyt? > vähä jooo ko kaik meni koneelt :<
Minkä äänen kuulit viimeksi? > öö puhelimen piippaukse

YSTÄVYYS/RAKKAUS
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? > en, tai oon ehk kerra elämässäni uskonu! mut muute en ;s
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta? > joooo, ehk vaa pari :o
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä? > no hmmhh, ehkä luotettavuus
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi? > mun kaulahuivii, koska siin tuoksus iha selvästi nooora<3

MUUTA TIETOA
Mitä kieltä osaat? > suomee =)
Nimeä lempiasioitasi makuuhuoneestasi? > no jaa aa :DD
Ketä rakastat? > nototaaa aika montaa asiaa, perhet, nooraa, ystävii, jajaja semmost JOO!
Ketä kaipaat? > en just nyt mitn =) paitsi vanhoi aikoi joskuss
Lempinimet? > mariii saa luvan olla!
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt? > siiis joo vaikutan 40 vuotiaalt
Onko sinulla lemmikkejä? > eii
Mikä saa minut onnelliseksi?> !<3
Mikä huolestuttaa sinua? > moni asia

OLETKO KOSKAAN
Ajatellut, että kuolet? > jooo, mut siis kaikkihan me kuollaan
Halunnut karata? > nojaa aa, tuskin
Kokeillut huumeita? > no en !

tylsyyyys, Perjantai 27.02.2009 02:59

VIIMEISIN TYTTÖ & POIKA, JOILTA OLET SAANUT KÄNNYKKÄÄSI VIESTIN.
-ps : älä paljasta heidän nimiään-


Viimeisin tyttö ::
♀ Millon viimeksi huusit hänelle: - hmmmh, en ees muist koska viimeks oisin tapellu hänen kans. ei me tapella <3
♀ Oletteko olleet saunassa yhdessä: - nejjj,
♀ Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä: - noooo, tuski ainakaa leikkimäs :D
♀ Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan: - juuu kai =D oon huono muistelee tälläsii
♀ Oletko vihannut häntä joskus: - en, hän on parasta <3
♀ Oletko ostanut hänelle joululahjan: - OLEN, JA HALUISIN SEN ITSELLENI, mut sit mä sainki samanlaisen ! ::D
♀ Oletko itkenyt hänen takiaan: - jooooo, iha sairaan monesti ):
♀ Oletko itkenyt niin että hän näkee: - olenn!
♀ Onko hän sinulle todella tärkeä: - tärkein kaikista <3
♀ Pidätkö hänestä: - eniten!
♀ Rakastatko häntä: - rakastan, ja tuun aina rakastaa!
♀ Onko hän komea/ kaunis: - kaunis, kauneinta!
♀ Pukeutuuko hän huonosti: - tyylikkäästi hän pukeutuu!
♀ Onko hänellä hyvä musiikkimaku: - on se =) iha peruss sillai
♀ Oletteko kokeneet paljon yhdessä: - olemme, ja tullaan kokee viel paljoN!
♀ Juoko hän paljon alkoholia: - no sillo ko on tarve! tuhlaajapojan kipinä itää nii mitä sitä uhmaamaan ;)
♀ Onko hänellä ärsyttävä isä? – ei, just ihana =)
♀ Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt: - nukkuu sievästi sängyssään!
♀ Voisitko kuvitella seurustelevasi hänen kanssaan: - no jos olisin poika ni todellaki!

Viimeisin poika ::
♂ Millon olet viimeksi halannut häntä: - ei siit oo kauvaa :p
♂ Oletko nähnyt hänet tänään: - en oleee ):
♂ Millon viimeksi huusit hänelle: - tänää :DD mut se ei ollu tarkotus <3
♂ Oletteko olleet saunassa yhdessä: - eii,
♂ Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä: - no en kans sit muist :D
♂ Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan: - enn :s
♂ Oletko vihannut häntä joskus: - no tuskimpa, tai siis en tosiaankaa!
♂ Oletko ostanut hänelle joululahjan: - ennene :<
♂ Oletko itkenyt niin että hän näkee: - olennn kyllä!
♂ Oletko itkenyt hänen vuokseen: - olen joskus,
♂ Onko hän sinulle todella tärkeä: - tärkeimpänä <3
♂ Pidätkö hänestä: - kkylläää, (:
♂ Rakastatko häntä: - kyllääää ystävänä, (:
♂ Onko hän komea/ kaunis: - suloisin!
♂ Pukeutuuko hän huonosti: - ei tosiaan(:
♂ Onko hänellä hyvä musiikkimaku: - nojaa :D en nyt sit tie.
♂ Oletteko kokeneet paljon yhdessä: - olemme, mut haluun kokee viel paljon <3
♂ Onko hänellä ärsyttävä isä: - no en pahemmin tunne, eikä välttis tarviskaa :DD
♂ Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt: - nukkuu, perus :D
♂ Voisitko kuvitella seurustelevasi hänen kanssaan: juupajuujuujuu,