IRC-Galleria

mmilla``

mmilla``

"petollinen on sun prinsessa"

:/Lauantai 01.09.2007 02:50

Kerroin uuden valheen tänään ja pääsin tämän päivän läpi, kukaan ei nähnyt valheideni läpi. Tiedän mitä sanoa kuten "En voi hyvin, söin ennenkuin tulin" Sitten joku kertoo kuinka hyvältä näytän ja hetken aikaa, hetken aikaa, olen onnellinen. Mutta, kun olen yksin kukaan ei kuule itkuani. Sinun täytyy tietää, En ole päässyt tämän läpi. joinakin päivinä vielä taistelen kävelläkseni valoa kohti. Sinun täytyy tietää, me tulemme selviämään. yhdessä pääsemme läpi seuraavan päivän. En tiedä ensimmäistä kertaa jolloin tunsin itseni rumaksi Sinä päivänä lopetin syömisen. Tiedän sen, että muutin elämäni lopullisesti., Tiedän, että minun pitäisi tietää paremmin. On päiviä jolloin voin hyvin ja hetken aikaa, hetken aikaa löydän toivoa. Mutta on päiviä jolloin en voi hyvin ja tarvitsen sinun apua,
joten luovutan. Sinun täytyy tietää, en ole päässyt tämän yli. Joinakin päivinä vielä taistelen kävelläkseni valoa kohti. sinun täytyy tietää, me tulemme selviämään. Yhdessä pääsemme läpi seuraavan päivän. Sinun tulisi tietää, ettet ole omillasi. Nämä salaisuudet ovat seinät jotka pitävät meidät yksinämme. En tiedä koska, mutta tiedän nyt. Yhdessä pääsemme tämän läpi jotenkin. yhdessä pääsemme tämän läpi jotenkin. Sinun täytyy tietää, en ole päässyt tämän yli. Joinakin päivinä vielä taistelen kävelläkseni valoa kohti. Sinun täytyy tietää, me tulemme selviämään. Yhdessä pääsemme läpi seuraavan päivän.


kiitos anni ku suomensit. <3

<3Lauantai 01.09.2007 02:45

onneks mulla on toi power emmy.<3 ilman sua mulla ei oo syytä elää.

[Ei aihetta]Lauantai 01.09.2007 02:34

kun vaan kukaan ei jaksa välittää, ei kiinnosta.. oon mielummin sitten yksin.

vklp jaanalla <3Sunnuntai 26.08.2007 17:45

perjantai: junalla tampereelta jämsää heti aamusta. käytii kaupassa. jaana:täytyy löytää seeee JUJUJUUUUSTOHÖYLÄÄ. ja sit lidliin. jaana:hmm.kengät..NAISTENGOLFKENGÄT :DDD *repsreps* jaana: ostetaa pesuainetta. hmm. haista. vähä paska hajusta.. entäs tää..tai tää.. NO HYI VITTU. ei osteta sit mtn pesuainetta :DD (haisi muute oikeesti aika paskalle..) oli muute astetta väsyneempää juttua :D ja soiteltii elisaan. tuli hyvää musiikkiaki . :D ei ihmiset paljo kattonu ku nää istuu pihalla ja laulaa: MÄ TAHTO VEIVAVEIVA. ja repeilee koko aja.. sit tallille ja siit sit jaanalle.hiitille ja taas jaanalle *ryypsryyps* peppi tykkäs hypätä ikkunasta xDD oli kyl kivaa. :) jaana: tieks mitä milla meijä pitää ostaa kaks pahvimukia ja lankaa..milla: siis mitä vittua me niillä?? :O jaana: no puhutaa niitte välityksellä ku rami lukittee meijät erihuoneisii. :DDD


lauantai:herättiin ja tehtii jtn (en muista :D) ja ooteltii ramia töistä. rami tuli ja lähdettii jyväskylää. mä nukuin autos ja noi shoppaili :D sit mentii jaanalle ja repeiltii siel jollekki iha vitun tyhmille jutuille jaana: "milla näyttää apinalta.. todista se.. näytä apina näyytää ":D jaana:"HUUHUUUHUUHUUUHAHAHAHUUHUUHUU" *kädet sinkoo joka suuntaa* milla: "HIHIHAHAHAHUUHUU , koitaks sä huuhuuhuuhkaja lähtee lentoo :DD" vittu kyl jakso naurattaa :D sit illalla taas vaihteeks ryyps ryyps..hmm. juoma kisa. milla: MÄ VOITIN MÄ VOITIN. jaana: no vittu sul oli puoli mukia ja mul oli täysmuki.. :DD


sunnuntai: herättii ja katteltii piirrettyjä. ja sit lähettii kohti nokia cityä. ja nyt oon sit tääl kotona. tylsää.. mut juu kiitti kivasta vklp.<3



huuhkajaumpiomuumiisosisko,apinaisomahainenpikkusiskoopossumi ja ramseeeramii :)

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.08.2007 13:15

"sun täytyy vaan irrottaa." :(

[Ei aihetta]Sunnuntai 12.08.2007 06:47

kipu kuolee huutamalla. :/

mutsi on aika juoni. :D<3Lauantai 11.08.2007 01:27

kävelin ihan normisti keittiöö yhtäkkiä mutsi karjasee nurkan takaa: PULLO VIINAA JA NELJÄ KALJAA. olin sillee anteeks mitä? sit taas: PULLO VIINAA JA NELJÄ KALJAA. sanoin et mitä vittua mutsi sekooks sä päästäs iha totaalisesti. sit se katto mua ja sano: nii että MULLON PULLO VIINAA JA NELJÄ KALJAA. luin lähetettyjä viestejä ja olit lähettäny ton hennalle. :DDDD

(sil on mun vanha puhelin) :DD


apua nyt se tarjoo mulle koko aja jtn lonkeroo. iha pia se möläyttää jtn tai rupee huutaa _D

väsynyttä juttua. mari&milla.Perjantai 10.08.2007 03:22

mari:laitoit sen kahteen kertaan..
milla:EHÄ
mari:kyllähä :D

milla kattoo kännykkää: KOMEE!!

skootterilla mari ilman kypärää : jalkakäytävällä,milla juonut,ylinopeutta mutta onneks ei poliisi setä tullu vastaa ;DD

kiva mami vitu.


[Ei aihetta]Torstai 09.08.2007 01:29

mun täytyy vaan tajuta tää, ne ajat kaikki muistoiks vaan enään jää. :( kun kaikki olis niinku enne.<'3<'3

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.08.2007 14:57

anteeksi kyyneleet nää ne on rakkautta ja ikävää.