IRC-Galleria

TOUKKASALAATTI!Sunnuntai 28.12.2008 17:31

Eikä se ollut mikään pieni mato, vaan kahden sentin mittainen, karvainen tuhatjalkainen, toukka-aterian saaneen naisen aviomies Lars kuvailee salaatinlehdeltä löytynyttä yllätystä.

Inhottava välikohtaus sattui tapaninpäivän iltana Jyväskylässä, kun Lars, hänen vaimonsa ja pariskunnan yhteinen tuttavaperhe päättivät noutaa läheisestä Tourulan McDonalsista ilta-aterian.

Kun sapuskat oli vihdoin saatu pöytään ja nälkäinen porukka alkoi aterioida hyvällä ruokahalulla, inhottava yllätys paljastui.

- Vaimo melkein suuttui ja kaikki muutkin siinä kauhistuttiin, Lars kuvailee tilannetta.

- Meitä alkoi epäilyttää, että entä jos myös hampurilaistemme välissä olevissa salaatinlehdissä on toukkia!

Ceasar-salaatin huipulla köllöttävä toukka näytti niin vastenmieliseltä, ettei porukka uskaltanut syödä ateriaansa loppuun ennen kuin oli syynännyt tarkasti jokaisen salaatinlehden ja tomaatinsiivun.

Korvaukseksi ateria ja jälkkäri

Pilalle mennyt ilta-ateria harmitti Larsia niin paljon, että hän päätti ottaa saman tien yhteyttä salaatin myyneeseen pikaruokaravintolaan.

- Aluksi minua ei meinattu uskoa. Kun sanoin, että voin kyllä tulla näyttämään toukkaa sinnekin, korvaukseksi luvattiin lopulta yksi ilmainen ateria ja jälkiruoka, Lars kertoo.

- Olihan se surkuhupaisa ruoanhakureissu, pettynyt mies pohtii.

- Meillä oli kova nälkä ja olimme ajatelleet, että McDonaldsista ainakin saadaan ateria nopeasti ja helposti.

- Moni muukin asia meni siinä ateriassa pieleen. Emme edes saaneet kaikkiin aterioihin kuuluvia ranskanperunoita. Se salaatin päällä ollut toukka vain kruunasi kaiken!, Lars puuskahtaa.

- Olemme suunnattoman pahoillamme tapahtuneesta, Jyväskylän McDonald's -yrittäjä Ari Taivalsaari kertoi Iltalehdelle.

- Salaatit toimitetaan meille täysin käyttövalmiina, paloiteltuina ja pestyinä suomalaiselta Salico -nimiseltä yritykseltä. On mahdollista, että salaattien pesuvaiheessa tämä on jäänyt huomaamatta, Taivalsaari sanoi.

Taivalsaaren mukaan molemmille pariskunnille ateria on hyvitetty ja asia on heidän kanssaan sovittu.

- Kyllä he lupasivat vielä pysyä meidän asiakkainnamme, hän toteaa.
.
.
.
.
.
.
.
Siis voi vittu mitä ääliöläskejä!! tukehdu toukkiis.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.